13.11.2010 Parisuhdekeskustelun loput puheenvuorot

Nyt lauantaina olin Mikaelinseurakunnan ja Kansan Raamattuseuran järjestämässä naistenpäivässä, jossa Liisa-Maria Lilja-Viherlampi musisoi (mm. ”Uupuneen naisen blues, Tango aggressivo, Kokonainen…), eduskunnan ja presidentin lääkäri Anita Pienimäki puhui kutsumuksesta ja lisäksi oli Raamattu- ja rukousaiheiset kanavat. Ilta päättyi ehtoolliseen Mikaelinkirkossa, jossa eräs nuori nainen tanssi Jumalalle ”Vaiti kaikki palvokaamme” ja ”Jumala loi” –virret.

Parisuhdekeskustelun päätöstavan omituisuus oli se, että sekä perustevaliokunta (paitsi sen viisi eriävänä mielipiteen jättänyttä jäsentä) että puhemiesneuvosto (=valiokuntien puheenjohtajat) ja arkkipiispa tulkitsivat, että asiasta voi päättää yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Seuraavista asioista pitäisi päättää ¾ määräenemmistöllä (KL 20:7§ 2.mom):
1) hyväksyä ja määrätä käyttöön otettavaksi raamatunkäännös, kristinoppi, virsikirja, kirkkokäsikirja ja messusävelmistö;
2) käsitellä kysymyksiä, jotka edellyttävät kirkon uskoa ja oppia koskevia tai niihin pohjautuvia periaatteellisia kannanottoja, sekä ryhtyä toimenpiteisiin niiden johdosta;
3) tehdä ehdotuksia kirkkolain säätämisestä, muuttamisesta tai kumoamisesta;
4) hyväksyä kirkkojärjestys
Minusta kohta kaksi koskisi tätä nimenomaista päätöstä. Jos asiasta on kirkossa keskusteltu kahdeksan vuotta mm. piispainkokouksessa, kirkolliskokouksessa ja kahdessa koko Suomen ev.lut. kirkon käsittävässä parisuhdelakiseminaarissa ja siitä on tehty kaksi paksua selvitystä ja kaksi kirjaa, eiköhän se jollain lailla koske kirkon uskoa ja oppia. Emme kai me mihinkään sivuseikkaan käyttäisi näin paljon aikaa ja rahaa. Varsinkin, kun ko. keskusteluissa ja kirjoissa on toistuvasti pohdittu, miten Raamattu siihen suhtautuu, mikä on kirkkomme ihmiskuva, jumalakuva, syntikäsitys ja sielunhoidollinen lähestymistapa ja näiden ensisijaisuusjärjestys… ja paljon muuta.

Tällaisiin kysymyksiin ei katsottu tarpeelliseksi vastata, mikä ei tietenkään edistä keskinäistä luottamusta eikä yhteen hiileen puhaltamisen henkeä. Etukäteen lainoppinut asiantuntija Telivuo totesi, että ”lain noudattamisesta ei voi äänestää” tarkoittaen, että lakia oletetaan noudatettavan, mutta tässä jää vain ihmettelemään, että kun tapahtuu selvä virhe, kuka voi asiaan puuttua.

Joitakin poimintoja pitkästä keskustelusta (lainaukset ovat omista muistiinpanoista-eivät siis sanatarkkoja!):

Teuvo V. Riikonen:
Kyseessä on kirkon identiteetti, keneltä kirkko saa ohjeensa.

Eero Nieminen:
Kun Raamattuja viskotaan lattialle (Jari Tervo), meidän on otettava siitä entistä tiukemmin kiinni.
Kumpi on mennyt harhaan. Raamattu vai totuudesta luopuva ihminen?

Piispa Askola:
Olisiko Pyhän Hengen ihme, että ymmärtäisimme toisiamme ja että kaikki toimimme Raamatun mukaisesti?

Piispa Salmi:
Erilaisuuden yhteyteen meitä velvoittaa pyhä kaste. Kenelläkään ei ole oikeutta sanoa: Sinua minä en tarvitse. Kirkko on kuin sateenvarjo, jonka alle kaikki mahdumme. Lustetta ei saa kiskoa pois vehnän seasta. Tehdään tilaa ihmiselle, Jumalan kasvojen edessä.

Bishok Vikström:
Miten elämme keskinäisen jännitteen kanssa?

Matti Ketonen:
Tavoite on löytää yksimielisyyden minimi. Vastakkain ovat pelko ja tarkoituksenmukaisuus. Ristipaineilta ei voi välttyä. Tässä mitataan opillista tuntemusta ja armollisuutta. Ihminen painuu polvilleen, kun Pyhä Henki näyttää todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion. Eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat.

Hilkka Olkinuora:
(Arkkipiispan avauspuhe): ”Kirkolla on kiusaus rakentaa täydellistä Jumalan valtakuntaa maan päälle ja jakaa asiat sallittaviin ja tuomittaviin.” Osa meistä on sitä mieltä, että tehtävämme on rakentaa uskovien yhteisöä. Miksi teeskennellä yhteyttä, kun Kristuksen ruumis on jo revitty hajalle. Haavat pitäisi avata puhdistaen, hoitaen, kunnioittaen. Omatunto on myös siellä, missä se on rohkea. Kirkon yhteyttä ei saa vaalia ihmispolojen kustannuksella. Rukous on ihmisestä Jumalaan päin ja siunaus Jumalasta ihmiseen päin. Onko sinun rukouksissasi tilaa myös Jumalalle?

Anna-Mari Kaskinen:
Onko meidän kirkko vain meidän? Olemmeko valmiit tulemaan vastaan, ettei kukaan jäisi osattomaksi Kristuksen rakkaudesta ja seurakunnan yhteydestä?

Pekka Simojoki:
-Joskus 20-vuotiaana innostuin ja lupasin: Pidän Raamatusta kiinni, maksoi mitä maksoi.
-Koskaan en ole tätä asiaa ottanut konserteissa esille, koska koen tehtäväkseni julistaa evankeliumia
-tutkin asiaa pohjia myöten: enkö rakasta lähimmäistäni, olenko kylmä…laitoin Jumalan tiukoille ja pyysin vastausta. Menin ulos kävelemään ja näin naapurini, joka pysäytti ja näytti: hän oli juuri pessyt talonsa päädyn homeesta. Ihailimme sitä yhdessä, kunnes hän sanoi: ”Tiedätkö, olin jo unohtanut, minkä värinen taloni on, kun home oli vähitellen tullut sen pintaan pieninä täplinä ja peittänyt alkuperäisen värin.” Sanoin vain: ”Kiitos, tuosta sainkin hiukan ajateltavaa.” Kuinka rohkeasti uskallamme Jumalan Sanaa tulkita? Minä olen siinä arka. Maailmalla nopeiten kasvavat konservatiiviset, Raamatulle uskolliset kirkot.
-Jeesus meni aina syrjittyjen luo, mutta usein unohdetaan, että Hän toi mukanaan aina muutoksen.
-Täällä on paljon puhuttu rakkaudesta, rakkauteen kuuluu myös totuus – ne kaksi yhdessä muuttavat elämää. Uskon muutoksen mahdollisuuteen, mutten ole sitä väkisin kenellekään tarjoamassa.
-Ruotsissa väkeä eroaa kirkosta, vaikka kaikki kompromissit tehty
-Jotkut: ”tämä pikkujuttu”- antaisko vain periksi, kukapa sitä haluaisi olla ihmisvihaaja, valtakunnan fariseus ja mitä muita nimityksiä konservatiiveille annetaankaan, mutta tietyt pienet sanat pelottaa. ”tämä on ensimmäinen askel” – ”tässä vaiheessa”. Pelottaa raottaa ovea sellaiselle, mistä ei tiedä, mitä sieltä tulee.

Riku Rinne:
-murennammeko sitä pohjaa, jolla kristinusko lepää?
Pauliina Kainulainen:
Olisin toivonut enemmän, mutta sitoudun tähän.

Henrik Perret:
-homoseksuaalisuudesta puhutaan liian paljon, se luo toiseutta
-kirkosta tullut vahvojen kirkko, emme puhu armosta, Jeesuksesta ja kristinuskosta tullut käyttäytymismalli, joka ei anna, vaan vaatii

Oiva Malinen:
-mietinnössä viitataan oppiin – silti tätä ei pidetä opillisena kysymyksenä!
-ratkaisu tuntuu teologiselta kikkailulta: rukous vai rukoushetki
-tämä on uskon kriisi: onko meillä vielä Raamatun arvovaltaan ja luotettavuuteen perustuvaa hengellistä elämää
-armon evankeliumia ei saa hämärtää

Tapio Seppälä:
-kirkko on ainut taho, joka on käynyt asiasta näin perusteellisen keskustelun
-näkymätön lapsi on tullut näkyväksi (vrt. Muumit)
-mielialat ovat nopeita, arvot hitaita, mihin suuntaan kirkon on mentävä

Leif Nummela:
-selvitys ei ota kantaa, onko homoseksuaalinen käyttäytyminen syntiä vai ei
-syntinen ei tarkoita arvotona; Jumalan kuvaksi luotuina olemme äärettömän arvokkaita ja juuri siksi lankeemus on vakava asia ja Jumala valmisti meille lunastuksen
-homosuhteiden hyväksyminenkin on tuomionalaista eikä niihin saisi rohkaista, koska Uusi testamentti toteaa, että niistä juuri on pelastuttu…kehotuksen päämäärä on rakkaus!
Leif kertoi myös tutkimuksista, joista selvisi, että terapiassa monessa homoseksuaalissa oli tapahtunut muutosta (he eivät olleet biseksuaaleja; täysin homot muuttuivat enemmän kuin biseksuaalit!) Tutkimuksessa oli myös tutkittu, että terapia ei ollut vahingoittanut ihmisiä psykologisesti.

