Pe 6.5.2011 Läpi lukkojenkin

Eilen illalla saimme ihailla arkkipiispan talon interiööriä, kuunnella Tuomiokirkon kanttorin Anu Åbergin johtamaa käsikelloyhtyettä ja veisata arkkipiispan ehdottaman iltavirren, jonka sanat sopinevat jokaisen iltarukoukseksi:

”Siis murra kahleet ja väärä valta!
Suo kukkaan puhjeta oikeuden!
Suo, että kirkko myös yössä valvoo
sovinnon liekkinä kaikkien.” (Virsi 565:2)

Tämän perjantain aamumessun teemana oli Kristuksen tulo lukittujen ovien taakse. Tapio Luoma saarnasi ja lauluryhmä lauloi kuin enkelikuoro rohkaisten meitä uskomaan, että Kristus on sama tänäänkin ja näissä vaikeissa kirkolliskokouksen asioissa ja ihmissuhteissa.

Täysistunnon aloitimme kiittämällä äideistä laulamalla suvivirren 571.

Aamupäivän ainoa suurempi asia (muutamien lakiasioiden toisten käsittelyjen lisäksi) oli hallintovaliokunnan mietintö (2/2011) parokiaalijärjestelmän kehittämisestä, jonka valiokunta ehdotti jätettävän tiedoksi; tämä tuli myös päätökseksi. Hallintovaliokunta perusteli sitä mm. siten, että asiaa ollaan eri puolilta tutkimassa muutamissa kirkkohallituksen työryhmissä ja niiden työskentelyn jälkeen olisi oikeampi hetki palata asiaan.

Piispa Vikström ansiokkaasti yliopistomiehen täsmällisyydellä ja visionäärin varmuudella selvensi aloitteen tavoitteita, mm. sitä, että kuntarajoista poikkeaminen ei tarkoittaisi parokiaaliperiaatteesta luopumista, vaan että sen puitteissa ja pohjalla voisi nykyajan haasteiden edessä sallia joitain poikkeuksia. Hän kysyi, haluammeko hierarkkisen kirkon vai ketterän toimijan ja haluammeko antautua haasteiden edessä. Iloitsen jokaisesta, jolla on rohkeutta ja voimaa tavoitella asioita, jotka näkee tärkeiksi seurakuntiemme elämän vahvistumiseksi.

Kirkolliskokous päättyi jopa ennen lounasta ja saimme siis rauhallisin mielin lähteä kotimatkalle ympäri Suomea. Lounaspöydässä piispa Peura oma-aloitteisen ystävällisesti vastasi kysymyksiini, jotka olin esittänyt piispainkokouksen parisuhderukousohjeiden johdosta, joissa muutama käytännön kysymys oli minua mietityttänyt. Arvostan sitä, että kysymyksiin vastataan ja kerrotaan, miten asiaa on käytännössä ajateltu ja ohjeistettu, se palvelee jatkossakin vuorovaikutuksen mutkattomuutta ja keskinäisen luottamuksen vahvistumista.

Tätä viikkoa oli varmaan moni edustaja valmistellut rukouksin, niin paljon toivon ja rakkauden merkkejä nähtiin keskusteluissa tai ihmisten välillä, vaikka kipupisteitäkin oli nähtävissä. Erityisesti mieleeni jäi edustaja Kainulaisen puheenvuoro moniäänisyystyöryhmänperustamisaloitteen lähetekeskustelussa. Hän esitteli ”Aabrahamin vieraat” –ikonin merkitystä ja totesi lopuksi, että Aabrahamille ja Saaralle annettu lupaus lapsesta tuntui naurettavalta ja mahdottomalta: miten kuihtuneessa kohdussa vielä syntyisi elämää, mutta lapsi kuitenkin syntyi. Niin se on syntyvä myös tässä kirkossamme. Sitä rukoilkaamme ja odottakaamme ja pitäkäämme Herraa vieraanamme.

