lauantai 8. marraskuuta 2008

Pyhäjärven rannalle

9.11.2008
Viimeisenä aamuna (pe 7.11.)kirkolliskokouksessa hyväksyimme uuden tulevaisuusvaliokunnan perustamisen. Se aloittaa seuraavan kauden alussa v. 2012. Lisäksi hyväksyimme viittomakielisen viikkomessun ja kirkolliset toimitukset (käsikirjavaliokunnan jäsenenä saimme nähdä kääntäjien viittovan meille tuota maailman kauneinta kieltä). Nyt myös virsikirjan julkaiseminen ilman kaikkia mahdollisia liitteitä (joita on kaikkiaan n. 400 sivua) on joissain poikkeustapauksissa Kirkkohallituksen luvalla mahdollista(esim. herätysliikkeen virsikirjan kanssa tai koululaisille tarkoitettuna taskuvirsikirjana).

Hiippakuntavaltuusto Säkylässä
Tänään olimme hiippakuntavaltuuston kanssa seminaarissa Säkylässä. Kirkon Tutkimuskeskuksen johtaja Kimmo Kääriäinen esitteli meille Kirkon nelivuotiskertomuksen ”Monikasvoinen kirkko” erityisesti arkkihiippakunnan osalta. Kuulimme mm. että joka kolmas kirkon jäsen muutti uuteen seurakuntaan tämän nelivuotiskauden aikana.

Kirkosta eroavista 10 % on lapsia tai alle 18v, 70 % on 18-39 v. (=nuoria aikuisia!) ja 20 % on vanhempia ihmisiä. Nuoret aikuiset eroavat, koska kirkolla ei ole heille henkilökohtaista merkitystä tai he kokevat kirkon olevan suvaitsematon, vanhemmat ihmiset yleensä eroavat henkilökohtaisen pettymyksen vuoksi. Näistä kahdesta ryhmästä noin 10 % liittyy johonkin toiseen uskontokuntaan, mistä ainakin minä ilahduin; oletan, että monet liittyvät kuitenkin johonkin muuhun kristilliseen kirkkokuntaan.

Kotien uskonnollisen kasvatuksen ohentuminen näkyy näissä tilastoissa. Kirkko on kiinnittänyt nyt aika paljon huomiota nuoriin aikuisiin, mutta esimerkiksi järjestettyihin tilaisuuksiin ei ole kovin paljoa osallistuttu eli pelkkä tarjonta ei riitä, vaan tarvitaan uutta toimintamallia.

Tilastoissa oli myös kannustavia asioita, kuten aiemmin jo mainitsin-perhekerhojen lisääntyneet käyntimäärät ja isoskoulutuksen suosion kasvu, oikein merkittävä kasvu. Isoskoulutus on nykyajan nuorisotyötä ja siellä luetaan Raamattua, pidetään hartauksia, mennään kirkkoiltoihin ja leireille. Uskoisin tällä olevan pitkän tähtäimen vaikutus myös kirkon tulevaisuuteen.

Keskustelimme ryhmissä mm. kirkollisten vihkimisten vähenemisestä, mm. siitä, että kirkon oltava häämessuilla ja internetissä esim. googlettaen tavoitettavissa (”Ilmainen hääpalvelu, pappi, kanttori ja kaunis kirkko kaupan päälle-albat lainattavissa hääpuvuiksi ja kanslisti ja suntio kahdeksi todistajaksi.”)

Jumalanpalveluksia voi pitää myös kansan keskellä, metsässä, meren rannalla, kesäteatterissa jne. ”Muuttajasta meikäläinen” on yksi suuri haaste, samoin kirkkoon liittyjän vastaanottaminen virastossa - onko se vain pelkkä kuiva nimen allekirjoitustilaisuus.

Opiskelijatyötä järjestöjen ja kirkon kesken voisi koordinoida nykyistä paremmin ja opiskelijatyössä voisi olla mentoreita tarjolla.

Marjaanan terveiset Kirkkohallituksesta
Lounaan jälkeen iltapäivällä saimme sitten kuulla, miten vuorovaikutus kokonaiskirkon, hiippakunnan ja seurakuntien välillä toimii, kun arkkihiippakuntamme maallikkoedustaja Kirkkohallituksessa, Marjaana Perttula, selvitti, mitä hankkeita sekä kirkolliskokouksessa että Kirkkohallituksessa on meneillään. Marjaana mietiskeli hiippakuntavaltuuston hallinnollisen ja hengellisen roolin löytymistä – kumpaa painottaa ja miten, sitä tässä pitäisi etsiä.
Tuleva tulevaisuusvaliokunta voisi ehkä koordinoida myös hiippakuntavaltuustosta nousevia ajatuksia.

Diakonaattityöryhmän uusin mietintö ”Diakonin virka” on lausuntokierroksella mm. tuomiokapituleissa; totesimme, että joissain tällaisissa tapauksissa voisi lähettää ko. asiasta tiedon valtuutetuille, jolloin ne, joita asia kiinnostaa, voisivat halutessaan ottaa kantaa. Tuomiokapituli on halunnut kuulla asiasta myös hiippakuntavaltuuston mielipidettä ja on siinä tarkoituksessa pyytänyt puheenjohtajaa ja yhtä jäsentä, Tapio Seppälää, jakamaan asiasta ajatuksia.

Risto Torpo kertoi edellisen hiippakuntavaltuuston työskentelyn pohjalta omia ajatuksiaan. Hän lähti liikkeelle hiippakuntavaltuuston virallisista tehtävistä; niistä jäi mieleen mm. ”tukea ja edistää kirkon tehtävää hiippakunnassa ja seurakunnissa” ja ”perustaa ja lakkauttaa kapitulin muut virat paitsi piispan virka”. Varsin suuri valta meille aloitteiden teon lisäksi annettu! Tästä lupaili Merja meille keskusteltavaa seuraavaan kokoukseen…

Toivon, että jatkossa tuomiokapitulin toiminnallisen puolen työntekijät kertovat meille näkemyksiään, millaisia resursseja tämä hiippakunta heidän mielestään tarvitsee. Myös kapitulin perustamat toimikunnat voisivat kertoa omista meneillä olevista hankkeistaan.