Merja Hermonen oli sitä mieltä, että homoseksuaalisuus ei ole syntiä.

Mauno Jouppi:
-risti menettää merkityksensä, jos synti otetaan pois, olemme armonkipeitä
-jos joku olisi aikoinaan mitätöinyt synnin, joka mieltäni painoi, missä olisin nyt!

Tällä hetkellä on 17 edustajan puheenvuorot jo löydettävissä seuraavasta osoitteesta (puheenvuoroja käytettiin 44, jos pysyin laskuissa mukana-viime keväänä taisi olla n.54 samasta aiheesta.)

12.11.10

Kirkolliskokouksessa hyväksyttiin äänin 78-30 parisuhteensa rekisteröineiden puolesta rukoileminen.-Toivottavasti muukin rukoileminen lisääntyy kodeissa ja seurakunnissa.

11.11.2010 Parisuhdekeskustelua

Viime päivinä varmaan monet meistä edustajista ovat käyttäneet monia vapaahetkiä keskustelemiseen, oman kannanoton muotoiluun ja rukoilemiseen viikon kiinnostavimman aiheen puolesta.

Tänään on aamumessun jälkeen koko ajan jatkettu aamulla alkanutta täysistuntoa ja keskusteltu parisuhdelakiin liittyen perustevaliokunnan mietinnön ehdotuksesta pyytää piispainkokoukselta pastoraalisia toimintaohjeita. Toimittajia ja kameroita pyörii joka puolella.

Muutamia edustajien kommentteja (omien muistiinpanojeni perusteella), vain pieniä väläyksiä – paljon muutakin on puhuttu:

Piispa Peura:
Viime päivinä on rukoiltu ja oltu ahtaalla. Tarvitsemme luottamusta, ettemme murtaisi tätä haurasta yhteyttä.

Keijo Rainerma:
-Se, joka asettaa kysymyksen, määrää myös vastaukset. Meiltä ei kysytty: ”haluatko vastustaa Raamatun Sanaa” vaan ”haluatko rukoilla ihmisten puolesta”.
-Jumalan rakkauden käsky ja muut käskyt eivät ole ristiriidassa keskenään; tässä mietinnössä on nähtävissä enemmän pyrkimystä heikentää Raamatun arvovaltaa ja oikeellisuutta kuin päästä selville sen tarkoituksesta ja tavoitteista
-kristillisen avioliittokäsityksen korostaminen mietinnössä ei oikeuta homoseksuaalisen elämäntavan hyväksymistä

Stig Kankkonen löysi mietinnöstä kolme myönteistä asiaa ja teki uuden ponsiehdotuksen, johon lisäsi mietinnön perusteella kristillisen avioliittokäsityksen merkityksen.

Pekka Reinikaisen mielestä media on jo tehnyt asiasta päätöksen ja huomautti, että asia ei koske vain aikuisten maailmaa.

Martti Murtoperä kannatti rukousta ja korosti papin omantunnonvapauden tärkeyttä.

Pekka Lahdenperä
-mietinnössä kristillisen avioliiton käsittely johtaa homoseksuaalisen suhteen hyväksymiseen; mielestäni tässä logiikka ontuu
-Sammeli Juntunen: ”Miten kirkko voi käydä keskustelua muiden kirkkojen kanssa, kun sen oppi on niin hajalla?”
-esitti ponsiehdotuksen: kirkolliskokous merkitsee mietinnön tiedoksi ja pitää tarpeettomana pastoraalisten ohjeiden laatimista

Piispa Häkkinen
-olen mietinnön kannalla

Lasse Marjokorpi
-onko kristillinen avioliitto mietinnön mukaan vain lähtökohta, eikö se olekaan jumalallinen asetus ja ainut Jumalan tahdon mukainen sukupuolisen yhdyselämän muoto?
-Raamatun oikea ymmärtäminen vaatii uskonyhteisöä ja uskonelämää

Tässä vaiheessa, kun tätä kirjoitan, on puhujapöntössä puhumassa 28. puhuja, Riku Rinne – kirjoitan muiden mielipiteistä katkelmia myöhemmin, joko ensi yönä tai sitten perjantain kuluessa. Täydellisenä puheenvuorot tulevat evl.fi –sivuille luettaviksi lähiaikoina.

10.11.2010

Tänään keskiviikkona olemme tehneet paljon päätöksiä, mm. hyväksyneet hyvin valmistellun talousarvioesityksen täysin ilman keskusteluja! Päätöksiin liittyen kehotan tällä kertaa käymään lukemassa sekä evl.fi –etusivulla tai www.kotimaa24.fi -sivulla. Osa asioista kuten arkkipiispan vaalitavan muuttaminen menee Kirkkohallitukseen mm. siksi, että asiassa on lähdettävä liikkeelle arkkipiispan tehtävistä ja niiden selvittämisestä. Selvittelyjä kaipaavat myös monimuotoisuuden edistäminen kirkon työyhteisöissä ja määräenemmistösäännösten muuttaminen.

Kirkkohallituksen kyselytunnilla saimme vastauksia edustajien kysymyksiin, mm. siitä, millä tavoin kirkon johto (erityisesti piispat tai Kirkkohallitus) on ollut mukana vaikuttamassa koulun tuntijakosuunnitelmiin ja tulevaan hallitusohjelmaan.

Käsikirjavaliokuntamme mietintö virsikirjan lisävihkon valmistamisesta meni läpi ja edustaja Jaana Marjanen evästi kirkkohallitusta muistuttamalla Ruotsin kirkon suomennetusta virsikirjasta, jota voi myös työssä käyttää hyväkseen.

Kirkon ulkoasiain neuvoston jäseneksi valittiin jäljellä olevaksi toimikaudeksi Matti Kalliokoski.

Kirkolliskokouksen jäsenten mielessä pyörii tällä hetkellä perustevaliokunnan mietintö, jonka pohjalta huomenna keskustelemme piispainkokouksen selvityksestä parisuhdelain tiimoilta ja sen seurauksista kirkossa. Ylen paikallisradio kysäisi minulta lyhyen kysymyksen, samoin Kotimaa24-verkkosivun toimittaja – hyvin vähän sitä voi muutamassa sekunnissa sanoa, mutta huomisessa keskustelussa aion muutaman perustelun kertoa omaan näkökantaani liittyen. En kannata vapaamuotoista rukousta, vaan mikäli esitys menee äänestyksessä läpi, aion esittää eriävän mielipiteen. Täysistunnot ovat julkisia ja salin perällä on parikymmentä paikkaa yleisölle – ne tosin taitavat täyttyä nopeasti median edustajista. Aloitamme keskustelun aamulla klo 9.15, mutta keskustelu voi jatkua tuntikausia. Sen saattaa keskeyttää valiokuntatyö ja uusi täysistunto jatkunee klo 14.30.

Rukoilen, että edustajat voisivat Jumalan sanan valossa ja Pyhän Hengen johtamina hahmottaa, mitä kaikkea huominen päätös (mikä se sitten tuleekaan olemaan) merkitsee kirkolle ja sen tulevaisuudelle.

Ti 9.11.2010 Israelilaisia kansantansseja ja raukeamisia

Eilen illalla käsiteltiin Kirkon tulevaisuusselontekoa Kirkko 2020, joka haastoi innostaviin teologisiin pohdintoihin kuten muistiinpanoistani saatoit lukea. Arkkihiippakunnan hiippakuntavaltuustossa ehdimme siitä jo keskustella puheenjohtajamme Pekka Heikkilän johdolla ja aiomme jatkaakin vielä, koska tarkoitus on tarttua kehittämistä vaativiin haasteisiin. Itse kiinnitin huomiota mm. vanhusväestön nopeaan kasvuun ja muuttoliikkeen yhä kiihtyvään vauhtiin.

Tänään aamuseitsemältä kirkolliskokouksen muutaman naisedustajan kanssa saimme tanssia israelilaisia kansantansseja Aulikki Laitisen johdolla – niiden rytmissä on hienoa kokea olevansa osa yhteisöä (tanssitaan piirissä), jossa ei ole niin väliä, menevätkö kaikki viiniköynnösaskeleet juuri oikeaan suuntaan ja samalla huomata, että Jeesus on laulanut näitä samoja psalmeja aikoinaan.
Niitä tanssitaan joka puolella maailmaa samalla tavalla, minkä voin pieneltä osalta todistaa – viime kesänä Nizhni Novgorodin messiaanisen seurakunnan jumalanpalveluksessa tempasivat minut mukaan karkeloimaan ja tanssi oli juuri sama ”Eretz zavat halav” (Maa, joka vuotaa maitoa ja mettä), jota juuri tänä aamuna tanssimme.

