Keskiviikon 5.11.2014 kuulumisia kirkolliskokouksesta Pälkäneen kirkkoherra Jari Kemppaisen koostamana (oli niin hyvä lista, että lainasin!).

"3.päivä kirkolliskokousta.
Päätettiin:
Hylätä henkilöseurakuntien perustaminen. Itse kannatin aloitetta. Kyllä jokaisen tulisi saada valita seurakuntansa. Tulee vielä.
Kirkon organisaation uudistaminen. Valitaan komitea sitä selvittämään.
keväällä 2015 kirkolliskokous, kokoontuu 4 päivää. Toisin ma on valiokuntatyötä. Eikö valiokunta ole kirkolliskokousta tuumin??? Miten viikko siitä lyhenee?...
Hyväksyä yhteistyöasiakirja Inkerin kirkon kanssa.
Vieraskielisentyön järjestelyt. Kirkko on heikosti pystynyt ottamaan vastaan maahanmuuttajia. Olemme kansankirkko, emme kansojen kirkko.

KYSELYTUNTI
Arkkipiispa: oppikeskustelujen katkeaminen Venäjän ort kkon kanssa johtui kirkkomme parisuhderukouksesta
Kansanlähtyksen virkakanta, Tampereen piispan vastaus
Onko muistiot sitovia vai vain ponnet. Pitäisikö valiokuntien tehdä vain ponsia, jos muistiot ei sido ketään? Liittyi lähetysmäärärahojen jakamiseen.
Vaalikonesotku.
Aloitteita
saarnatietopalvelu. Nettipostilla
Nimikirjan ylläpidosta luopuminen
Saksankielisen srk vapautus kipasta
olikokan siinä."

Monenlaista nopeaa asiaa kävimme läpi ja lisäksi oli valiokuntien kokoontumisia parissa kohdassa.

Veisuuta ja historiaa

Johanna Lumijärvi piti koskettavan aamuhartauden synninpäästöineen tänään. Istuimme kappelissa kylki kyljessä (koska salia valmisteltiin kirjanjulkaisujuhlaa varten) ja veisasimme virren 178 "Myös isämme uskoivat ennen...". Oli kuin olisin ollut oopperassa, sillä vieressäni veisasi lapsuuskotiseurakuntani pappi, nykyinen piispa Tapio Luoma. (Olen ollut kuitenkin silloin jo aikuinen, kun Luoma oli lapsuuskotini seurakunnassa; hänhän on siis minua nuorempi...)

Tänään klo 10 oli istuntosalissa juhla, jossa julkistettiin Jaakko Olavi Antilan kirjoittama nykymuotoisen kirkolliskokouksen historiikki "Kansankirkko ristipaineessa - Suomen luterilainen kirkolliskokous 1974-2011". Harvinainen lahjakkuus tuo pohjalainen nuorimies: valtavan laaja aineisto käsitelty mielenkiintoa herättävällä tavalla ja ainakin valloittavan, yhtä aikaa asiapitoisen ja huumorintajuisen esittelypuheen perusteella osattu vetää ihmeellisen syviä johtopäätöksiä. Kiitän ja kumarran!

Saimme myös saamenkielisen sotilaan virsikirjan omaksemme; siinä oli pohjoissaamea, koltansaamea ja inarinsaamea. Myös ortodoksivirsiä oli koltansaameksi. Kenttäpiispa Särkiö esitteli sen ja saamelaisedustaja Veikko Guttorm rukoili virsikirjan takaa saameksi Isä meidän –rukouksen.

Käsikirjavaliokunnan mietintö koskien vihkimisen kaavaan lisättäviä kysymyksiä tilanteissa, jossa vihittävillä on lapsia, valmistui. Katsoimme perustevaliokunnan ja piispainkokouksen kanssa, ettei ole syytä luoda uutta toimitusta avioliiton kaavan sisään, vaan edistää uusperheen yhteyttä muilla tavoilla ja siksi ehdotimme aloitteen omankin esityksen mukaisesti lisämateriaalin, erityisesti rukousaineiston valmistamista ko. tilanteisiin. Sen lisäksi perheelle voi ehdottaa yhteisen kodin siunaamista.

Kun noin 7 vuotta sitten aloitin tämän blogin, tiedotus kirkolliskokouksen asioista oli paljon niukempaa ja blogeja oli vain vähän. Nykyisin monet asiat lennähtävät Facebookiin tai Twitteriin lähes samassa sekunnissa kuin ne tapahtuvat istuntosalissa. Myös kirkon tiedotuskeskuksen tiedotus on monipuolistunut huomattavasti. Niinpä omat kirjoitteluni ovat vähentyneet. Tämä viikko ei ole sisältänyt kovin merkittäviä päätöksiä ja on ollut paljon rauhallisempi kuin moni muu. Olen saanut nukkua joka yö kunnolliset yöunet.

Tänään sattui hullunkurinen tilanne, kun olin kumartunut naulakon alle tutkimaan laukkuni sisältöä. Samassa edellisellä kaudella käsikirjavaliokunnan puheenjohtajana ollut Gustav Björkstrand minua huomaamatta laittoi takkinsa eteeni kuin peittäen minut sillä; lienikö tämä vahvistus sille, että nyt on minun vuoroni käsikirjavaliokunnan tämänhetkisenä puheenjohtajana väistyä sivuun…ja olla asettumatta enää ehdolle hieman yli vuoden kuluttua olevissa kirkolliskokousvaaleissa.

Tällaisia nyt mietiskelen. Ensi keväänä on vielä tulossa seurakuntarakennepäätös ja virsikirjan lisävihkosta päättäminen joko silloin tai marraskuussa. Erityisesti seurakuntarakenneasiaan on todella vaikea löytää viisasta ja kaikkia tyydyttävää ratkaisua. Olisiko koko hankkeen raukeaminen sellainen? Tänään ruokapöytäkeskusteluissa totesimme, että joka tapauksessa keskinäiset keskustelut ovat tuottaneet paljon tietoa ja erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja ja paikallistasolla myös auttanut alustavasti solmimaan yhteistyöverkostoja seurakuntien kesken eli prosessista jää joka tapauksessa jotain käteen. Tässä kohdassa jään myös rukoilemaan kaikille asianosaisille viisautta. ”Anna, Jeesus, rohkeutta mennä maastoon tiettömään…”

Armoa! 2017

Neljästoista kirkolliskokousviikkoni alkoi Turun kristillisellä opistolla; vielä kaksi jäljellä tämän jälkeen, joten pianhan tässä on alettava etsiä ehdokkaita seuraavaan kirkolliskokoukseen. Itse en aio olla enää ehdokkaana. Olen nyt töissä järjestössä, Kansan Raamattuseuran Turun alueen työntekijänä ja ajattelen, että arkkihiippakuntaa olisi hyvä edustaa seurakuntapappien, joilla on arjen tuntuma seurakunnan elämään ja hallintoon. Arkkihiippakunnassa on paljon viisaita, lahjakkaita ja pitkälle koulutettuja pappeja, joiden asiantuntemuksen ja elämänkokemuksen ja hengellisyyden toivoisin tulevan tälläkin tavalla kirkon palvelukseen.

Messussa Maarian kirkossa aloitimme rukouksin viikkomme. Oulun hiippakunnan edustajat palvelivat ja saimme kuulla saamenkielistä raamatunlukua. Piispa Salmi oli sairaana ja häntä edusti asessori Juha Rauhala, jonka kanssa olen tehnyt rovastikunnallista yhteistyötä yli 30 vuotta sitten Nurmossa! Erityisesti pidin virrestä 426: ”Menkää, seuraavathan teitä siunaukset ystäväin. Rukouksin mukananne hekin työssä ovat näin. Ystäviä Kristuksen johtaa Henki yhteinen.”

Toimintasuunnitelmasta kertoi kansliapäällikkö Jukka Keskitalo, että koska perustehtäviin kuluu 80 % kirkkohallituksen resursseista, on sitä tahdottu nyt nostaa esiin erityisten hankkeiden sijaan ja se on tehty tuloskortin muodossa. Tuloskortti sisältää tavoitteen, keinot ja avainmittarin. Vastaavalla tavalla tein juuri KRS:n toimintasuunnitelmaa Turun alueelle ja totesin, kuinka vaikea on kehittää toiminnan mittareita, mutta niiden kautta pystyy arvioimaan toiminnan vaikuttavuutta ja siksi sitä on harjoiteltava.

