Torstain iltapäivällä hyväksyimme uuden työvälineen rahan keräämiseksi seurakunnilta kartuttamaan kirkon eläkerahastoa, eläkerahastomaksun, jonka suuruus voi olla korkeintaan edellisen vuoden verokertymästä. Ko. maksua käytetään tarvittaessa ja sen suuruudesta päättää kirkolliskokous joka vuosi erikseen.
Diakonaatista on keskusteltu kuulemma jo 1970-luvulla, jolloin osa nykyisistä kirkolliskokousedustajista ei ollut vielä syntynytkään, totesi lakivaliokunnan puheenjohtaja Pirjo Pyhäjärvi ko. mietintöä esitellessään. Asia on kypsynyt monin tavoin ja vaikka vieläkään emme voineet sille lopullista pistettä laittaa, on se sellaisessa vaiheessa, että jää toiveikas olo asian edistymisestä, piispa Revon sanoin: ”luvattu maa siintää jo horisontissa”. Harvoin voi saavuttaa kaikkia tavoitteita kerralla, mutta siksi on tärkeää löytää sellaisia ratkaisuja, joita on mahdollista myöhemmin kehittää. Tämä mietintö menee nyt perustevaliokunnan lausunnon kera kirkkohallitukselle uuteen valmisteluun, koska lainvalmistelun vuoksi sitä ei ollut mahdollista saada käytännössä vielä valmiiksi asti. Esityksen sisältö on muuttunut vuosien myötä, tällä hetkellä se sisältää ainakin sen, että diakonian virkaan vihittäisiin diakonit, diakonissat ja nuorisotyönohjaajat, jotka olisivat hiippakunnan piispan kaitsennassa ja vihkimys olisi pätevyyden ehto. Vihkimyksen seurauksena ko. henkilöt voisivat pitää mm. sanajumalanpalveluksia. Virkanimikkeet ja työtehtävien sisällöt pysyisivät pääpiirteissään samoina kuin nytkin. Piispa Repo kertoi meille asian valmistelun ja prosessin historiaa ja teologisia näkökohtia, jotka ovat lähipäivinä luettavissa kirkolliskokouksen sivuilta evl.fi/kirkolliskokous.
Pääsimme jo päiväkahvilta vapaaksi ja valmistautumaan nelivuotiskauden päätösjuhlaan täällä Turun kristillisen opiston tutussa ruokasalissa. Huomenaamulla vietämme vielä messua Maarian kirkossa ja sen jälkeen on viimeinen täysistunto sisältäen mietintöjen toisia käsittelyjä ja sitten: hyvästi te neljän vuoden matkakumppanit. Uusi vuosi, uudet tuulet!
torstai 10. marraskuuta 2011
Sana tulee lihaksi viittoen
10.11.11
Eilen illalla tulevaisuusselonteosta pidettiin monta pitkää puheenvuoroa, joista jäi tiivistelmänä mieleen rohkeasti tavoitella kirkon kasvua. Myös kirkkoherranvaali päätettiin uudistaa aiemmin selittämälläni tavalla. Jatkokehittelyt jäävät seuraaville kirkolliskokouksille.
Raili Kemppainen piti tänään aamuhartauden, jossa kertoi etiopialaisesta noidan pojasta, jota Jumala piti hengissä ja joka rakasti kitaraa ja tälläkin viikolla polvistuu rukoilemaan kirkolliskokouksen puolesta; Raili kehotti meitä myös unelmoimaan ja yhteen ääneen rukoillun Isä meidän -rukouksen jälkeen veisasimme yli 28 vuotta kirkolliskokouksessa istuneen Henrik Perret´n säestyksellä virrestä 544 viidennestä kolmanteen (!) säkeistöt; Herra Jeesus, anna minun...
Talousarvion ja toimintasuunnitelman yhteydessä kuulimme, että Suomessa on seurakuntien hautausmaiden lisäksi 64 hautausmaata (mm. vapaa-ajattelijoilla, helluntailaisilla, metodisteilla, 13 kyläyhdistyksellä ja 12 yksityistä); Pitkänniemen hautausmaan kunnostukseen olisi toivottu varoja, mutta työjärjestyksestä johtuen niitä ei ollut nyt mahdollista myöntää (mm. talousarvioaloitteet pitää antaa tiettyyn päivämäärään mennessä).
Toimintasuunnitelmaan toivottiin kristillisiä ohjelmia Pikku Kakkoseen, mutta salissa todettiin, että kyseessä on mm. toimivaltakysymys (emme määrää TV2:n ohjelmista) ja että on muita keinoja ja välineitä edistää haluttua tavoitetta, mm. tukemalla tuotantoyhtiöitä, jotka ohjelmia tekevät. Kirkolliskokous tukee myös Mediasäätiötä, jonka kautta elokuvateattereihin ja televisioon tuotetaan kristilliseen elämäntapaan liittyviä elokuvia ja ohjelmia. Aiheesta syntyi hyvä keskustelu, joka jäi mietityttämään varmaan moniakin edustajia, millä tavalla voisimme muuten asiaa edistää.
Kirjuri myös etenee; tästä ei ollut puhetta, mutta eteisessä on ollut saatavissa infoa, miten jäsentietojärjestelmä ja sukuselvitykseen tarvittavat tiedot siirtyvät vähitellen kaikkien seurakuntien yhdessä käytettäväksi, toivottavasti ensi vuoden kuluessa pilotoinnin, testauksien, tietojen tarkistusten ja koulutuksen kautta.