Näin saa silmänsä hyvin auki ja pienen hien pintaan, kun vielä lisäksi käveli pakkasaamussa Maarian kirkkoon messuun klo 8.15.
Tänään puhutteli sekä alkuvirsi 536 Kristus valo valkeuden että yhdessä lausuttu synnintunnustus:
”Sinä olet tie, mutta en ole seurannut sinua, sinä olet totuus…sinä olet elämä…”

Käsikirjavaliokunnassa saimme aamupäivän kuluessa mietintömme valmiiksi ja ruuan jälkeen oli vain lyhyt täysistunto, jossa poikkeuksellisesti äänestettiin kaksi aloitetta raukeamaan, ensimmäinen seurakuntayhtymän hallintorakenteen keventäminen ja toinen synnintunnustusvaihtoehtojen lisääminen.

Ensimmäinen siksi, että tavoite on hyvä, mutta keinojen löytäminen vaatisi perusteellista miettimistä ja sen jälkeen lähes koko kirkkolainsäädännön läpikäymistä…Toinen siksi, että aloitteen esille nostama häpeän tunteiden esiin tuleminen synnintunnustuksen kohdalla ei saisi johtaa siihen, että niitä aletaan julistaa anteeksiannetuiksi, vaan ko. tunteiden käsittely sopii parhaiten henkilökohtaiseen sielunhoitoon, johon tulisi tarjota tilaisuus jumalanpalveluksen jälkeen. Lisäksi aihetta voi yleisesti käsitellä saarnoissa ja jättää ko. asiat Jumalan haltuun esirukouksessa.
Piispa Matti Repo selvitti myös jumalanpalvelusrukousten tehtävää seurakunnan YHTEISEN uskon sanoittajina ja että jumalanpalveluksessa on lähtökohtana kristinuskon sisältö eikä ihmisen kokemukset, vaikka ne parhaimmillaan ovatkin sisäkkäin.

Muistutan, että kaikki puheenvuorot tulevat kirkon kotisivuille
evl.fi/kirkolliskokous
sekä edustajittain että istuntokausittain sanatarkasti luettavaksi. Lisäksi ko. sivustolta löytyy edustajien blogeja, joita nämä päivittäin kirjoittavat hyvin eri tulokulmista – mielenkiintoisia luettavia. Muistutan myös, että www.kotimaa24.fi -sivustolta löytyy erittäin ajantasaista tietoa päätöksiin liittyen. Ja myös www.seurakuntalainen.fi –sivulla on keskustelua ja blogeja näistä ja muista kirkon asioista.

Tänään oli varmaan tämän nelivuotiskauden ainoa päivä, kun pääsi ”vapaalle” jo ennen kahta ja sain siten aikaa miettiä, mitä sanon mahdollisessa puheenvuorossani koskien piispainkokouksen selvitystä parisuhteensa rekisteröineiden suhteen. Huomenna luultavasti saamme perustevaliokunnan mietinnön asiaa koskien, josta näkyy varsinainen ponsiesitys.

Kirkko 2020 - keskustelua tulevaisuusselonteosta

Keskustelua tulevaisuusselonteosta (kommentit ovat peräisin omista muistiinpanoista, ei siis sanatarkkoja lainauksia!)

Kansliapäällikkö Jukka Keskitalo:

Mahtuuko kirkon tulevaisuuteen muutakin kuin uhkakuvia ja puolustustaistelua? Kyllä, uhkakuvien edessä ei pidä kangistua. Kirkolla on tulevaisuus ja toivo.

Jukka Huttunen:
Mihin selonteko johtaa meitä? Toivottavasti suositukset eivät päädy arkistoihin, unelmapuheet eivät johda konkreettisiin toimiin. Erityisesti valiokunta pyrkisi valitsemaan runsaasta aineistosta muutaman kärjen, joissa pyrittäisiin lähivuosina konkreettisiin toimiin. Esim. hyvin käytännöllisiä ja ajankohtaisia. Luku 7: väestön ikääntyminen, huoltosuhteen muutos, työntekijärakenteen miettiminen.

Piispa Seppo Häkkinen:
S.5: Kirkolta odotetaan uskollisuutta kirkkomme perustehtävälle, mutta sitä ei määritellä missään. Toki se on mm. lähetyskäskyssä ja Meidän kirkko –strategiassa, mutta silti siitä näyttää olevan epätietoisuutta. Mihin suuntaan sen tulisi meitä johtaa? Lopun kolme kuvaa kirkosta jäävät teologisesti ohuiksi.
-S.15 Keskusjohtoisuus vahvistunut (Kirjuri, HeTa, IT-alueet). Teknis-taloudellinen organisoituminen suuntaa kehitystä – eikö perustehtävän pitäisi sitä suunnata. Jatkossa toivoisin erilaista suuntausta. Bayer, Peter: uskonnon performanssi = uskontoa pyritään soveltamaan erilaisiin yhteiskunnan ongelmiin ja uskonnon oma olemus: pelastuksen etsintä jää vähemmälle. Ko. ongelmat eivät lähtökohtaisesti ole uskonnollisia (köyhyys, ihmisarvo, ihmisen identiteetti, ympäristökysymykset). Uskonnon funktiota painottava näkökulma painottaa uskonnon hengellistä tehtävää. Toiminnan painopiste siirtynyt sosiologin termein funktiosta kohti performanssia(ulkoisiin vaikutuksiin) – sinänsä eivät vastakohtia tai toistensa poissulkevia, mutta tärkeä löytää oikea suhde!

Vaarana hengellisen ydinsisällön ohentuminen. Miksi kirkko olemassa, eivätkö hyväntekeväisyysjärjestöt voisi hoitaa kirkon tehtävää? Yleishyödyllisestä laitoksesta helppo erota. Kirkon tehtävä nousee Jumalan sanasta ja kirkon uudistuminen merkitsee palaamista Jumalan sanaan. Kirkon uudistumisen suurin kysymys koskee palaamista Raamattuun. Tulevaisuuden kirkossa tehtävä työtä sen hyväksi, että Raamattu on kirkon peruskirja. Tarvitsemme yhteistä keskustelua Raamatusta ja sen merkityksestä. Tehtävä on vaikea, mutta sitäkin tärkeämpi.

Selonteko monin tavoin hyvä ja arvokas dokumentti, mutta seuraavissa syytä paneutua myös teologisiin selontekoihin ja arviointeihin.

Piispa Heikka kannatti mm. Jukka Huttusen ajatuksia (tässä kohdassa ajatukseni harhailivat…)

Pertti Rajala
:- myös maallikkovastuun nostaisin kärkien joukkoon
-miten kirkolliskokous tätä voisi käsitellä?
-esim. yleisvaliokunta nostaisi kärkiä kevään kirkolliskokoukseen, jossa käytäisiin laaja keskustelua asiasta ja siitä voisi tulla ohjelma uudelle kirkolliskokoukselle

Sami Ojala:
-tämä jo tätä päivää Helsingissä nyt! eikä vasta 2020!
-jatkossa toivon ed.Huttusen kanssa, että uskalletaan unelmoida rohkeammin ja katsoa pidemmälle tulevaisuuteen

Pauliina Kainulainen
-Heikki Kotila: ”myös kansankirkon on varjeltava rukouksen liekkiä”
-miksi teologinen pohdiskelu rajattu pois?
-missä sitä teologista syventelyä on tavoitteellisesti tarkoitus tehdä?
-visioilla ja strategioilla paikkansa, mutta teologian kielellä puhuttava edelleen (Uusi Suomi: ”kirkon kieli on usein hallinnon kieltä, joka ei kosketa järkeä eikä sydäntä”)
-vaikka kirkko organisaatio, niin olemme silti organismi!