To 5.5.2011 Sisua ja mustikkapiirakkaa

On rauhoittavaa ja yhdistävää aloittaa päivä yhteisellä hartaudella Turun kristillisen opistolla istuntosalissa. Maiju Lemettisen aamuhartauden ja valoisan, voimakkaasti veisatun virren 103:2-7 jälkeen hyväksyimme täysistunnossa viime vuoden toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen. Yleisvaliokunta toivoi puheenjohtajansa Raili Kemppaisen johdolla enemmän arvioivaa otetta toimintakertomukseen, että näkisimme nopeammin, ovatko asetetut tavoitteet täyttyneet – itse toivoisin sitä pitemmälläkin tähtäimellä ja myös tilastojen osalta: millaisia trendejä on nähtävissä tilastojenkin valossa vaikkapa toimintaan osallistumisessa viiden tai kymmenen vuoden ajalta. Talouspuoli oli helppo hyväksyä: 0,9 miljoonaa ylijäämää. Tulevat vuodet lienevät vaikeampia. Myös Kirkon työmarkkinalaitoksen toimintakertomus hyväksyttiin.
Välissä taas valiokuntatyötä ja lounas jälkiruokana mustikkapiirakka vaniljakastikkeella alle yksivuotiaan Sisu-pojan lyödessä iloksemme nyrkkiä pöytään. Käsikirjavaliokunnalla on nyt ollut vähemmän valmisteltavaa ja siksi sain tässä päivän keskellä parin tunnin tauon blogin kirjoittamiseen ja lehtien lukemiseen ja vapaaseen keskusteluun muiden edustajien kanssa. Muutenhan täällä useimmat päivät jatkuvat lähes tauotta aamusta iltaan. Kun aikaa on vain kaksi viiden päivän jaksoa vuodessa, on aika käytettävä hyvin hyödyksi. Klo 14.30 seuraava täysistunto, sitten päivällinen ja vierailu ensin Tuomiokirkkoon katsomaan Viimeinen ehtoollinen –näyttelyä ja sitten arkkipiispan taloon katsomaan mm. miten se peruskorjaus on toteutunut, mihin olemme varoja myöntäneet.
Huomenna on tämän toukokuun kirkolliskokousviikon viimeinen päivä.

Ke 4.5.2011 Mitä siintää tulevaisuudessa?

Kirkkoneuvos Rantanen kertoi HeTan kuulumisista mm. että johtajaksi on valittu Seija Mäenpää, Oulun Konttorin talous- ja kehittämispäällikkö ja myös tietohallinto- ja henkilöstöpäälliköt on valittu 28.4., mutta heidän nimiään ei vielä julkistettu. Turussa on HeTa –info tulossa 24.5, Oulun toimipisteen tilakartoitus on meneillään, palvelusopimuspohja on valmisteltu ja seurakuntien siirtymäaikataulukyselystä saadaan vastaukset 16.5.

Oulussa on siis päätoimipaikka ja Porvoon on tarkoitus aloittaa 2013, Lahden 2014 ja Kuopion 2016.

Hän kertoi meille myös, että 12.11.2009 tehdyn sopimuksen pohjalla seurakunnat voivat käyttää Kuntarakenne Oy:tä kilpailuttamiseen antamalla sitoumusvaltakirja sekä sille että Kirkon keskusrahastolle. Tärkeä tieto, koska kilpailuttaminen vaatii paljon sellaista asiantuntemusta, jota pienen seurakunnan on vaikea yksin löytää.

Kyselytunnilla edustajat saavat kysellä vaikeita kysymyksiä, mm. edustaja Kujala kysyi arkkipiispalta, millä perusteella tämä sanoi televisiossa, että homoseksuaalisuuden harjoittaminen ei ole syntiä. Lisäksi viestintäjohtaja Pesoselta kysyttiin, aikooko Kirkon tiedotuskeskus ja
”millaisin toimenpitein puuttua Kotimaa24-uutissivuston toimintaan, jotta sivuston uutisointi olisi kirkon moniäänisyyttä kunnioittavaa, kirkon sisällä eri tavoin ajattelevia tasapuolisesti kohtelevaa ja kokonaiskirkon etua ajavaa journalismia?” Kirkon tiedotuskeskus sallii yhden työntekijän käyttää osaa työajastaan ko. sivuston uutisten tekemiseen. Kansliapäällikkö Keskitalolta kysyttiin, onko hallitusohjelmaan tulossa kirkon ehdottamia asioita (asia on vielä auki, mutta hänen mukaansa ehdotukset on otettu hyvin vastaan).

Tulevaisuusselontekokeskusteluun oli kutsuttu pankinjohtaja(el.) Ahti Hirvonen, Tampereen hiippakuntadekaani Ari Hukari ja tulevaisuustutkija Ilkka Halava. Edustaja Hilkka Olkinuora veti vauhdikkaasti paneelia. Ahti Hirvonen tuli uskoon 49-vuotiaana, erityisen merkitykselliseksi hän oli kokenut iankaikkisen elämän todellisuuden. Hänen mielestään sopiva seurakunnan koko olisi 500 seurakuntalaista, jolloin papin olisi mahdollista tuntea jokainen seurakuntalainen.