Erityisen tärkeä kirkon keskeinen hanke on Reformaation juhlavuoden Armoa! 2017 –valmistelu.

Kirkkoneuvos Leena Rantanen esitteli hauskasti kirkon talouden kehitysnäkymiä antamalla liikennevalojen tavoin värejä eri toiminnoille. Kirkon eläkelaitos sai punaisen, kirkon yhteinen toiminta vihreän ja KiPa keltaisen. Kirkossa eläkemaksu on korkea, mikä johtuu siitä, että rahastointi aloitettiin aikoinaan liian myöhään; kirkon eläkkeet eivät ole korkeita, keskimäärin 888e/kk. Vanhuseläkkeelle lähtevien keski-ikä on niinkin korkea kuin 64,4 vuotta, mikä on varsin lähellä tavoitetta 65v. Mutta koska kirkon työntekijämäärä vähenee tulevina vuosina, vähenee luonnollisesti myös palkkaperusteinen eläkemaksukertymä. Heikoimmassa tulevaisuuden skenaariossa työntekijämäärä puolittuu vuoteen 2030 mennessä eli viidessätoista vuodessa.

Kirkon yhteinen toiminta sai vihreän värin mm. siitä syystä, että kirkkohallituksen työntekijämäärää on voimakkaasti supistettu ja tullaan vielä parin vuoden aikana supistamaan. Vuonna 2006 työntekijöitä oli 295, tänä vuonna heitä on 258 ja vuonna 2017 suunnitelman mukaisesti 233. Kiinteistökulut uudessa Kirkon Talossa, Eteläsatama 8 ovat myös huomattavasti pienemmät kuin edellisessä paikassa Katajanokalla.

KiPan toiminta on takkuillut eikä kaikin osin ole tuonut toivottuja säästöjä, josta piispa Vikström piti kriittisen puheenvuoron kysellen, onko KiPa eräänlainen monopoli, jota ei saa arvostella; jolla on eräänlainen koskemattomuus, mikä saattaa estää toiminnan kehittymisen. KiPa on mielestäni osoitus siitä, että kun ei alun perin ole riittävää yksimielisyyttä asiasta, ei sitä kannattaisi runnoa läpi, koska asia kostautuu jatkossa haluttomuutena yhteistyöhön ja tällä on myös taloudellisia seurauksia.

Kirkko – yhteistä näkyä kohti –asiakirjaa kehotti piispa Jolkkonen lukemaan uteliaasti ja nöyrästi ja piispa Repo viittasi aiempaan merkittävään Kaste, virka ja ehtoollinen –asiakirjaan ja sen vaikutuksiin mm. virkaan vihkimysten ja ekumenian syventyneenä ymmärryksenä ja luterilaisten ja anglikaanien välisen sopimuksen mahdollistajana. Ensin mainittu asiakirja on siis vuosikymmenien ekumeenisen työn tulos kirkko-opista, mikä on ekumenian pääteema. Kenttäpiispa Särkiö kiinnitti huomiota myös oman kirkkomme sisäisen yhteyden selkiinnyttämiseen.

Sain muuten kenttäpiispa Särkiön kautta ostaa kaupunkihunajaa, jossa on mm. lehmuksen, voikukan, vadelman ja horsman makuja; innolla odotan makuelämyksiä. Etiopian maaseudulla olen aikoinaan maistanut parasta hunajaa, mitä tiedän.

Välillä saa vaivata aivojaan kokouksen ulkopuolisillakin asioilla. Piispa Kalliala näytti kuvaa modernista maalauksesta aiheena Ristiltäotto ja mieltäni jäi vaivaamaan taiteilijan nimi. Ehkäpä saan sen huomenna selville jotain kautta…

Keskiviikko 7.5.2014

Kirkolliskokousviikolla yöt jäävät usein lyhyiksi. Tiistai-iltana piispoilla tapaa olla omaa ohjelmaa ja siksi valiokunnilla on harvoin tiistai-iltaisin kokouksia; tämä tilanne tuo sopivan hengähdystauon, jolloin joku edustaja saattaa piipahtaa jopa kotiväkeä tervehtimässä hieman kauempanakin. Vaikka kokouspaperit lukee etukäteen ja keskustelee niistä muiden edustajien kanssa, on päätöksissä ja näkökulmissa paljon pohdittavaa. Jos sen lisäksi pyrkii netissä lukemaan eri ihmisten mielipiteitä ko. asioista tai itse bloggaa tai osallistuu ko. keskusteluihin, vie se oman aikansa. Puheenvuorojen kirjoittaminen vie aikaa, varsinkin kun niitä täytyy keskustelun edetessä kypsytellä, korjailla ja tiivistää. Eilen tiivistin (osaksi laiskuuteni vuoksi, osaksi välttääkseni keskustelun pitkittämistä) perusteluni seurakunnan pakollisten virkojen (papin, kanttorin ja diakonian) säilyttämisestä yksinkertaiseen lauseeseen, että Raamatussa on laulunjohtajia, seurakunnan kaitsijoita ja paimenia ja yritin hymyllä viestittää, että ”sorry, vähän kevyesti menee”, mutta sain tietenkin heti näpäytyksen, että mainitaan siellä kätilötkin ja ties mitä muita ammatteja…mutta ehkä ko. nauruhetki piristi enemmän kuin perusteluni olisivat tehneet.

Mari Korhonen tuuletti aamuhartaudessa paperinmakuisia aivojamme tunnekylläisillä partiokuvilla ja "partiolupauksilla" sitoutua mm. hymyilemään ja saamaan anteeksi.

Tämän päivän aloitteet ovat heijastaneet yhteiskuntamme muuttumista sekä kansainväliseksi (ulkomaalaisia taitaa asua Suomessa 6% väkiluvustamme), monikulttuuriseksi  että muutenkin heterogeeniseksi: on puhuttu vieraskielisen työn järjestämisestä kirkossa, henkilöseurakuntamahdollisuudesta ja lisäyksistä vihkikaavaan erityisesti uusperheitä ajatellen.

Viimeksi mainitun aloitteen lähetekeskustelu on vasta klo 18 täysistunnossa, mutta kuulimme siitä käsikirjavaliokunnassa jo asiantuntijoina Mika Mäntyrantaa, joka erinomaisesti tiivisti aloitteen keskeiset kohdat ja Pirjo Pihlajaa asian juridisesta puolesta eli avioliitto-oikeudesta. Valiokuntamme on hyvin asiantunteva, monipuolinen ja innokas keskustelija, joten näkökulmia nousi monelta kannalta esiin. Aloitteessa on mielestäni tavoite kirkkona viestiä tuesta uusperheille ja niiden aikuisille sekä lapsille ja tähän tavoitteeseen lienee helppo monien yhtyä; sen muodoista ja tavoista kannattaa keskustella ja löytää siihen hyviä ratkaisuja. Itse aloitteeseen tulee perustusvaliokunnan lausunto ja siihen on myös piispainkokoukselle annettava mahdollisuus antaa lausunto, koska kyse on kirkkokäsikirjaa koskevasta asiasta.

Kansliavaliokunnan puheenjohtaja moitti lounaalla, että otin sivistymättömän paljon pannacottaa ja melbaa, kun taas minä täysin epäsivistyneesti onnittelin itseäni oikeanvärisestä puvusta: vaaleanpunaisessa ei huomaa mahdollisia jälkiruokatahroja…

Ennen lounasta oli pieni tauko, jolloin sain aikaa pohtia perjantain messun esirukousta; vaikea tehtävä: toisaalta en uskalla ihan vapaasti rukoilla ilman papereita – ajatukset harhailevat jo tässä iässä, mutta en halua pelkästään lukea käsikirjan rukouksiakaan; toisaalta rukouksen laatiminen ei saisi olla pedanttia kaikkien mahdollisten asioiden luettelemista tai paikallaolijoiden opettamista tai heidän miellyttämistään.