-kirkon perimmäinen olemus on Kristuksen elävä ruumis, josta seuraa kolme kysymystä:
1)millaista kieltä olisi tärkeä käyttää, 2)millainen kieli vastaa kirkon olemusta ja 3)millaista teologiaa tarvitaan

-1)millainen kieli vältettävää: kaupan ja mammonan kieli (tulosvastuu, asiakas, tehokkuus)
-uskonnon ja teologian kieli vastaa runouden ja ? kieltä, liikuttaa järkeä ja tunnetta, esim. armo, armahtavaisuus, pelastus, vastuu, rakkaus, oikeus, ilo, pyhyys ja myös kirkon ruumiin kieli puhuu (käytännön valinnat)
2)Lutherin teologian toistelu ei liikauta riittävästi, vanhoja herätysliikkeitä tarvitaan, mutta niiden kieli ei tavoita esim. nykyajan helsinkiläisiä, joiden maailma perin toisenlainen
3)Kuuntelemme esim. vapautuksen teologiaa: Jeesuksen elämä ja viesti on ytimessä, Jeesuksen kuolema ja ylösnousemus ytimessä: siihen sisältyy sekä yksilön että yhteiskunnan vapautus synnin ja kuoleman vallasta ja samoin luomakunnan vapautus. Näin voivat tradition sanat toivosta ja vapautuksesta avautua. Olemme hukanneet paljon sen vapautusvoimasta. Analysoitava, miksi näin päässyt käymään. Seuraava askel on mielenmuutos, katumus. Mitä me voimmekaan olla kirkkona?
Yksi ehdotus traditiolle uskollisesta ja nykyaikaa ymmärtävästä teologiasta on vapautuksen teologia: rukoushiljaisuus ja oikeudenmukaisuuskamppailu, usko ja rakkaus kuuluvat yhteen! Hengellinen puoli ollut välillä alakynnessä: rukouksen, palvonnan ja Raamatun äärellä viipymisen henkeä vahvistettava.

-s.31 kuunteleva keskusteluapu hyvä, muttei riittävä, tarvitaan oikeudenmukaisuuskamppailua ahneutta vastaan
-esim. piispojen ruokaturvakannanotossa pilkahteli tätä näkökulmaa
-selonteolla ei riittävää pohjaa ilman jumalapuhetta
-kirkkoa tarvitaan entistä enemmän!

Tapio Luoma
-selonteko haastaa ajattelemaan, se yksi sen tavoitekin
-termi ”liberalismi” sisältää ajatuksen monimuotoisuudesta, jota yhteisöllisesti ohjataan mahdollisimman vähän; ”tee, mitä haluat, kunhan et vahingoita muita”. Myös uskonnot markkinatilanteessa.

-liberalismi ei sinänsä vihamielinen kirkkoa kohtaan, mutta tietyssä mielessä se pakottaa kirkkoamme pohtimaan tilannetta, jossa olemme kilpailutilanteessa muiden uskontojen kanssa, mutta liberalismin viesti selvä: kirkko on suvaitsematon ja siksi se on hiljennettävä???–kirkko ei suostu liberalismin agendaan, kirkko saatava ääneksi muiden äänten joukossa – siksi yli 4 miljoonan joukko saatava pienemmäksi!
-kirkolla universaalinen sanoma: Jumalan puhuttelu koskee jokaista
-Rowan Williams (Canterburyn arkkipiispa): jokaisella vain yhdet reunaehdot, vain yksi kohtalo, se löytyy yhteydessä Jumalaan – se on universaalisuuden vaatimus; tämä rajaa yksilön vapautta – siksi liberalismi keskittyy oikeuksiin ja vapauksiin. Kirkko voi niitä tukea, toisaalta liiallinen keskittyminen niihin saattaa aiheuttaa, että mielihyvän tunne nousee yhdeksi ihmisoikeudeksi.

-jos yhteinen kieli katoaa, vaikea puhua syyllisyydestä, vastuusta ym; syyllisyys voi kutistua: olenko pystynyt säilyttämään itsestäni mielikuvan viattomana tai vastuullisuus ilmenee vasta, kun minut vedetään vastuuseen (esim. määräämällä maksamaan tuomioistuimen määräämät korvaukset)

-inhimillisen elämän raikkaus ja värikkyys haalistuvat, kun välineet käsitellä mielipahaa aiheuttavia asioita katoavat näkyvistä – kirkon tehtävä tarjota näitä välineitä; missään muualla ei niitä käsitellä. Ristin teologia: kärsivä Kristus kertoo meille Jumalasta, joka joskus kääntää selkänsä, mutta jonka toimien taustalla on kuitenkin ääretön rakkaus!

-kirkon pidettävä sopiva välimatka liberalismiin, mutta ei liian pitkää, muuten kirkko jää askartelemaan omien sisäpiiriasioidensa kanssa
-mitä me sanomme analyysin jälkeen Jumalasta ja ihmisestä vai sanommeko mitään? Ja millä välineillä?

-selonteko vakuuttaa, että kirkolla on sanottavaa ja annettavaa seuraavan kymmenen vuoden aikana

Mika Nurmi
-uusien työntekijöiden rekrytointiin kiinnitettävä erityistä huomiota
-miten saamme nuoret kiinnostumaan kirkosta työpaikkana?
-osa opiskelijoista kiinnostuu opiskelun aikana muista työpaikoista
-aina ei ole tarjota valmistuneille vakituista työsuhdetta ja välillä puolison vaikea löytää työpaikkaa samalta paikkakunnalta

Kenttäpiispa Hannu Niskanen
-miksi tuotetaan selontekoja, mutta ei tehdä jatkotoimia niiden toteuttamiseksi
-toivon valiokunnan miettivän, miten selontekoa konkretisoidaan
-lähetykseen kiinnitetään erittäin vähän huomiota

Bishop Vikström
-s.15 millaisia haasteita keskusjohtoisuus tuo kirkolle ja miten siihen tulisi reagoida – erittäin tärkeä kehittää eteenpäin
-s. 17 siniset tekstit: ”miltä kirkon tulevaisuus näyttää…julkisoik. asemassa tapahtuu muutoksia”– vaihtoehtoisia vastauksia pitäisi miettiä tähän kysymykseen!
-s.17 viim. lause – entä jos ei saada –siihen pitäisi löytyä vastauksia!

Kai Peltonen
-s.6 vaarallinen tulokulma, jos se saa meidät tuottamaan vain kirkkopuhetta irrallaan perustehtävästä
-kirkostaeroamisten syinä esitetty mm. kirkon merkityksettömyys – hallinnollisilla järjestelyillä ei tähän löydetä apua; tekeekö instituutio sitä, mitä sen pitäisi, sen odotetaan tai vaaditaan tekevän
-kristilliselle uskolle oli ominaista esittää joukko totuusväitteitä: Jumala on olemassa, Jumala on Luoja, Jumala lähestyy ihmisiä Jeesuksen hahmossa, Jeesus teki ihmeitä, Jeesus nousi kuolleista, kristitty elää Kristuksessa, maailmanloppu on pian edessä; näiden päälle kristinusko alkoi myöhemmin rakentaa teologia spekulatiivisväitteitä: kaksiluonto-oppi, erityinen ilmoitus…

-kasvanut tieto kosmologiasta, biologiasta ym. on asettanut totuusväitteet kyseenalaiseksi; ihminen osaa itse selittää kaiken: Jumalaa ei tarvita Luojaksi eikä minkään muunkaan asian selittäjäksi. Kirkonmiehet ovat tämän käsittäneet jo kauan sitten: maapallon luominen kuudessa päivässä saa väitteen esittäjän näyttämään hölmöltä.
-jos maailma syntyi alkuräjähdyksessä, Jumala laittoi kaiken liikkeelle jne, mutta sofistikoidumpikin versio on: kirkollinen jumalapuhe ei väitä mitään maailmasta tai todellisuudesta, se on uskonn.puhetta, kielipeliä, joka tarjoaa yhden tavan järjestää ihmisen kaaosmaailma-se voi olla totta yhdelle ihmiselle. Ainut, mistä enää voidaan sanoa mitään varmaa ulkopuolisille, on moraalinen paatos; sarja neuvoja siitä, miten elää hyvä elämä. Kirkollisella puheella ei ole kosketuskohtaa mihinkään todelliseen oman kielipelinsä ulkopuolella paitsi moraalin alueella. Ev.lut. kirkko on ongelmissa, koska se ei omista hyvän elämän avaimia?

-Kirkon puhe kuulostaa käsittämättömältä ja merkityksettömältä eikä peli parane, kun vain jatketaan samaan malliin

-selonteon pohjalta ponnistetaan kohti jumalapuhetta ja totuuden etsimistä?
-kirkko uskonyhteisöksi ja turha retoriikka syrjään

Leif Nummela
-eskatologinen näköala puuttuu kokonaan

8.11.2010 Virsiä ja suklaakakkua

Kirkolliskokousviikko alkoi tavan mukaan Maarian kirkossa. Vuorossa oli Porvoon hiippakunnan edustajien toimittama jumalanpalvelus. Ruotsinkielisessä virsikirjassa on sydäntä sykähdyttäviä lauluja, esim. psalm 399:3

”Träder du själv i själen in,
allmakt och kärlek, och säger
ordet som gör mig evigt din,
intet all världen då väger,
intet mitt hjärta mer begär,
stillad dess heta oro är:
Fader, din kärlek jag äger.”
(Sama sävel kuin suomenkielisessä virsikirjassa nro 197 ”Ajasta aikaan varjellut”.)

Jumalanpalveluksissa me eri tavoin ajattelevat olemme kaikki samalla viivalla Jumalan edessä ja yhtenä joukkona veisaamme kiitosvirsiä – se lämmittää joka kerta mieltä.

