Haasteita ja vastauksia nelivuotiskertomukseen

HAASTETTU KIRKKO kirkon nelivuotiskertomus to 8.11.2012 Kirkon nelivuotiskertomus on tärkeä analyysi kirkon ja sen toiminnan nykytilasta ja luonnollisesti herätti paljon keskustelua. Kansliapäällikkö Jukka Keskitalo selvitti meille ensin muutoksia toimintaympäristössä ja sitten muutoksia kirkossa ja uskonnollisuudessa. Hän totesi, että kirjan haasteiden edessä on kaksi vaaraa: joko selvitämme haasteen pois, koska se ahdistaa tai sitten paniikinomaisesti ryntäilemme, vastaamme ennen kuin kunnolla tiedämme kysymyksen. Heikki Hiilamon tavoin toivoin jossain kohdin tarkempaa tutkimusta, esimerkiksi Pyhä-painopisteen vaikutuksista ei kerro paljoakaan se, vaikuttiko se vähän vai paljon, vaan olisin halunnut tietää, mitä toimenpiteitä työntekijät tekivät, miten esimerkiksi sunnuntain merkitystä perheen pyhänä nostettiin esiin, mitä materiaaleja käytettiin, mitä tuloksia saavutettiin, nousivatko osallistujamäärät tai syntyikö jotain uusia käytäntöjä. Painopisteen suunnitelmat ja materiaali olivat niin hyviä, että niitä toivoisi tulevaisuudessakin käytettävän. Pekka Niiranen luonnehti kirjan lukemista masokistin itseruoskinnaksi ja kirkkoa ”Osallistumattomien yhteisöksi”, ”Hautaan haluavien yhteisöksi” tai jopa ”Kirkosta eroamista harkitsevien yhteisö”. Hänen mielestään strategian ajankohtaistaminen ei riitä, vaan se on pantava uusiksi ja heti! Erkki Koskenniemi totesi, että paljon rakasta ja tärkeää on murtumassa. ”Kun ulkona on pakkasta, on turha kiukutella lämpömittarille.” Hän muistutti luottamuksesta Jumalan sanaan ja järjestyksestä, jossa ensin on Pyhän Hengen toiminta ja vasta sen jälkeen rakenteet ja kiinteistöt. Sammeli Juntunen kannatti apologian lisäämistä kirkossa: ”Jumalaan kannattaa uskoa, koska se on totta.” Liisa Teräslahti kertoi pitävänsä kirjasta, koska se sisältää kehittämisen mahdollisuuksia. Tämän verran ehdimme keskustella eilen keskiviikkona, mutta keskustelu jatkunee tänään, ellei sitten joudu siirtymään jopa toukokuulle, koska aikataulu voi tulla vastaan. Tähän väliin sopi hyvin kannustimeksi tämän aamun Borgå stiftin edustajien aamuhartaudessa laulattama virsi ”Joka aamu on armo uus” , sekä suomeksi että ruotsiksi. Tänään torstaina hyväksyttiin toimintasuunnitelma ja talousarvio, joihin liittyen äänestimme kahdesti, Sammeli Juntusen esityksestä lisätä Kirkon tiedotuskeskuksen tavoitteisiin kristillisen uskon mainitseminen ja Antti Siukosen esitys liittyen Fleim.fi –nuorisotyön verkkopalvelun jatkamiseen. Molemmat esitykset vain niukasti hävisivät. Työmarkkinajohtajana toimivan kirkkoneuvoksen vaali siirtyy toukokuulle. 50 vuotta vanhempia kirkkoja ei päätetty suojella automaattisesti, mutta sen sijaan ottaa Museovirasto mukaan heti alkuvaiheessa, kun 50 vuotta vanhempia kirjoja peruskorjataan tai muuten kunnostetaan, käytännössä siis velvoitetaan pyytämään lausunto Museovirastolta. Läpi meni sen sijaan esitys verkkopalveluna toimivan Isospankin luomiseksi. Nelivuotiskertomuskeskustelu jatkui. Itse nostin esiin asioita, joissa toiminta oli lisääntynyt – monia niitä yhdisti henkilökohtainen seurakuntalaisten tavoittaminen ja ehdotin, että otamme meille heitetystä haasteesta jonkun osan vastaan, johon pyrimme vastaamaan. Yhtenä esimerkkinä on Lapuan malli (kirjan sivulla 131), jossa kirkkoon liittyvälle annetaan paketti, joka sisältää mm. virsikirjan, villasukat, enkelisaippuan ja rukoushelmet. Kaikkien puheenvuoroja en voi nyt tiivistää, mutta keskustelu jatkuu huomenaamun perjantain täysistunnossa.