Kirkkohallituksen keskustelutunnilla tunteita kuumensi osa seurakuntavaalien mainontamateriaalista. Viestintäjohtaja Pesonen selvitti mm. että kyse on väljästä raamista, jota seurakunnat saavat tavoitteidensa mukaisesti käyttää ja että kyseessä on hallintoelinvaali eikä evankelioimiskampanja. Björn Vikström kertoi, että alkuperäinen slogan oli ollut ”usko hyviin tekoihin”, mutta se oli muutettu muotoon ”usko hyvän tekemiseen”.  Olin Sammeli Juntusen kanssa samaa mieltä, että ”avioliitto kaikille vai avoliitto toisille” ei ole neutraalia mainontaa järjestäjätahon puolelta, vaan vaikka iskulauseiden on tarkoitus herätellä, pitäisi se muotoilla siten, että siinä ilmenee mahdollisuus vaikuttaa asioihin ja ohjelmanjulistus kuuluu vasta valitsijayhdistyksille.  Mutta varmaan seurakunnat osaavat valita haluamansa iskulauseet isosta valikoimasta.  Kaisanlahti ihmetteli sitä, että seurakuntavaalien Facebook-sivuilla tykättiin joistain puolueista, mutta ei toisista ja tähän asiaan ei tullut ihan selkeää vastausta; jäi mielikuva, että aktiiviset tykkääjät tykkäävät toisistaan, mutta minusta sinne eksyvä saa sen mielikuvan, että Kirkko Suomessa tykkää vain tietyistä puolueista ja sitä jää ihmettelemään. Kuitenkin Tuomo Pesonen kertoi, että seurakuntavaalit-tiimistä ollaan mukana kaikissa puoluekokouksissa tänä vuonna. Mainostoimistot ovat taitavia ja tietävät, miten ihmisten kiinnostus saadaan heräämään, mutta toivoisin, että jossain muodossa kirkon evankeliumi olisi nykyaikaisin käsittein näkyvissä tässäkin ja evankeliumilla tarkoitan rakkauden löytämistä itsensä ulkopuolelta, vanhojen taakkojen jättämistä ja uuden alun mahdollisuutta päivittäin. Sitä lähdettä, mistä vasta kumpuaa halu ja kyky tehdä hyvää. Ja mitä ilman emme voi mitään tehdä. Löytyykö tällaisia kirkon sanoman sanoittajia tai kuvittajia? Mainostaminen on vaikea laji, jota en hyvin tunne

Illalla klo 18 jatkamme seurakuntarakennekeskustelua täysistunnossa. Nehän ovat kaikille avoimia ja salin takaosassa on parikymmentä tuolia, jonne sopii lehdistön lisäksi yleensä muutamia henkilöitä ja taitavat puheenvuorot kuulua käytävällekin.

Tiistai 6.5.2014

Määttäsen Annika piti ihanan aamuhartauden, josta muistan vain: "Muista hengittää" ja että jotenkin se liittyi Jeesukseen ja uskonelämän hoitamiseen...Metka juttu, että jonkun asian voi kokea hoitavaksi ja hyväksi yhteiseksi rukoukseksi (lopuksi veisasimme virren 318 Jeesus sä ainoa, heikkojen auttaja, anteeksiantaja uupumaton) ja itse sisältö pyyhkiytyy muistista pois.

Seurakuntarakennepuheenvuorossani toivoin, että seurakuntayhtymään liittymisen pakkoa lievennettäisiin ainakin sen verran, että yksittäisen seurakunnan olemassaolo olisi tarkoituksenmukaisista, perustelluista syistä mahdollista vaikkapa tuomiokapitulin suostumuksella; minusta ei ole kohtuullista, että Jyväskylän ja Salon kaltaiset seurakunnat, jotka ovat etunenässä - esityksen tavoitteiden mukaisesti - organisoineet taloutensa tehokkaaksi ja toimintansa tasapuolisesti eri alueiden seurakuntalaisia kohtelevaksi, joutuisivat keintoekoisesti luomaan yhtymän vain tämän pakkopykälän perusteella. Toiseksi ilmaisin, etten haluaisi luopua papin, kanttorin ja diakonian pakollisista viroista, mutta sitäkin pakkoa voisi väljentää esimerkiksi aluetta suurentamalla siten, että ko. virkoja olisi oltava seurakuntayhtymässä kapitulin määrittelemä määrä. Sananpalvelus, veisuu ja palvelu jatkukoon!

Käsikirjavaliokunta sai taas virsikirjan lisävihkon tekijöiden perusteellisen selvityksen koontivaiheesta. Sihteerit ja työryhmä on käynyt läpi valtavan määrän lauluja/virsiä ja niitä on myös sanoitettu ja sävelletty kutsuseminaareissa (niitä on ollut mahdollista myös lähettää). Aineistoa on koottu laajasti Suomesta, Pohjoismaista, muusta Euroopasta ja Euroopan ulkopuolelta ja tyylilajejakin on monta: klassista, gospelia, laulelmia, kansansävelmiä, etnoa, modernia taidemusiikkia... Pari kolme saamenkielistäkin virttä on tulossa lisävihkoon. Elokuussa saamme seminaarissa tarkemmin perehtyä kokonaisuuteen ja toivottavasti vuoden 2015 aikana materiaali tulee päätettäväksi kirkolliskokoukseen.

Ministerikahvilla Päivi Räsänen selvitti perusteellisemmin valtion suunniteltua korvausta kirkon yhteiskunnallisista tehtävistä. Pidän hänen kannustavista sanoistaan ja koen hänen tukevan meitä ja tunnustavan kirkon merkityksen. Ja mustikkakakku maistui hyvältä!

5.5.2014 Yksi iloni kirkolliskokouksessa on istua hyvin veisaavien miesten vieressä ja laulaa täyttä kurkkua nojaten heidän hyvään nuottikorvaansa; joskus viereen on sattunut esimerkiksi Kalervo Salo, joskus Pentti Huovinen ja tänään Aarto Jalava. Kirkossa veisasimme lopuksi ihanan suomalaisen arkkivirren 212 :1,4 "Sun kalliin veres voiman suo olla osamme ja sinun pyhäin haavais kokoushuoneemme..." Aarto piti ytimekkään iltahartauden tiestä (Joh.14:5,6): Unkarissa Balatonille ajaessaan hän yhtäkkiä huomasi, että edelläolevan auton varjo oli väärällä puolella ja hän siis ajoi oikeaa tietä väärään suuntaan. Käännyttyään hän ei kuitenkaan päässyt riittävän nopeasti oikealle kaistalle ja tietyön vuoksi joutui ajamaan kymmeniä kilometrejä toiseen väärään suuntaan; piti palata Budapestiin ja lähteä uudelleen matkaan. Tästä hän oppi, että väärälle tielle joutuu helposti, mutta sieltä pois pääseminen voi kestää kauankin. Ja että Kristus-aurinko voi varjonkin kautta herättää tajuamaan, että suunta on väärä. Vielä veisasimme ja rukoilimme tievirsiä: Jeesus johdata tiemme kulkua, Totuuden Henki johda sinä meitä etsiessämme valkeuden teitä ja Tie valmis on.

Nämä sopivat hyvin seurakuntarakennekeskusteluihinkin rukouksiksi. Valtavasta paketista on keskusteltu paljon, mutta edelleen siinä on punnittavaa. Lähetekeskustelu asiasta alkoi tänään ja jatkuu huomenna klo 12.30. Esiin on nostettu tässä vaiheessa ainakin ajatus, ettei suuria seurakuntia jouduttaisi keinotekoisesti pilkkomaan pienemmiksi seurakuntayhtymään kuulumisvaatimuksen vuoksi, kirkkolaissa pakollisiksi mainittujen virkojen (pappi, kanttori ja diakonian virka) säilyttäminen, kirkkoherran säilyminen kirkkoneuvostossa puheenjohtajana mm. hengellisen johtamisen ja kokonaisvastuun perusteella (tai oikeastaan nykytilan säilyttäminen; maallikkopuheenjohtajuushan on siinä mahdollinen kirkkoneuvoston ja kirkkoherran sopimuksen perusteella) ja toisaalta maallikkopuheenjohtajuus, seurakuntien määrän lisääminen muiden Pohjoismaiden tapaan (etteivät lähiyhteisöt paisuisi liian suuriksi). ja vielä ajatus koko tämän uudistusesityksen liiasta raskaudesta. Puheenvuorot ovat olleet selkeitä ja ytimekkäitä, toivottavasti sama linja jatkuu huomenna.