Ilkka Halava kertoi ateistina lukeneensa Raamatun ja häntä puhutteli se, että jokaisella sen sivulla puhuttiin ja/tai tehtiin muutosta.

Ari Hukari arvosteli kirkon laimentaneen Jeesuksen seuraamisen radikaalista ja dynaamisesta ja luoneen tilalle mm. raskaan hallinnon. Hän ennakoi, että tulevaisuudessa missio ja kristillinen kasvatus kyseenalaistetaan ja totesi, että postmoderni ihminen ei tarvitse kirkkoa, koska hänen olemisensa perustuu sisäiseen valinnanvapauteen ja hän luottaa kokemuksen autenttisuuteen. Siksi kirkon ei saisi sulkeutua totuusyhteisöksi, vaan jakaa elämänsä itseohjautuvien henkilöiden kanssa. Juuri tässä on suuri murros: miten uskosta puhutaan tällaisessa kontekstissa. Myös Ilkka Halava totesi, että olemme menettäneet kielen määritellä hengellinen statuksemme erityisesti mediassa.

Tunnistan heidän määrittelemänsä ilmiöt – samalla voi kuitenkin todeta, että moderni ja jopa esimoderni ovat yhtä aikaa totta kuin postmodernikin näkökulma (tai tulokulma), joten seurakuntatyön tulevaisuuden suunnitteleminen ei ole helppoa…Joka tapauksessa Raamattua, rukousta, sakramentteja ja ihmisen kasvoja tarvitaan. Kumma juttu, että Jeesus tällaiselle sekalaiselle seurakunnalle näin vaativan tehtävän on uskonut: kastaa ja opettaa.

Äitini, pyhäkoulunopettaja, opetti omalla esimerkillään meidät seitsemän lasta rukoilemaan kaikissa tilanteissa ja mielelläni rukoilisin täällä kokouksessakin enemmän myös yhdessä muiden edustajien kanssa, pyytäisin viisautta ja johdatusta suunnitelmiin ja päätöksiin. Yksin on toki helppo muistaa sairasta tai huolten painamaa tai jos huomaan jonkun edustajan tai piispan olevan asetettu kovin tuuliselle paikalle yksin seisomaan. Aamu- ja iltahartaudet ovat aina hyvin vaikuttavia ja yhdistäviä.

Sateessa pyöräilin iltasella kotiin ja ehdin nähdä vilaukselta poikaani, joka oli juuri aloittanut laskuvarjohyppykurssin lentokentän läheisyydessä. Lähipäivinä päässee jo kokeilemaan itse hyppyäkin – rukousta tarvitaan siis ihan lähietäisyydelläkin.

Ke 4.5.2011 Jeesuksen ruusut

Tämän aamun sain aloittaa pienen ryhmän kanssa israelilaisilla kansantansseilla, joista monet ovat rukouksia. Mm. Puolassa oli juutalaisilta muinoin uskonnollinen toiminta kielletty, mutta kansanjuhlia sai järjestää ja niinpä he tanssivat jumalanpalveluksen läpi, mm. ”Jumalaa on minun ikävä” lauloimme siis askelten ja liikkeen kielellä.
Yhtä koskettavaa oli kuulla Markku Orsilan syvälle luotaava aamuhartaus 4-vuotiaan tyttärensä ”Jeesuksen ruusuista” pitkäperjantain kirkossa sanallisen rukouksen ja virren 301 kera.
Täysistunnossa oli käsiteltävänä lakiehdotusten ensimmäisiä käsittelyitä eikä keskustelua syntynyt hautaustoimen maksuista ja joidenkin lakitekstien lähinnä teknisistä muotoiluista. Luottamuksemme asiantuntevaan valmisteluun on suuri.
Käsikirjavaliokunnassa olemme saaneet keskittyä Kirkon tulevaisuusselonteon käsittelyyn ja iloita siitä, että aloitteemme jumalanpalveluselämän kehittämiseksi on mennyt eteenpäin käytännön tasolla: pilottiseurakuntia on valittu eri hiippakunnista ja he ovat valinneet itselleen kehittämisen kohteita.
Kuulun myös kansliavaliokuntaan, jonka tehtävänä on päättää käytännön asioista kuten kokouksen pitopaikan tarjouksesta, tehdä ehdotukset pöytäkirjan tarkistajista, notaarista ja tulkista, kokouspalkkioiden määrästä, informoida matkalaskuista ym. Lisäksi tehtävämme on suunnitella ja valmistella yhteiset vierailut ja juhlat, joita on yleensä yksi viikon aikana. Tällä kertaa suunnittelemme myös jo marraskuussa toteutuvaa nelivuotiskauden päätösjuhlaa ja jaamme sen vastuita.
Hyvät ruuat ovat virkistys pitkien istuntojen väleissä; tällä viikolla on ollut tarjolla mm. smetanassa haudutettuja kaalikääryleitä, currykasviksia, broilerileikettä, mimosasalaattia, punajuurilinssisalaattia ja tervajäätelöä.

