perjantai 31. lokakuuta 2008
31.10.2008 Muistoja toukokuulta
Minun piti avata blogi jo toukokuussa, mutta kiireet veivät voiton. Pääsin kirkolliskokoukseen arkkihiippakunnasta uutena ehdokkaana "Barrikadeilta yhteen pöytään" -listalta (lisää http://www.yhteenpoytaan.net/). Listamme ehdokkaille on tärkeää seurakunnan perustyö ja tavoitteemme on kunnioittaa eri tavoin ajattelevia ja pyrkiä yhteisten tavoitteiden löytämiseen ja yhteistyön rakentamiseen.
Haluan kertoa toukokuun kirkolliskokouksesta uuden edustajan näkökulmasta. Oli hienoa nähdä Suomen kirkko pähkinänkuoressa koolla: eri herätysliikkeistä, eri murrealueilta, nuoria ja vanhoja. Istuntosalissa istuivat piispat eturivissä ja sen jälkeen hiippakunnittain , arkkihiippakunta vanhimpana alimmaisena ja nuorimmat, Espoo ja Helsinki, ylimmäisenä. Ehdokkaat istuivat hiippakunnassaan aakkosjärjestyksessä. Jokaisella on tunnistamista varten nimilappu rinnassa, mutta monen kasvot olivat ennestään tuttuja mm. Kotimaa-lehdestä.
Kokouskäytäntöjä
Valtakirjojen tarkastamisen jälkeen toukokuussa valitsimme ensin kirkolliskokouksen varapuheenjohtajat (puheenjohtaja on arkkipiispa), ja sitten valitsijamiehiä 25. He vuorostaan valitsivat jäsenet kahdeksaan valiokuntaan (edustajat olivat saaneet esittää toivomuksen pääsemisestä tiettyyn valiokuntaan).
Meitä uusia edustajia perehdytettiin ensimmäisenä iltana kokouskäyttäytymiseen. (Tarkemmin www.evl.fi/kirkolliskokous/ Opas kirkolliskokousedustajalle.) Kirkolliskokous toimii samoin kuin eduskunta. Piispainkokous, Kirkkohallitus tai hiippakuntavaltuustot voivat tehdä esityksiä ja edustajat aloitteita, jotka tulevat ensin istuntosaliin lähetekeskusteluun. Puheenjohtaja kertoo keskustelun aluksi, mihin valiokuntaan puhemiesneuvosto (johon kuuluu arkkipiispan, varapuheenjohtajien ja valitsijamiesten puheenjohtajan lisäksi valiokuntien puheenjohtajat) ehdottaa aloitteen lähetettäväksi (ja lisäksi kenties pyytää toiselta valiokunnalta lausunnon asiasta). Edustajat voivat keskustelussa evästää valiokuntaa asian käsittelyssä. Valiokunnassa aloite käsitellään kolmeen kertaan ja sitten tuodaan täysistuntoon päätettäväksi. Jokainen edustaja kuuluu yhteen valiokuntaan (lisäksi voi kuulua toimitusvaliokuntaan tai kansliavaliokuntaan, jonka tehtävänä on huolehtia muutamista käytännön järjestelyistä sekä virkistystilanteista). Valiokunnalla on kokouksia kokousviikon aikana väliajoilla tai iltaisin (joskus ilta saattaa venähtää yhteentoista!) ja myös istuntokausien väleissä, aloitteiden määrästä riippuen.
Jokaisen edustajan kohdalla on mikrofoni, johon mahdollista puhua kahden minuutin ajan; sitten mikrofoni sulkeutuu. Pidemmät puheenvuorot pidetään puhujanpaikalta. Arkkihiippakunnan viidestä pappisedustajasta kolme ja kahdeksasta maallikkoedustajasta kolme on uusia. Ryhmämme oli aktiivinen: käytimme useita puheenvuoroja ja teimme aloitteita. Viikon aikana kuuli monia hyviä puhujia, joiden kannanotoista kuulsi laaja kokemus läpi. Opimme heti, että puheenvuoro kannattaa kirjoittaa etukäteen - liian lavertelevan puheenvuoron tarkistaminenkin vie melkoisesti aikaa…
Kaikki puheenvuorot todella kirjoitetaan ylös ja niistä tehdään keskustelupöytäkirja. Nykyisin nämä kaikki ovat myös kirkolliskokouksen kotisivuilla nähtävissä, EDUSTAJITTAIN! Ei siis tarvitse kahlata pöytäkirjoja läpi.