Käsikirjavaliokuntamme kaksi mietintöä saatiin myös hyväksyttyä nyt aamupäivällä eli Johanneksen evankeliumi suomalaisella viittomakielellä ja viikkomessu, osia kasteesta, vihkimisestä ja siunaamisen kaava suomenruotsalaisella viittomakielellä. Puheenjohtajamme Björn Vikström aloitti toteamalla mm. että Sana tulee lihaksi aivan erityisellä tavalla viittomakielessä eleillä, liikkeillä, kasvojen ilmeillä, ruumiin asennoilla, suunnilla, roolinotolla. Sihteerimme Riitta Särkiö esitteli toisen mietinnön ja näytti DVD:ltä (jossa muodossa ko. käännökset on tarkoitus toimittaa)heijastaen tykillä screenille Joh. 13:31-38, jossa esiintyi useaan kertaan mm.sana "kirkkaus" ja Jeesus ja Pietari.
("Kirkkaus tulee Jumalalta ja Poika kätkee sen sydämeensä; kun Jeesus antaa rakkauden käskyn, katsoo viittoja suoraan kuulijoihin ja kun Jeesus sanoo, että rakkaudesta opetuslapset tunnetaan, katsoo viittoja tyytyväisellä katseella kuulijoita.")
Olen joskus nähnyt Kauneimmissa joululauluissa viitottavan lauluja; ko. kieli on maailman kauneimpia kieliä ja menee sydämeen saakka kokonaisvaltaisuudessaan!
Ruokavirtenä lauloimme virren 208:1 ja 5, jota harvemmin ruokavirtenä käytetään.
Tänään on vielä pari täysistuntoa (valiokuntatyö on jo päättynyt), joissa mm. diakonaatti-asiaa käsitellään peruste- ja lakivaliokuntien pitkällisen ja perusteellisen työn jälkeen.
On mielenkiintoista nähdä, kuinka suuri osa edustajista vaihtuu. Osa jää pois vapaaehtoisesti esimerkiksi kolmen kauden (12 v.) jälkeen, osa meistä tippuu äänien puutteessa tai olosuhteiden muututtua(arkkihiippakunta saa ensi vuonna vain neljä pappisedustajaa, nyt ollut viides paikka siirtyy Espoolle sen väkimäärän kasvettua).
Eilen illalla tulevaisuusselonteosta pidettiin monta pitkää puheenvuoroa, joista jäi tiivistelmänä mieleen rohkeasti tavoitella kirkon kasvua. Myös kirkkoherranvaali päätettiin uudistaa aiemmin selittämälläni tavalla. Jatkokehittelyt jäävät seuraaville kirkolliskokouksille.
Raili Kemppainen piti tänään aamuhartauden, jossa kertoi etiopialaisesta noidan pojasta, jota Jumala piti hengissä ja joka rakasti kitaraa ja tälläkin viikolla polvistuu rukoilemaan kirkolliskokouksen puolesta; Raili kehotti meitä myös unelmoimaan ja yhteen ääneen rukoillun Isä meidän -rukouksen jälkeen veisasimme yli 28 vuotta kirkolliskokouksessa istuneen Henrik Perret´n säestyksellä virrestä 544 viidennestä kolmanteen (!) säkeistöt; Herra Jeesus, anna minun...
Talousarvion ja toimintasuunnitelman yhteydessä kuulimme, että Suomessa on seurakuntien hautausmaiden lisäksi 64 hautausmaata (mm. vapaa-ajattelijoilla, helluntailaisilla, metodisteilla, 13 kyläyhdistyksellä ja 12 yksityistä); Pitkänniemen hautausmaan kunnostukseen olisi toivottu varoja, mutta työjärjestyksestä johtuen niitä ei ollut nyt mahdollista myöntää (mm. talousarvioaloitteet pitää antaa tiettyyn päivämäärään mennessä).
Toimintasuunnitelmaan toivottiin kristillisiä ohjelmia Pikku Kakkoseen, mutta salissa todettiin, että kyseessä on mm. toimivaltakysymys (emme määrää TV2:n ohjelmista) ja että on muita keinoja ja välineitä edistää haluttua tavoitetta, mm. tukemalla tuotantoyhtiöitä, jotka ohjelmia tekevät. Kirkolliskokous tukee myös Mediasäätiötä, jonka kautta elokuvateattereihin ja televisioon tuotetaan kristilliseen elämäntapaan liittyviä elokuvia ja ohjelmia. Aiheesta syntyi hyvä keskustelu, joka jäi mietityttämään varmaan moniakin edustajia, millä tavalla voisimme muuten asiaa edistää.
Kirjuri myös etenee; tästä ei ollut puhetta, mutta eteisessä on ollut saatavissa infoa, miten jäsentietojärjestelmä ja sukuselvitykseen tarvittavat tiedot siirtyvät vähitellen kaikkien seurakuntien yhdessä käytettäväksi, toivottavasti ensi vuoden kuluessa pilotoinnin, testauksien, tietojen tarkistusten ja koulutuksen kautta.
Käsikirjavaliokuntamme kaksi mietintöä saatiin myös hyväksyttyä nyt aamupäivällä eli Johanneksen evankeliumi suomalaisella viittomakielellä ja viikkomessu, osia kasteesta, vihkimisestä ja siunaamisen kaava suomenruotsalaisella viittomakielellä. Puheenjohtajamme Björn Vikström aloitti toteamalla mm. että Sana tulee lihaksi aivan erityisellä tavalla viittomakielessä eleillä, liikkeillä, kasvojen ilmeillä, ruumiin asennoilla, suunnilla, roolinotolla. Sihteerimme Riitta Särkiö esitteli toisen mietinnön ja näytti DVD:ltä (jossa muodossa ko. käännökset on tarkoitus toimittaa)heijastaen tykillä screenille Joh. 13:31-38, jossa esiintyi useaan kertaan mm.sana "kirkkaus" ja Jeesus ja Pietari.
("Kirkkaus tulee Jumalalta ja Poika kätkee sen sydämeensä; kun Jeesus antaa rakkauden käskyn, katsoo viittoja suoraan kuulijoihin ja kun Jeesus sanoo, että rakkaudesta opetuslapset tunnetaan, katsoo viittoja tyytyväisellä katseella kuulijoita.")