Jussi Posio ihmetteli kuviota: kirkkovaltuustot äänestävät hiippakuntavaltuutettuja – miltä tuntuisi, jos kunnanvaltuutetut äänestäisivät kansanedustajia!

Piispa Mäkinen totesi lopuksi, että nyt on löydetty yhteinen hyvä tahto toimia yhteistyössä ja että tämän tapaiset epäviralliset kokoontumiset voisivat toimia lähetekeskustelun tavoin joissain asioissa.

Lauantaiyönä nuorten viikonloppuleirillä
Humpsista vain – tänne jouduin yksin nuorisolauman suuhun, kun toisen seurakunnan työntekijä sairastui (työparikin oli jo sairastunut) ja kaikki työntekijät ovat isänpäiväreissuillaan, osa satojen kilometrien päässä.
Nuoret yrittävät huijata minua nukkumaan, koska en anna heidän juosta yöllä ulkona, mutta en ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Sitä paitsi saarna on vielä kesken…

Piispojen hyvästelyjä menossa ja tulossa

8.11.2008

Aamulentopallossa luovutimme piispa Voitto Huotarille nimikirjoituksillamme varustetun lentopallon muistoksi yhteisestä kuntoilusta ja vapaa-ajan vietosta; palloa lätkiessä tutustuminen käy kepeämmin kuin täysistunnossa rivissä nököttäessä.

Viimeinen aamupäivä eilen kirkolliskokouksessa meni valiokuntien mietintöjen hyväksymiseen ja lopuksi hyvästelimme piispa Voitto Huotarin, sydämellisen ja iloisen Mikkelin piispan eläkkeellelähdön merkeissä. Nämä vuodet ovat todella Kotimaa-lehden sanoin ”piispanvaihtovuosia”. Viime kirkolliskokouksessa hyvästelimme Tampereen piispa Juha Pihkalan ja ensi toukokuussa on Porvoon piispa Gustav Björkstrandin vuoro. Seuraavien järjestyksestä en ole selvillä.

Mietiskelin, valitaanko seuraava piispa aina jollain lailla edellisen näköinen tai samantyyppisen teologisen tai seurakunnallisen kokemuksen omaava. Juha Pihkalan, jykevän systemaatikon, seuraajaksi tuli painavan dogmaattisen pääoman omaava Matti Repo; Voitto Huotarin monipuolisen saarna-seurakuntarakenne-seurakuntatoiminta-kokemuksen seuraajaksi tulee kirkkoneuvos Seppo Häkkinen, jonka työalana on ollut kirkon yhteinen toiminta. Tulleeko Gustav Björkstrandin (toiminut mm.Åbo Akademin rehtorina ja kansanedustajana) seuraajaksi joku yliopistoteologi tai kansanedustaja? Valitsijathan sen päättävät.

Kokonaisuutena nyt käytännössä koetuista kirkolliskokouksen toimintatavoista: vaikuttamiskanavia on kolme: lähetekeskustelu, valiokuntatyöskentely ja aloitteiden tekeminen. Kunkin taidoista, tiedoista tai lahjoista riippuu, minkä kanavan kautta pystyy vaikuttamaan. Toivoisin, että selkeistä mielipide-eroista huolimatta voisimme suhtautua toisiimme arvostavasti ja leimaamatta. Jussi Talasniemi sanoo eräässä runossaan ”Ihminen on aina enemmän kuin häneen lyöty leima, jollei kokonaan muuta kuin mitä hänestä sanotaan.” Toisia sättimällä ja nimittelemättä ei ainakaan luottamusta ja kunnioitusta lisätä. Olen iloinnut niistä lähestymisyrityksistä ja tuttavuuksista, joita huomaan edustajien solmineen erilailla ajatteleviin ihmisiin.

torstai 6. marraskuuta 2008

6.11.2008
Kirkolliskokouksessa on arkkipiispan lisäksi kaksi varapuheenjohtajaa, joista kumpikin hoitaa tehtävänsä täsmällisesti ja tehokkaasti. Talousarvion hyväksymistä johti Timo Sahi erittäin selkeästi ohjeistaen, missä järjestyksessä ja miten ositettuna talousarviosta päätetään.

Tänään pääsimme äänestämään, varaammeko talousarvioon määrärahat kolmen nuorisotyöntekijän palkkaamiseksi nettikeskusteluja varten.
Åsa A.Westerlund puhui mm. sen puolesta, että kaikkien seurakuntien olisi otettava vastuu asiasta ja jatkohoidostakin pitäisi huolehtia. Näin varmaan olisi paras, mutta arvelen, että useimmat halusivat, että jotain pientä konkreettista edes lähtee liikkeelle. Olkoot ne kolme työntekijää pilotteja, jotka aikanaan jakavat kokemuksiaan muillekin viisaudeksi.

Kirkon keskushallinnon uudistuksen lähetekeskustelussa viivyimme pitkään, sillä asia on monitahoinen. Pyrkimyksenä on selkiyttää mm. kirkolliskokouksen, piispainkokouksen ja Kirkkohallituksen suhteita ja toimivaltakysymyksiä. Jättääkö asessorit piispainkokouksen ulkopuolelle vai ei, mikä on Kirkon Ulkoasiain Neuvoston, Kirkkohallituksen ja Piispainkokouksen suhde ja kuuluuko kenttäpiispaksi kutsuttu henkilö piispoiksi valittujen kanssa piispainkokoukseen?
Teologisia ja käytännöllisiä ongelmia.