Alkupuheenvuorossaan arkkipiispa totesi, että kirkkoa on ravisteltu ja jotain on lähtenyt liikkeelle; kuitenkin kirkon perusta on edelleen vahva ja kyseli, mitä on olla uskollinen Mestarille tässä ajassa. Hänen mielestään puheen piiriin tuleminen on parempaa kuin kätkeytyminen. Arkkipiispa kysyi, kääntääkö kirkko selkänsä homoseksuaaleille vai asettuuko heidän rinnalleen ja toivoi kirkon kestävän keskeneräisyyttä. Hänen mukaansa maailman jakaminen sallittuun ja tuomittavaan ei ole kirkon uskoa, vaan kirkon uskon keskus on Kristus ja lopullinen kriteeri on ”se, minkä olette tehneet yhdelle näistä vähimmistä, sen te olette tehneet minulle” ja lopullinen tuomio on yllätys kaikille. ”Herra, armahda meitä”, lisäsi hän siihen.

Vielä arkkipiispa kertoi T.S.Eliotin näytelmästä ”Murha katedraalissa”, jossa papit ovat huolissaan ulkopuolelta tunkeutuvista vihollisista ja huutavat ”teljetkää ovet”, mutta arkkipiispa määrää: ”Poistakaa teljet, avatkaa ovet – Kristuksen kirkon ovien on oltava auki myös vihollisillemme”. En tiedä, mitä tämä merkitsee, mutta sen tiedän, että tämä on Kristuksen kirkko, jota johdattaa Pyhä Henki. Kirkko, joka haluaa pitää kirkon ovet avoinna, tarvitsee paljon uskoa, rukousta ja luottamusta, lopetti arkkipiispa.

Lounaan jälkeen kirkkoneuvos Leena Rantanen johdatti meitä talousarvion sisältöön. Suuri haaste on eläkkeellelähtijöiden määrän kasvaminen ja kirkollisverokertymän pieneneminen (vuodesta 2008 vuoteen 2009 –2,1 %)-toisaalta yhteisöverot ovat vuonna 2010 nousemassa n. 10 %. Viime vuonna puolet seurakunnista teki miinusmerkkisen tuloksen.

Kirkon yhteinen toiminta rahoitetaan seurakuntamaksuilla, kirkon eläkelaitos on nyt selkeämmin erotettu omaksi yksikökseen ja tuleva henkilöstö- ja taloushallinnon palvelukeskus (HeTa, aloittaa 2012) tullaan rahoittamaan asiakkailta perittävillä palvelumaksuilla. Eläkemenojen kasvu on n. 6-7% vuodessa vv.2011-2013 – siihen saakka riittävät eläkemaksutulot, mutta sen jälkeen on eläkkeitä rahoitettava osin sijoitustoiminnan tuotoilla, siksi mahdollisesti v.2012 eläkemaksua nostetaan 27 %.sta 28 %:iin. Eläkerahaston koko on tällä hetkellä 916 miljoonaa euroa ja eläkelaitosten tuottovertailussa kirkko on onnistunut parhaiten (9,5%). Eläkepäätöstuotanto siirtyy Kuntien eläkevakuutuksen vastuulle v. 2012 alussa.

Strategisia hankkeita rahoitetaan nyt osittain ylijäämää käyttäen. Tilikauden tulokseksi odotetaan
–3,4 miljoonaa euroa.

Eräänä yksittäisenä säästötavoitteena on ottaa Kirkkohallituksen ja tuomiokapitulien käyttöön työasemapohjainen neuvottelujärjestelmä, jolla vähennettäisiin matkakuluja, matka-aikaa (ja kannettaisiin myös ympäristövastuuta), kun kokouksia voitaisiin osittain järjestää sähköisesti.

Hiippakunnallisessa toiminnassa uusia hankkeita on projekti kirkon koulutusalojen harjoittelun yhteisten palauteseminaarien kehittämiseksi ja orientaatiokoulutus diakonian virkaan vihittäville sekä nuorisotyönohjaajan ja kanttorin virkaan valmistuville.

Lisäksi Leena Rantanen selvitti HeTan etenemistä: mm.pilottiseurakuntia ollaan valitsemassa joulukuussa.

Hän havainnollisti myös kirkosta eroamisten taloudellista vaikutusta taulukoilla, joista yhteenvetona kerron sen verran, että lokakuussa eronneiden henkilöiden aiheuttamalla kirkollisverovajauksella olisi palkattu 200 henkilöä (ilmeisesti vuodeksi).

Maanantain kakkukahvit tarjoaa perinteisesti opetus- ja kulttuuriministeriö edustajansa urheilu- ja kulttuuriministeri Stefan Wallínin (jolle siis kuuluvat kirkolliset asiat) johdolla ja puheen saattelemana. Suklaakakku suli suussa!

Kahvien jälkeen kiiruhdin kansliavaliokuntaan, jossa päätämme muutamista käytännön asioista, mm. torstai-illan vierailusta, tällä kertaa merivoimien esikuntaan. Osittain päällekkäin alkoi käsikirjavaliokunta, jossa meillä on valmisteilla esitys virsikirjan lisävihkon valmistamisen aloittamisesta; asia tullee kuluvan viikon aikana päätettäväksi kirkolliskokouksen täysistuntoon. Toinen käsiteltävä asia on Espoon hiippakuntavaltuustosta tullut esitys synnintunnustus- ja synninpäästövaihtoehtojen lisäämiseksi käsikirjaan.

22.5.2010 Niskavuoren HeTa?

Kristillinen opisto Turussa kirkolliskokouksen paikkana on kaunis, rauhallinen ja kodikas. Ruuat ja paperit tulevat ajallaan ystävällisten hymyjen saattelemana ja isäntäväki Tapani ja Jaana Rantala perheineen ovat luoneet opiston ilmapiirin kodinomaiseksi. Jos ehtii, voi istumisen lomassa tai jälkeen käväistä vaikka hierojalla, uimahallissa ja saunassa tai ihailemassa Suomen suurimpia sinivuokkomattoa metsäkävelyllä. Lentopalloa, jalkapalloa, gospellattareita ja vesijumppaa oli myös tarjolla mm.aamuvirkuille.

Ennen tätä viikkoa tutkin taas kirkolliskokouspapereiden ja –kirjojen rivistöä ja tein hieman tilaa poistamalla alkuperäiset aloitteet ja valiokuntien mietinnöt, koska ne ovat jo painettuina pöytäkirjassa (mikä on siis paksu kirja ja sen lisäksi on vielä keskustelupöytäkirja!). Säilytin omien valiokuntieni (kansliavaliokunnan ja käsikirjavaliokunnan) mietinnöt ja pöytäkirjat, että ovat helposti käsillä mahdollista jatkotyöskentelyä varten. Osan saa sähköpostilla, joten voisi olla mahdollista arkistoida ne pelkästään sähköisestikin.

HeTa –keskustelusta poimin muutamia ajatuksia (ko. lauseet eri edustajilta eivät ole tiivistelmiä heidän puheenvuorostaan eivätkä tee oikeutta aina heidän puheensa kokonaisuudelle-poimin vain kohtia, jotka minusta ovat olleet kiinnostavia tai merkittäviä-puheenvuorot ovat luettavissa evl.fi/kirkolliskokous –sivustolta sekä edustajittain että istuntokausittain.)"ANTTI SIPOLA: ”Tässä pyritään autoritäärisesti keskittämään välittämättä enemmistön maksajien kannasta.”

ERKKI KUJALA: ”Tässä ovat vastakkain raha ja ihminen.”

Myös PIISPA VIKSTRÖM piti asiantuntevan, monipuolisen ja merkittävän puheenvuoron asiasta:

”Haluammeko kirkon, jossa virastomaisuus korostuu? Taloutta ja toimintaa ei voi erottaa toisistaan. HeTan vastustamisessa ei ole kyse jääräpäisyydestä tai muutosten pelosta. Toinen vaihtoehto olisi luottamuksen käyttö. Valtion puolelta lainattu malli on ylimitoitettu seurakuntien tarpeisiin. Seurakunnat toivovat yksinkertaista systeemiä. Ne ymmärtävät, että kipeitä päätöksiä on tehtävä, mutta ne on helpompi sulattaa, jos ne tulevat paikallisesti kuin jos ne tulevat keskushallinnon toimesta.”

PERTTI SIMOLA: ”HeTa on sukua kirkon yhteiselle jäsentietojärjestelmälle, pakko siihenkin oli liittyä.” Tähän Pentti Huovinen replikoi, että siihen ei liittynyt 200 hengen uutta virastoa. –Ja minä kirkkoherrana tiedän, että varsin kaukaista sukua ko. on HeTalle. Siinä eivät ihmiset siirtyneet minnekään eikä tiedonkulku ja työyhteisön jäsenyyt muuttunut.

EDUSTAJA SORVARI kertoi valtionhallinnon puolelta, että ei ole säästöä eikä helpotusta ollut näkyvissä ja siirtymävaihe vain kestää ja kestää.

KIRKKONEUVOS RANTANEN kertoi, että jos HeTaan ei pakoteta liittymään, menetetään arvonlisäverottomuus.