Kirkolliskokouksen ohjelma on suuntaa-antava, koska valiokuntien nopeutta ja asioiden etenemistä on vaikea ennustaa. Täysistunnot ovat julkisia, salin perällä on n. 30 istuinpaikkaa yleisöä varten. Tervetuloa kuuntelemaan!
Olin mukana aloitteessa, jonka otsikko on
”Parokiaalijärjestelmän kehittäminen”. Käytin siitä seuraavan puheenvuoron:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Tässä aloitteessa on kolme ehdotusta, jotka liittyvät samaan asiaan, ja kuten jo olemme huomanneet, tätä keskustelua on tärkeä käydä. Kiireellisin on mielestäni se ensimmäinen, jossa seurakuntajako tulisi riippumattomaksi kuntarajoista. Pienet seurakunnat pelkäävät hukkuvansa sinne suurien syövereihin, ja siksi olisi tärkeää, että seurakunnan nimi ja identiteetti, oma pieni jumalanpalvelusyhteisö, voisi säilyä. Toisena: mahdollistaa seurakuntalaisten seurakunnan valinnan asuinpaikasta riippumatta. Voi olla, että monilla maaseutupaikkakunnilla tähän ei ole minkäänlaista painetta, mutta kaupungeissa, joissa on iso muuttoliike ja voi olla, että jopa vuosittain henkilö muuttaa seurakunnasta toiseen, ei voi minkäänlaista kiinteää seurakuntayhteyttä syntyä. Kiinnitän kuitenkin huomiota siihen, että aloitteen nimi ei ole henkilöseurakuntaan siirtyminen eikä sen intentiona ole se, että luovutaan tästä alueellisesta järjestelmästä. Sen nimenä on parokiaalijärjestelmän kehittäminen, ja siinä viitataan muun muassa, että Tanskassakin on mahdollista perustaa näitä henkilöseurakuntia parokiaalisen seurakuntamallin vallitessa. Myöskin eilen Jukka Keskitalo viittasi mielestäni hyvin siihen, että erilaisia yhteisöllisyyden muotoja voisi integroida osaksi tätä parokiaalijärjestelmää. Millä tavalla, se on suuri haaste. Olisiko se esimerkiksi niin, että ihminen kuuluisi syntymäseurakuntaansa, ja sitten esimerkiksi sen ohella olisi näitä omia jumalanpalvelusyhteisöjä? Kolmanneksi tässä ehdotetaan mahdollisuutta perustaa kirkkomme tunnustusta noudattavia henkilöseurakuntia. Itse näen tässä tavoitteena kirkon ykseyden varjelemisen pirstoutuvassa tilanteessa. Minusta siinä olisi yksi käytännön ratkaisu siihen, että myös teologiset ristiriidat naispappeuteen liittyen voisi ratkaista. Itse kannatan sitä, meidän eri tavalla ajattelevien kesken rauhanomaista rinnakkaiseloa. Arvostan naispappien torjujien vakaumusta ja kutsumusta ja haluan elää heidän kanssaan samassa kirkossa ja toivon heille tasaveroista mahdollisuutta tehdä työtä kirkossamme.
Tulevaisuusvaliokunnan perustamista kannatin myös:
”Toivon, että mahdollisesti perustettavan tulevaisuusvaliokunnan työskentely ei olisi ainoastaan älyllistä keskustelua, vaan se olisi laaja-alaista visiointia, prosessiin heittäytymistä, vaeltelua kaduilla ja kujilla, ja että siinä olisi myös intohimoista hengellisyyttä ja rukousta.”
Lentopalloa
Pääsin mukaan kirkolliskokouksen vanhaan perinteeseen pelaamaan lentopalloa parin piispan, muutaman miehen ja yhden naisen seurassa, minkä jälkeen oli mukava pulahtaa uima-altaaseen ennen aamupalaa.
Mikkelin piispa Voitto Huotari on ensi viikolla viimeisessä kirkolliskokouksessaan ennen eläkkeelle jäämistään; minun huoleni on, kuka täyttää hänen paikkansa lentopallojoukkueessa. Lentopallokentällä todellistuu sama lainalaisuus kuin elämässäkin: mitä enemmän kannustetaan, sitä paremmin pelaa. Alkaa luottaa toisiin ja rakentaa yhteispeliä.