Avajaispuheen piti meille Ruotsin kirkon pian eläkkeelle jäävä arkkipiispa Anders Wejryd; puheen keskiössä oli pienoisevankeliumi Joh.3:16. Sen jälkeen keskustelimme toimintakertomuksesta ja yhteisöveron korvaamisesta valtionavulla. Kirkon toimintakertomuksen kannessa on kaunis Kirkkohallituksen talo Satamakadulla kuin jäähyväiskuvana; ensi kesänä ollaan siirtymässä edullisempiin tiloihin.

Kirkko on saanut viime vuosina valtiolta osan yhteisöverosta ikään kuin korvauksena yhteiskunnallisista tehtävistään: hautaustoimi, osa kirkonkirjojen pidosta, kulttuuriperinnön hoitaminen ja valtion päätös muuttaa tämä korvaus tulevaisuudessa valtionavuksi on sekä periaatteellinen että käytännöllinen kysymys. Moni on tarttunut epäilyttävään "valtionapu" -sanaan, mutta sille löytyi piispan luona kokouspapereita tutkiessamme hyvä selitys: Ko. summasta puhutaan koko ajan korvauksena yhteiskunnallisista tehtävistä; se ei siis olemukseltaan ole valtion apua vaikeuksissa kierivälle kirkolle, mutta ko. korvaus annetaan valtionavustuksen nimisenä, koska sitä varten on olemassa valmis valtionavustuslainsäädäntö ja olisi iso työ laatia uusi lainsäädäntö uutta mallia varten.

Kirkolliskokouksessa istuu paljon ihastuttavia ihmisiä (tosin tänään kansliavaliokunnan puheenjohtajan kanssa keskustelimme, että välillä voisi seistä ja kävellä ja pitää taukojakin ;)) eikä aika tahdo riittää edes peruskuulumisten vaihtamiseen; sitä sitten vain hymyillään kaukaa...

Parainen - 17000 ihmistä ja hieman enemmän saaria...vai miten se meni?

"Kosketa Jumalan Henki syvälle sydämeen" lauloi Hanna Lehtonen Tomi Satomaan säestämänä, Paraisten kanttorit musiikin kiiriessä korkealle holveihin - ja syvälle sydämeen täällä kirkolliskokousedustajien perinteisellä torstain virkistysretkellä. Antti Sipola, kansliavaliokunnan puheenjohtaja, oli pyytänyt meidän sieluillemme urkujen huoltoa ja Bach ja Pärt menivät ainakin minun ihoni alle ja sieluni sisäkerroksiin saakka.
Paraisten seurakuntayhtymän Länsi-Turunmaan suomalaisen seurakunnan kirkkoherra Juho Kopperoinen ja Väståbolandets svenska församlingens kyrkoherde Harry S. Backström (huh!) valaisivat meille monimutkaista seurakuntayhtymärakennetta, erityisesti paikallisidentiteetti (=mm. minkä saaren asukas on) tuntui merkitsevän enemmän kuin kieli.

Tällä viikolla en ole täysin säntillisesti referoinut päätöksiämme, mutta nykyisin uutisia tulee jo niin monesta tuutista...Kirkon ulkoasiain neuvoston ja Kirkon työmarkkinalaitoksen valtuuskunnan jäsenet löytyvät kirkon sivuilta http://evl.fi/EVLUutiset.nsf/Documents/DEAEFA12528FEF46C2257C1C00337EE3?OpenDocument&lang=FI.

Huomenna saamme messussa kuulla edustajien omaa lauluryhmää, aamulla siis klo 8 Maarian kirkkoon.

"On arvokas sun elämäs, varjele sun sydäntäs"

näin räpäten aloitti Riku Rinne, insinööri ja evankelista, muusikko ja laulaja, tämän päivän täysistuntomme. Kirkon ulkoasiain neuvostoon valitsimme uusia jäseniä ja sen jälkeen muut kuin kirkon työntekijät valitsivat Kirkon työmarkkinalaitokseen - meillä muilla oli tunnin verran aikaa kävellä käytävillä ja harrastaa seurustelun sakramenttia. Siinä ehtii hieman kysellä seurakuntien olosuhteista sekä jumalanpalvelusten että kuntaliitosten suhteen eri puolilta Suomea. Eilen saimme tietää jumalanpalvelushankkeen Tiellä - På väg -loppumetrien tunnelmista ja käsikirjavaliokunta innostui prosessointiin johtaneesta työtavasta, jossa seurakunta itse ensin määrittelee, millainen jumalanpalveluksen toivoisi olevan ja sitten määrittelee tavoitteensa, mitä aluetta lähtee kehittämään ja keiden kanssa. Hankkeesta on noussut mm. ajatus "kirkkoterveisistä", ajatus siitä, että "kaikki lähtee alttarilta"; esim. vanhainkotiin viety ehtoollinen on terveinen kirkosta, samoin eräässä mielessä sitä voi olla koulun aamuhartaus. Hankkeessa on myös huomattu kirkkokahvien merkitys yhteisöllisyyden vahvistajana.

Eilen illalla meille selviteltiin seurakuntarakenneuudistuksen etenemistä. Tarkoitus on laatia puitelainsäädäntö, joka mahdollistaa sekä väljän että kiinteän seurakuntayhtymän muodostamisen. Hiippakunnat ovat tärkeässä asemassa ohjailemassa seurakuntia löytämään toisensa, tietenkin kuntaliitoksia seuraillen.

Virsikirjan lisävihkoon on lähetetty yli 800 ehdotusta, joista n. 150 on vielä käsittelemättä. Suomenkieliseen vihkoon tullee ainakin 67, ruotsinkieliseen jonkin verran enemmän. Ensi toukokuussa saamme ehkä nähdä jo disposition suunnitellusta kokonaisuudesta. Tarkoitus on löytää uusia, yhdessä laulettavia virsiä ja paikata havaittuja puutteita. Projektin sihteereillä on virsityöryhmän kanssa haastava tehtävä miettiä, mikä on virsi ja mikä sopii seurakunnan yhteiseen tilanteeseen laulettavaksi ja minkä ehdotuksen paikka voisi olla paremminkin henkilökohtaisessa hartauselämässä, vaikkapa Kotien rukouskirjassa.  Ehdotuksissa on uutta ja vanhaa ja myös musiikin tyylilajeja moninaisesti. Ehdotuksista löytyy mm. nimet Piae Cantiones, Paul Gerhardt ja englantilaisia, amerikkalaisia, norjalaisia virsiä sekä myös täysin uusia sanoituksia ja sävellyksiä. Hyvin monipuolinen kokoelma on tulossa!

Samuli Koivuranta esittelee virsikirjan lisävihkomateriaalia käsikirjavaliokunnalle ja ruotsinkielisen lisävihkon projektisihteeri Anders Forsman säestää pianolla

"Rajaton ilo on niellyt kyyneleeni"

Näin Paul Gerhardt Pekka Kivekkään suomentamana uuden virsikirjan lisävihon materiaalista, josta poimintoja tänään saimme laulaa käsikirjavaliokunnassa n. toistakymmentä kappaletta. Lisävihko tulee ilmestymään ihannetapauksessa ehkä jo 2015 tai 2016 sekä suomen- että ruotsinkielisenä. Materiaalisa on eri puolilta maailmaa, vanhaa ja uutta ja juuri tätä varten tehtyä. Ehdotuksia on tullut yli 800, mutta lopulliseen versioon valitaan minimissään 67, mahdollisesti enemmänkin, mikäli kokonaisuus niin vaatii. Ruotsinkielisten puolella tarve on laajemmalle kokonaisuudelle.

Tänään on oikein mukava päivä: pian saamme kuunnella ministeri Päivi Räsäsen tervehdystä kakkukahveineen ja sitten jatkamme virsiehdotusten laulamista ja niistä keskustelua valiokunnassa. Ja ilta on tänään vapaa.

Lounaan jälkeen ehti olla lyhyt täysistunto, jossa lähetettiin saatesanoin eteenpäin vaalien äänestystapojen kehittämisen selvittäminen (vaalisalaisuuden turvaaminen, rahoitus ja seurakuntalaisten osallistumismahdollisuuksien laajentaminen puhuttivat) ja pappisasessorin kelpoisuuden muuttaminen siten, että hänen ei tarvitsisi olla kirkkoherran tai kappalaisen virassa - tämä sai kannatuspuheenvuoroja, koska pätevien ehdokkaiden määrä on ollut varsin pieni ja osa heistäkään ei ole aina ollut valmis asessorin tehtävään esimerkiksi kirkkoherran työkiireiden vuoksi.