Kenttäpiispan rooli nähtiin merkittävänä hengellisenä johtajana ”koko valtakunnan” kattavassa seurakunnassaan, joka koostuu hiljattain rippikoulunsa käyneistä nuorista ihmisistä ja miehistä, joita kumpiakaan ei seurakunnissa muuten liiemmin nähdä.

Osalla loppui päivä jo illalla kello puoli seitsemän. Ehkä en huomenna nuku pommiin ja missaa lentopalloa.

Mietin tänään, mistä olen iloinnut tällä viikolla. Olen iloinnut ihmisten aitoudesta ja ystävällisyydestä. Pidän siitä, että ihmiset ovat vakavissaan paneutuneet asioihin ja pyrkineet perustelemaan asioita uskonsa, elämänkokemuksensa ja luonnonlahjojensa kautta. Täällä on monien ammattien edustajia: lääkäreitä, opettajia, pappeja, kanttoreita, juristeja, kaivinkoneenkuljettaja, perheterapeutti…Jokaiseen meistä on luotettu ja meidän on haluttu vaikuttavan omana itsenämme. Hengellinen ilo messussa ja vaikkapa ruokavirsissä on yhdistänyt erilaisia ja eri tavalla ajattelevia ja uskovia ihmisiä.

Tärkeä osa työstä tapahtuu valiokunnissa ja niissä jatketaan taas keväällä, kun valmistellaan toukokuun kokousta. Valiokunnan jäseniin tulee siis tutustuttua paremmin kuin muihin. Arvelen, että käsikirjavaliokuntamme on sekä koostumukseltaan että asiasisältöjensä puolesta kaikkein antoisimpia ja inspiroivimpia. Meillä on myös kokouksia kohtuullinen määrä; sen sijaan huokailen hallinto-, laki-, talous- ja perustevaliokuntien jäsenten puolesta, että he jaksaisivat vaikeat, pitkät ja vastuulliset kokoukset hoitaa loppuun saakka.

Ihmettelen myös puhemiesneuvoston sisua ja puheenjohtajiston kykyä pitää langat käsissään. Piispoillakin on hyvin pitkät päivät ja vielä omia neuvonpitojaan.
”En mä pyytänyt tyyntä tietä, Sinun tahtosi tietä vain.”
Huomenna päätämme vielä muutamien valiokuntien ponsista ja sitten on loppukiitosten aika.
Aino Vesti

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Ke 5.11.2008 klo 14

Aamumessussa katselin ristiinnaulittua Kristusta – siinä kohdassa sanat aina loppuvat.
Tänä vuonna olen ollut kiitollinen istuntosaliin johtavan käytävän varrella olevista ikoneista (Mynämäen kanttori Sinikka Rikkilän hartaudenharjoituksesta syntyneitä)-niiden ohi kulkiessa tuntuu, kuin rukous lennähtäisi syliin. Tai välillä lennättäisi taivaaseen. Teknisesti en ymmärrä, miten ihmiskäsi voi osallistua johonkin niin kauniin ja tarkan tekemiseen ja sisällöllisesti en ymmärrä senkään vertaa, mutta samaan rukoukseen voin osallistua.

Eilisillan HeTa-infossa täsmennettiin, että lakimuutos sisältäisi sen määrittelemisen, että Kirkkohallitus hoitaa seurakuntien kirjanpidon ja palkanlaskennan.

Tämän aamun täysistunnossa suurin asia oli kirkon virkamiesoikeudelliset säädökset. Eniten keskustelua herätti se, että niistä puuttuu niiden paikantaminen uskonyhteisön säädöksiksi ja se, mihin uskonyhteisön olemus ja toiminta ja pappisvirka perustuu. Moni kannatti oman syrjintäpykälän luomista juuri siksi, että kirkko pitäisi kiinni oikeudestaan päättää omista asioistaan. Asia liittyy siihen, mikä tai kuka johtaa kirkkoamme ja siksi asiaa on tarkkaan harkittava.

Kannatin Keijo Rainerman esitystä kirkon työntekijän edellytyksiä koskien: kirkon jäsenyys, kirkon opissa ja tunnustuksessa pysyminen ja että määritellään, mikä on uskonnonharjoitusta (erityisesti jumalanpalvelus ja kirkolliset toimitukset). Lisäsin, että minusta sen lisäksi, että työntekijällä on velvollisuus noudattaa työssään kirkon oppia ja tunnustusta, pitäisi hänellä olla myös oikeus harjoittaa uskoa työtehtävissään, kun kerran olemme kirkko. Kirkkohallituksen esityksessä tätä ei suinkaan ole kielletty, mutta minusta se olisi tarpeellista määritellä ko. säädöksiin.

”Kilpailevaa toimintaa” koskien toivottiin täsmällisesti ilmaistavan, mitä siinä tarkoitetaan. Taloudellista hyötymistä? Tarkoitus ei suinkaan ole murentaa seurakuntien ja herätysliikkeiden yhteyksiä tai ekumeenisia yhteyksiä tai estää evankeliumin leviämistä.

(Lainaukset eivät sanatarkkoja-edustajien puheenvuorot tulevat Kirkolliskokouksen sivuille lähiaikoina.)

Mauno Jouppi ehdotti, että ei poisteta lehtorin virkaa vaan avataan se myös miehille.

Ed. Huovinen: Kyllä on vaikea olla pappi!

Ed. Huttunen: Mitkä kohdat tässä ovat kirkon opille tai tunnustukselle vieraita?