Käsikirjavaliokunta
Pääsin ilokseni kansliavaliokunnan lisäksi käsikirjavaliokuntaan. Asioina meillä on nyt menossa virsikirjan julkaiseminen ilman kaikkia liitteitä (joissain tapauksissa), viikkomessun ja kirkollisten toimitusten viittomakielisten käännösten julkaiseminen, ja jumalanpalveluselämän kehittäminen. Valiokunta kokoontui syys- ja lokakuussa Helsingissä, Kirkkohallituksen tiloissa Satamakadulla. Yleensä valiokunnilla on ulkopuolelta kutsuttu asiantuntijasihteeri, mikä mahdollistaa tehokkaan työskentelyn. Valiokunta voi kutsua asiantuntijoita kertomaan erilaisia näkökohtia käsiteltävästä asiasta.
Heikki Toivio, TT, kävi kertomassa meille uusimuotoisista jumalanpalveluksista ja nyt haaveilemme tutustumismatkoista Lontoon ja Nykin kirkkoihin…mitkä siis jäävät haaveiksi. Käsikirjavaliokunta tuskin voisi toimivampi ja antoisampi olla: Anna-Mari Kaskisen ja Pekka Simojoen lisäksi jokainen on omalla tavallaan mies tai nainen paikallaan. Puheenjohtajamme on uskomattoman tiukasti tilanteessa kiinni ja samalla äärettömän leppoisa, Porvoon piispa. Jouduimme luopumaan erinomaisesta sihteeristämme, Johanna Räsäsestä, hänen siirtyessään toisiin tehtäviin.
Kari Ventä
Toukokuun kirkolliskokous päättyi juhlahetkeen, kun muistimme kirkolliskokouksen pitkäaikaista sihteeriä, Kari Ventää. Loistavana sihteerinä hän on tehnyt suunnattomat määrät valmisteluja harvinaisella täsmällisyydellä, ammattitaidolla ja kärsivällisyydellä näkymättömissä ja hiljaisuudessa, mutta nyt oli hänen vuoronsa puhua. Hän sanoi vain muutaman sanan, mutta vuosikymmenien kokemuksen tuoma painoarvo ja kunnioituksemme häntä kohtaan antoi sanoille sellaista intensiteettiä, että monen piti nieleskellä ja pidätellä kyyneleitä. Viimeisinä sanoinaan hän kauniin eleettömästi totesi: näinä vuosina olen oppinut, että on tärkeää rukoilla kirkolliskokouksen puolesta. Kari Ventää muistaen haluan istua nyt siellä kädet ristissä - se oli myös tunnuslauseeni vaalikampanjassa.
____
Ensi viikolla kirjoitan luennon sijasta hieman blogimaisemmin…
Haluan kertoa toukokuun kirkolliskokouksesta uuden edustajan näkökulmasta. Oli hienoa nähdä Suomen kirkko pähkinänkuoressa koolla: eri herätysliikkeistä, eri murrealueilta, nuoria ja vanhoja. Istuntosalissa istuivat piispat eturivissä ja sen jälkeen hiippakunnittain , arkkihiippakunta vanhimpana alimmaisena ja nuorimmat, Espoo ja Helsinki, ylimmäisenä. Ehdokkaat istuivat hiippakunnassaan aakkosjärjestyksessä. Jokaisella on tunnistamista varten nimilappu rinnassa, mutta monen kasvot olivat ennestään tuttuja mm. Kotimaa-lehdestä.
Kokouskäytäntöjä
Valtakirjojen tarkastamisen jälkeen toukokuussa valitsimme ensin kirkolliskokouksen varapuheenjohtajat (puheenjohtaja on arkkipiispa), ja sitten valitsijamiehiä 25. He vuorostaan valitsivat jäsenet kahdeksaan valiokuntaan (edustajat olivat saaneet esittää toivomuksen pääsemisestä tiettyyn valiokuntaan).
