Hallinnonpuhdistustako tarvitaan ;)

Seurakuntarakennekeskustelun jatkosta poimintoja (ke 7.11.klo 9 ja klo 18 täysistunnosta) Pertti Simola, kirkkoherra Helsingistä ja talousvaliokunnan kokenut puheenjohtaja kiinnitti huomiota lääninrovastin mahdollisuuteen vähentää jännitteitä seurakuntien ja yhtymän välillä; joko puheenjohtajana tai kaikkien esimiehenä häntä tarvitaan pääsemään asioihin kiinni jo valmisteluvaiheessa, mikä palvelisi kaikkien etua. Jari Kemppainen haastoi parokiaalijärjestelmän viittaamalla tilanteeseen Pälkäneellä, jossa kesäasukkaita saattaa olla toistakymmentätuhatta ja pohti tulevaisuudenkuvaa tilanteessa, jossa työntekijöitä on kenties puolet vähemmän kuin nykytilanteessa. Saamelaisten edustaja Veikko Guttorm kiitti piispa Salmea saamelaisten tukemisesta ja kuinka mieltä lämmittävää on kuulla jumalanpalveluksessa Isä meidän tai Herran siunaus omalla kielellä, äidinkielellä, joka on tunteiden kieli. Pirjo Ala-Kapee-Hakulisen mielestä jokaisen jäsenen on voitava kokea ylpeyttä kirkkoon kuulumisesta ja toivoi ”hallinnonpuhdistusta”. Eivor Pitkänen totesi, että seurakuntarajoja piirtämällä ei synny yhteisöjä ja toivoi, että mallin tavoitteena olisi ”kirkon paikallisrakenteen uudistaminen”. Pitkänen puhui Jyväskylän suuren seurakunnan aluetyöstä ja Tuulikki Väliniemi jatkoi toivomalla, että hyväksi koettu tilanne siellä säilyisi ennallaan ja pohti lääninrovastin suhdetta piispan hengelliseen johtajuuteen. Piispa Peura pohti samaa ja myös lääninrovastin suhdetta muihin kirkkoherroihin. Ilkka Pöyhönen toivoi ennen kaikkea, että hallinnon uudistamisten keskellä emme antaisi kirkosta riitaisaa kuvaa. Minusta tämä lähetekeskustelu on ollut varsin yksimielistä ja tasapainoista. Ahvenanmaan edustaja Peter Lindbäck valotti Ahvenanmaan tilannetta (itsehallinto, n. 28 000 asukasta jaettuna 16 kuntaan) ja Stig Kankkonen kehotti pohtimaan, mihin leveämpiä harteita tarvitaan. Heikki Hiilamo halusi kiirehtiä päälinjoista päättämistä ja Kirsi Hiilamo ihmetteli useiden päällekkäisten johtajien tarpeellisuutta ja kehotti kiinnittämään huomiota väestörakenteeseen (yö- vai päiväväestöä). Marjatta Pulkkinen taisi viitata yhteistyön tarpeellisuuteen mm. perehtymisessä erikoisaloihin kuten kilpailutussäännöksiin ja Tauno Pihlava kehotti kirkkoa olemaan rohkeasti kirkko; molemmat kannattivat perusmallia. Nyt on käytetty 42 puheenvuoroa ja ainakin yhdeksän puheenvuoroa on odottamassa illan klo 18 täysistuntoa.

Tämä blogipohja ei näköjään säilytä tekstin muotoiluja, kuten alleviivauksia ja kappalejakoja, joten lukeminen lienee hankalaa.