Tämä viikko on kerrankin inhimillisen oloinen aikataulullisesti, ehtii seurustellakin ruokatauoilla ja illalla tehdä kävelylenkkejä ihaillen Aurajoen maisemia.

”Kukka aukee hiljaa, lehdet liikahtavat” (virrestä 194)

Näillä sanoilla ja sävelillä seisoimme kirkolliskokouksen aamumessussa alttarilla ehtoollista vastaanottamassa. Joka kerta aloitusmessu on jykevä kokemus: sitä veisuun määrää ja Pyhän Hengen suloista kosketusta sanan, yhteyden ja ehtoollisen kautta. Tämän kirkolliskokousviikon jälkeen tämä kausi on puolessa välissä. Suuria päätöksiä on näinä kuutena vuonna ehditty tehdä ja tälläkin viikolla on tärkeitä asioita etenemässä. Arkkipiispa aloituspuheessaan lähti ilmastonmuutoksesta ja päätyi muistuttamaan toivosta mm. sanomalla, että kirkko pitää toivoa yllä olemalla rukoileva kirkko ja lainasi virttä 600:4 ”Kun pahan valta kasvaa ympärillä, vahvista ääni toisen maailman.” Toimintasuunnitelma sisältää edelleen monia tärkeitä hankkeita, strategian ja tulevaisuusselonteon laatimisen ohella mm. seurakuntien yhteinen verkkohanke tuonee ajan myötä säästöjä (kyseessä on siis yhteinen verkkoympäristö kirkolle ja seurakunnille ja siihen on ajan myötä yhä useampien seurakuntien mahdollista liittyä). Reformaation 500-juhlavuotta valmistellaan yhdessä itsenäisyyden 100-vuotisjuhlien kanssa. Ensimmäinen laaja lähetyskumppanuusneuvottelu pidetään ensi vuonna ja seurakuntavaalit vuoden lopulla ovat tärkeä kirkon ”mainoskampanja”. Kirkon taloutta on koetellut mm. se, että yhteisövero tuotti viime vuonna vain 98 miljoonaa euroa toissa vuoden 133 miljoonan sijaan. Eläkerahaston sijoitustoiminta on yleensä onnistunut valtavan hyvin tehtävässään, mutta tällä hetkellä odotukset n. 5,6 % tuotosta vuosittain tuntuu kohtuuttoman isolta. Itse nostin esiin Kirkon tutkimuskeskuksen hyvät hankkeet: Kirkon muuttuva yhteisöllisyys, jossa käsitellään mm. toimintaan osallistumattomien seurakuntalaisten suhdetta kirkkoon, hengellistä elämää verkossa ja kirkkoon sitoutumisen alueellisia eroja. Toinen hanke on uskonnollinen kasvatus elämänkaaressa, johon liittyy mm. tradition siirtäminen uudelle sukupolvelle. Kolmas on virsitutkimushanke, jossa todetaan, että virret ja muukin hengellinen musiikki ovat tärkeässä asemassa uskonnollisen tradition siirtämisessä, esim. miten yhteinen laulaminen kiinnittää uusia ikäluokkia uskonnolliseen yhteisöön ja uskontulkintaan. Tutkimuskeskus panostaa myös erityisesti tutkimustiedon levittämiseen, jolloin sen vaikuttavuus ja tiedon käyttö ja soveltaminen kasvaa. Kannattaa käydä teologia.fi –sivustolla lukemassa ilmaiseksi korkealaatuisia tutkimuksia! Seurakuntarakenneuudistuksen läpiviennissä kaipaan konkretiaa ja löysin sitä mm. Tampereen hiippakunnasta, jossa lähdetään koko hiippakunnan voimin yhdessä miettimään tulevaisuutta; Porvoo taas panostaa henkilökohtaisiin käynteihin yksittäisissä seurakunnissa. Tampereen hiippakunta on myös osuvasti sanoittanut hengellisyyden vahvistamisen tavoitteitaan omassa toimintasuunnitelmassaan ollen meille muille esimerkkinä ja innostajana. Toivoisin, että kokousten ohella rakenneuudistuksessa ruokittaisiin tunteita ja hengen elämää, mm. Pekka Heikkilän ja Mietoisten kappeliseurakunnan mallia seuraten järjestämällä saunailtoja, joissa voi kotoisissa tunnelmissa kokea iloa ja yhteyttä ja motivoitua sitoutumaan yhteisiin tavoitteisiin. Tai vaikka yhteislauluiltoja. Kuntarakennepuolelta kuulin Kuntarakenneuudistus-rokkibändistä, jossa soittavat Huittisten ja Kokemäen kaupunginjohtajat ja Köyliön hallintojohtaja sekä eräs luottamushenkilöaktiivi – entiset kilpailijat käyvät nyt laulu ja musiikki edellä yhteisiä haasteita päin. (Tässä osoitteessa voit kuunnella näytteen heidän musiikistaan: http://www.youtube.com/watch?v=9Jqwc2hvEVs) Tämä maanantai oli pitkä päivä, kävimme myös Kirkon keskushallinnon uudistusta koskevan lähetekeskustelun. Asia on ollut vireillä kahdeksan vuotta ja hioutunut kyllä selkeäksi ehdotukseksi, mutta luonnollisesti luodessa mallia, jonka haluaisi menevän läpi äänestyksissä, on usein tehtävä kompromisseja tai muita ratkaisuja, joita on osan vaikea hyväksyä. Nyt näitä kipukohtia ovat Kirkon ulkoasiain neuvoston poistaminen (ja tehtävien jakaminen piispainkokoukselle ja kirkkohallitukselle), asessorien poistaminen piispainkokouksesta, kenttäpiispan aseman muuttuminen piispainkokouksen jäsenestä läsnäolo- ja puheoikeuden haltijaksi. Pidettyjen puheenvuorojen jälkeen säilyttäisin kaikki ennallaan, osittain tarkoituksenmukaisuussyistä. Joidenkin mielestä teologiset syyt painavat enemmän. Molemmatkin voidaan ottaa huomioon, jos jaksetaan pohtia eri tapoja organisoida asioita ja kehittää niitä vähitellen; tätä arkkipiispa suositteli ulkoasiain neuvoston kohdalla. Kirkkolaista oli siirretty 88 pykälää (mikäli muistan oikein) kirkkojärjestyksen puolelle eli kirkolliskokouksen itsensä päätettäväksi; kirkkolakihan täytyy hyväksyttää eduskunnassa. Pirjo Ala-Kapee-Hakuliselle tämä ei riittänyt; hän haluaisi vielä nopeammin ja vielä selkeämmin ”autonomisen kirkon”. Suuret laivat kääntyvät hitaasti. Moni asia voi olla viisas ehdotus, mutta päättäjiltä voi viedä aikaa tottua ajatukseen. Varmasti lakivaliokunta tarkastelee ko. asiaa vielä tapansa mukaan perusteellisesti. Harmikseni en nyt ole varma, tuleeko ko. mietintö täällä viikolla päätettäväksi vai siirtyykö paketti vielä ensi kevääseen, arkkipiispa kyllä kertoi asian tänään. Lounaalla oli ihanaa linssisalaattia ja päivällisellä lämmintä punajuurivuohenjuustoa,ah!

