keskiviikko 7. toukokuuta 2014



Keskiviikko 7.5.2014
Kirkolliskokousviikolla yöt jäävät usein lyhyiksi. Tiistai-iltana piispoilla tapaa olla omaa ohjelmaa ja siksi valiokunnilla on harvoin tiistai-iltaisin kokouksia; tämä tilanne tuo sopivan hengähdystauon, jolloin joku edustaja saattaa piipahtaa jopa kotiväkeä tervehtimässä hieman kauempanakin. Vaikka kokouspaperit lukee etukäteen ja keskustelee niistä muiden edustajien kanssa, on päätöksissä ja näkökulmissa paljon pohdittavaa. Jos sen lisäksi pyrkii netissä lukemaan eri ihmisten mielipiteitä ko. asioista tai itse bloggaa tai osallistuu ko. keskusteluihin, vie se oman aikansa. Puheenvuorojen kirjoittaminen vie aikaa, varsinkin kun niitä täytyy keskustelun edetessä kypsytellä, korjailla ja tiivistää. Eilen tiivistin (osaksi laiskuuteni vuoksi, osaksi välttääkseni keskustelun pitkittämistä) perusteluni seurakunnan pakollisten virkojen (papin, kanttorin ja diakonian) säilyttämisestä yksinkertaiseen lauseeseen, että Raamatussa on laulunjohtajia, seurakunnan kaitsijoita ja paimenia ja yritin hymyllä viestittää, että ”sorry, vähän kevyesti menee”, mutta sain tietenkin heti näpäytyksen, että mainitaan siellä kätilötkin ja ties mitä muita ammatteja…mutta ehkä ko. nauruhetki piristi enemmän kuin perusteluni olisivat tehneet.

Mari Korhonen tuuletti aamuhartaudessa paperinmakuisia aivojamme tunnekylläisillä partiokuvilla ja "partiolupauksilla" sitoutua mm. hymyilemään ja saamaan anteeksi.

Tämän päivän aloitteet ovat heijastaneet yhteiskuntamme muuttumista sekä kansainväliseksi (ulkomaalaisia taitaa asua Suomessa 6% väkiluvustamme), monikulttuuriseksi  että muutenkin heterogeeniseksi: on puhuttu vieraskielisen työn järjestämisestä kirkossa, henkilöseurakuntamahdollisuudesta ja lisäyksistä vihkikaavaan erityisesti uusperheitä ajatellen.
Viimeksi mainitun aloitteen lähetekeskustelu on vasta klo 18 täysistunnossa, mutta kuulimme siitä käsikirjavaliokunnassa jo asiantuntijoina Mika Mäntyrantaa, joka erinomaisesti tiivisti aloitteen keskeiset kohdat ja Pirjo Pihlajaa asian juridisesta puolesta eli avioliitto-oikeudesta. Valiokuntamme on hyvin asiantunteva, monipuolinen ja innokas keskustelija, joten näkökulmia nousi monelta kannalta esiin. Aloitteessa on mielestäni tavoite kirkkona viestiä tuesta uusperheille ja niiden aikuisille sekä lapsille ja tähän tavoitteeseen lienee helppo monien yhtyä; sen muodoista ja tavoista kannattaa keskustella ja löytää siihen hyviä ratkaisuja. Itse aloitteeseen tulee perustusvaliokunnan lausunto ja siihen on myös piispainkokoukselle annettava mahdollisuus antaa lausunto, koska kyse on kirkkokäsikirjaa koskevasta asiasta.

Kansliavaliokunnan puheenjohtaja moitti lounaalla, että otin sivistymättömän paljon pannacottaa ja melbaa, kun taas minä täysin epäsivistyneesti onnittelin itseäni oikeanvärisestä puvusta: vaaleanpunaisessa ei huomaa mahdollisia jälkiruokatahroja…

Ennen lounasta oli pieni tauko, jolloin sain aikaa pohtia perjantain messun esirukousta; vaikea tehtävä: toisaalta en uskalla ihan vapaasti rukoilla ilman papereita – ajatukset harhailevat jo tässä iässä, mutta en halua pelkästään lukea käsikirjan rukouksiakaan; toisaalta rukouksen laatiminen ei saisi olla pedanttia kaikkien mahdollisten asioiden luettelemista tai paikallaolijoiden opettamista tai heidän miellyttämistään.