Yhtymämallia ja Räsäsen puheita

6.11.2012 Uusi seurakuntayhtymä 2015 –malli Maanantaina alkoi koko Suomen kirkkoa koskevan tärkeän uuden mallin lähetekeskustelu. Sain käyttää kuudennentoista puheenvuoron ja minun jälkeen on vielä odottamassa kymmenkunta puheenvuoropyyntöä. Keskustelu jatkuu vasta huomenna keskiviikkona täysistunnossa. Suhteessa malliin on tällä hetkellä olemassa kolmenlaisia seurakuntia: itsenäiset seurakunnat, valmiit yhtymät kuten Helsinki, Tampere ja Turku sekä seurakuntaliitoksen kokeneet seurakunnat (Annika Määttänen esitteli Salon yhden seurakunnan mallin), joiden sisällä esiintyy monenlaisia malleja. Lähtökohdat ja sovellutukset tulevat olemaan moninaisia ja päätökset on viime kädessä tehtävä paikallisesti. Uusi malli sai varsin laajaa kannatusta; seurakuntia on laajasti kuultu ja Terhi Jormakka selkeäsanaisesti kirjoittanut palautteen aloitteen liitteeseen. Paikallisseurakunnan merkityksen korostus koettiin hyvänä. Mallin perusajatus on tuttu ja nyt sitä on mahdollista kehittää tai sitten paikallisesti soveltaa, esimerkiksi siinä, millä perusteilla rahanjako suoritetaan tai mikä toiminta hoidetaan yhteisesti ja mikä paikallisseurakunnissa. Pienissä seurakunnissa voi mielestäni harkita sitäkin, tehdäänkö yhteinen seurakuntatyö, esimerkiksi erityisnuorisotyö, ylhäältä päin organisoidusti vai alhaaltapäin, vapaaehtoisen yhteistyön pohjalta. Työvoiman joustava käyttö yhtymän sisällä on hieno mahdollisuus, jonka tarkoitus on säästää aikaa ja rahaa välttymällä jatkuvilta työhönottoprosesseilta, mutta herättää myös kysymyksen, miten osataan kirjoittaa auki sen pelisäännöt riittävän täsmällisesti ja minkä verran työntekijällä itsellään on sananvaltaa esimerkiksi siinä, kuinka monessa seurakunnassa hän joutuu toimimaan tai kuinka usein vaihtamaan työtehtävää. Malli on joiltain osin uusi ja siksikin sille toivottiin uutta nimeä, ei rakennetta korostavaa, vaan paikallisuutta, esimerkiksi Kainuun seurakunnat. Mallissa ehdotetaan yhtä suoraa vaalia: seurakuntalaiset valitsisivat oman seurakuntaneuvoston jäsenet, jotka vuorostaan valitsisivat yhteisen kirkkovaltuuston jäsenet. Tässä kannatan itse kahta suoraa vaalia eli että myös yhteinen kirkkovaltuusto valittaisiin suoralla vaalilla, minusta muunlainen ratkaisu on demokratian kaventamista. Unohdin sen omassa puheenvuorossani sanoa ääneen, mutta se nousi esiin useissa kannanotoissa. (Kun kuuntelee 15 puheenvuoroa ja samalla pyrkii karsimaan omasta puheenvuorostaan turhan toistamisen, on välillä hankalaa muotoilla puhettaan loogiseksi…). Yhtymärakenteen tulisi mallina palvella yhteisen omaisuuden, talouden, hallinnon ja henkilöstön hoitoa. Aulikki Mäkinen totesi osuvasti: yhtymä ei omista seurakuntia, vaan seurakunnat yhtymän. Määräenemmistösäännökset Aloitteessa on tarkoitus tarkentaa ja mahdollisesti vähentää asioita, joista on päätettävä määräenemmistöllä ja selkeyttää, miten kiistanalaiset asiat ratkaistaan eli lausunto voidaan pyytää laajennetulta puhemiesneuvolta, johon kuuluisivat valiokuntien puheenjohtajien, puheenjohtajiston lisäksi hiippakuntien piispat. Lapsivaikutusten arviointi Tästä ja lasten kuulemisesta on tarkoitus