Lopputulos oli siis se, että HeTan edellyttämät lakimuutokset hyväksyttiin. HeTan suunnittelun käynnistäneet asiat (tiukentuva talous, suuret ikäluokat eläkkeelle, talouden tasalaatuisuus ym.) olisi voitu ratkaista toisinkin, vapaaehtoisen yhteistyön keinoin(tämä oli myös Kirkkohallituksessa eriävän mielipiteen jättäneen Matti Ilveskosken kanta) ja pienemmissä yksiköissä. Tässä kohdassa olen pettynyt kirkolliskokouksen enemmistön päätökseen enkä ole varma, millä kukin äänestäjä perusteli äänestyskäyttäytymistään. Jäin kyselemään, oliko aineistoon tutustuttu perusteellisesti ja oliko äänestäjillä tarpeeksi ruohonjuuritason tuntemusta henkilöihin ja tilanteisiin, joita HeTa koskee. Jos oli tutustuttu, jään seuraavaksi ihmettelemään, miksi ei kunnioitettu seurakuntien tahtoa. Seurakuntia ja talouspuolen työntekijöitä kyllä kuultiin, mutta ei kuunneltu. Kirkkohallituksen esityksessä ss. 26-28 selvitettiin numeroita tähän liittyen. Jos yli puolet ei ole valmis lähtemään tähän mukaan ja haluaisi hoitaa vastuunsa joko omin voimin tai vapaaehtoisuuden pohjalta yhteistyössä, miksi sitä ei kunnioitettu. Minusta sellainen ei ole demokratiaa.

Perinteisesti seurakunnat on mielletty itsenäisiksi ja Kirkkohallitus on perustettu hoitamaan yhteisiä asioita. Nyt yhtäkkiä seurakunnilta otetaan pois osa heidän vastuustaan ilman, että seurakunnan kirkkovaltuusto saa ollenkaan päättää, luovuttaako osan päätösvallastaan pois – se vain otetaan heiltä meidän edustajien päätöksellä. Kuinka suuri vastuu meillä onkaan!

Seurakunnat tietävät itse parhaiten, miten haluavat asioitaan hoitaa. Pienissä yksiköissä tieto kulkee ja seurakunnan työyhteisöissä on mielekästä työskennellä vaihtelua tuovissa työtehtävissä mieluummin kuin rutiiniluontoisissa palvelukeskuksissa. Olen samaa mieltä myös piispa Vikströmin kanssa (marraskuun kokouksessa minulla oli asiasta puheenvuorokin), etten näe hyvänä talouden ja toiminnan erottamista. Talous ei ole vain tukitoimi, vaan monella tavalla olennainen osa evankeliumin julistamista. Sen juuret ovat jumalanpalveluksessa: ruokien vieminen köyhille oli todellisuutta jo Rooman seurakunnassa ja monissa kirkoissa ovat vielä jäljellä raha-arkut, joissa on monta lokeroa erilaisiin tarkoituksiin; joku kirkon korjaukseen, joku diakoniatyöhön jne. Rakkaudesta ja yhteydestä on syntynyt halu rakentaa yhteistä kirkkoa ja seurakuntaa ja rukoillen se on tehty-tätä sidettä en olisi halunnut katkaista!

En kannata muutenkaan tällaista ylhäältäpäin tulevaa ohjailua; se ei ole nykyaikaista johtajuutta. Motivaatio ja uudet innovaatiot syntyvät paremmin luovuutta suosivassa kannustavassa vapaaehtoisuuden ilmapiirissä. Jo lähtökohta-asetelma ennakoi, että tästä on tulossa paljon ristiriitoja ja ainaista urputusta-mitä muuta voisikaan syntyä, jos morsian viedään väkisin vihille!

PARISUHDEKESKUSTELU

Toinen suuri asia tässä kokouksessa oli piispainkokouksen selvitys parisuhdelain seurauksista kirkossa, josta tosin päätös tehdään vasta marraskuussa. PIISPA PEURA ko. työryhmän puheenjohtajana esitteli selvityksen ja totesi lähtökohdista avioliiton puolustamisen ja ihmisarvon kunnioittamisen. Keskustelu aloitettiin heti maanantaina ja sitä kesti lähes iltakymmeneen saakka. Keskustelua oli tarkoitus jatkaa tiistaina, mutta koska muita asioita oli niin paljon, niin se siirtyi vielä keskiviikkoaamuun ja –iltapäivään. Puheenvuoroja käytettiin kaikkiaan 51. Keskustelu oli hyvin monipuolinen ja mielestäni asiaa oli punnittu tarkasti. On selvää, että tässä asiassa emme voi minkäänlaista yksimielisyyttä löytää, kun raamattunäkemykset ovat niin kaukana toisistaan, mutta minusta keskustelu oli varsin maltillista.

Täysistunnothan ovat julkisia ja yleisö voi tulla salin takaosaan kuuntelemaan keskustelua, mutta en huomannut mitään yleisöryntäystä paikalle. Puheenvuorot ovat tietenkin netissä taas luettavissa. Lainailen tähän kuitenkin muutamia pieniä pätkiä (omien epätarkkojen muistiinpanojeni mukaisesti):

KARI PEKKA KINNUNEN: ”Jumalalla on rikas luomistyö ja valtaosan mielestä kyse myös ihmisoikeudesta.”

LASSE MARJOKORPI: ”Piispainkokouksen selvitys on mielipidetiedustelua muistuttava kuuden kohdan ohjelma. Tällainen ei ole kirkon johtamista. Näin toimii postimyyntiketju. Etiikan sysääminen yhteiskunnan haltuun toisaalta sen pelossa ja toisaalta sen suosion kalastelussa johtaa mm. kirkon autonomian menettämiseen. Piispainkokous suostuttelee kirkolliskokousta luovuttamaan valtaansa. Tässä on naamioitu kirkollinen toimitus rukoushetken muodossa.”

PAULIINA KAINULAINEN puhui raamattuhermeneutiikasta ja viittasi siihen, että jos biblisistisesti tarkastellaan Raamattua, siis ikään kuin se olisi tasalaatuinen, niin silloin ei esim. homoseksuaalisuutta voi nähdä yhtenä mahdollisena Jumalan tahdon mukaisena elämän mallina (muistiinpanoni eivät ole tarkat!).- Tähän kommentoisin, että perinteinen luterilainen ei kyllä tutkistele Raamattua biblisistisesti, vaan Tunnustuskirjoissa on kerrottu, minkä me ymmärrämme Raamatussa olevan keskeistä. Jos ihmiskuva (mies+nainen Jumalan kuvana) muuttuu, ei se ole yksittäinen, vähämerkityksinen sivulause Raamatussa. Mutta kyse on erilaisista raamattunäkemyksistä tässä.

STIG KANKKONEN muistutti, että on erotettava homoseksuaalinen ihminen ja parisuhde ja hänen mielestään se ei tullut selvityksessä tarpeeksi kirkkaasti esiin. Hänestä näytti, kuin selvityksessä haluttaisiin VÄHÄN hyväksyä, VÄHÄN siunata, VÄHÄN rukoilla, ja siksi hänestä siitä puuttui rehellisyys. Rukoileminen homoseksuaalin ihmisen puolesta ei ole mitään erilaista kuin rukoileminen kenen tahansa puolesta.

REETTA UUSITALO tiivisti ongelman erinomaisesti: Suurin haaste on hyväksyä nämä ihmiset seurakuntiimme. Lisäksi hän nosti esiin myönteisellä tavalla Aslanin tavan rukoilla homoseksuaalien puolesta, jos nämä itse haluavat, vaikka itse kannattikin rukoushetkeä: ”emme voi rukousta ja sielunhoitoa heiltä evätä, tarjoamme armoa ja rakkautta vaikeassa asiassa”. – Uskon, että kaikki voivat tuohon lauseeseen yhtyä.

MINNAMARIA TAMMISALO kyseli, miten rukoushetki voi olla sielunhoidollinen, jos kyse on hääjuhlasta?

HENRIK PERRET kertoi Heidi Junkkaalan näytelmästä, jossa eräs roolihenkilö huutelee. ”Kristus kuoli heterojen puolesta”. Tätä viestiä emme haluasi antaa, mutta silti noudattaa sitä, mitä Raamattu on vuosisatojen ajan asiasta kertonut.

KAI PELTONEN analysoi pitkään ja tarkasti keskusteluasetelmaa, hänen selkeäsanaisuuttaan ja tarkkasilmäisyyttään on aina miellyttävä kuunnella, vaikka hänen johtopäätöksiinsä en voi yhtyä. Hän väitti, että Paavali oli liberaali, joka tuli luoneeksi uuden uskonnon, vedoten apokalypsiin (ilmoitukseen), transsendenssiin, hengelliseen perusteeseen. (Vaikka Jeesus kohtasi Paavalin Damaskon tiellä ja Pyhä Henki opasti, niin kyllähän sekä Paavali että Jeesus vahvasti Vanhaan testamenttiin perustivat: ”laista ei katoa ainoakaan piirto” ”Minä tulin täyttämään lain”.)