Olen joskus nähnyt Kauneimmissa joululauluissa viitottavan lauluja; ko. kieli on maailman kauneimpia kieliä ja menee sydämeen saakka kokonaisvaltaisuudessaan!
Ruokavirtenä lauloimme virren 208:1 ja 5, jota harvemmin ruokavirtenä käytetään.
Tänään on vielä pari täysistuntoa (valiokuntatyö on jo päättynyt), joissa mm. diakonaatti-asiaa käsitellään peruste- ja lakivaliokuntien pitkällisen ja perusteellisen työn jälkeen.
On mielenkiintoista nähdä, kuinka suuri osa edustajista vaihtuu. Osa jää pois vapaaehtoisesti esimerkiksi kolmen kauden (12 v.) jälkeen, osa meistä tippuu äänien puutteessa tai olosuhteiden muututtua(arkkihiippakunta saa ensi vuonna vain neljä pappisedustajaa, nyt ollut viides paikka siirtyy Espoolle sen väkimäärän kasvettua).
keskiviikko 9. marraskuuta 2011
Seurakuntarakenneuudistus
Iltapäivällä oli perinteinen kirkkohallituksen kyselytunti, jossa edustajat saavat kysellä kirkkoneuvoksilta ja kansliapäälliköltä mm. keskeneräisistä tai tulevista hankkeista. Olin iloinen kirkkoneuvos Pirjo Pihlajan perusteellisesta vastauksesta minun ja Timo Sahin kysymyksiin koskien tulevaan kuntarakenteeseen liittyviä valmisteluja.
Seurakuntarakennetyöryhmän loppumietintö valmistunee vuodenvaihteessa ja se tulee kirkon sivuille luettavaksi; ko. ryhmässä on alustavasti valmisteltu nk. rovastikunta- ja hiippakuntamalleja, jolloin seurakunta voisi säilyä perusyksikkönä ja suurempi yksikkö olisi veronkeruuyksikkö (näin hiukan oikaisten selitettynä). Mallit ovat kesken, (mm. eri instanssien roolit, tehtävät, työnjaot) mutta ensi vuoden kuluessa uusi kirkolliskokous saa asian pohdittavakseen.
Seurakuntarakennetyöryhmän loppumietintö valmistunee vuodenvaihteessa ja se tulee kirkon sivuille luettavaksi; ko. ryhmässä on alustavasti valmisteltu nk. rovastikunta- ja hiippakuntamalleja, jolloin seurakunta voisi säilyä perusyksikkönä ja suurempi yksikkö olisi veronkeruuyksikkö (näin hiukan oikaisten selitettynä). Mallit ovat kesken, (mm. eri instanssien roolit, tehtävät, työnjaot) mutta ensi vuoden kuluessa uusi kirkolliskokous saa asian pohdittavakseen.
Kirkon tulevaisuus 9.11.2011
Keskiviikkoaamu alkoi Matti Ketosen aamuhartauden johdattelemana Jeesuksen silmien edestä katseena kohti tulevaisuutta. Yleisvaliokunnan puheenjohtaja Raili Kemppainen totesi, että jos hän kävisi intensiivisesti läpi koko aineiston, menisi siihen sata minuuttia aikaa. Valiokunta oli keräillyt selonteosta lausunnot kaikilta valiokunnilta ja piispainkokoukselta ja näin saanut kokoon valtavan määrän näkökulmia.
Tässä istunnossa puhuivat monet kirkolliskokouksen jättämässä olevat edustajat, joista osa on istunut täällä ilmeisesti jopa kahdeksatta kautta.
Piispa Heikka ehdotti monien kannattamana, että nostettaisiin esiin mietinnössä olevia konkreettisia toimenpide-ehdotuksia, esimerkiksi englanti kolmanneksi kieleksi (tiettyihin tilanteisiin), kristillisen perinteen (kuten ilta- ja ruokarukoukset) välittäminen ja lainsäädännön yksinkertaistaminen (alistusmenettelyn poistaminen ja muutoksenhakusäädösten uudelleen pohtiminen) ja uuden kirkolliskokouskauden alussa aloittava tulevaisuusvaliokunta voisi ottaa asioiden eteenpäin menemisen huolekseen. Piispa Häkkinen kiinnitti huomiota kiittelyn ohella muutamiin tarkempaa analyysiä vaativiin kohtiin ja muistutti D.L.Moodyn sanoista: ”Herran palveluksessa voimme tehdä monta erehdystä, mutta suurin erehdys on se, ettemme tee mitään.”
Lasse Marjokorpi muistutti, että kirkko saa tulevaisuutensa Jumalan sanan välityksellä, evankeliumin puhtaasta julistamisesta ja sakramenttien oikeasta toimittamisesta ja piti kirkon arvoiksi mainittuja pyhän kunnioittamista yleisuskonnollisuutena ja vastuullisuutta, oikeudenmukaisuutta ja totuudellisuutta yleisenä etiikkana eikä hänen mielestään kirkon olemassaoloa tarvitse perustella sosiaalisilla ulottuvuuksilla: ”Onko diakoniasta tullut näyteikkuna, josta soitetaan torvea maailmalle?” kyseli hän vauhdikkaalla tavallaan. Hän halusi painottaa sitä, että sen on oltava erottamaton osa kristillistä todistusta ja haastoi kirkkoa vastakulttuuriseen rooliin. Hän kertoi Rooman katakombien seinällä olevasta piirrossarjasta Joonasta ja arveli, että vainotut kristityt kokivat olevansa Joonan tavoin meripedon vatsassa; Joona pakeni länteen, kun Jumala kutsui itään. Onko meille käynyt kuin Joonalle: onko kirkko lähtenyt maallistuneeseen elämäntapaan ja enemmistön elämänfilosofiaan mukaan, kyseli Marjokorpi. ”Joonasta tuli hyödyllinen, kun hän palasi alkuperäiseen tehtäväänsä. Evankeliumi on ensiarvoinen ja se on julistettava syntien anteeksisaamiseksi ja iankaikkiseksi elämäksi.”