tulla lakisääteistä. Mm. nämä asiat menevät valiokuntiin perusteellisesti pohdittaviksi ja tulevat sen jälkeen päätettäviksi täysistuntoon. Käsikirjavaliokunta, jossa itse olen, keskustelee vilkkaasti ja monipuolisesti mietinnöstämme koskien viittomakielistä kodin siunaamisen kaavaa ja uusi sihteerimme Pauliina Uhinki-Suominen koostaa hämmästyttävän nopeasti polveilevasta keskustelustamme olennaiset asiat. Tämä blogikirjoitus on aivan liian pitkä, mutta heijastaa asioiden paljoutta näinä parina päivänä. Sisäministeri Päivi Räsänen piti puheen opetusministeriön tarjoamilla perinteisillä kakkukahveilla kolmesta haastavasta aiheesta: afgaanipakolaisten nälkälakosta, eutanasiasta ja abortista. Oletettavaa tietenkin oli, että riipaisevista aiheista ei voi puhua ilman, etteikö sydäntä riipaisisi. Kuulijoiden kiusaantuneisuuden asteen punnitsemista tärkeämpää olisi pohtia, teemmekö kirkossa jotain sen suhteen, että jotkut ihmiset oikeasti kärsivät ja kuolevat. Teenkö minä jotain? Muuten tänä tiistaipäivänä oli monilla valiokunnilla pitkiä kokouksia mietintöjen valmistelujen merkeissä. Meillä käsikirjavaliokunnassa oli vain kaksi tunnin kokousta; mietintö toivottavasti kypsyy huomenna kolmatta käsittelyä kohti. Hiilamot näyttävät blogissaan toivovan vauhdikkaampaa etenemistä asioissa; ehkä joissain asioissa itsekin toivoisi, että voisi toimia tavalla, jolla koptipaavi valittiin: lapsi nostaa lipukkeen maljasta…

”Herrastanne kerskatkaa, autuudesta iloitkaa, kehottakaa kaikkia ahkeroimaan uskossa:” Virsi 334:2 b-sävel Näin riemukkain ajatuksin ja sävelin aloitimme tämän marraskuun 2012 kirkolliskokouksen Maarian kirkossa Espoon hiippakunnan edustajien ja heidän piispansa Tapio Luoman johdolla. Maanantaipäivä oli hyvin tiivis, koska valiokuntien piti päästä aloittamaan työtään ja sekä kirkon toimintasuunnitelmasta että uudesta seurakuntarakenteesta käydä lähetekeskustelu. Toimintasuunnitelmassa nostin esiin mm. Helsingin hiippakunnan innostavat tavoitteet mm. erilaisten jumalanpalvelusten ja kannustavan johtamiskulttuurin suhteen ja Porvoon hiippakunnan musiikkistrategian jalkauttamisen. Vertasin toimintasuunnitelmaa v. 2011 tilastolliseen vuosikirjaan, ihmettelin nuorisotyönohjaajien määrän vähenemistä 78:lla (10 vuodessa – tosin oikea luku oli peräti 91 – luin nimittäin sekä v.2010 että v. 2011 tilastokirjaa ja puheeseeni tuli ko. kohdassa tieto v.2010) – mistä johtunee. Huolestuttava asia ja mietin, mihin nuorisotyöntekijät tarvitsisivat tukea, kun heiltä vaaditaan nykyisin paljon: usein rippikoulun käytännön organisointi tulee heidän vastuulleen ja sosiaalisessa mediassa toimiminen. Ensi vuonna on mielenkiintoinen kuntien, seurakuntien ja järjestöjen Nuori2013 –tapahtuma, jossa on tarkoitus verkostoitua. Tapahtumaa suojelee tasavallan presidentti ja sinne odotetaanm 2000 nuorisotyön toimijaa. Havahduin myös siihen, kuinka erittäin hyvin tavoittavat työmuodot ovat lastenohjaajien vastuulla: päiväkerhot, perhekerhot, iltapäiväkerhot, päiväkotien mentorointi ja uskontokasvatus. Esimerkiksi päiväkerhoissa käy 27 % 3-5-vuotiaista lapsista ja lastenohjaajilla on paljon ovensuukohtaamisia, joita ei