Meitä uusia edustajia perehdytettiin ensimmäisenä iltana kokouskäyttäytymiseen. (Tarkemmin www.evl.fi/kirkolliskokous/ Opas kirkolliskokousedustajalle.) Kirkolliskokous toimii samoin kuin eduskunta. Piispainkokous, Kirkkohallitus tai hiippakuntavaltuustot voivat tehdä esityksiä ja edustajat aloitteita, jotka tulevat ensin istuntosaliin lähetekeskusteluun. Puheenjohtaja kertoo keskustelun aluksi, mihin valiokuntaan puhemiesneuvosto (johon kuuluu arkkipiispan, varapuheenjohtajien ja valitsijamiesten puheenjohtajan lisäksi valiokuntien puheenjohtajat) ehdottaa aloitteen lähetettäväksi (ja lisäksi kenties pyytää toiselta valiokunnalta lausunnon asiasta). Edustajat voivat keskustelussa evästää valiokuntaa asian käsittelyssä. Valiokunnassa aloite käsitellään kolmeen kertaan ja sitten tuodaan täysistuntoon päätettäväksi. Jokainen edustaja kuuluu yhteen valiokuntaan (lisäksi voi kuulua toimitusvaliokuntaan tai kansliavaliokuntaan, jonka tehtävänä on huolehtia muutamista käytännön järjestelyistä sekä virkistystilanteista). Valiokunnalla on kokouksia kokousviikon aikana väliajoilla tai iltaisin (joskus ilta saattaa venähtää yhteentoista!) ja myös istuntokausien väleissä, aloitteiden määrästä riippuen.
Jokaisen edustajan kohdalla on mikrofoni, johon mahdollista puhua kahden minuutin ajan; sitten mikrofoni sulkeutuu. Pidemmät puheenvuorot pidetään puhujanpaikalta. Arkkihiippakunnan viidestä pappisedustajasta kolme ja kahdeksasta maallikkoedustajasta kolme on uusia. Ryhmämme oli aktiivinen: käytimme useita puheenvuoroja ja teimme aloitteita. Viikon aikana kuuli monia hyviä puhujia, joiden kannanotoista kuulsi laaja kokemus läpi. Opimme heti, että puheenvuoro kannattaa kirjoittaa etukäteen - liian lavertelevan puheenvuoron tarkistaminenkin vie melkoisesti aikaa…
Kaikki puheenvuorot todella kirjoitetaan ylös ja niistä tehdään keskustelupöytäkirja. Nykyisin nämä kaikki ovat myös kirkolliskokouksen kotisivuilla nähtävissä, EDUSTAJITTAIN! Ei siis tarvitse kahlata pöytäkirjoja läpi.
Kirkolliskokouksen ohjelma on suuntaa-antava, koska valiokuntien nopeutta ja asioiden etenemistä on vaikea ennustaa. Täysistunnot ovat julkisia, salin perällä on n. 30 istuinpaikkaa yleisöä varten. Tervetuloa kuuntelemaan!
Olin mukana aloitteessa, jonka otsikko on
”Parokiaalijärjestelmän kehittäminen”. Käytin siitä seuraavan puheenvuoron:
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät edustajat. Tässä aloitteessa on kolme ehdotusta, jotka liittyvät samaan asiaan, ja kuten jo olemme huomanneet, tätä keskustelua on tärkeä käydä. Kiireellisin on mielestäni se ensimmäinen, jossa seurakuntajako tulisi riippumattomaksi kuntarajoista. Pienet seurakunnat pelkäävät hukkuvansa sinne suurien syövereihin, ja siksi olisi tärkeää, että seurakunnan nimi ja identiteetti, oma pieni jumalanpalvelusyhteisö, voisi säilyä. Toisena: mahdollistaa seurakuntalaisten seurakunnan valinnan asuinpaikasta riippumatta. Voi olla, että monilla maaseutupaikkakunnilla tähän ei ole minkäänlaista painetta, mutta kaupungeissa, joissa on iso muuttoliike ja voi olla, että jopa vuosittain henkilö muuttaa seurakunnasta toiseen, ei voi minkäänlaista kiinteää seurakuntayhteyttä syntyä. Kiinnitän kuitenkin huomiota siihen, että aloitteen nimi ei ole henkilöseurakuntaan siirtyminen eikä sen intentiona ole se, että luovutaan tästä alueellisesta järjestelmästä. Sen nimenä on parokiaalijärjestelmän kehittäminen, ja siinä viitataan muun muassa, että Tanskassakin on mahdollista perustaa näitä henkilöseurakuntia parokiaalisen seurakuntamallin vallitessa. Myöskin eilen Jukka Keskitalo viittasi mielestäni hyvin siihen, että erilaisia yhteisöllisyyden muotoja voisi integroida osaksi tätä parokiaalijärjestelmää. Millä tavalla, se on suuri haaste. Olisiko se esimerkiksi niin, että ihminen kuuluisi syntymäseurakuntaansa, ja sitten esimerkiksi sen ohella olisi näitä omia jumalanpalvelusyhteisöjä? Kolmanneksi tässä ehdotetaan mahdollisuutta perustaa kirkkomme tunnustusta noudattavia henkilöseurakuntia. Itse näen tässä tavoitteena kirkon ykseyden varjelemisen pirstoutuvassa tilanteessa. Minusta siinä olisi yksi käytännön ratkaisu siihen, että myös teologiset ristiriidat naispappeuteen liittyen voisi ratkaista. Itse kannatan sitä, meidän eri tavalla ajattelevien kesken rauhanomaista rinnakkaiseloa. Arvostan naispappien torjujien vakaumusta ja kutsumusta ja haluan elää heidän kanssaan samassa kirkossa ja toivon heille tasaveroista mahdollisuutta tehdä työtä kirkossamme.