Ti 3.5.2011 Moniääninen kirkko

Eilen alkoi kirkolliskokous. Maarian kirkon messussa oli mieltä ylentävää veisata ”Vaiti kaikki palvokaamme salaisuutta Kristuksen, Hän on tullut keskellemme, väisty huoli maallinen” ja vaeltaa vanhan kirkon alttarille nauttimaan elämän leipää ja kuolemattomuuden lääkettä yhdessä matkakumppaneiden kanssa. Matkalla on nyt mukana myös Turun uusi piispa Kaarlo Kalliala. Tällä kertaa emme vietä kenenkään piispan läksiäisiä, mutta tiedossa on, että tämän kauden (olettavasti) viimeisellä istuntoviikolla marraskuussa hyvästelemme Espoon piispan Mikko Heikan. Ja toukokuussa toivottavat uuden Espoon piispan tervetulleeksi uudet kirkolliskokousedustajat, joiden nimiä ja kasvoja emme vielä tiedä. Tiedossa on jo se, että arkkihiippakunta joutuu luopumaan yhdestä pappisedustajasta Espoon hyväksi ja Mikkelin hiippakunta maallikkoedustajasta Tampereen hiippakunnan hyväksi, edustajien määrä kun määräytyy hiippakunnan asukasluvun mukaan.

Ensimmäinen päivä oli muuten asioiden sisällön puolesta ennätyspitkä. Lähetekeskustelussa olivat parokiaalijärjestelmän kehittäminen, diakonaattiasia ja kirkkoherran vaalitavan muutos ja näiden kolmen ison asian lisäksi vielä kirkon ja hiippakuntien toimintakertomus. Tällä kertaa en käyttänyt puheenvuoroja, koska totesin, että lähes kaikki näkökulmat tulivat esille jonkun muun edustajan puheenvuorossa.

Muutamia ajatuksia em. lähetekeskustelusta:

1.Parokiaalijärjestelmän kehittäminen
-mikä on seurakunnan olemus, miten seurakunta määritellään ja mitä katsotaan kuuluvan seurakunnan itsehallintoon
-alueeseen sidottua seurakuntarakennetta kannatettiin yleisesti, mm. koska koettiin tärkeäksi diakoninen huolenpito tietyn alueen asukkaista
-muutamat toivoivat, että seurakuntayhtymän sisällä muutettaessa olisi mahdollista jäädä omaan seurakuntaan
-aloitteen takana on useita tavoitteita, eräs niistä juuri edellä mainittu, mutta sen lisäksi myös suhde kuntamuutoksiin, erityisesti pienten seurakuntien osalta; ettei kävisi niin, että erityissairaanhoitoyksikön koko määrittelee paikallisseurakunnan koon!
-jotkut olisivat toivoneet myös selvitystä henkilöseurakuntien perustamismahdollisuudesta
-ongelmana on mm. muuttaako veronkanto- tai tietojärjestelmiä vai luodako kirkon omaa lainsäädäntöä ja rakenteita, jota kautta asiaa voisi kehittää

Asia on pahasti kesken eikä ratkaisua voi odottaa kovin pian. Omasta puolestani toivon, että arkkipiispa Mäkisen johtama seurakuntarakennetyöryhmä, joka pohtii rovastikunta- ja hiippakuntamalleja, toisi asiaan uusia, luovia ratkaisumalleja.