Ed. Hermonen: Hengellisen ja maallisen suhde on vaikea.—Jokaisella on oikeus harjoittaa uskontoa, jumalanpalveluksessakin pappi voi harjoittaa sitä sekä yksilöllisesti että yhteisöllisesti, sen jo uskonnonvapauslaki meille takaa. Nyt ei ole kyse opista vaan työoikeudesta.

Istunnon jälkeen kansliavaliokuntamme päätti pikaisesti mm. retken yksityiskohdat, päätösruokailun marssijärjestyksen, ensi kevään ja seuraavan syksyn alustavat virkistystilaisuudet ja vielä pari käytännön asiaa kirkolliskokousedustajien työtä ja matkalaskuja ajatellen. Pikaisesti hotkimme alkuruuat, lämpimän ruuan, ja varsinkin jälkiruuan ja juoksimme käsikirjavaliokuntaan, missä päätimme toisen käsittelyn esityksen viittomakielisten käännösten hyväksymisestä.
Jumalanpalveluselämän kehittämistä koskevan esityksen siirrämme valmisteltavaksi kevään kuluessa. Pian alkaa Kirkkohallituksen kyselytunti, missä aiomme kysyä, missä on menossa aloite jumalanpalvelusajan muuttamisen/vaihtelemisen mahdollisuuksista.

Aino Vesti

tiistai 4. marraskuuta 2008

Ti 4.11.2008

Lentopallo alkoi klo 7, joukkueissa 14 miestä ja minä ja Kesia. Varttia vaille kahdeksan uima-altaaseen ja varttia yli kahdeksan viikkomessuun Maarian kirkkoon, missä Teuvo V. Riikonen pudisteli pölyjä yltämme (”samaa pölyä kuin kotonakin”). Ulla Tuovinen improvisoi pianolla inspiroivasti ja Ylen Hyvät (Yleisvaliokunnasta) lauloivat. Nimi oli kuulemma ollut valmis jo ennen ensimmäisiä harjoituksia.

MONIKASVOINEN KIRKKO –kirkon nelivuotiskertomuksen lähetekeskustelusta lainaan omavaltaisesti paloja (Täsmälliset puheenvuorot löytyvät Kirkolliskokouksen kotisivuilta edustajittain.):

Piispa Heikka: Tarvitaan koululähtöistä asennetta.

Ed. Luoma: Dikotomia, kahtiajakautuneisuus on kuva todellisuudesta, mutta ei itse todellisuus.

Ed. Kontinen: Nuoret ovat aloittaneet kännikapinan - voisivatko kirkon työntekijätkin aloittaa sellaisen?

Ed. Peltonen. Meidän on tehtävä skenaarioita = mahdollisia tulevaisuuksia.

Ed. Luoma: Kristus on sisältö; voisiko Kristus olla myös muoto?

Ed. Lemettinen: Onneksi kirjan nimi ei ole ”Kaksinaamainen kirkko”. Media huomaa aina kirkon kompastelut, mutta hyviä saarnoja ei siteerata. Pimeys myy paremmin.

Ed. Riikonen: Mies kirkossa on pian enää museon nurkassa lojuva homeinen muisto. (Anteeksi, Teuvo, en muista sanatarkasti, mutta jotain tähän suuntaan…).

Ed. Marjokorpi: Kymmenen käskyä siirretään muuttuvien asioiden rakkauden koriin eli romukoppaan. Jumalan Sanan hylkääminen tuo eettisen tyhjiön. Nyt on hengellinen lama. Onko tulevaisuuden kirkko julkinen laitos, joka tarjoaa maksullisia palveluita, joiden ei tarvitse olla tunnustuksen mukaisia?

Ed. Riikonen: Herätystä edeltää yleensä: 1) rukoileva äiti, 2)Jumalan Sanan opetus ja 3)kuritettu kansa.

Bishop Björkstrand: Tämän nelivuotiskertomuksen voisi ottaa esiin hiippakuntavaltuustossa ja tehdä sen perusteella omassa hiippakunnassa SWOT-analyysi (vahvuudet, heikkoudet, mahdollisuudet ja uhat).


Kirjassa oli kannustavaa palautetta meille seurakuntien työntekijöille:
”Aivan aluksi haluan kiittää” kaikkia nuoriso-, rippikoulu- ja perhetyössä mukana olleita, sillä isoskoulutukseen osallistuneiden osuus kasvoi 20 % ja isosena toimineiden osuus 35 %!! Perhekerhoissa oli 1,19 miljoonaa käyntiä, kolme prosenttia enemmän kuin edellisellä nelivuotiskaudella.

Tärkeä toiminnan lisääjä oli musiikkitoiminta. Vuonna 2007 seurakunnat järjestivät 15 000 musiikkitilaisuutta ja niihin osallistui kaksi miljoonaa kuulijaa. Musiikkitilaisuuksien määrä nousi 10 % ja osallistujamäärä 5 %. Onko musiikkitilaisuuteen matalampi kynnys tulla kuin jumalanpalvelukseen.

Virsibuumiin olisi nyt hyvä reagoida monin tavoin. Virsikirja on yhtä aikaa Raamattu, rukouskirja, musiikillinen päiväkirja ja kulttuurihistoria. Virsivisoja on pidetty kouluissa ja ne voisivat levitä muuhunkin seurakuntatyöhön. Arkkihiippakunnan kirkkoherrojen kokouksessa kilpailimme rovastikunnittain Virsivisassa (tehtävät vaativat nokkeluutta, muistia ja hiukan sävelkorvaakin); Turussa olin pubissa laulamassa virsikaraokea. Siellä olivat sekaisin perusseurakuntalaiset ja peruspubilaiset ja kaikki halusivat laulaa virsiä. Virsi yhdistää erilaisia ihmisiä.