Pauliina Kainulainen aloitti Anna-Maija Raittilan sanoilla, jotenkin tähän tapaan: ”Ihmisille on annettava iloa lisää…ei riitä ainainen toiminnallisuus… oikealla hetkellä oikeita tekoja”. Hän painotti, että suurissa pyörteissä on syytä pysähtyä ja käytti termiä ”hengittävä traditio”, joka yhtä aikaa pysyy ja muuttuu, kunnioittaa traditiota ja ottaa todesta nykyhetken. Turvan tuo hiljainen rukous, ehtoollinen ja Raamattu ja tulevaisuusvaliokunnassa on tulevaisuuden tutkijoiden rinnalla elettävä teologian, jolle on tuttua hiljainen rukous – kuten Jeesuksenkin sanat ja teot syntyivät öillisistä Öljymäellä vietetyistä rukoushetkistä Isän kanssa.
Liisa Pura, Aimo Koskelo ja Mauno Jouppi korostivat armon evankeliumin julistamisen keskeisyyttä. Pertti Rajala kehotti nopeasti laajaan keskusteluun kirkon hallinnosta ja siten, että tehdään alhaalta ylöspäin suuntautuva malli eikä kuntien tapaan toisinpäin. Mauno Joupin mukaan tulevaisuusselonteon olisi voinut supistaa yhteen lauseeseen: ”Kirkossa on tilaa ilmaista uskoa, rukoilla, lukea Raamattua ja olla missiönäärinen.”
Johannes Leppänen selvensi meille vanhoillislestadiolaisuuden olemusta (mm. että rippi ei ole heille synnin peitto, vaan sopimista Jumalan kanssa ja sen jälkeen on sovittava ihmisten kanssa) ja kiitti Simo Peuraa, kirkon johtoa ja asiantuntijoita tukemisesta ko. liikkeen pyrkimyksessä lisätä avoimuutta.
Matti Ketonen kehotti herätysliikkeitä hieman yhteiskunnallistumaan ja kirkkoa hieman heräämään.
Lounaspöydässä sai jälleen kerran hyviä herkkuja, joiden varassa jaksaa; jälkiruuaksi oli lettuja hillon ja kermavaahdon kera, joten kilot eivät ainakaan tipu notkuvien pöytien ääressä. Lähdenpä tästä taas kahville…ja sitten käsikirjavaliokuntaan viittomakielisten mietintöjen toiseen käsittelyyn. Moni asia valmistuu hienosti viikon lopulla. Kuulin käsikirjavaliokunnan sihteeri Riitta Särkiöltä (joka on myös kirkolliskokouksen pappisedustaja), että suomalaisessa viittomakielessä lintu viitotaan sormet harallaan ja peukut yhdessä, lentämässä (poispäin?), kun taas ruotsalaisessa etusormi ja peukalo suupielessä ”visertäen” – mistähän tällaiset kontekstuaaliset muodot kertovat?
Tässä istunnossa puhuivat monet kirkolliskokouksen jättämässä olevat edustajat, joista osa on istunut täällä ilmeisesti jopa kahdeksatta kautta.
Piispa Heikka ehdotti monien kannattamana, että nostettaisiin esiin mietinnössä olevia konkreettisia toimenpide-ehdotuksia, esimerkiksi englanti kolmanneksi kieleksi (tiettyihin tilanteisiin), kristillisen perinteen (kuten ilta- ja ruokarukoukset) välittäminen ja lainsäädännön yksinkertaistaminen (alistusmenettelyn poistaminen ja muutoksenhakusäädösten uudelleen pohtiminen) ja uuden kirkolliskokouskauden alussa aloittava tulevaisuusvaliokunta voisi ottaa asioiden eteenpäin menemisen huolekseen. Piispa Häkkinen kiinnitti huomiota kiittelyn ohella muutamiin tarkempaa analyysiä vaativiin kohtiin ja muistutti D.L.Moodyn sanoista: ”Herran palveluksessa voimme tehdä monta erehdystä, mutta suurin erehdys on se, ettemme tee mitään.”
Lasse Marjokorpi muistutti, että kirkko saa tulevaisuutensa Jumalan sanan välityksellä, evankeliumin puhtaasta julistamisesta ja sakramenttien oikeasta toimittamisesta ja piti kirkon arvoiksi mainittuja pyhän kunnioittamista yleisuskonnollisuutena ja vastuullisuutta, oikeudenmukaisuutta ja totuudellisuutta yleisenä etiikkana eikä hänen mielestään kirkon olemassaoloa tarvitse perustella sosiaalisilla ulottuvuuksilla: ”Onko diakoniasta tullut näyteikkuna, josta soitetaan torvea maailmalle?” kyseli hän vauhdikkaalla tavallaan. Hän halusi painottaa sitä, että sen on oltava erottamaton osa kristillistä todistusta ja haastoi kirkkoa vastakulttuuriseen rooliin. Hän kertoi Rooman katakombien seinällä olevasta piirrossarjasta Joonasta ja arveli, että vainotut kristityt kokivat olevansa Joonan tavoin meripedon vatsassa; Joona pakeni länteen, kun Jumala kutsui itään. Onko meille käynyt kuin Joonalle: onko kirkko lähtenyt maallistuneeseen elämäntapaan ja enemmistön elämänfilosofiaan mukaan, kyseli Marjokorpi. ”Joonasta tuli hyödyllinen, kun hän palasi alkuperäiseen tehtäväänsä. Evankeliumi on ensiarvoinen ja se on julistettava syntien anteeksisaamiseksi ja iankaikkiseksi elämäksi.”