2. Diakonaatti

Kauan hallinnossa pyörinyt esitys on nyt selkiytynyt ja joidenkin pettymykseksi väljähtynyt ja epämääräistynyt, toisten mielestä taas realisoitunut eri työntekijäryhmien kompromissiksi.
Aloitteen tavoitteena on vahvistaa vihittävien omaa hengellistä identiteettiä, julkista luotettavuutta ja lähentää muiden kirkkojen käytäntöihin. Käytännössä vihkimys olisi (tässä vaiheessa?) vapaaehtoinen, se tapahtuisi lupauksen ja kätten päällepanon kautta ja toisi tullessaan viran tunnukset ja asun, kuulumisen työpaikan (joissain tapauksissa asuinpaikan) hiippakuntaan ja ko. piispan kaitsentaan ja oikeuden avustaa ehtoollisella, viedä ehtoollista sairaille, pitää sanajumalanpalvelus ja toimittaa muutakin omaan työalaan kuuluvaa jumalanpalveluselämää (ei kuitenkaan messua) ja saarnata messussa.

Keskustelussa nostettiin esiin kysymys, mikä on se virka, johon vihitään ja mistä syystä vihkimys olisi vapaaehtoinen sekä mietittiin näin syntyvän ”kahden kerroksen väen” kaitsentaa: ”toiset kuritetaan seurakunnassa ja toiset kapitulissa?” ; ) . Kapituleilta vaatii myös resursseja mm. ordinaatiokoulutusten järjestäminen.

Itse hahmotan asian samantyyppisesti Kari-Pekka Kinnusen tavoin, että tämä on välivaihe, mutta on tärkeää reitittää lähitulevaisuuden tie ja päästä etenemään sillä. Kiitän myös kirkkoneuvos Huokunaa selkeästä historiallisesta katsauksesta asian valmisteluun teologisine selvityksineen.

3.Kirkkoherranvaali
Kirkkoherranvaalin muuttamisessa on ollut tavoitteina parhaan mahdollisen hakijan valitseminen, itse vaalin lyhentäminen ja selkiyttäminen ja seurakunnan tarpeiden huomioon ottaminen. Nyt on rakennettu pohjaehdotus, jossa ensisijaisena olisi välillinen vaali, jonka suorittaisi kirkkovaltuusto tai seurakuntaneuvosto (mahdollisesti kaksivaiheisena). Kapitulilta voisi anoa välitöntä vaalia, jolloin seurakuntalaiset valitsisivat paimenensa. Ehdotuksessa oli muitakin eroja vaalitapojen välillä.

Vuosina 2007-2010 on suoritettu 89 kirkkoherranvaalia ja yhdeksässä niistä on ollut mukana ylimääräinen ehdokas. Keskimäärin hakijoita on kirkkoherran virkaan koko maassa ollut 2,8.

Keskustelusta:
-välillisessäkin vaalissa voisi olla ehdokasasettelu
-kokisiko valinnan tekevä luottamuselin kirkkoherran olevan alaisensa kunnanjohtajan tapaan?
-keneltä kirkkoherra kutsun saa?
-onko kirkkoherra virkamies vai hengellinen johtaja?
-seurakunnalla on oikeus valita paimenensa
-vaalitapojen pitäisi olla tasavertaisempia
-välitön vaali voisi olla ensisijainen ja välillinen kapitulilta perustellusta syystä anottavissa
-johtamisen taitoja voi testata monin tavoin, sen kehittämiseen hyvä panostaa

4.Toimintakertomus
Kirkkoneuvos Jukka Keskitalo esitteli toimintakertomusta ja viittasi viime vuotta leimanneisiin keskusteluihin: arkkipiispan vaali, pedofilia, parisuhderukous, homokeskustelu, kirkosta eroamiset ja seurakuntavaalit ja muistutti meitä Paavalin sanoista: ”Jos te revitte ja raastatte toinen toistanne, pitäkää varanne, ettette lopullisesti tuhoa toisianne.” (Gal.5:15; vanha käännös on värikkäämpi. ”Jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä.”)

Kirkkoneuvos Leena Rantanen kertoi viime vuodesta talouden kannalta. Eläkerahasto oli kasvanut 132 miljoonalla eurolla ja sen koko on nyt 957 miljoonaa, joka riittäisi 6,9 vuoden eläkemenoihin. Eläkerahaston tuotto on ollut 13,8 %.

Kirkon yhteisessä toiminnassa ovat suunnitteluyksiköt perinteiseen tapaan pystyneet säästämään, määrärahan käyttöaste on ollut 96 % ja tilikauden ylijäämä 0,9 % (TA –2,2 milj. €).

Kaikkiaan ylijäämä oli n. 44 milj. euroa.