tilastoida, mutta joista muutamat johtavat jopa sielunhoitosuhteisiin. Mietin, ovatko papit riittävästi mukana kristillisessä kasvatuksessa ja pohdin, onko lastenohjaajien palkkaero pappeihin liian suuri. Lastenohjaajien keskimääräinen palkka on 2035 e/kk, kun seurakuntapapilla se on n. 3000 e/kk. Diakonia-ammattikorkeakoulu on onneksi kehittämässä varhaiskasvatuksen koulutusta. Seurakunnissa on keskimäärin 4 kuoroa/srk ja kolme soitinyhtyettä, joista jälkimmäisiin lasketaan lasten musiikkileikkikoulut. Soitinyhtyeiden määrä on 5 vuodessa lisääntynyt huimasti, v. 2007 niitä oli 8673 ja nyt 15 499! Näillä lienee vaikutusta jumalanpalveluselämään ja näiden kautta tavoitetaan perheitä ja työikäisiä. Onneksi Kirkkohallituksen Jumalanpalvelus ja yhteiskunta –yksikkö on perustamassa yhteistoimintaryhmän kirkkomusiikkitoimijoiden kesken ja Kirkon koulutuskeskus uudistaa kanttorien täydennyskoulutusta. Mietin myös, pitäisikö seurakuntalaisista koota musiikkityön tiimejä kanttorien avuksi. Kansliapäällikkö Jukka Keskitalo totesi toimintasuunnitelmaa esitellessään, että jumalanpalvelushankkeessa on tuloksia nähty ja osallistujamäärät ovat sen myötä kasvaneet. Porvoon piispa Björn Vikström katsoi tulevaisuuteen miettien, mitä tapahtuu, jos kirkkohallituksen seurakuntamaksuja onkin pienennettävä. Hän vierasti keskusjohtoisia hankkeita vanhanaikaisena hierarkkisuutena ja koki esimerkiksi yhteisen Verkko-hankkeen ja sen myötä tulevan seurakuntien kotisivujen yhtenäisen ilmeen liian yhdenmukaistavana ja joustamattomana ”se sotii ihmisluontoa ja internetin käyttäjiä vastaan”, esimerkiksi aktiivit käyttäjät haluavat ilmeiden muuttuvan usein ja haluavat luoda omia ratkaisuja. Olen monessa kohdin piispan kanssa samaa mieltä; paikallinen tekeminen vahvistaa identiteettiä ja saa olla persoonallisen oloista. Jatkan seurakuntarakennekeskusteluista myöhemmin, pitää piipahtaa syömässä.

Ke 9.5.2012 Isospankkia ja siunaamismaksuja On ollut mielenkiintoista osallistua puhemiesneuvoston kokouksiin, jotka ovat varsin lyhyitä ja käytännöllisiä. Niissä tehdään ehdotus, mihin valiokuntaan mikin asia lähetetään. Tänään oli kiire päivä, kun edustajat vain puhuivat ja puhuivat ja puhuivat...eli täysistunto vain venyi ja olisi pitänyt ehtiä saada valiokunta kuvaan ja juosta kahden valiokunnan väliä, kun molemmille oli tärkeä tänään juuri päiväsaikaan saada tiettyjä asioita eteenpäin eikä tyhjää väliä tahtonut jäädä minnekään, kun puhemiesneuvostokin kokoontui kahdesti. Onneksi ehdimme käsikirjavaliokunnassa puoli tuntia kuunnella jumalanpalveluselämän hankekoordinaattoreita Ulla Tuovista ja Timo-Matti Haapiaista. Minä ehdin oppia ainakin, että parityöskentely on stimuloivaa, kirkkoherrat tarvitsisivat foorumia suunnitella jumalanpalveluksia, seurakuntarakenneuudistuksessa pitäisi miettiä, mikä on työalojen suhde jumalanpalvelukseen ja jumalanpalvelusyhteisöihin (omat kärjistetyt esimerkkini: jos diakonian johtava työntekijä keskittää vanhusten toiminnan ja myös kirkot keskustaan ja karsii sivukappeleiden vastaavat kokonaan tai kopioi saman toimintamallin jokaiseen kappeliin ottamatta huomioon alueiden perinteitä, omaleimaisuutta tai