Virren käyttöä ja merkitystä nykypäivän ihmiselle voisi tutkia monitieteisesti; miten virttä käytetään eri konteksteissa ja mikä on virren merkitys, mitä virsiä lauletaan, mikä on virren asema koulumaailmassa tai juhlakulttuurissamme. Tutkimuksellisinkin keinoin voisimme löytää virsikirjan arvon ja rikkauden ja pitää virsilaulua elinvoimaisena.

SEURAKUNTAPIIRISTÄ ALUESEURAKUNTA?

Ainon muistiinpanoista koottuja epätäsmällisiä lainauksia:
Piispa Huotari: Seurakuntarakenteet eivät saa irtautua kuntien rakenteista, mutta seurakuntayhtymistä voi luoda uudenlaisia. – Tämä on nimikysymys, rakennekysymys ja teologinen kysymys.

Ed. Kaskinen: Nimellä on väliä. Millä yhteisöllä on oikeus käyttää seurakunta-nimeä?

Ed. Kotila: Rakenneuudistuksessa on menty usein talouden ehdoilla, mutta kysessä on myös uskonnollinen ja kulttuurinen asia. Seurakunta on ensi sijassa teologinen ja uskonnollinen termi. Seurakunta on jumalanpalvelusyhteisö. Mahdollisimman lähellä olevien ihmisten yhteisö, ei kymmenistätuhansista koostuva. Hallinnon on oltava palvelija eikä todellisuuden luoja.

Keskustelussa vilisi myös nimiehdotuksia pienemmille yhteisöille tai hallinnolliselle organisaatiolle: seurakunta, alueseurakunta, kirkkopitäjä, pastoraatti…Valiokunta jatkanee asian käsittelyä.

Nyt iltapäivällä klo 14-17 on valiokuntatyöskentelyä ja klo 18 on informaatiotilaisuus Kirkko tietoverkoissa.

Aino Vesti

maanantai 3. marraskuuta 2008




3.11.2008 klo 22:01

Aamumessussa Maarian kirkossa Heikki Rainio soitti urkuja kuin enkeli ja kirkolliskokous lauloi kuin enkelikuoro: ”Siell´ kaunis kannel soi, veisaamme virttä uutta, ei koskaan lopu se, ei koskaan vanhene.” (Virsi 632:4)

Avajaisistunnon jälkeen huomasin, että olin sittenkin jättänyt puheenvuoroluonnostelmani kotiin, mutta onneksi oli muistitikku mukana, että pääsin kirjastoon tulostamaan. Kirkon toimintasuunnitelma ja talousarvio on iso paketti ja siksi puheenvuoroja lähetekeskustelussa oli runsaasti. Hengellinen elämä verkossa –hanke herättää suuria toiveita. Hannu Majamäki oli käynyt meille Naantalin ja Vehmaan rovastikuntien papeille lääninrovastiemme kutsusta esittelemässä tätä kiinnostavaa projektia, mihin sisältyy mm yhteistyö Fleimin ja City-lehden kanssa.

”Kirkon verkkotyössä on kaksi linjaa: toisessa halutaan mennä sinne, missä ihmiset jo verkossa ovat ja toisessa halutaan rakentaa omia palveluita, joita ihmisille tarjotaan. Molempia linjoja tarvitaan.” Näin kertoo hankekokonaisuuden informaatiolehtinen. Nostin puheenvuorossani esiin kirkon omien Raamattu-aiheisten sivujen monipuolistamisen. Mm. Svenska Bibelsällskapet omistaa värikkäät Raamattu-sivut. Suomesta löysin Pälkäneen lukion uskonnon, psykologian ja filosofian opettajan Timo Muolan poikkeuksellisen monipuolisen RaamattuNet-sivuston. Ehdotin kristillisten yhdistysten Raamattuaineistojen kokoamista yhteen jollain tavalla.

Sami Ojala, Henrietta Grönlund, Riku Rinne ja Mika Nurmi painottivat erityisesti kriisitilanteissa verkkokeskusteluissa mukanaoloa välittömästi ja koko ajan.

Mediapappi radio Deihin sai kannatusta mm. siksi, että hän voisi nopeasti reagoida ajankohtaisiin haasteisiin ja toiseksi siksi, että ko. radioasemalla näkyisi myös luterilaisen kirkon anti.

HeTa-projektin valmistelua on moitittu takaperoisuudesta (ensin budjettiesitys, sitten vasta lakimuutokset, ensin lähetekeskustelu, sitten vasta informaatio asiasta), mutta on myönnettävä, että asia on niin monisärmäinen, ettei sellaista ole helppoa viedä eteenpäin, kun motivoitavia on tavallaan koko neljämiljoonainen jäsenistö. Valmistelijat ovat kuitenkin olleet yhteydessä erityisesti seurakuntien talouspäälliköihin ja sitä kautta pyrkineet saamaan ruohonjuuritason tietoa seurakuntien haasteista.

Omassa puheenvuorossani painotin, että hengellistä ja maallista valtaa ei saa erottaa toisistaan vaan niiden on käytävä vuoropuhelua. Ja kanslisti, talouspäällikkö ja seurakuntamestari ovat yleensä ensimmäisenä seurakuntalaista vastassa ja toimivat sielunhoitajina ja tiedonvälittäjinä ja tunnelmien haistelijana.

Mainittuani, että taloudellinen päätösvalta siirtyisi HeTassa seurakunnilta Kirkkohallitukselle, vastasivat edustajat (Pentti) Simojoki ja Huokuna, ettei niin tule käymään. Käsitykseni olen saanut eräästä informaatiotilaisuudesta, jossa suoraan kerrottiin, että tällä hetkellä seurakunnat päättävät taloudestaan, mutta kirkolliskokoukselle tulee lakiesitys, jossa päätetään, että Kirkkohallitus päättää seurakuntien taloudesta. Asia selvinnee huomenillan tiedotustilaisuudessa.