5. Eläkerahaston perustaminen
Kirkon on varauduttava kasvaviin eläkemenoihin ja siitä syystä on ajatuksena nostaa v. 2012 työntekijän eläkemaksu 27 %:sta 28:aan ja lisäksi esimerkiksi 2013 alkaen perustaa palkkasummasta riippumaton eläkerahasto, jonka suuruus riippuisi talouden kehityksestä ja työntekijäkunnan kehittymisestä. Eri skenaarioita esitellen yksi mahdollisuus on esim, että 11 vuoden kuluessa kerätään 20 miljoonaa euroa rahastoon, jolloin se merkitsisi 2, 4 % palkkasummasta; tällä tavoin rahat riittäisivät v. 2080 saakka, mikäli työntekijäkunta vähenisi puoleen nykyisestä. Syksyllä päätämme laista, jossa on ehdotuksena, että ko. tarkoitukseen kerättäisiin korkeintaan 5 % viimeksi toimitetun verotuksen kirkollisverosta. Todellisuudessa kerättävä summa määräytyisi tarpeen mukaan.

Aloite: Kirkon ykseyttä moniäänisyyden keskellä vahvistavan työryhmän perustaminen.
Anna-Mari Kaskinen ensimmäisenä allekirjoittajana aloitti aloitteeseen johdattelun mm. sanoilla ”Miten voimme ymmärtää toisiamme, jos emme tunne toisiamme?” Keskustelu oli mielenkiintoinen ja esitteli kauniita polun alkuja yhteiseen maastoon:
-itsehillinnän harjoittaminen on tarpeen
-kuuluisiko asia piispainkokoukselle
-olisiko työryhmän sijasta parempi muutama perättäinen seminaari, joiden aiheet olisivat uskon ydinasioita
-paljon puhuttu keskinäisestä kunnioituksesta ja sananvapaudesta, mutta teot olleet ristiriidassa sen kanssa; erityisesti toimimisen vapautta kaivattiin
-”monet kauhistuvat sitoutumista, koska kirkot ovat epätäydellisiä”
-olisi hyvä kuunnella uudestaan, mitä toinen sanoi
-yhteinen tavoite (kuten ”heikoimmista pitää huolehtia”) voisi yhdistää
-”skisma ei pakolla parane” (Paarma ilmeisesti sanonut)
-”kirkon yhteys löytyy toista sietävässä rakkaudessa”

Reetta Uusitalo muistutti toisen kuuntelemisen tärkeydestä ja Pietarin ohjeesta:
”Ja lopuksi: olkaa kaikki yksimielisiä, jakakaa toistenne ilot ja surut, rakastakaa toisianne ja olkaa hyväsydämisiä ja nöyriä. Älkää vastatko pahaan pahalla älkääkä herjaukseen herjauksella, vaan päinvastoin siunatkaa.” (1 Piet.3:8-9)

Tänään tarjosin ”kulttuurikävelyä” kiinnostuneille: Maarian pappilan pihalla kävimme läpi ko. seurakunnan kuuluisia kirkkoherroja (mm. Mikael Agricola, Jaakko Finno(1.suom.virsikirjan tekijä), Jacob Tengström (Turun piispa), Pietari Kalm (Suomen Carl von Linné, myös Piikkiön pappilassa asunut ja sinne puutarhan luonut), Ivar Tallgrén (jonka kulttuuriperheestä kertoo Ihmisen jälki –näytelmä, Tytti Issakaisen ja Harri Raittiin kirjoittama – esitetään kesäkuussa pappilan pihalla ja pari kertaa vielä elokuussa) sekä Jaakko Haavio. Kävimme Wäinö Aaltosen hautamuistomerkin luona ja Jaakko Haavion hautakiven äärellä veisasimme hänen kirjoittamansa virren ”Lensi maahan enkeli”. Sitten taivalsimme Koroisiin, Turun syntysijoille ja piispanistuimen paikkaan 1200-luvulla. Ison valkoisen ristin juurella lauloimme pyhiinvaeltajien virttä ”Maa on niin kaunis” ja katselimme suuria kiviä, jotka näyttivät 27,5 x 14,5 m suuruisen kirkon paikan.

Hilda Huntuvuori on kirjoittanut 1930-luvulla eloisan, historiallisen romaanin ”Piispa Tuomas” ja sen lisäksi Lallista ja Kokemäen kuninkaasta, jotka myös haluaisin saada käsiini.
Turun maakuntamuseo on julkaissut ”Koroinen eläväksi” – seminaarin (2001) luennot, mikäli joku haluaa saada täsmällistä tietoa alueen arkeologiasta tms.