ottamatta seurakuntalaisia mukaan luomaan oman näköistään toimintaa). Hankkeesta on tehty mainio esite "Tiellä - På väg", jossa on mm. hankkeen löytöjä. Omassa valiokunnassamme myös Tiina Reinikainen ja Liisa Teräslahti tuntevat hanketta sisältäpäin, mutta heidän haastattelunsa jäi tuonnemmaksi samoin kuin muidenkin jumalanpalveluskokemukset, esim. piispa Askolan Geneven ekumeeniset kokemukset, Pälkäneen Jari Kemppaisen kasvavat jumalanpalveluskäyrät, Jaakko Löytyn senegalilaiset ja körttiläiset sävyt, Martti Murtoperän keskipohjalaiset kirkkomusiikit, Anna-Mari Kaskisen maailmankylämaisemat, Göran Stenlundin ruotsinkielisen virsikirjan luomistuskat (tai -ilot), Kirsi Hiilamon diakonianäköalat ja Pasi Palmun evankeliset äänet. Ja tietysti minun ja sihteeri Henri Lehtolan kokemukset myös. Kuten huomaatte, valiokuntamme on harvinaisen monipuolinen. Tänään pidettiin useita hyviä puheita, painavia näkemyksiä, puhetaitoa ja ilmaisun kauneutta. Kirkon Ulkoasiain Neuvoston toimintakertomus kirvoitti paljon kannanottoja ja kysymyksiä. Edustajien puheethan voi lukea sekä istuntokausittain että edustajittain pienellä viiveellä kokonaisuudessaan Kirkolliskokouksen kotisivuilta. Tässä linkki mm. em. keskusteluun http://kappeli.evl.fi/kkoweb.nsf/Puheenvuorot%20istuntokausittain?OpenView&Start=1&Count=30&Expand=1.5.7#1.5.7 Myös yli 50 vuotta olevien kirkkojen suojeluun liittyvä lakiesitys avasi monia näkökulmia eri seurakuntien todellisuuteen. Esitystä olen kuullut perusteltavana mm. eri yhteistyötahojen yhteistyön helpottamisena. Piispa Häkkinen avasi ongelmakentän moninaisuutta kirkkojen tulevaisuuden suhteen. Keskustelussa kuulin erityisesti kysymyksen, riittäisikö suojelun sijasta pakollinen lausunto Museovirastolta jo suunnitteluvaiheessa. Lakivaliokunta tekee asiasta mietinnön, johon palaamme marraskuussa. Kirkkoon kuulumattoman hautaan siunaamistoimitukseen liittyvien maksujen keskustelu oli pitkä ja monipolvinen. Kaisanlahti tiivisti asian näkökulmakysymykseksi: punnitsemmeko sitä oikeudenmukaisuus- vai evankeliumin julistuskysymyksenä. Åstrandin mielestä tällaisten maksujen myötä seurakunnan jäsenyys muuttuisi asiakassuhteeksi - ja kirkko siis palveluiden tuottajaksi. Paras puhe oli mielestäni Päivi Linnoisella. Hän aloitti anekdootilla "Meidänpä isä hautaa/siunaa teidät kaikki". Hän muistutti mm. piispainkokouksen lausumista sanoista, että hautaan siunaamisessa ihminen jätetään Jumalan haltuun ja kirkko julistaa evankeliumia Kristuksesta ja kehotti meitä suostumaan tässä asiassa "piinattavaksi". Kirkkohallituksen kyselytunti on hieno mahdollisuus saada huolellisesti valmisteltuja vastauksia edustajia kiinnnostavista asioista kirkkohallituksen virkamiehiltä. Jo aiemmin tänään kuulimme Leena Rantasen perusteellisen selvityksen kirkon eettisestä sijoittamisesta, nyt mm. Pirjo Pihlaja näytti ruudulle pitkän luettelon valmisteilla olevista säädöshankkeista ja totesi seitsemän asian odottavan eduskunnan nuijankopautusta, minkä jälkeen totesimme, ettei kaiken voi odottaa tapahtuvan ihan huomenna tai ensi viikolla. Esiin nousi myös kysymys, miten Suomen kirkko tukee vainottuja kristittyjä. Yleensä se