Lisävirsiä ja uusia yhtymiä syntymässä

16.5.2013 Kirkolliskokouksella on ollut varsin kohtuullinen työtahti tällä viikolla, mutta oma kalenteri on ollut niin täysi, että nyt vasta ehdin tänne blogiin jotain kirjoittamaan. Viikkoon pyysimme siunausta Pekka Simojoen tekemän laulun myötä: ”Tule lohtu ja laupeus, tule taivainen tuoksu. Siunaa kättemme kosketus, siunaa jalkojen juoksu. Henki toivon ja totuuden, Henki rauhan ja rakkauden, Henki voiman ja viisauden, Sana kirkasta meille.” Käsikirjavaliokunnassa saimme laulaa tulevaan virsikirjan lisävihkoon ehdotettuja virsiä, mm. irlantilaista ja islantilaista sävelmää ja kuulimme mm. saamelaista ja sambarytmistä. Ehdotuksia on tullut lähes 500 ja vielä on aikaa elokuuhun saakka lähettää ehdotuksia. Näistä tullaan vajaa 70 valitsemaan ja toivottavasti muutama virsi on muullakin kuin suomenkielellä maahanmuuttajia ja monikulttuuristuvia seurakuntiamme ajatellen. Tiellä –På väg –jumalanpalvelushanke on tuottanut virkistäviä tuloksia työtapojen muuttumisena ja yhteisöllisyyden vahvistumisena: hankkeen kulminaatiopiste tulee olemaan Jumalanpalveluspäivät 4-6.2.2014 Seinäjoella, jonne myös seurakuntalaiset ovat tervetulleita. Isoin päätös oli Uusi seurakuntayhtymä 2015 –mallin päälinjoista päättäminen eilen illalla. Itsenäisten seurakuntien sallimista seurakuntayhtymien ohella kannatti 48 ja vastusti 57 (kolme tyhjää ja yksi poissa), joten valitettavasti tämä tärkeä ehdotus ei mennyt läpi. Rovastikunnat lopetetaan mallin myötä. Yhteinen kirkkoneuvosto seurakuntayhtymässä säilyy yhtymämallissa, mitä pidän tärkeänä seurakuntalaisten äänen kuulemisen ja Tiina Reinikaista lainaten, yleisen pappeudenkin näkökulmasta. ”Yhtymärovasti” (nimike muuttunee vielä) johtaa yhtymää kirkkohallituksen esityksen mukaisesti, kuitenkin siten, että ei toimi yhteisen kirkkoneuvoston puheenjohtajana. Seurakuntalaiset saavat valita sekä yhteisen kirkkovaltuuston että seurakuntaneuvoston jäsenet. Kirkkoherra ei täysistunnon äänestyksen mukaisesti toimisi seurakuntaneuvoston puheenjohtajana vaan vaaleilla valittu luottamushenkilö. Keskustelu oli vilkasta, ponsiehdotuksia oli lukuisia ja äänestyksiäkin taisi olla peräti 15. Kyse oli siis suurista linjauksista ja tämän jälkeen alkaa lakipykälien ja säädösten hiominen, minkä jälkeen äänestetään uudelleen ja joku kohta saattaa vielä muuttua, koska esimerkiksi lain muuttamiseen tarvitaan määräenemmistö. Yleiskeskustelussa toivoin, että nyt jo liittyneet seurakunnat voisi jollain tavalla nostaa tasaveroiseen asemaan tämän tulevaisuuden mallin kanssa, vaikkapa sitten organisaation nimikkeitä miettiessä pohtia, voisiko kirkon ympärillä kokoontuvaa jumalanpalvelusyhteisöä ja aluetta, entistä itsenäistä seurakuntaa, nimittää seurakunnaksi (jolloin seurakunnan nimi säilyisi) ja seurakuntayhtymää vaikkapa suurseurakunnaksi. Tänä iltana menemme Turun leirikeskus Sinappiin lapsia ja nuoria kuulemaan. Heitä on paikalla eri järjestöistä ja 8 eri paikkakunnalta ja saamme virallisen ja vapaan keskustelun lisäksi myös ulkoilla nuorten johdattelemana.

Haasteita ja vastauksia nelivuotiskertomukseen

HAASTETTU KIRKKO kirkon nelivuotiskertomus to 8.11.2012 Kirkon nelivuotiskertomus on tärkeä analyysi kirkon ja sen toiminnan nykytilasta ja luonnollisesti herätti paljon keskustelua. Kansliapäällikkö Jukka Keskitalo selvitti meille ensin muutoksia toimintaympäristössä ja sitten muutoksia kirkossa ja uskonnollisuudessa. Hän totesi, että kirjan haasteiden edessä on kaksi vaaraa: joko selvitämme haasteen pois, koska se ahdistaa tai sitten paniikinomaisesti ryntäilemme, vastaamme ennen kuin kunnolla tiedämme kysymyksen. Heikki Hiilamon tavoin toivoin jossain kohdin tarkempaa tutkimusta, esimerkiksi Pyhä-painopisteen vaikutuksista ei kerro paljoakaan se, vaikuttiko se vähän vai paljon, vaan olisin halunnut tietää, mitä toimenpiteitä työntekijät tekivät, miten esimerkiksi sunnuntain merkitystä perheen pyhänä nostettiin esiin, mitä materiaaleja käytettiin, mitä tuloksia saavutettiin, nousivatko osallistujamäärät tai syntyikö jotain uusia käytäntöjä. Painopisteen suunnitelmat ja materiaali olivat niin hyviä, että niitä toivoisi tulevaisuudessakin käytettävän. Pekka Niiranen luonnehti kirjan lukemista masokistin itseruoskinnaksi ja kirkkoa ”Osallistumattomien yhteisöksi”, ”Hautaan haluavien yhteisöksi” tai jopa ”Kirkosta eroamista harkitsevien yhteisö”. Hänen mielestään strategian ajankohtaistaminen ei riitä, vaan se on pantava uusiksi ja heti! Erkki Koskenniemi totesi, että paljon rakasta ja tärkeää on murtumassa. ”Kun ulkona on pakkasta, on turha kiukutella lämpömittarille.” Hän muistutti luottamuksesta Jumalan sanaan ja järjestyksestä, jossa ensin on Pyhän Hengen toiminta ja vasta sen jälkeen rakenteet ja kiinteistöt. Sammeli Juntunen kannatti apologian lisäämistä kirkossa: ”Jumalaan kannattaa uskoa, koska se on totta.” Liisa Teräslahti kertoi pitävänsä kirjasta, koska se sisältää kehittämisen mahdollisuuksia. Tämän verran ehdimme keskustella eilen keskiviikkona, mutta keskustelu jatkunee tänään, ellei sitten joudu siirtymään jopa toukokuulle, koska aikataulu voi tulla vastaan. Tähän väliin sopi hyvin kannustimeksi tämän aamun Borgå stiftin edustajien aamuhartaudessa laulattama virsi ”Joka aamu on armo uus” , sekä suomeksi että ruotsiksi. Tänään torstaina hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio, joihin liittyen äänestimme kahdesti, Sammeli Juntusen esityksestä lisätä Kirkon tiedotuskeskuksen tavoitteisiin kristillisen uskon mainitseminen ja Antti Siukosen esitys liittyen Fleim.fi –nuorisotyön verkkopalvelun jatkamiseen. Molemmat esitykset vain niukasti hävisivät. Työmarkkinajohtajana toimivan kirkkoneuvoksen vaali siirtyy toukokuulle. 50 vuotta vanhempia kirkkoja ei päätetty suojella automaattisesti, mutta sen sijaan ottaa Museovirasto mukaan heti alkuvaiheessa, kun 50 vuotta vanhempia kirjoja peruskorjataan tai muuten kunnostetaan, käytännössä siis velvoitetaan pyytämään lausunto Museovirastolta. Läpi meni sen sijaan esitys verkkopalveluna toimivan Isospankin luomiseksi. Nelivuotiskertomuskeskustelu jatkui. Itse nostin esiin asioita, joissa toiminta oli lisääntynyt – monia niitä yhdisti henkilökohtainen seurakuntalaisten tavoittaminen ja ehdotin, että otamme meille heitetystä haasteesta jonkun osan vastaan, johon pyrimme vastaamaan. Yhtenä esimerkkinä on Lapuan malli (kirjan sivulla 131), jossa kirkkoon liittyvälle annetaan paketti, joka sisältää mm. virsikirjan, villasukat, enkelisaippuan ja rukoushelmet. Kaikkien puheenvuoroja en voi nyt tiivistää, mutta keskustelu jatkuu huomenaamun perjantain täysistunnossa.

Puheita ja kannanottoja riittää...