Pauliina Kainulainen aloitti Anna-Maija Raittilan sanoilla, jotenkin tähän tapaan: ”Ihmisille on annettava iloa lisää…ei riitä ainainen toiminnallisuus… oikealla hetkellä oikeita tekoja”. Hän painotti, että suurissa pyörteissä on syytä pysähtyä ja käytti termiä ”hengittävä traditio”, joka yhtä aikaa pysyy ja muuttuu, kunnioittaa traditiota ja ottaa todesta nykyhetken. Turvan tuo hiljainen rukous, ehtoollinen ja Raamattu ja tulevaisuusvaliokunnassa on tulevaisuuden tutkijoiden rinnalla elettävä teologian, jolle on tuttua hiljainen rukous – kuten Jeesuksenkin sanat ja teot syntyivät öillisistä Öljymäellä vietetyistä rukoushetkistä Isän kanssa.
Liisa Pura, Aimo Koskelo ja Mauno Jouppi korostivat armon evankeliumin julistamisen keskeisyyttä. Pertti Rajala kehotti nopeasti laajaan keskusteluun kirkon hallinnosta ja siten, että tehdään alhaalta ylöspäin suuntautuva malli eikä kuntien tapaan toisinpäin. Mauno Joupin mukaan tulevaisuusselonteon olisi voinut supistaa yhteen lauseeseen: ”Kirkossa on tilaa ilmaista uskoa, rukoilla, lukea Raamattua ja olla missiönäärinen.”
Johannes Leppänen selvensi meille vanhoillislestadiolaisuuden olemusta (mm. että rippi ei ole heille synnin peitto, vaan sopimista Jumalan kanssa ja sen jälkeen on sovittava ihmisten kanssa) ja kiitti Simo Peuraa, kirkon johtoa ja asiantuntijoita tukemisesta ko. liikkeen pyrkimyksessä lisätä avoimuutta.
Matti Ketonen kehotti herätysliikkeitä hieman yhteiskunnallistumaan ja kirkkoa hieman heräämään.
Lounaspöydässä sai jälleen kerran hyviä herkkuja, joiden varassa jaksaa; jälkiruuaksi oli lettuja hillon ja kermavaahdon kera, joten kilot eivät ainakaan tipu notkuvien pöytien ääressä. Lähdenpä tästä taas kahville…ja sitten käsikirjavaliokuntaan viittomakielisten mietintöjen toiseen käsittelyyn. Moni asia valmistuu hienosti viikon lopulla. Kuulin käsikirjavaliokunnan sihteeri Riitta Särkiöltä (joka on myös kirkolliskokouksen pappisedustaja), että suomalaisessa viittomakielessä lintu viitotaan sormet harallaan ja peukut yhdessä, lentämässä (poispäin?), kun taas ruotsalaisessa etusormi ja peukalo suupielessä ”visertäen” – mistähän tällaiset kontekstuaaliset muodot kertovat?
tiistai 8. marraskuuta 2011
Välietappeja
Tänään tiistaina 8.11. iltapäivän täysistunnossa päätimme yleisvaliokunnan kahdesta mietinnöstä. Valiokunta ehdotti raukeamaan jättämistä aloitteelle mediatutkimuksesta todeten puheenjohtajansa kenttäpiispa Hannu Niskasen suulla, että ko. tieto on jo kirkolla olemassa ja nykyiset resurssit olisi hyvä sijoittaa tutkimuksen sijasta itse viestintään. Mietintöä arvosteltiin mm. siitä, että siinä ei ollut mainintaa Radio Deistä ja mietittiin, että tasokkaita ohjelmia (esimerkkinä Wille Riekkisen suuren suosion saavuttaneet raamattuohjelmat) saatettaisiin ottaa joihinkin viestimiin tai jopa maksaa niistä. Päätöksestä äänestettiin, mutta valiokunnan kanta kuitenkin voitti. Tärkeänä aiheena nousi keskusteluun, että joka tapauksessa kirkon uusi mediastrategia on tehtävä.
Aloite koskien kirkon ykseyden edistämiseksi perustettavaa ryhmää johti asian tiedoksi saattamiseen ja mahdollisiin toimenpiteisiin ryhtymiseen piispainkokoukselle; piispojen tehtäväksi kun katsottiin yhteydestä huolehtiminen. Keijo Rainerma piti asiaan liittyen pitkän teologisen puheenvuoron, joka kannattaa lukea kokonaisuudessaan kirkolliskokouksen kotisivuilta evl.fi/kirkolliskokous. Hän ihmetteli mm. sitä, että mietinnön perusteluissa käytettiin Porvoon sopimusta eikä Augustanaa ja totesi, että yhteyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta; se siis riittää, mutta se myös tarvitaan! ”Edustavatko kirkkomme ja sen piispat evankeliumin opin jatkuvuutta? On puhuttu Raamatun monikasvoisuudesta…On hämmentävää, jos samaan kysymykseen vastataan kyllä ja ei…Monissa asioissa voi vallita moneus, mutta jos kyse on opin moneudesta – sitä ei itsensä kanssa riitautuva talo kestä.” Lopuksi hän toivoi, että piispat kutsuisivat koolle ryhmän, jossa olisi myös herätysliikkeiden edustajia ja koottaisiin ne asiat, joissa näkemykset eroavat evankeliumin opissa ja sitten kysyttäisiin, onko yhteistä tietä edettäväksi. Jäämme odottamaan, mihin piispat asian suhteen päätyvät.