tapahtuu kirkkoliitojen kautta, esimerkiksi Luterilaisen Maailmanliiton, jolloin puheenvuoro on painavampi kuin yksittäisen kirkon. Aloitteita tuli tältä keväältä kaikkiaan kuusi liittyen kirkkoon kuulumattoman hautaan siunaamiseen, kielistrategiaan, matalan kynnyksen toimintatapoihin, kasteopetuksen laajentamiseen & rippikoulun varhentamiseen ja valtakunnallisen isospankin luomiseen (nuorin edustajamme Katri Korolainen-Virkajärvi ja toinen alle 30-v. Janne Kaisanlahti toivat aloitteen viime viikonlopun Kirkon Nuorisopäivien Kirkko 2020 -seminaarista). Moni aloite liittyy seurakunnan käytännön työhön ja hengellisyyden ja yhteisöllisyyden vahvistamiseen - taitaa olla hyviä keskusteluja ja prosesseja tulossa! Huomenna käydään niistä lähetekeskusteluja. Olen itse to-pe Helsingissä tohtorikurssilla. Hyvästelin kenttäpiispa Niskasen, jolla on viimeinen kirkolliskokousviikko meneillään. Hän on ollut uskollinen lentopallonpelaaja aamuisin ani varhain.

Pj ja vpj 8.5.2012 Asun kokouspaikalta kolmen kilometrin päässä, Raunistulan puutaloalueella, entisen Maarian kunnan alueella ja on mukava aamuisin pyöräillä opistolle - tosin kuuden-seitsemän maissa oli ulkomittari nollan tienoilla, joten oli hieman viileää. Lentopalloon oli tullut uusia, ainakin Ritva Viitala Tampereen hiippakunnasta ja meillä oli antoisa peli rennoissa tunnelmissa. Erään keskeisen pelaajan, kenttäpiispa Niskasen viimeinen istuntokausi meneillään. Pelin jälkeen menin kirjoittamaan puhettani, sillä halusin toimintakertomuksesta nostaa joitain helmiä esiin ja lisäksi pohtia, mistä sen työkaluista voi olla hyötyä rakennemuutoksessa. Erityisen ilahtunut olin Espoon hiippakunnasta, jossa hiippakuntasihteeri on jo kahdesti (eri henkilö) kiertänyt KAIKKI seurakunnat ja kartoittanut jumalanpalveluksen kehittämistoiveita ja työntekijöiden hengellistä elämää. Todellista huolenpitoa ja tukemista! Stig Kankkonen veisautti meille aamuvirreksi "Joka aamu on armo uus" ja olisimme vieruskaverini Tapio Seppälän kanssa mielellään laulaneet kaikki kolme säkeistöä, mutta saimme laulaa vain kaksi. Sen jälkeen kaikki eteni vauhdilla siten, että minusta tuli sekä käsikirjavaliokunnan puheenjohtaja että kansliavaliokunnan varapuheenjohtaja. Valiokuntamme virallinen edustaja piispa Irja Askola kuuluu niihin, joiden mielestä piispa ei itsestään selvästi ole valiokunnan puheenjohtaja ja vastaanpyristelyjeni, avoimen keskustelun ja umpilippuäänestyksen jälkeen sitten tuohon pestiin päädyin. Mutta mikäs on päätyessä, kun jäsenistö on sanavalmis ja monitaitoinen ja valiokunnilla on kirkkohallituksen valitsemat pätevät sihteerit valmistelemassa ja jakamassa tietotaitoaan (meillä Henri Lehtola) ja verkostojaan. Valiokunnassa veisasimme jäsenemme Jaakko Löytyn sanoittaman virren 501 "Kuule, Isä taivaan, pyyntö tää" (olikohan se kunnollista veisaamista vai enemmän laulamista...) Juoksutin valiokuntaani ympäri opistoa ala- ja yläkerrassa, sillä käsikirjavaliokunnan huone oli vaihtanut viime marraskuusta paikkaa ja sain vasta juuri ennen täysistuntoa tietää, että minut on määrätty kokoonkutsujaksi. Valiokunta osoittautui harvinaisen kärsivälliseksi - huone oli lopulta