To 8.11.2012 Eilisen loppuillan puheenvuoroja seurakuntayhtymämallista en enää jaksanut referoida, vaikka niissä oli ytimekkäitä ja selkeitä näkökohtia. Niissä korostettiin mm. seurakuntien tasaveroista kohtelua, pienten seurakuntien asemaa, toimivaltatyhjiöiden välttämistä ja ehdotus myös jo tässä mallissa varata mahdollisuus parokiaaliperiaatteesta poikkeavaksi seurakunnaksi. Ilmari Ylä-Autio kannatti Ala-Kapee-Hakulista ja Väliniemeä: lakiin olisi kirjattava mahdollisuus säilyttää toteutuneiden onnistuneiden seurakuntaliitosten toteutusmalli (myös Seppälä kannatti valinnanvapautta). Ja kirkolliskokoukselle ehdotettiin ensi keväänä parin päivän kokoontumista asioiden etenemisen nopeuttamiseksi. Välillä työskentely kirkolliskokouksessa on todella tiivistä. Tänään olen pitämässä lyhyen puheen nelivuotiskertomuksesta, toiseksi pidän käsikirjavaliokunnan kodin siunaamisen kaavan viittomakieliseen käännökseen liittyvään mietinnön hyväksymiseen johdattavan puheenvuoron. Lisäksi eräs taho haluaa muutaman minuutin videotervehdyksen kirkolliskokouksesta. Toissapäivänä Kotimaa-lehti teki käytävähaastattelua minunkin kohdallani ja eilen eräs lehti kyseli kannanottoja nelivuotiskertomukseen. Seurakuntalaisilta tai työntekijöiltä ympäri Suomea tulee jonkin verran yhteydenottoja, joihin haluaa reagoida. Ja joka välissä kirjoitella blogiin. Kansliavaliokunnankin pitää kokoontua kahvitauolla, koska muuta tyhjää aikaa ei ole. Tänään illalla on odotettavissa viikon virkistys: pääsemme arkkipiispan ja –piispattaren vieraiksi. Iltapäivällä hyväksyttäneen viittomakielinen kodin siunaamisen kaava. Suomen perustuslakiin tuli maininta oikeudesta viittomakieleen vuonna 1997 ja heti seuraavana vuonna kirkolliskokous päätti kirkollisten peruskirjojen kääntämisestä viittomakielelle. Nyt 14 vuoden käännöstyö on päätöksessä ja tulokset ovat kaikkien nähtävissä evl.fi/viittomakieli. Käykääpä katsomassa! Kauniit sivut. Sen välilehdessä Raamattu, vasemman valikon alimmaisena on ”Viittomalista”, jonka kautta löytyy kristillisiä käsitteitä viitottuna, esimerkiksi armo, katumus/suru, lankeemus, rakkaus jne. Tällä hetkellä käydään läpi toimintasuunnitelma/talousarviota. Muutama vuosi sitten se siirtyi kokonaan talousvaliokunnan käsiteltäväksi. Vastustin sitä silloin, koska arvelin, että toimintasuunnitelman puoli tullaan ohittamaan, jos ei yleisvaliokunta sitä enää erikseen käsittele ja nyt voin todeta, että juuri näin on käynyt. Toimintapuoli ohitetaan varsin nopeasti eikä toiminnan tarpeellisuutta ja oikein kohdentumista juurikaan arvioida.

Kirkkohallituksen kyselytunti

Kirkkohallituksen kyselytunnilla edustajat saavat kysellä heitä kiinnostavista asioista ja kirkkohallituksen edustajat tapaavat vastata kysymyksiin varsin perusteellisesti. Tänään kyseltiin mm.eläkeasioista, kirkonkirjojen digitoinnin tarkastamisesta, vaaliasioista, lähetysjärjestöksi hyväksymisen kriteereistä, Hengellinen elämä verkossa –hankkeeseen liittyvästä tutkimuksesta, Kirkon Ulkomaanavun ihmisoikeustarkkailijoista (joita on EAPPI-kumppanuusohjelman puitteissa palestiinalaisalueilla; Pekka Reinikainen kyseli, voisiko sellaisia lähettää myös Nigeriaan ja Intiaan, johon Kimmo Kääriäinen vastasi, että mikäli sellaiseen päädytään, se olisi syytä tehdä kansainvälisten kirkkoliittojen kautta). ”Onko jooga kirkon oppia edistävää toimintaa” kysyi eräs edustaja. Piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen vastasi perusteellisesti mm. selvittäen, mitä kristillinen jooga ei voi olla ja että sellainen voisi olla tietyin ehdoin mahdollista, kun sen sijaan lähetystyöntekijänäkin toiminut Tauno Pihlava suositteli selkeää rajaa ja synkretismin välttämistä. Itse kannatan Tauno Pihlavan linjaa. Puheenvuorot tulevat kirkolliskokouksen kotisivuille sanatarkasti luettaviksi yleensä parin päivän viiveellä osoitteessa: http://kappeli2.evl.fi/kkoweb.nsf/Puheenvuorot%20istuntokausittain?OpenView&Start=1&Count=1000&Expand=1#1

Kirkolliskokouksen iloja

Olen tällä viikolla kirjannut varsin kuivasti pitkiä tekstejä ihmisten puheenvuoroista. Syy tähän on se, että haluan sekä minua äänestäneille että arkkihiippakunnan ja miksei muunkin seurakuntaväelle informoida, millaisia asioita on keskusteluissa nostettu esiin. Kirkolliskokouksessa on toki muutakin elämää, vaikka varsin suuri prosentti ajasta kuluu täysistunnoissa tai valiokunnissa istuessa. Turun kristillisen opiston ruoka on herkullista ja monipuolista ja tunnin tauot lounaalla 11.30-12.30 ja päivällisellä klo 17-18 ovat virkistäviä mahdollisuuksia tutustua uusiin ihmisiin ja verestää vanhoja tuttavuuksia. Täysistunnot ovat julkisia ja niitä on mahdollista kuunnella salin takaosassa ja mahdollisen ruokailun voi maksaa vastaanottoon. Täällä voi tavata liudan kirkollisia julkkiksia, paljon muitakin kuin edustajia, mm. Kirkkohallituksen väkeä ja toimittajia. Lobbaamista ja verkostoitumista on nähtävissä ja koettavissa. Ruokapöytäkeskusteluissa on hauska välillä lennokkaasti taittaa teologista peistä (kenellä siihen vain taitoa riittää) tai kuulla kertomuksia kunkin arkitodellisuudesta tai vaikkapa saada vinkkejä hyvistä vaatekaupoista tai hajuvesimerkeistä. Joskus tulee myös vetäytyneeksi jonkun matkakumppanin kanssa rukoilemaan – tai yöuni pakenee silmistä, kun monta tuntia vain rukoilee eri henkilöiden tai tilanteiden puolesta, vaikka alun perin kahvi olisikin syyllinen hereillä pysymiseen… Käsikirjavaliokunnassa aloitamme istunnot virrenveisuulla; samalla saa jättää taukojen hälyn taakseen ja pyytää siunausta, keskittymiskykyä ja viisautta käsiteltäviin asioihin. Toukokuussa kerroin valiokunnan laajasta asiantuntemuksesta, mitä tullaan tarvitsemaan nelivuotiskauden loppupuolella virsikirjan lisävihkon hyväksymistä valmisteltaessa. Sihteerimme Pauliina Uhinki-Suominen on Liedon kappalainen, koulutukseltaan sekä kanttori että pappi. Aamuin ja illoin on mahdollista uida, saunoa, lenkkeillä, pelata jalkapalloa, lentopalloa tai sählyä, jos vain voimat riittävät ja silmät pysyvät auki. Vapaamuotoiset kohtaamiset ovat tärkeä osa yhteisöksi kasvamista ja yhteyden tiivistymistä.