Kansliavaliokunnassa iloitsimme, että vielä saimme jalkamme Kakolan oven rakoon (kierrokset siellä ovat loppumassa) ja puheenjohtajamme irrotteli: ”Kuka nyt ei Kakolaa tuntisi-sehän on brändi!” Muut edustajat ovat iloinneet Kakolaan pääsemisestä, mutta kyselleet myös, pääseekö uloskin…Ilmoittautuminen retkelle tapahtui äänestyskoneen avulla. Arkkipiispa toimi puheenjohtajana: ”Ne, jotka haluavat Kakolaan, äänestävät jaa – muut äänestävät ei.” 77 hengen määräenemmistöllä menemme Kakolaan (24 jäi vähemmistöön).

Aino Vesti

sunnuntai 2. marraskuuta 2008

2.11.2008
Kirkolliskokouksessa pöydälle ei tule niin suuria pinoja paperia kuin eduskunnassa, mutta paljon kuitenkin. Meistä pidetään todella hyvää huolta; saamme kaiken mahdollisen tiedon täsmällisesti paperilla! (Kirkkoneuvoston isoja liitteitä tehtaillessani arvostan suuresti tätä taustatyötä päätöksentekijöille.) Toukokuussa paperia kertyi lähes mapillinen ja sen jälkeen on posti tuonut lähes kymmenkunta lähetystä kirkolliskokousta koskien ja n. 5-6 käsikirjavaliokuntaa koskien. Kun punnitsin paperit ja kirjat (n.10 kpl , mm. kirkkolaki, kirkon talous, nelivuotiskertomus, jp-tutkimuksia), ne painoivat yhteensä 12 kiloa. Senttimetreinä n. 40 cm. Neljän vuoden aikana on kahdeksan istuntoviikkoa. Jos kertoo 12 x 8=96 kiloa ja 8 x 40=320 cm kirjahyllyyn.

Oma haasteensa on pitää paperit loogisessa järjestyksessä. Istuntokausittainen järjestys palvelee päätöshistorian näkemistä, mutta oman valiokunnan paperit taas on hyvä pitää omana kokonaisuuteenaan. Lisäksi jaottelin mappiin erikseen lakiasiat, talousarvioasiat, hiippakuntavaltuustojen aloitteet ja Kirkkohallituksen esitykset.

Toukokuussa eräs kokenut edustaja lohdutteli meitä uusia: "Olkaa vain ihan pihalla ensimmäiset neljä vuotta - niin minäkin olin!" Kommentti tuntui ystävälliseltä, mutta kenellä on varaa luottaa siihen, että tulee uudelleen valituksi neljän vuoden kuluttua, tai että on edes elossa! Tunnen vastuuta myös minuun luottaneita kohtaan ja siksi yritän hypätä heti rattaille ja kantaa kokemukseni yhteiseen kekoon. Kirkkoherran roolista käsin on ollut helppo pohtia monia asioita, koska niitä on tullut jo omassa työssä sivunneeksi.

HeTa-hankkeesta aloitin omasta puolestani herätellä keskustelua syyskuun puolivälissä, oman hiippakunnan edustajien, kirkolliskokouksen kirkkoherrojen ja oman rovastikunnan kirkkoherrojen kesken. Muutamiin talouspäälliköihin olin myös yhteydessä saadakseni kuulla asiasta eri näkökulmia. Ollessani Kirkon koulutuskeskuksessa Järvenpäässä Muutosvalmennuskurssilla(rakennemuutosseurakuntien kirkkoherroille ja talouspäälliköille suunnattu koulutus) kuulin HeTa-hankkeesta ja pysähdyin ihmettelemään erityisesti suurta kulttuurinmuutosta siinä, että perinteisesti itsenäisiltä seurakunnilta otettaisiin pois valta päättää taloudestaan ja tämä valta siirtyisi Kirkkohallitukselle. Minua hämmästytti erityisesti se, että seurakuntien kirkkovaltuustot eivät välttämättä saisi edes tietää asiasta, mikäli kirkolliskokous päättäisi asian suunnitelman mukaisesti. Onko todella mahdollista, että kirkolliskokouksella on valta päättää tällaisesta asiasta ja tällaisella tavalla? Hanke on kaikkineen hyvin laaja ja sen tavoitteista ja niiden toteuttamistavasta keskustelemme varmaan pitkään.

Kirkon keskushallinnon uudistuksessa kiinnitti huomioni esitys jättää asessorit piispainkokousten ulkopuolelle. Miten siinä tapauksessa turvataan seurakuntatyön ajankohtainen tuntemus ja ketkä tekevät kokousten valmistelutyön? Arvelen, että nykyinen järjestelmä on palvellut molempia osapuolia keskinäisen tiedon ja kokemusten vaihtamisena.

Kirkon nelivuotiskertomuskirja on lähetetty jokaiseen seurakuntaan. Sitä kannattaa lukea, jos haluaa nopeasti kattavan käsityksen kirkon nykytilasta. Kirja on tehty hyvin: lukujen alussa on tilastotiedot lyhyesti ja lopussa luettelo ko. työalan haasteista kirkon työlle.

Piispojen puheenvuoron "Rakkauden lahjan" saimme myös. Toivon, että mahdollisimman moni ehtii lukea sen, että voisimme asiantuntevasti keskustella aloitteesta tukea seurakuntien mahdollisuuksia jakaa se joko vihkipareille tai joka talouteen.

Messun ja kirkollisten toimitusten viittomakieliset käännökset tulevat myös käsittelyyn ja saamme käytännössä nähdä, miltä ne ”näyttävät” (esitys itse on DVD:llä), kun meille viitotaan niitä istuntoviikon aikana.Toinen mielenkiintoinen asia on kansliavaliokuntamme järjestämä vierailu Kakolassa.