Kirkkohallituksen keskustelutunnilla tunteita kuumensi osa seurakuntavaalien mainontamateriaalista. Viestintäjohtaja Pesonen selvitti mm. että kyse on väljästä raamista, jota seurakunnat saavat tavoitteidensa mukaisesti käyttää ja että kyseessä on hallintoelinvaali eikä evankelioimiskampanja. Björn Vikström kertoi, että alkuperäinen slogan oli ollut ”usko hyviin tekoihin”, mutta se oli muutettu muotoon ”usko hyvän tekemiseen”.  Olin Sammeli Juntusen kanssa samaa mieltä, että ”avioliitto kaikille vai avoliitto toisille” ei ole neutraalia mainontaa järjestäjätahon puolelta, vaan vaikka iskulauseiden on tarkoitus herätellä, pitäisi se muotoilla siten, että siinä ilmenee mahdollisuus vaikuttaa asioihin ja ohjelmanjulistus kuuluu vasta valitsijayhdistyksille.  Mutta varmaan seurakunnat osaavat valita haluamansa iskulauseet isosta valikoimasta.  Kaisanlahti ihmetteli sitä, että seurakuntavaalien Facebook-sivuilla tykättiin joistain puolueista, mutta ei toisista ja tähän asiaan ei tullut ihan selkeää vastausta; jäi mielikuva, että aktiiviset tykkääjät tykkäävät toisistaan, mutta minusta sinne eksyvä saa sen mielikuvan, että Kirkko Suomessa tykkää vain tietyistä puolueista ja sitä jää ihmettelemään. Kuitenkin Tuomo Pesonen kertoi, että seurakuntavaalit-tiimistä ollaan mukana kaikissa puoluekokouksissa tänä vuonna. Mainostoimistot ovat taitavia ja tietävät, miten ihmisten kiinnostus saadaan heräämään, mutta toivoisin, että jossain muodossa kirkon evankeliumi olisi nykyaikaisin käsittein näkyvissä tässäkin ja evankeliumilla tarkoitan rakkauden löytämistä itsensä ulkopuolelta, vanhojen taakkojen jättämistä ja uuden alun mahdollisuutta päivittäin. Sitä lähdettä, mistä vasta kumpuaa halu ja kyky tehdä hyvää. Ja mitä ilman emme voi mitään tehdä. Löytyykö tällaisia kirkon sanoman sanoittajia tai kuvittajia? Mainostaminen on vaikea laji, jota en hyvin tunne

Illalla klo 18 jatkamme seurakuntarakennekeskustelua täysistunnossa. Nehän ovat kaikille avoimia ja salin takaosassa on parikymmentä tuolia, jonne sopii lehdistön lisäksi yleensä muutamia henkilöitä ja taitavat puheenvuorot kuulua käytävällekin.

tiistai 6. toukokuuta 2014

Tiistai 6.5.2014

Määttäsen Annika piti ihanan aamuhartauden, josta muistan vain: "Muista hengittää" ja että jotenkin se liittyi Jeesukseen ja uskonelämän hoitamiseen...Metka juttu, että jonkun asian voi kokea hoitavaksi ja hyväksi yhteiseksi rukoukseksi (lopuksi veisasimme virren 318 Jeesus sä ainoa, heikkojen auttaja, anteeksiantaja uupumaton) ja itse sisältö pyyhkiytyy muistista pois.

Seurakuntarakennepuheenvuorossani toivoin, että seurakuntayhtymään liittymisen pakkoa lievennettäisiin ainakin sen verran, että yksittäisen seurakunnan olemassaolo olisi tarkoituksenmukaisista, perustelluista syistä mahdollista vaikkapa tuomiokapitulin suostumuksella; minusta ei ole kohtuullista, että Jyväskylän ja Salon kaltaiset seurakunnat, jotka ovat etunenässä - esityksen tavoitteiden mukaisesti - organisoineet taloutensa tehokkaaksi ja toimintansa tasapuolisesti eri alueiden seurakuntalaisia kohtelevaksi, joutuisivat keintoekoisesti luomaan yhtymän vain tämän pakkopykälän perusteella. Toiseksi ilmaisin, etten haluaisi luopua papin, kanttorin ja diakonian pakollisista viroista, mutta sitäkin pakkoa voisi väljentää esimerkiksi aluetta suurentamalla siten, että ko. virkoja olisi oltava seurakuntayhtymässä kapitulin määrittelemä määrä. Sananpalvelus, veisuu ja palvelu jatkukoon!

Käsikirjavaliokunta sai taas virsikirjan lisävihkon tekijöiden perusteellisen selvityksen koontivaiheesta. Sihteerit ja työryhmä on käynyt läpi valtavan määrän lauluja/virsiä ja niitä on myös sanoitettu ja sävelletty kutsuseminaareissa (niitä on ollut mahdollista myös lähettää). Aineistoa on koottu laajasti Suomesta, Pohjoismaista, muusta Euroopasta ja Euroopan ulkopuolelta ja tyylilajejakin on monta: klassista, gospelia, laulelmia, kansansävelmiä, etnoa, modernia taidemusiikkia... Pari kolme saamenkielistäkin virttä on tulossa lisävihkoon. Elokuussa saamme seminaarissa tarkemmin perehtyä kokonaisuuteen ja toivottavasti vuoden 2015 aikana materiaali tulee päätettäväksi kirkolliskokoukseen.