Tulevaisuusvaliokunnan perustamista kannatin myös:
”Toivon, että mahdollisesti perustettavan tulevaisuusvaliokunnan työskentely ei olisi ainoastaan älyllistä keskustelua, vaan se olisi laaja-alaista visiointia, prosessiin heittäytymistä, vaeltelua kaduilla ja kujilla, ja että siinä olisi myös intohimoista hengellisyyttä ja rukousta.”
Lentopalloa
Pääsin mukaan kirkolliskokouksen vanhaan perinteeseen pelaamaan lentopalloa parin piispan, muutaman miehen ja yhden naisen seurassa, minkä jälkeen oli mukava pulahtaa uima-altaaseen ennen aamupalaa.
Mikkelin piispa Voitto Huotari on ensi viikolla viimeisessä kirkolliskokouksessaan ennen eläkkeelle jäämistään; minun huoleni on, kuka täyttää hänen paikkansa lentopallojoukkueessa. Lentopallokentällä todellistuu sama lainalaisuus kuin elämässäkin: mitä enemmän kannustetaan, sitä paremmin pelaa. Alkaa luottaa toisiin ja rakentaa yhteispeliä.
Käsikirjavaliokunta
Pääsin ilokseni kansliavaliokunnan lisäksi käsikirjavaliokuntaan. Asioina meillä on nyt menossa virsikirjan julkaiseminen ilman kaikkia liitteitä (joissain tapauksissa), viikkomessun ja kirkollisten toimitusten viittomakielisten käännösten julkaiseminen, ja jumalanpalveluselämän kehittäminen. Valiokunta kokoontui syys- ja lokakuussa Helsingissä, Kirkkohallituksen tiloissa Satamakadulla. Yleensä valiokunnilla on ulkopuolelta kutsuttu asiantuntijasihteeri, mikä mahdollistaa tehokkaan työskentelyn. Valiokunta voi kutsua asiantuntijoita kertomaan erilaisia näkökohtia käsiteltävästä asiasta.
Heikki Toivio, TT, kävi kertomassa meille uusimuotoisista jumalanpalveluksista ja nyt haaveilemme tutustumismatkoista Lontoon ja Nykin kirkkoihin…mitkä siis jäävät haaveiksi. Käsikirjavaliokunta tuskin voisi toimivampi ja antoisampi olla: Anna-Mari Kaskisen ja Pekka Simojoen lisäksi jokainen on omalla tavallaan mies tai nainen paikallaan. Puheenjohtajamme on uskomattoman tiukasti tilanteessa kiinni ja samalla äärettömän leppoisa, Porvoon piispa. Jouduimme luopumaan erinomaisesta sihteeristämme, Johanna Räsäsestä, hänen siirtyessään toisiin tehtäviin.
Kari Ventä
Toukokuun kirkolliskokous päättyi juhlahetkeen, kun muistimme kirkolliskokouksen pitkäaikaista sihteeriä, Kari Ventää. Loistavana sihteerinä hän on tehnyt suunnattomat määrät valmisteluja harvinaisella täsmällisyydellä, ammattitaidolla ja kärsivällisyydellä näkymättömissä ja hiljaisuudessa, mutta nyt oli hänen vuoronsa puhua. Hän sanoi vain muutaman sanan, mutta vuosikymmenien kokemuksen tuoma painoarvo ja kunnioituksemme häntä kohtaan antoi sanoille sellaista intensiteettiä, että monen piti nieleskellä ja pidätellä kyyneleitä. Viimeisinä sanoinaan hän kauniin eleettömästi totesi: näinä vuosina olen oppinut, että on tärkeää rukoilla kirkolliskokouksen puolesta. Kari Ventää muistaen haluan istua nyt siellä kädet ristissä - se oli myös tunnuslauseeni vaalikampanjassa.
____
Ensi viikolla kirjoitan luennon sijasta hieman blogimaisemmin…
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