Hallinnonpuhdistustako tarvitaan ;)

Seurakuntarakennekeskustelun jatkosta poimintoja (ke 7.11.klo 9 ja klo 18 täysistunnosta) Pertti Simola, kirkkoherra Helsingistä ja talousvaliokunnan kokenut puheenjohtaja kiinnitti huomiota lääninrovastin mahdollisuuteen vähentää jännitteitä seurakuntien ja yhtymän välillä; joko puheenjohtajana tai kaikkien esimiehenä häntä tarvitaan pääsemään asioihin kiinni jo valmisteluvaiheessa, mikä palvelisi kaikkien etua. Jari Kemppainen haastoi parokiaalijärjestelmän viittaamalla tilanteeseen Pälkäneellä, jossa kesäasukkaita saattaa olla toistakymmentätuhatta ja pohti tulevaisuudenkuvaa tilanteessa, jossa työntekijöitä on kenties puolet vähemmän kuin nykytilanteessa. Saamelaisten edustaja Veikko Guttorm kiitti piispa Salmea saamelaisten tukemisesta ja kuinka mieltä lämmittävää on kuulla jumalanpalveluksessa Isä meidän tai Herran siunaus omalla kielellä, äidinkielellä, joka on tunteiden kieli. Pirjo Ala-Kapee-Hakulisen mielestä jokaisen jäsenen on voitava kokea ylpeyttä kirkkoon kuulumisesta ja toivoi ”hallinnonpuhdistusta”. Eivor Pitkänen totesi, että seurakuntarajoja piirtämällä ei synny yhteisöjä ja toivoi, että mallin tavoitteena olisi ”kirkon paikallisrakenteen uudistaminen”. Pitkänen puhui Jyväskylän suuren seurakunnan aluetyöstä ja Tuulikki Väliniemi jatkoi toivomalla, että hyväksi koettu tilanne siellä säilyisi ennallaan ja pohti lääninrovastin suhdetta piispan hengelliseen johtajuuteen. Piispa Peura pohti samaa ja myös lääninrovastin suhdetta muihin kirkkoherroihin. Ilkka Pöyhönen toivoi ennen kaikkea, että hallinnon uudistamisten keskellä emme antaisi kirkosta riitaisaa kuvaa. Minusta tämä lähetekeskustelu on ollut varsin yksimielistä ja tasapainoista. Ahvenanmaan edustaja Peter Lindbäck valotti Ahvenanmaan tilannetta (itsehallinto, n. 28 000 asukasta jaettuna 16 kuntaan) ja Stig Kankkonen kehotti pohtimaan, mihin leveämpiä harteita tarvitaan. Heikki Hiilamo halusi kiirehtiä päälinjoista päättämistä ja Kirsi Hiilamo ihmetteli useiden päällekkäisten johtajien tarpeellisuutta ja kehotti kiinnittämään huomiota väestörakenteeseen (yö- vai päiväväestöä). Marjatta Pulkkinen taisi viitata yhteistyön tarpeellisuuteen mm. perehtymisessä erikoisaloihin kuten kilpailutussäännöksiin ja Tauno Pihlava kehotti kirkkoa olemaan rohkeasti kirkko; molemmat kannattivat perusmallia. Nyt on käytetty 42 puheenvuoroa ja ainakin yhdeksän puheenvuoroa on odottamassa illan klo 18 täysistuntoa.

Tämä blogipohja ei näköjään säilytä tekstin muotoiluja, kuten alleviivauksia ja kappalejakoja, joten lukeminen lienee hankalaa.

Yhtymämallia ja Räsäsen puheita

6.11.2012 Uusi seurakuntayhtymä 2015 –malli Maanantaina alkoi koko Suomen kirkkoa koskevan tärkeän uuden mallin lähetekeskustelu. Sain käyttää kuudennentoista puheenvuoron ja minun jälkeen on vielä odottamassa kymmenkunta puheenvuoropyyntöä. Keskustelu jatkuu vasta huomenna keskiviikkona täysistunnossa. Suhteessa malliin on tällä hetkellä olemassa kolmenlaisia seurakuntia: itsenäiset seurakunnat, valmiit yhtymät kuten Helsinki, Tampere ja Turku sekä seurakuntaliitoksen kokeneet seurakunnat (Annika Määttänen esitteli Salon yhden seurakunnan mallin), joiden sisällä esiintyy monenlaisia malleja. Lähtökohdat ja sovellutukset tulevat olemaan moninaisia ja päätökset on viime kädessä tehtävä paikallisesti. Uusi malli sai varsin laajaa kannatusta; seurakuntia on laajasti kuultu ja Terhi Jormakka selkeäsanaisesti kirjoittanut palautteen aloitteen liitteeseen. Paikallisseurakunnan merkityksen korostus koettiin hyvänä. Mallin perusajatus on tuttu ja nyt sitä on mahdollista kehittää tai sitten paikallisesti soveltaa, esimerkiksi siinä, millä perusteilla rahanjako suoritetaan tai mikä toiminta hoidetaan yhteisesti ja mikä paikallisseurakunnissa. Pienissä seurakunnissa voi mielestäni harkita sitäkin, tehdäänkö yhteinen seurakuntatyö, esimerkiksi erityisnuorisotyö, ylhäältä päin organisoidusti vai alhaaltapäin, vapaaehtoisen yhteistyön pohjalta. Työvoiman joustava käyttö yhtymän sisällä on hieno mahdollisuus, jonka tarkoitus on säästää aikaa ja rahaa välttymällä jatkuvilta työhönottoprosesseilta, mutta herättää myös kysymyksen, miten osataan kirjoittaa auki sen pelisäännöt riittävän täsmällisesti ja minkä verran työntekijällä itsellään on sananvaltaa esimerkiksi siinä, kuinka monessa seurakunnassa hän joutuu toimimaan tai kuinka usein vaihtamaan työtehtävää. Malli on joiltain osin uusi ja siksikin sille toivottiin uutta nimeä, ei rakennetta korostavaa, vaan paikallisuutta, esimerkiksi Kainuun seurakunnat. Mallissa ehdotetaan yhtä suoraa vaalia: seurakuntalaiset valitsisivat oman seurakuntaneuvoston jäsenet, jotka vuorostaan valitsisivat yhteisen kirkkovaltuuston jäsenet. Tässä kannatan itse kahta suoraa vaalia eli että myös yhteinen kirkkovaltuusto valittaisiin suoralla vaalilla, minusta muunlainen ratkaisu on demokratian kaventamista. Unohdin sen omassa puheenvuorossani sanoa ääneen, mutta se nousi esiin useissa kannanotoissa. (Kun kuuntelee 15 puheenvuoroa ja samalla pyrkii karsimaan omasta puheenvuorostaan turhan toistamisen, on välillä hankalaa muotoilla puhettaan loogiseksi…). Yhtymärakenteen tulisi mallina palvella yhteisen omaisuuden, talouden, hallinnon ja henkilöstön hoitoa. Aulikki Mäkinen totesi osuvasti: yhtymä ei omista seurakuntia, vaan seurakunnat yhtymän. Määräenemmistösäännökset Aloitteessa on tarkoitus tarkentaa ja mahdollisesti vähentää asioita, joista on päätettävä määräenemmistöllä ja selkeyttää, miten kiistanalaiset asiat ratkaistaan eli lausunto voidaan pyytää laajennetulta puhemiesneuvolta, johon kuuluisivat valiokuntien puheenjohtajien, puheenjohtajiston lisäksi hiippakuntien piispat. Lapsivaikutusten arviointi Tästä ja lasten kuulemisesta on tarkoitus tulla lakisääteistä. Mm. nämä asiat menevät valiokuntiin perusteellisesti pohdittaviksi ja tulevat sen jälkeen päätettäviksi täysistuntoon. Käsikirjavaliokunta, jossa itse olen, keskustelee vilkkaasti ja monipuolisesti mietinnöstämme koskien viittomakielistä kodin siunaamisen kaavaa ja uusi sihteerimme Pauliina Uhinki-Suominen koostaa hämmästyttävän nopeasti polveilevasta keskustelustamme olennaiset asiat. Tämä blogikirjoitus on aivan liian pitkä, mutta heijastaa asioiden paljoutta näinä parina päivänä. Sisäministeri Päivi Räsänen piti puheen opetusministeriön tarjoamilla perinteisillä kakkukahveilla kolmesta haastavasta aiheesta: afgaanipakolaisten nälkälakosta, eutanasiasta ja abortista. Oletettavaa tietenkin oli, että riipaisevista aiheista ei voi puhua ilman, etteikö sydäntä riipaisisi. Kuulijoiden kiusaantuneisuuden asteen punnitsemista tärkeämpää olisi pohtia, teemmekö kirkossa jotain sen suhteen, että jotkut ihmiset oikeasti kärsivät ja kuolevat. Teenkö minä jotain? Muuten tänä tiistaipäivänä oli monilla valiokunnilla pitkiä kokouksia mietintöjen valmistelujen merkeissä. Meillä käsikirjavaliokunnassa oli vain kaksi tunnin kokousta; mietintö toivottavasti kypsyy huomenna kolmatta käsittelyä kohti. Hiilamot näyttävät blogissaan toivovan vauhdikkaampaa etenemistä asioissa; ehkä joissain asioissa itsekin toivoisi, että voisi toimia tavalla, jolla koptipaavi valittiin: lapsi nostaa lipukkeen maljasta…