Kirkkoherran vaalitapa herätti intohimoista keskustelua; se on ollut pitkään kehitteillä; tavoitteina mm. vaalin lyhentäminen ja selkiyttäminen. Ensimmäisessä käsittelyssä on nyt hyväksytty ehdotus, jossa ensisijaisena on edelleen suora kansanvaali, mutta seurakunnan luottamuselimet voivat etukäteen anoa kapitulilta lupaa käyttää välillistä vaalia eli sitä, että luottamushenkilöt valitsevat kirkkoherran. Tarkoituksenmukaisuus ratkaistaisiin siis paikallisesti. Molemmissa vaaleissa kapituli antaisi lausuntonsa hakijoista, mutta suorassa vaalissa olisi vain kolme vaalisijaa Valitus koko prosessista olisi vasta vaalin loputtua, minkä pelättiin heikentävän hakijoiden oikeusturvaa. Yhteinen tahtotila lienee saada tämä toisessa käsittelyssä läpi, vaikka yhdessä myös todettiin, että tämä on välietappi ja jatkokehittelyä vielä tarvitaan jossain vaiheessa, mm. nyt suorassa vaalissa on hakukielto(eli että viran hakija ei voi samalla hakea muita virkoja), kun taas välillisessä vaalissa sitä ei ole. Muutamat pohtivat myös, onko kirkkoneuvostolla rohkeutta seurakuntalaisten edessä anoa itselleen lupaa päättää asiasta.
Tämä nelivuotiskauden viimeinen viikko on ollut väljempi kuin edelliset; eilen oli hienoa päästä jo seitsemän maissa kotiin ja tänäänkin kuudelta. Huomenna on pitkä päivä, kolme täysistuntoa, mutta valiokuntatyötä varsin vähän. On hienoa, kun voi tyytyväisin ja rauhallisin mielin alkaa hyvästellä matkakumppaneita jotain yhteistä tärkeää aikaansaaneena; moni aikoo kahden tai kolmen kauden jälkeen jäädä pois; taitaapa joukossamme olla jopa 30 vuotta mukana olleita…Hyvä Jumala johdattakoon viisaita ja uskollisia palvelijoitaan seuraavaan kirkolliskokoukseen.
Aloite koskien kirkon ykseyden edistämiseksi perustettavaa ryhmää johti asian tiedoksi saattamiseen ja mahdollisiin toimenpiteisiin ryhtymiseen piispainkokoukselle; piispojen tehtäväksi kun katsottiin yhteydestä huolehtiminen. Keijo Rainerma piti asiaan liittyen pitkän teologisen puheenvuoron, joka kannattaa lukea kokonaisuudessaan kirkolliskokouksen kotisivuilta evl.fi/kirkolliskokous. Hän ihmetteli mm. sitä, että mietinnön perusteluissa käytettiin Porvoon sopimusta eikä Augustanaa ja totesi, että yhteyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta; se siis riittää, mutta se myös tarvitaan! ”Edustavatko kirkkomme ja sen piispat evankeliumin opin jatkuvuutta? On puhuttu Raamatun monikasvoisuudesta…On hämmentävää, jos samaan kysymykseen vastataan kyllä ja ei…Monissa asioissa voi vallita moneus, mutta jos kyse on opin moneudesta – sitä ei itsensä kanssa riitautuva talo kestä.” Lopuksi hän toivoi, että piispat kutsuisivat koolle ryhmän, jossa olisi myös herätysliikkeiden edustajia ja koottaisiin ne asiat, joissa näkemykset eroavat evankeliumin opissa ja sitten kysyttäisiin, onko yhteistä tietä edettäväksi. Jäämme odottamaan, mihin piispat asian suhteen päätyvät.
Kirkkoherran vaalitapa herätti intohimoista keskustelua; se on ollut pitkään kehitteillä; tavoitteina mm. vaalin lyhentäminen ja selkiyttäminen. Ensimmäisessä käsittelyssä on nyt hyväksytty ehdotus, jossa ensisijaisena on edelleen suora kansanvaali, mutta seurakunnan luottamuselimet voivat etukäteen anoa kapitulilta lupaa käyttää välillistä vaalia eli sitä, että luottamushenkilöt valitsevat kirkkoherran. Tarkoituksenmukaisuus ratkaistaisiin siis paikallisesti. Molemmissa vaaleissa kapituli antaisi lausuntonsa hakijoista, mutta suorassa vaalissa olisi vain kolme vaalisijaa Valitus koko prosessista olisi vasta vaalin loputtua, minkä pelättiin heikentävän hakijoiden oikeusturvaa. Yhteinen tahtotila lienee saada tämä toisessa käsittelyssä läpi, vaikka yhdessä myös todettiin, että tämä on välietappi ja jatkokehittelyä vielä tarvitaan jossain vaiheessa, mm. nyt suorassa vaalissa on hakukielto(eli että viran hakija ei voi samalla hakea muita virkoja), kun taas välillisessä vaalissa sitä ei ole. Muutamat pohtivat myös, onko kirkkoneuvostolla rohkeutta seurakuntalaisten edessä anoa itselleen lupaa päättää asiasta.
Tämä nelivuotiskauden viimeinen viikko on ollut väljempi kuin edelliset; eilen oli hienoa päästä jo seitsemän maissa kotiin ja tänäänkin kuudelta. Huomenna on pitkä päivä, kolme täysistuntoa, mutta valiokuntatyötä varsin vähän. On hienoa, kun voi tyytyväisin ja rauhallisin mielin alkaa hyvästellä matkakumppaneita jotain yhteistä tärkeää aikaansaaneena; moni aikoo kahden tai kolmen kauden jälkeen jäädä pois; taitaapa joukossamme olla jopa 30 vuotta mukana olleita…Hyvä Jumala johdattakoon viisaita ja uskollisia palvelijoitaan seuraavaan kirkolliskokoukseen.