Peltosen mukaan raamattu-uskollisten Jumala on staattinen ja ennalta-arvattava, kun taas muiden Jumala on muuttuva, arvaamaton ja tässä merkityksessä Kaikkivaltias (ja hänen oma jumalakäsityksensä on tätä lähellä), mutta voiko se ylläpitää tällaista kansankirkko-organisaatiota-tuskin? Millainen Jumala meillä on ja mitä se merkitsee näille kannanmäärittelyille? kyseli hän lopuksi.

LEIF NUMMELA kommentoi Peltosta siinä, että Jeesus ei asettunut Vanhan testamentin tekstejä vastaan vaan uskonjohtajien kieroja tulkintoja vastaan.

Minusta Peltonen katoaa tässä varsin kauas luterilaisuudesta. Luterilaisen, jolle Raamattu on uskon ja elämän korkein ohje, Jumala ei Isossa Katekismuksessakaan ole staattinen ja ennalta-arvattava, mutta ensin Hän kertoo, mitä Hän meistä tahtoo (kymmenen käskyä), sitten, mitä Hän meille antaa (uskontunnustus), että voisimme Hänen tahtoaan noudattaa ja lopuksi, miten meidän on Häntä rukoiltava (Isä meidän –rukous).

Kuten olen ennenkin todennut, minusta kirkossamme on lain ja evankeliumin jännite ja käsitys niiden erosta ja eri tehtävistä monilta täysin kadoksissa, samoin usko siihen, että Jumalan armo sekä todellisesti puhdistaa että myös uudistaa meitä. Sellaisen pyhyyden edessä ja rakkauden syleilyssä voi saada todellista voimaa suojella itseään ja elää oikein-tai ainakin armosta, vaikka lankeaisikin.

PAULI NIEMELÄ kyseli, millainen vapaamuotoinen rukous olisi, mitä se sisältäisi.

HILKKA OLKINUORA kysyi piispoilta, miksi tämä selvitys on tuotu kirkolliskokoukseen ja mikä mietinnön ohjeellisuus on, jos se toteutuu.

PIISPA PEURA vastasi, että kirkolliskokous pyysi aikoinaan selvitystä ja siksi se tehtiin. Nyt käydään normaali lähetekeskustelu, joka voi joko hylätä tämän tai lähettää valiokuntaan. Jos kirkolliskokous päättää antaa ko. selvityksen tiedoksi, on valiokunnan sitä ehdotettava. Asia ratkaistaan joko 2/3 tai ¾ määräenemmistöllä aikoinaan, riippuen (peruste-?)valiokunnan ehdotuksesta.

TAPIO LUOMA luonnehti kantaaottamisen vaikeutta: ”En ole varma, mitä ajatella, miten äänestää, mikä on kirkon paras. Raamatun kanta on yksiselitteinen, toisaalta olen huomannut, että siunaamista toivovat ovat syvällisiä kristittyjä. Kumpaakaan näkökohtaa ei voi ohittaa kevyesti. Ehkä en ole yksin hämmennyksen ja keskeneräisyyden kanssa.---Voiko mikään asia olla uhka Kristuksen kirkolle? Suurin uhka me ihmiset itse.---Päätämme mitä tahansa, keskustelu jatkuu.”

TIMO RÄMÄ: ”Voimme kavahtaa homofobiaa ja ottaa lämpimästi vastaan homoseksuaalit seurakunnissamme, mutta kriittinen suhtautuminen taipumuksensa toteuttamiseen ei ole tuomitsemista.---Kirkkolain mukaan kaikkea oppia on tutkittava Jumalan Sanan mukaan. Onko näin tehty? Päädytty eri lopputulokseen? Vesittyykö Raamatun auktoriteetti? Selvityksen suurimpia puutteita on se, että ei tehdä eroa ihmisten ja heidän elämäntapansa välillä (taipumuksen ja sen toteuttamisen välillä). Hämmästyttävää on (kun nykylain mukaan on mahdollista, että pappi saa solmia rekisteröidyn parisuhteen), että on opetettava, kuten kirkko opettaa, mutta saa elää toisin. Kirkon olisi hyvä sitoutua omaan autonomiaansa. Mikä on siunauksen ja rukouksen ero? Usein rukous päättyy Herran siunaukseen. On sanouduttava irti liturgisesta toimituksesta. Entä, jos kukaan seurakunnan papeista ei halua rukoilla? Mitkä ovat ekumeniavaikutukset? Kielto olisi ollut selkein ratkaisu. Nyt rukoileminen pitäisi rajata sielunhoidon piiriin ja myös käytännössä ehkäistä luisuminen Ruotsin kirkon malliin.”

PENTTI HUOVINEN totesi myös, että kompromissi asiassa ei tyydytä pitkälläkään tähtäimellä. Ja tähdensi, että ellei omantunnonvapautta tuoda lakisääteisesti kirkon oppiin, olemme pulassa. Hän muistutti myös, että päätöksellämme annamme signaalin kansanedustajille (eduskunnassa kun on sukupuolineutraali avioliittolakialoite tulossa käsittelyyn).

MARJAANA PERTTULA toivoi piispoilta vastausta, haluavatko he laatia kaavan vai onko se taakka, jonka heille annamme.

PEKKA LAHDENPERÄ: ”Näistä olemme yksimielisiä: Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, kaikki olemme syntisiä ja Kristuksen sovitustyön varassa ja homoseksuaalien ihmisten puolesta voi rukoilla.” Hän kertoi, että Suomessa on tällä hetkellä 1200 rekisteröityä parisuhdetta ja ehdotti, että selvitys annettaisiin tiedoksi.

PENTTI HEINILÄ: ”Aina kun tartut Sanan miekkaan, katso, että oma käsi vuotaa verta.- Olen kysynyt itseltäni, miksi meillä on käytössä pyhä kaste, miksi ehtoollinen, miksi julistamme evankeliumia, miksi pidämme kirkkoa Kristuksen ruumiina. Emme etsi näihin vastauksia tieteellisin menetelmin tai seminaarein, vaan ne ovat olemassa ja käytämme niitä, koska ne on sanottu Raamatussa. Miksi emme samalla periaatteella toimi tässäkin?”

EDUSTAJA MÄKELÄN homoseksuaaleja ymmärtävään kommenttiin: ”Miksi rangaista homoa, jos vanhemmat ovat syyllisiä hänen taipumukseensa (asiahan ei ole näin yksinkertainen, mutta hän viittasi keskusteluissa olleisiin kommentteihin tutkimuksista, joista päälinjana näyttää nousevan homoseksuaalisen taipumuksen muotoutuminen varhaislapsuuden ihmissuhteissa)?” – Tähän olisin halunnut todeta, että ei Jumalan tahdon noudattaminen(tai edes pyrkimys siihen) ole mikään rangaistus. Kukaan ei ole epäämässä homoilta rakkautta, mutta samalla logiikalla kuin emme hyväksy aviollista uskottomuutta (koska se on Raamatussa kielletty), emme hyväksy tätäkään – kummatkin voi toki saada anteeksi.

MERJA HERMONEN pohdiskeli puheenvuorossaan Jumalan Sanaa kirjaimena ja elävänä sanana. Hänen puheenvuoronsa oli joko vaikeatajuinen tai sitten epälooginen. Tässä (muistiinpanojeni pohjalta) muutama lause: ”Tarvitsemme kirjaimen, Raamatun ja Hengen, joka elää tässä ajassa ja paikassa. Tulkinnan ydin on Kristus-keskeinen. Raamatun Sana on Kristus itse, hän tuli pelastamaan synnin ja kuoleman vallasta, kuolleen kirjaimen vallasta; siksi hän teki uuden liiton, siksi hänet tapettiin. Kristus-lähtökohta on saanut rinnalleen luomisteologian: Jumala luo edelleen.. Kristus puhuu meissä elävänä Sanana. Meidän on oltava rohkeita, mentävä tiettömään maastoon, Jumalan jatkuvassa luomistyössä ei ole oikeutta laittaa pistettä, rakkauden käytäntöjä on mahdollista kehittää. – Mietiskelin, onko tämä sitä, mistä puhutaan uuden teologian luomisena?

Luterilainen teologia selittää esim. kuolleen kirjaimen vallasta pelastumisen sillä, että Kristus täytti koko lain, mutta laista ei silti tingitä, eikä Tunnustuskirjoissa lähdetä tiettömään maastoon kokeilemaan monenlaisia polkuja. Ja sanoihan Jeesus: ”Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, OVAT henki ja ovat elämä” – henki ei ole kirjaimen vastakohta, vaan Pyhä Henki tekee sanan eläväksi ja ymmärrettäväksi ja rakkaaksi.