Ministerikahvilla Päivi Räsänen selvitti perusteellisemmin valtion suunniteltua korvausta kirkon yhteiskunnallisista tehtävistä. Pidän hänen kannustavista sanoistaan ja koen hänen tukevan meitä ja tunnustavan kirkon merkityksen. Ja mustikkakakku maistui hyvältä!




maanantai 5. toukokuuta 2014

5.5.2014 Yksi iloni kirkolliskokouksessa on istua hyvin veisaavien miesten vieressä ja laulaa täyttä kurkkua nojaten heidän hyvään nuottikorvaansa; joskus viereen on sattunut esimerkiksi Kalervo Salo, joskus Pentti Huovinen ja tänään Aarto Jalava. Kirkossa veisasimme lopuksi ihanan suomalaisen arkkivirren 212 :1,4 "Sun kalliin veres voiman suo olla osamme ja sinun pyhäin haavais kokoushuoneemme..." Aarto piti ytimekkään iltahartauden tiestä (Joh.14:5,6): Unkarissa Balatonille ajaessaan hän yhtäkkiä huomasi, että edelläolevan auton varjo oli väärällä puolella ja hän siis ajoi oikeaa tietä väärään suuntaan. Käännyttyään hän ei kuitenkaan päässyt riittävän nopeasti oikealle kaistalle ja tietyön vuoksi joutui ajamaan kymmeniä kilometrejä toiseen väärään suuntaan; piti palata Budapestiin ja lähteä uudelleen matkaan. Tästä hän oppi, että väärälle tielle joutuu helposti, mutta sieltä pois pääseminen voi kestää kauankin. Ja että Kristus-aurinko voi varjonkin kautta herättää tajuamaan, että suunta on väärä. Vielä veisasimme ja rukoilimme tievirsiä: Jeesus johdata tiemme kulkua, Totuuden Henki johda sinä meitä etsiessämme valkeuden teitä ja Tie valmis on.

Nämä sopivat hyvin seurakuntarakennekeskusteluihinkin rukouksiksi. Valtavasta paketista on keskusteltu paljon, mutta edelleen siinä on punnittavaa. Lähetekeskustelu asiasta alkoi tänään ja jatkuu huomenna klo 12.30. Esiin on nostettu tässä vaiheessa ainakin ajatus, ettei suuria seurakuntia jouduttaisi keinotekoisesti pilkkomaan pienemmiksi seurakuntayhtymään kuulumisvaatimuksen vuoksi, kirkkolaissa pakollisiksi mainittujen virkojen (pappi, kanttori ja diakonian virka) säilyttäminen, kirkkoherran säilyminen kirkkoneuvostossa puheenjohtajana mm. hengellisen johtamisen ja kokonaisvastuun perusteella (tai oikeastaan nykytilan säilyttäminen; maallikkopuheenjohtajuushan on siinä mahdollinen kirkkoneuvoston ja kirkkoherran sopimuksen perusteella) ja toisaalta maallikkopuheenjohtajuus, seurakuntien määrän lisääminen muiden Pohjoismaiden tapaan (etteivät lähiyhteisöt paisuisi liian suuriksi). ja vielä ajatus koko tämän uudistusesityksen liiasta raskaudesta. Puheenvuorot ovat olleet selkeitä ja ytimekkäitä, toivottavasti sama linja jatkuu huomenna.

Avajaispuheen piti meille Ruotsin kirkon pian eläkkeelle jäävä arkkipiispa Anders Wejryd; puheen keskiössä oli pienoisevankeliumi Joh.3:16. Sen jälkeen keskustelimme toimintakertomuksesta ja yhteisöveron korvaamisesta valtionavulla. Kirkon toimintakertomuksen kannessa on kaunis Kirkkohallituksen talo Satamakadulla kuin jäähyväiskuvana; ensi kesänä ollaan siirtymässä edullisempiin tiloihin.

Kirkko on saanut viime vuosina valtiolta osan yhteisöverosta ikään kuin korvauksena yhteiskunnallisista tehtävistään: hautaustoimi, osa kirkonkirjojen pidosta, kulttuuriperinnön hoitaminen ja valtion päätös muuttaa tämä korvaus tulevaisuudessa valtionavuksi on sekä periaatteellinen että käytännöllinen kysymys. Moni on tarttunut epäilyttävään "valtionapu" -sanaan, mutta sille löytyi piispan luona kokouspapereita tutkiessamme hyvä selitys: Ko. summasta puhutaan koko ajan korvauksena yhteiskunnallisista tehtävistä; se ei siis olemukseltaan ole valtion apua vaikeuksissa kierivälle kirkolle, mutta ko. korvaus annetaan valtionavustuksen nimisenä, koska sitä varten on olemassa valmis valtionavustuslainsäädäntö ja olisi iso työ laatia uusi lainsäädäntö uutta mallia varten.

Kirkolliskokouksessa istuu paljon ihastuttavia ihmisiä (tosin tänään kansliavaliokunnan puheenjohtajan kanssa keskustelimme, että välillä voisi seistä ja kävellä ja pitää taukojakin ;)) eikä aika tahdo riittää edes peruskuulumisten vaihtamiseen; sitä sitten vain hymyillään kaukaa...