8.11.2011 Näkyvää sanaa
Aamuhartauden piti Eevi Väistö istuntosalissa ja rukoukseksi jäi soimaan aamuvirrestä 465: "Rakkaalla läsnäolollasi kirkasta päivä jokainen" (3.säk.)
Käsikirjavaliokunnassa kuulimma kuurojen pappi Riitta Kuusen selostusta ruotsinsuomalaisten viittomakielisten viikkomessun, kasteen ja hautaan siunaamisen käännöksien syntyprosessista ja Johanneksen evankeliumin suomenkielisen viittomakielisen käännöksen synnystä. Jälkimmäinen oli varsin erilainen kääntää kuin Luukkaan kertomukset; mm. Isän ja Pojan suhde nousi usein esiin; kirkkaus-sanan ja Jeesuksen tavan puhua itsestään kolmannessa persoonassa suhteen piti tarkkaan harkita, miten niiden merkitys välittyy mahdollisimman oikein. Viittomakielessä Jumalan paikan näyttää katse suunnattuna ylös oikealle (anoen, kiittäen, vastaanottaen), ilmeet, kääntymiset, eleet ja huulio ovat osa kokonaisuutta. Messun osissa (esim. Sanctus ja Agnus Dei) on myös säilytettävä musiikin rytmi.
Muutama minuutti vapaata ennen lounasta ja niin ehdin lukea piispa Vikströmin Vieraskynä-kirjoituksen viime lauantain Hesarista koskien seurakuntia suhteessa kuntarakenneuudistukseen - hyviä näkökulmia.
Käsikirjavaliokunnassa kuulimma kuurojen pappi Riitta Kuusen selostusta ruotsinsuomalaisten viittomakielisten viikkomessun, kasteen ja hautaan siunaamisen käännöksien syntyprosessista ja Johanneksen evankeliumin suomenkielisen viittomakielisen käännöksen synnystä. Jälkimmäinen oli varsin erilainen kääntää kuin Luukkaan kertomukset; mm. Isän ja Pojan suhde nousi usein esiin; kirkkaus-sanan ja Jeesuksen tavan puhua itsestään kolmannessa persoonassa suhteen piti tarkkaan harkita, miten niiden merkitys välittyy mahdollisimman oikein. Viittomakielessä Jumalan paikan näyttää katse suunnattuna ylös oikealle (anoen, kiittäen, vastaanottaen), ilmeet, kääntymiset, eleet ja huulio ovat osa kokonaisuutta. Messun osissa (esim. Sanctus ja Agnus Dei) on myös säilytettävä musiikin rytmi.
Muutama minuutti vapaata ennen lounasta ja niin ehdin lukea piispa Vikströmin Vieraskynä-kirjoituksen viime lauantain Hesarista koskien seurakuntia suhteessa kuntarakenneuudistukseen - hyviä näkökulmia.
maanantai 7. marraskuuta 2011
Kulttuurinmuutostavoitteita ja piispaehdokkaita 7.11.11
Viime tiistaina 1.11.11 olimme piispa ja piispatar Kallialan kodissa kirkolliskokousedustajien kera keskustelemassa etukäteen kirkolliskokoukseen tulevista asioista; ne ovat aina tärkeitä hetkiä saada tietoa, kypsytellä omia näkökantoja ja hieroa älynystyröitä. Piispa johti suvereenisti ja kepeästi pitkän listan läpi, vaikka seuraavana aamuna häämötti kaksipäiväinen kirkkoherrojen kokous Salossa ja piispatar sulloi meidät taitavasti yhden (!) kahvipöydän ja herkkujen ääreen; pöytä oli piispan isoäidin suunnittelema!
Tänään aloitimme Tuomiokirkossa Kuopion hiippakunnan ja sen piispan Wille Riekkisen johdolla ja taivaalliset virret ja laulut nousivat ylös kirkon holveihin tai vieläkin ylemmäksi…(mm. 814 ”Hän kuulee hiljaiset huokauksemme, Hän kantoi synnit harteillaan. Yhteistä leipää murramme, siinä on meidän voimamme.”)
Aloitusistunnossa arkkipiispa onnitteli juuri tänään 70-vuotiasta toisen kauden edustaja emäntä Liisa Puraa ja Lapuan hiippakunnan pappisedustaja, Seinäjoen kirkkoherra Tapio Luomaa, joka on juuri valittu Espoon hiippakunnan uudeksi piispaksi; Tapio totesi, että ”niin, Espoon hiippakunta on ollut takanani täällä kirkolliskokouksessakin ja kun siirryn etupenkkiin (=piisparivistöön), on se edelleen takanani!” –Kuopion piispanvaali on alkukeväästä ja kirkolliskokouksessa istuu kaksi sen vaalin ehdokasta: Pauliina Kainulainen ja Jaana Marjanen.
Lounaan jälkeen pidimme kansliavaliokunnan kokouksen varmistellen torstain päätösjuhlan järjestelyjä.
Iltapäivän täysistunnossa kuulimme, että kirkon ja hiippakuntien toimintasuunnitelman ja talousarvion teko on ollut haastavaa, kun tavoitetasona ovat n. viiden prosentin säästöt! Kansliapäällikkö Jukka Keskitalo totesi, että suurin osa budjetista menee näin ollen tietenkin lakisääteisiin tehtäviin ja nyt on tärkeää vahvistaa sitä, missä seurakunnat ovat jo valmiiksi hyviä eli hengellistä yhteisöä, joka ei ole pelkkä viitekehys, vaan jossa pidetään evankeliumia rohkeasti esillä. Omasta puolestani kiitin toimintasuunnitelman tekijöitä ja kirkolliskokousedustajia viidestä ajan hermolla olevasta hankkeesta: hengellinen elämä verkossa, Pyhä-painopiste, jumalanpalveluselämän kehittäminen, vapaaehtoistoiminnan kehittäminen ja hiippakuntien suunnitelmissa työntekijöiden hengellisen elämän tukeminen ja toivoin, että muistaisimme rukouksin netissä keskustelijoita; työ on haastavaa, viisautta, kärsivällisyyttä ja rakkautta vaativaa.