PIISPA RIEKKINEN jatkoi samalla dynaamisen raamatuntulkinnan linjalla lähtien reekabilaisista, paimentolaisista, jotka ”halusivat vain paimentolaiskulttuurin ehdoilla palvella Jumalaa, mutta aika ajoi reekabilaisten ohi. Raamattu on pysyvä sanoma Jumalasta, mutta sillä on aikahistorialliset käärepaperit. Kaikki tätä maailmaa hahmottavat asiat ovat siinä vain raameja ihmisen Jumala-uskolle.” Piispa kävi koko Raamatun tiivistetysti läpi ja totesi, että tasa-arvoajattelu ei uhkaa uskoa Jumalaan, karsinoiminen ja syrjiminen kumpuavat jostain muusta: ”Armo ei kuulu teille kahdelle, ennen kuin muututte” –näin ei mielestäni kukaan ole sanonut tässä keskustelussa. Armo ei kuulu meille kenellekään eikä ole mikään oikeus. Kristus kuoli täyttääkseen lain, jota me emme voineet täyttää ja siksi, että halusi armahtaa meitä. Laki ajaa meidät joko kapinaan, epätoivoon, omavanhurskauteen tai Kristuksen luo. Viimeinen vaihtoehto on paras – mutta sinne ei mennä ilman lakia! Armo lahjoitetaan vapiseville omilletunnoille.

ARKKIPIISPA PAARMA veti ajatuksia yhteen todeten, että me olemme moniääninen kirkko ja yhtä mieltä olemme siitä, että jokaisella ihmisellä on ihmisarvo ja jokaisen puolesta voi rukoilla ja kristillisestä avioliittokäsityksestä olemme yhtä mieltä – ”löytyisikö näistä polku, jota pitkin kulkea eteenpäin?” Hän kertoi myös, että piispainkokous EI ole päättänyt antaa papistolle ohjeita ja hänen mukaansa rukoushetkessä EI ole kyse pariSUHTEEN puolesta rukoilemisesta vaan parisuhteensa rekistöreineiden ”KANSSA JA HEIDÄN PUOLESTAAN”. Mutta koska osa papeista toimii villisti, niin tarvitaan yhtenäiset ohjeet.

Tässä ja muussakin kirkollisessa keskustelussa olen miettinyt, miksi eksegeetit ovat rohkeita, mutta systemaatikot varsin hiljaisia – Miikka Ruokanen on hyvä poikkeus, Sammeli Juntunen myös – lienee muitakin, mutta en taida rohjeta ryhtyä tuomariksi…

Tänään, 22.5.2010, Risto Leppänen väitteli pappien suhteesta Raamattuun. Aihe on mielenkiintoinen ja empiirinen tutkimus antaa syvän kuvan ko. suhteesta ja auttaa jotain ymmärtämään; mm. kristillisen kotikasvatuksen puute ilman muuta vaikuttaa myös suhteeseen Raamattuun. Variaatioita on monta Raamatun pitämisestä täydellisenä totuutena aina siihen saakka, että Raamattu on vain ”inspiraatiokokoelma”. Emmehän me pelastu edes oikeilla mielipiteillä tietenkään, mutta Raamatun kanssa seurustelu on kuin istuisi Jeesuksen kanssa saman pöydän ääressä:

”Me istuimme keittiössä,

meillä oli pullo Coca-colaa,

Jeesus ja minä.”

(Ylva Eggehorn)

Psalmi 119 kuvaa hyvin Raamatun aarreaittaa. Viivymmekö rukouksessa tarpeeksi usein (kuten piispa Peura kirkolliskokouksen avajaisjumalanpalveluksen saarnassa kyseli) kyselemässä Jumalan tahtoa ja luemmeko sitä tarkalla silmällä Raamatusta?

Rukoillaan yhdessä tämänkin tulevan päätöksen puolesta. Herra antakoon meille rakkautta ja kunnioitusta toisiamme kohtaan ja synnyttäköön meissä uutta elämää.

Aino Vesti

5.5.2010 Taukoamatonta kokousta

5.5.2010 Taukoamatonta kokousta

Tätä kirkolliskokousta leimaa taukojen täydellinen puuttuminen ja ylipitkät päivät vielä edellisiäkin vuosia enemmän. Maanantaina täysistunto jatkui illalla lähes kymmeneen ja sen jälkeen menimme yhdessä iltahartauteen. Yöaikaan olisi pitänyt valmistella kaksi puheenvuoroa, laittaa paperit järjestykseen, kirjoittaa blogia, harjoitella erästä ohjelmanumeroa torstai-illan juhlaan, kenties nukkuakin ja sitten nousta seitsemäksi lentopalloon ja klo 8.15 messuun Maarian kirkkoon. Mutta päätin vain nukkua ja mennä aamulla messuun. Tästä seurasi, että puheenvuoroja on pakko valmistella täysistunnossa muiden puheita kuunnellessa. Tiistaipäivä oli yhtä pitkä, koska illalla menimme linnaan pienellä joukolla valmistelemaan tulevaa juhlaa. Blogin kirjoittamiseen ei ole ollut missään välissä aikaa. Tänään keskiviikkona oli ensimmäinen puolen tunnin tauko tässä kohdin, ja pääsin edes tämän verran kirjoittamaan.

Aion kuitenkin uskollisille lukijoilleni laittaa koosteen HeTa-keskustelusta ja parisuhdelakikeskustelusta-jos Luoja suo, täytynee lisätä, koska myös Kauko-Idän matkamme lähestyy ja muutamia valmisteluja on vielä suoritettava.

Joudun olemaan torstaipäivän ja perjantaipäivän poissa kirkolliskokouksesta tohtorikurssin vuoksi, mutta molempina iltoina olen paikalla. Poikkeuksellisesti kokous jatkuu perjantaina myöhään iltaan, näin on ainakin alustavasti kerrottu.

Rukous on ollut suuri ilo tässäkin kokouksessa, aamun messuissa, täysistuntojen rauhassa istuessa ja välillä hiljaisen huoneen hiljaisuudessa Ristiinnaulitun edessä. Yhteinen tervehdys poissaolevalle Heikki Kotilalle synnytti salissa intensiivisen hiljaisen hetken, pysähtymisen, äänettömän rukouksen.

Aino Vesti

3.5.2010 MARATONIN ALKUA...

3.5.2010 MARATONIN ALKUA...

Tämä kirkolliskokousviikko on poikkeuksellisen täynnä esityksiä ja mietintöjä.

Osa edustajista tulee aina sunnuntai-iltapäivällä Turkuun ja muutamat valiokunnat tai hiippakunnat pitävät omia kokouksiaan. Yhteinen työ ja aherrus yhdistää ja monien edustajien välille syntyy yhteenkuuluvuuden tunteita, jopa syvää ystävyyttä ja kunnioitusta.

Aamu alkoi Maarian kirkossa messulla, jossa palvelivat Lapuan hiippakunnan edustajat piispa Simo Peuran johdolla. Yhteinen virrenveisuu ja rukous hoitavat ja tuovat levollisen mielen. Tällä kertaa erityisesti iloitsin virrestä 470 ”Kirkkaat riemun äänet soivat” (sävel ”Kristus, Valo Valkeuden”)

”Halki elinpäivieni tieni Hän on avannut,
riemut, murheet matkalleni viisaasti on jakanut
Vaikeinakin päivinä Herra oli lähellä,
rakkauden voimin kantoi, murheeseenkin toivon antoi.”

Kirkolliskokouksen työtapaa voi olla vaikea hahmottaa, kun se on niin monipolvinen ja pitkä. Periaatteessa se on samanlainen kuin eduskunnankin. Aloitteita voi tulla yksityisiltä edustajilta, hiippakuntavaltuustoilta, piispainkokoukselta tai Kirkkohallitukselta. Ensin käydään lähetekeskustelu, sitten aloite menee johonkin valiokunnista, jossa se käsitellään kolmesti ja sen jälkeen se tulee täysistuntoon ja siitä äänestetään. Monissa aloitteissa voi olla erilaisia portaita, jolloin se etenee toimenpiteitä varten esim, Kirkkohallitukseen ja taas tulee sieltä takaisin ja jälleen uusi kierros. Päätökseen saaminen vie siis aikaa, mutta näin taataan huolellinen ja monipuolinen valmistelu.

Käsikirjavaliokunnassa saimme pohtia aloitetta virsikirjan lisävihkon tekemisestä ja VT:n apokryfikirjojen tekstien ottamista vaihtoehtoisiksi Vanhan testamentin lukukappaleiksi joihinkin kirkkovuoden sunnuntaihin.

Kaikki asiat ovat tärkeitä, mutta osa koskettaa vain osaa kirkon jäsenistä. Tänään käsiteltiin parikymmentä aloitetta, joista puhutuimmat HeTa-hanke ja piispainkokouksen parisuhdelaista tekemä selvitys.

HeTa-kommentteja: (huom. evl.fi/kirkolliskokous –sivulta löytyvät lähipäivinä tarkat edustajien puheenvuorot)
-Pentti Huovinen: Valtion palvelukeskus eroaa seurakuntien suunnittelemasta, koska seurakunnilla on tuhansia tilejä, valtiolla vain yksi.
-Antti Sipola:
JATKAN MYÖHEMMIN TÄMÄN KESKUSTELUN POIMINTOJEN KIRJOITTAMISTA.
Aino Vesti