pihan toisella puolella olevassa kurssirakennuksessa. Hupaista oli, kun tulin hieman myöhästyneenä kansliavaliokuntaan, olivat he ehtineet valita minut sinne varapuheenjohtajaksi - "me olimme päätösvaltaisia ilman sinuakin". Tuskin minua siinä roolissa tarvitaan. Antti Sipola tuli puheenjohtajaksi ja tarttui heti reippaasti toimeen. Päädyimme siis Antin kanssa täten myös puhemiehistöön, jonka tehtävä on tehdä ehdotukset, mihin valiokuntaan asiat etenevät lähetekeskustelusta. Koska uusia edustajia on paljon, lähes kaksi kolmasosaa, voi siis tällainen vasta toisen kauden edustajakin yhtäkkiä joutua vaativaan tehtävään. Onneksi siitä ei ole yksin vastuussa, vaan jokainen tulee varmasti osallistumaan parhaan taitonsa mukaan. Tänään tutustuimme toisiimme ja kerroimme polustamme kirkolliskokoukseen. Ruoaksi oli tänään pitkä lista herkkuja, mm. kala-alkupaloista pidän ja kaalikääryleitä syö mielellään, kun ei niitä itse tule tehtyä. Sisäministeri Päivi Räsänen piti raikkaan ja valoisan puheen, kannusti meitä työssämme ja tilannetta juhlisti pöytiin tarjoiltu Opetus- ja kulttuuriministeriön keväänkeltainen kakku. Parissa päivässä olen ehtinyt tutustua ehkä pariinkymmeneen uuteen edustajaan, mutta ainakin kaksi on vielä, joita haluan huomenna jututtaa. Hämmästyttävän vähän jää aikaa jutusteluun, koska ruokaillessa ei kuitenkaan viitsi koko ajan muuttaa paikkaa. Jäin uusien edustajien perehdytystä kuuntelemaan; aina siellä jokin uusi tiedon jyvänen ilmenee. Toimintakertomuskeskustelusta jäi mieleen mm. Sammeli Juntusen kysymys, onko Pyhä-painpisteeseen liittyen ollut riittävästi teologista osaamista ja Pekka Särkiön toive, että Pyhä-painopisteen asita liittyisivät jotenkin seurakunnan perustyöhön siten, ettei sitä koettaisi jotenkin ylimääräiseksi asiaksi, näin se motivoisi paremmin. Perhesurmiakin sivuttiin ja sitä, miten viranomaisyhteistyötäkin pitäisi koordinoida. Tauno Pihlava kiinnitti huomiota jäsenistön laskevaan trendiin ja vihjasi asiakastutkimuksen tekemiseen asian parantamiseksi. Pekka Heikkilä tiesi televisiojumalanpalvelusten katselijalukujen pienentyneen varsin paljon viimeisen kymmenen vuoden aikana ja toivoi asialle jotain tehtävän. Mielenkiintoista nähdä, saammeko neljässä vuodessa aikaan jotain konkreettista. Rukoilin eilen illalla jokaisen edustajan puolesta ja tänään odottaessani puheenvuoroani edessä olevalla tuolilla rukoilin myös. On aina niin jännittävä odottaa, miten Jumala rukouksiin vastaa. Hyviä keskusteluja on saanut käydä usean edustajan kanssa. Erään kanssa puhuimme juuri siitä, kuinka joskus kokee näissä hallintoasioissakin johdatettavan ja kuinka se yhteistyö tuntuu siinä tärkeältä. Yksi ihminen ei riitä kaikkeen, mutta kun moni antaa oman panoksensa, niin se riittää jo aika pitkälle. Moni pitkäaikainen edustaja on jäänyt pois ja ehkä me olemme jossain määrin homogeenisempi ryhmä, jossa ei ole valmiita asetelmia. Minusta keskustelu on vaikuttanut jotenkin vaivattomalta ja innostuneelta, vaikka kritiikkiä toki on mukana ja pitää ollakin, koska terve yhteisö pyrkii korjaamaan suuntaa palautteen mukaan. Tai ensin kritiikki punnitaan ja sitten mahdollisesti suuntaa korjataan.