Aino Vesti

perjantai 31. lokakuuta 2008

31.10.2008 Muistoja toukokuulta

Minun piti avata blogi jo toukokuussa, mutta kiireet veivät voiton. Pääsin kirkolliskokoukseen arkkihiippakunnasta uutena ehdokkaana "Barrikadeilta yhteen pöytään" -listalta (lisää http://www.yhteenpoytaan.net/). Listamme ehdokkaille on tärkeää seurakunnan perustyö ja tavoitteemme on kunnioittaa eri tavoin ajattelevia ja pyrkiä yhteisten tavoitteiden löytämiseen ja yhteistyön rakentamiseen.

Haluan kertoa toukokuun kirkolliskokouksesta uuden edustajan näkökulmasta. Oli hienoa nähdä Suomen kirkko pähkinänkuoressa koolla: eri herätysliikkeistä, eri murrealueilta, nuoria ja vanhoja. Istuntosalissa istuivat piispat eturivissä ja sen jälkeen hiippakunnittain , arkkihiippakunta vanhimpana alimmaisena ja nuorimmat, Espoo ja Helsinki, ylimmäisenä. Ehdokkaat istuivat hiippakunnassaan aakkosjärjestyksessä. Jokaisella on tunnistamista varten nimilappu rinnassa, mutta monen kasvot olivat ennestään tuttuja mm. Kotimaa-lehdestä.

Kokouskäytäntöjä
Valtakirjojen tarkastamisen jälkeen toukokuussa valitsimme ensin kirkolliskokouksen varapuheenjohtajat (puheenjohtaja on arkkipiispa), ja sitten valitsijamiehiä 25. He vuorostaan valitsivat jäsenet kahdeksaan valiokuntaan (edustajat olivat saaneet esittää toivomuksen pääsemisestä tiettyyn valiokuntaan).

Meitä uusia edustajia perehdytettiin ensimmäisenä iltana kokouskäyttäytymiseen. (Tarkemmin www.evl.fi/kirkolliskokous/ Opas kirkolliskokousedustajalle.) Kirkolliskokous toimii samoin kuin eduskunta. Piispainkokous, Kirkkohallitus tai hiippakuntavaltuustot voivat tehdä esityksiä ja edustajat aloitteita, jotka tulevat ensin istuntosaliin lähetekeskusteluun. Puheenjohtaja kertoo keskustelun aluksi, mihin valiokuntaan puhemiesneuvosto (johon kuuluu arkkipiispan, varapuheenjohtajien ja valitsijamiesten puheenjohtajan lisäksi valiokuntien puheenjohtajat) ehdottaa aloitteen lähetettäväksi (ja lisäksi kenties pyytää toiselta valiokunnalta lausunnon asiasta). Edustajat voivat keskustelussa evästää valiokuntaa asian käsittelyssä. Valiokunnassa aloite käsitellään kolmeen kertaan ja sitten tuodaan täysistuntoon päätettäväksi. Jokainen edustaja kuuluu yhteen valiokuntaan (lisäksi voi kuulua toimitusvaliokuntaan tai kansliavaliokuntaan, jonka tehtävänä on huolehtia muutamista käytännön järjestelyistä sekä virkistystilanteista). Valiokunnalla on kokouksia kokousviikon aikana väliajoilla tai iltaisin (joskus ilta saattaa venähtää yhteentoista!) ja myös istuntokausien väleissä, aloitteiden määrästä riippuen.

Jokaisen edustajan kohdalla on mikrofoni, johon mahdollista puhua kahden minuutin ajan; sitten mikrofoni sulkeutuu. Pidemmät puheenvuorot pidetään puhujanpaikalta. Arkkihiippakunnan viidestä pappisedustajasta kolme ja kahdeksasta maallikkoedustajasta kolme on uusia. Ryhmämme oli aktiivinen: käytimme useita puheenvuoroja ja teimme aloitteita. Viikon aikana kuuli monia hyviä puhujia, joiden kannanotoista kuulsi laaja kokemus läpi. Opimme heti, että puheenvuoro kannattaa kirjoittaa etukäteen - liian lavertelevan puheenvuoron tarkistaminenkin vie melkoisesti aikaa…

Kaikki puheenvuorot todella kirjoitetaan ylös ja niistä tehdään keskustelupöytäkirja. Nykyisin nämä kaikki ovat myös kirkolliskokouksen kotisivuilla nähtävissä, EDUSTAJITTAIN! Ei siis tarvitse kahlata pöytäkirjoja läpi.

Kirkolliskokouksen ohjelma on suuntaa-antava, koska valiokuntien nopeutta ja asioiden etenemistä on vaikea ennustaa. Täysistunnot ovat julkisia, salin perällä on n. 30 istuinpaikkaa yleisöä varten. Tervetuloa kuuntelemaan!