Opetusministeriön tarjoamilla kakkukahveilla sisäministeri Päivi Räsäsen puheen keskiössä oli uskonnonvapaus eri konteksteissa. Käsikirjavaliokunnassa saimme kuulla jumalanpalveluksen kehittämishankkeen innostavista nykynäkymistä hankekoordinaattoreilta, Ulla Tuoviselta ja Timo-Matti Haapiaiselta. Joka hiippakunnasta 2-7 seurakuntaa osallistuu siihen, yhteensä 42 seurakuntaa, jotka ovat itse asettaneet tavoitteensa; mm. esirukouksen tai musiikin kehittämisen tai seurakuntalaisten tulemisen mukaan jumalanpalvelusten suunnitteluun. Uskon, että tätä kautta voi vähitellen syntyä kulttuurinmuutos seurakunnissamme työntekijäkeskeisyydestä aitoon yhteisöllisyyteen, kun ihmiset huomaavat, että heitä tarvitaan ja heidän ideoilleen ja panoksilleen on tilaa ja tarvetta. Lisäksi Jaana Marjanen ja Kaisa-Leena Harjunmaa kertoivat vasta valitun virsikirjan lisävihon etenemissuunnitelmista. Luultavasti aikaisintaan 2015 päästään päättämään ehdotuksesta. Itse toivoisin, että ainakin surutyötä ilmentäviä virsiä voisi syntyä, muissakin kuin kuolemansurussa käytettäviä.
Tänään pääsimme jo iltaseitsemältä lopettamaan täysistunnon.
Tänään aloitimme Tuomiokirkossa Kuopion hiippakunnan ja sen piispan Wille Riekkisen johdolla ja taivaalliset virret ja laulut nousivat ylös kirkon holveihin tai vieläkin ylemmäksi…(mm. 814 ”Hän kuulee hiljaiset huokauksemme, Hän kantoi synnit harteillaan. Yhteistä leipää murramme, siinä on meidän voimamme.”)
Aloitusistunnossa arkkipiispa onnitteli juuri tänään 70-vuotiasta toisen kauden edustaja emäntä Liisa Puraa ja Lapuan hiippakunnan pappisedustaja, Seinäjoen kirkkoherra Tapio Luomaa, joka on juuri valittu Espoon hiippakunnan uudeksi piispaksi; Tapio totesi, että ”niin, Espoon hiippakunta on ollut takanani täällä kirkolliskokouksessakin ja kun siirryn etupenkkiin (=piisparivistöön), on se edelleen takanani!” –Kuopion piispanvaali on alkukeväästä ja kirkolliskokouksessa istuu kaksi sen vaalin ehdokasta: Pauliina Kainulainen ja Jaana Marjanen.
Lounaan jälkeen pidimme kansliavaliokunnan kokouksen varmistellen torstain päätösjuhlan järjestelyjä.
Iltapäivän täysistunnossa kuulimme, että kirkon ja hiippakuntien toimintasuunnitelman ja talousarvion teko on ollut haastavaa, kun tavoitetasona ovat n. viiden prosentin säästöt! Kansliapäällikkö Jukka Keskitalo totesi, että suurin osa budjetista menee näin ollen tietenkin lakisääteisiin tehtäviin ja nyt on tärkeää vahvistaa sitä, missä seurakunnat ovat jo valmiiksi hyviä eli hengellistä yhteisöä, joka ei ole pelkkä viitekehys, vaan jossa pidetään evankeliumia rohkeasti esillä. Omasta puolestani kiitin toimintasuunnitelman tekijöitä ja kirkolliskokousedustajia viidestä ajan hermolla olevasta hankkeesta: hengellinen elämä verkossa, Pyhä-painopiste, jumalanpalveluselämän kehittäminen, vapaaehtoistoiminnan kehittäminen ja hiippakuntien suunnitelmissa työntekijöiden hengellisen elämän tukeminen ja toivoin, että muistaisimme rukouksin netissä keskustelijoita; työ on haastavaa, viisautta, kärsivällisyyttä ja rakkautta vaativaa.
Opetusministeriön tarjoamilla kakkukahveilla sisäministeri Päivi Räsäsen puheen keskiössä oli uskonnonvapaus eri konteksteissa. Käsikirjavaliokunnassa saimme kuulla jumalanpalveluksen kehittämishankkeen innostavista nykynäkymistä hankekoordinaattoreilta, Ulla Tuoviselta ja Timo-Matti Haapiaiselta. Joka hiippakunnasta 2-7 seurakuntaa osallistuu siihen, yhteensä 42 seurakuntaa, jotka ovat itse asettaneet tavoitteensa; mm. esirukouksen tai musiikin kehittämisen tai seurakuntalaisten tulemisen mukaan jumalanpalvelusten suunnitteluun. Uskon, että tätä kautta voi vähitellen syntyä kulttuurinmuutos seurakunnissamme työntekijäkeskeisyydestä aitoon yhteisöllisyyteen, kun ihmiset huomaavat, että heitä tarvitaan ja heidän ideoilleen ja panoksilleen on tilaa ja tarvetta. Lisäksi Jaana Marjanen ja Kaisa-Leena Harjunmaa kertoivat vasta valitun virsikirjan lisävihon etenemissuunnitelmista. Luultavasti aikaisintaan 2015 päästään päättämään ehdotuksesta. Itse toivoisin, että ainakin surutyötä ilmentäviä virsiä voisi syntyä, muissakin kuin kuolemansurussa käytettäviä.
Tänään pääsimme jo iltaseitsemältä lopettamaan täysistunnon.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