Nelivuotiskauden aloitus 7.5.2012 Juhlahetkiä on saada aloittaa uusi nelivuotiskausi tuomiokirkon karussa kauneudessa (näin Pertti Rajala muisteli Mikael Karvajalan tuomiokirkkoamme luonnehtineen vertaillessaan sitä keski-Euroopan pyhättöihin)Helsingin hiippakunnan palvellessa messussa, jossa veisasimme Yhteys-aiheisia virsiä, Vox Silentiin "keskiaikainen hiljainen, hellä rukouslaulu" siivitti sielut taivaallisiin ja piispa Askola puhui rakkauden käytöskoodista. Arkkipiispa aloitti avajaispuheensa toteamalla, että emme istu salissa kirkkopoliittisissa ryhmissä, vaan yksittäisinä jäseninä, jotka oman historian kautta edustamme kirkkoamme, Kristuksen kirkkoa. Saimme esittäytyä toinen toisillemme isossa salissa nousemalla seisomaan, että kaikki näkivät, millaiset kasvot kuuluvat tietyn nimen kanssa yhteen. Lähetimme tervehdyksen presidentille, valitsimme uudestaan entiset varapuheenjohtajamme. Valiokuntien sihteerit oli jo ystävällisesti valmiiksi valittu. Hiippakunnat kokoontuvat omana ryhmänään yleensä vain kerran eli valitsemaan keskuudestaan tässä nelivuotiskauden alussa(arkkihiippakunnasta) kolme valitsijamiestä ja näille kolme varamiestä. Me valitsimme valitsijamiehiksi Marjaana Perttula, Pekka Heikkilän ja Tapio Seppälän eli kaksi maallikkoedustajaa ja yksi pappisedustaja. Varalle tässä järjestyksessä: Hanna Hella-Aro (pappi), Annika Määttänen ja Aino Vesti (pappi). Valitsijamiehet valitsevat valiokuntien jäsenet (jota valintaa ovat kyllä hiippakuntien edustajat keskenään pohjustaneet esittämällä toiveitaan) - juuri tänä iltana. Aamulla kuulemme tuloksen ja sen jälkeen valiokunnat järjestäytyvät valitsemalla keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Sen jälkeen pääsemme keskustelemaan toimintakertomuksesta. Valitsijamiehet myös valmistelevat henkilövalintoja moniin kirkon elimiin. Iloisia uusia edustajia vilisi käytävällä ja niin kova puheensorina, että istunnon alkamisen ilmoitus ja hälytyskellokin hukkui siihen ;), taitaa tulla mukava istuntokausi. Seurakuntarakenneuudistus ja virsikirjan lisävihko eivät ehkä aiheuta kovin rajua polarisaatiota. Saa nähdä, moniko jaksaa herätä seitsemäksi lentopalloon...