Olin mukana aloitteessa, jonka otsikko on
”Parokiaalijärjestelmän kehittäminen”. Käytin siitä seuraavan puheenvuoron:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Tässä aloitteessa on kolme ehdotusta, jotka liittyvät samaan asiaan, ja kuten jo olemme huomanneet, tätä keskustelua on tärkeä käydä. Kiireellisin on mielestäni se ensimmäinen, jossa seurakuntajako tulisi riippumattomaksi kuntarajoista. Pienet seurakunnat pelkäävät hukkuvansa sinne suurien syövereihin, ja siksi olisi tärkeää, että seurakunnan nimi ja identiteetti, oma pieni jumalanpalvelusyhteisö, voisi säilyä. Toisena: mahdollistaa seurakuntalaisten seurakunnan valinnan asuinpaikasta riippumatta. Voi olla, että monilla maaseutupaikkakunnilla tähän ei ole minkäänlaista painetta, mutta kaupungeissa, joissa on iso muuttoliike ja voi olla, että jopa vuosittain henkilö muuttaa seurakunnasta toiseen, ei voi minkäänlaista kiinteää seurakuntayhteyttä syntyä. Kiinnitän kuitenkin huomiota siihen, että aloitteen nimi ei ole henkilöseurakuntaan siirtyminen eikä sen intentiona ole se, että luovutaan tästä alueellisesta järjestelmästä. Sen nimenä on parokiaalijärjestelmän kehittäminen, ja siinä viitataan muun muassa, että Tanskassakin on mahdollista perustaa näitä henkilöseurakuntia parokiaalisen seurakuntamallin vallitessa. Myöskin eilen Jukka Keskitalo viittasi mielestäni hyvin siihen, että erilaisia yhteisöllisyyden muotoja voisi integroida osaksi tätä parokiaalijärjestelmää. Millä tavalla, se on suuri haaste. Olisiko se esimerkiksi niin, että ihminen kuuluisi syntymäseurakuntaansa, ja sitten esimerkiksi sen ohella olisi näitä omia jumalanpalvelusyhteisöjä? Kolmanneksi tässä ehdotetaan mahdollisuutta perustaa kirkkomme tunnustusta noudattavia henkilöseurakuntia. Itse näen tässä tavoitteena kirkon ykseyden varjelemisen pirstoutuvassa tilanteessa. Minusta siinä olisi yksi käytännön ratkaisu siihen, että myös teologiset ristiriidat naispappeuteen liittyen voisi ratkaista. Itse kannatan sitä, meidän eri tavalla ajattelevien kesken rauhanomaista rinnakkaiseloa. Arvostan naispappien torjujien vakaumusta ja kutsumusta ja haluan elää heidän kanssaan samassa kirkossa ja toivon heille tasaveroista mahdollisuutta tehdä työtä kirkossamme.

Tulevaisuusvaliokunnan perustamista kannatin myös:
”Toivon, että mahdollisesti perustettavan tulevaisuusvaliokunnan työskentely ei olisi ainoastaan älyllistä keskustelua, vaan se olisi laaja-alaista visiointia, prosessiin heittäytymistä, vaeltelua kaduilla ja kujilla, ja että siinä olisi myös intohimoista hengellisyyttä ja rukousta.”



Lentopalloa
Pääsin mukaan kirkolliskokouksen vanhaan perinteeseen pelaamaan lentopalloa parin piispan, muutaman miehen ja yhden naisen seurassa, minkä jälkeen oli mukava pulahtaa uima-altaaseen ennen aamupalaa.
Mikkelin piispa Voitto Huotari on ensi viikolla viimeisessä kirkolliskokouksessaan ennen eläkkeelle jäämistään; minun huoleni on, kuka täyttää hänen paikkansa lentopallojoukkueessa. Lentopallokentällä todellistuu sama lainalaisuus kuin elämässäkin: mitä enemmän kannustetaan, sitä paremmin pelaa. Alkaa luottaa toisiin ja rakentaa yhteispeliä.

Käsikirjavaliokunta
Pääsin ilokseni kansliavaliokunnan lisäksi käsikirjavaliokuntaan. Asioina meillä on nyt menossa virsikirjan julkaiseminen ilman kaikkia liitteitä (joissain tapauksissa), viikkomessun ja kirkollisten toimitusten viittomakielisten käännösten julkaiseminen, ja jumalanpalveluselämän kehittäminen. Valiokunta kokoontui syys- ja lokakuussa Helsingissä, Kirkkohallituksen tiloissa Satamakadulla. Yleensä valiokunnilla on ulkopuolelta kutsuttu asiantuntijasihteeri, mikä mahdollistaa tehokkaan työskentelyn. Valiokunta voi kutsua asiantuntijoita kertomaan erilaisia näkökohtia käsiteltävästä asiasta.
Heikki Toivio, TT, kävi kertomassa meille uusimuotoisista jumalanpalveluksista ja nyt haaveilemme tutustumismatkoista Lontoon ja Nykin kirkkoihin…mitkä siis jäävät haaveiksi. Käsikirjavaliokunta tuskin voisi toimivampi ja antoisampi olla: Anna-Mari Kaskisen ja Pekka Simojoen lisäksi jokainen on omalla tavallaan mies tai nainen paikallaan. Puheenjohtajamme on uskomattoman tiukasti tilanteessa kiinni ja samalla äärettömän leppoisa, Porvoon piispa. Jouduimme luopumaan erinomaisesta sihteeristämme, Johanna Räsäsestä, hänen siirtyessään toisiin tehtäviin.

Kari Ventä
Toukokuun kirkolliskokous päättyi juhlahetkeen, kun muistimme kirkolliskokouksen pitkäaikaista sihteeriä, Kari Ventää. Loistavana sihteerinä hän on tehnyt suunnattomat määrät valmisteluja harvinaisella täsmällisyydellä, ammattitaidolla ja kärsivällisyydellä näkymättömissä ja hiljaisuudessa, mutta nyt oli hänen vuoronsa puhua. Hän sanoi vain muutaman sanan, mutta vuosikymmenien kokemuksen tuoma painoarvo ja kunnioituksemme häntä kohtaan antoi sanoille sellaista intensiteettiä, että monen piti nieleskellä ja pidätellä kyyneleitä. Viimeisinä sanoinaan hän kauniin eleettömästi totesi: näinä vuosina olen oppinut, että on tärkeää rukoilla kirkolliskokouksen puolesta. Kari Ventää muistaen haluan istua nyt siellä kädet ristissä - se oli myös tunnuslauseeni vaalikampanjassa.

____
Ensi viikolla kirjoitan luennon sijasta hieman blogimaisemmin…