Puheita ja kannanottoja riittää...

To 8.11.2012 Eilisen loppuillan puheenvuoroja seurakuntayhtymämallista en enää jaksanut referoida, vaikka niissä oli ytimekkäitä ja selkeitä näkökohtia. Niissä korostettiin mm. seurakuntien tasaveroista kohtelua, pienten seurakuntien asemaa, toimivaltatyhjiöiden välttämistä ja ehdotus myös jo tässä mallissa varata mahdollisuus parokiaaliperiaatteesta poikkeavaksi seurakunnaksi. Ilmari Ylä-Autio kannatti Ala-Kapee-Hakulista ja Väliniemeä: lakiin olisi kirjattava mahdollisuus säilyttää toteutuneiden onnistuneiden seurakuntaliitosten toteutusmalli (myös Seppälä kannatti valinnanvapautta). Ja kirkolliskokoukselle ehdotettiin ensi keväänä parin päivän kokoontumista asioiden etenemisen nopeuttamiseksi. Välillä työskentely kirkolliskokouksessa on todella tiivistä. Tänään olen pitämässä lyhyen puheen nelivuotiskertomuksesta, toiseksi pidän käsikirjavaliokunnan kodin siunaamisen kaavan viittomakieliseen käännökseen liittyvään mietinnön hyväksymiseen johdattavan puheenvuoron. Lisäksi eräs taho haluaa muutaman minuutin videotervehdyksen kirkolliskokouksesta. Toissapäivänä Kotimaa-lehti teki käytävähaastattelua minunkin kohdallani ja eilen eräs lehti kyseli kannanottoja nelivuotiskertomukseen. Seurakuntalaisilta tai työntekijöiltä ympäri Suomea tulee jonkin verran yhteydenottoja, joihin haluaa reagoida. Ja joka välissä kirjoitella blogiin. Kansliavaliokunnankin pitää kokoontua kahvitauolla, koska muuta tyhjää aikaa ei ole. Tänään illalla on odotettavissa viikon virkistys: pääsemme arkkipiispan ja –piispattaren vieraiksi. Iltapäivällä hyväksyttäneen viittomakielinen kodin siunaamisen kaava. Suomen perustuslakiin tuli maininta oikeudesta viittomakieleen vuonna 1997 ja heti seuraavana vuonna kirkolliskokous päätti kirkollisten peruskirjojen kääntämisestä viittomakielelle. Nyt 14 vuoden käännöstyö on päätöksessä ja tulokset ovat kaikkien nähtävissä evl.fi/viittomakieli. Käykääpä katsomassa! Kauniit sivut. Sen välilehdessä Raamattu, vasemman valikon alimmaisena on ”Viittomalista”, jonka kautta löytyy kristillisiä käsitteitä viitottuna, esimerkiksi armo, katumus/suru, lankeemus, rakkaus jne. Tällä hetkellä käydään läpi toimintasuunnitelma/talousarviota. Muutama vuosi sitten se siirtyi kokonaan talousvaliokunnan käsiteltäväksi. Vastustin sitä silloin, koska arvelin, että toimintasuunnitelman puoli tullaan ohittamaan, jos ei yleisvaliokunta sitä enää erikseen käsittele ja nyt voin todeta, että juuri näin on käynyt. Toimintapuoli ohitetaan varsin nopeasti eikä toiminnan tarpeellisuutta ja oikein kohdentumista juurikaan arvioida.

Kirkkohallituksen kyselytunti

Kirkkohallituksen kyselytunnilla edustajat saavat kysellä heitä kiinnostavista asioista ja kirkkohallituksen edustajat tapaavat vastata kysymyksiin varsin perusteellisesti. Tänään kyseltiin mm.eläkeasioista, kirkonkirjojen digitoinnin tarkastamisesta, vaaliasioista, lähetysjärjestöksi hyväksymisen kriteereistä, Hengellinen elämä verkossa –hankkeeseen liittyvästä tutkimuksesta, Kirkon Ulkomaanavun ihmisoikeustarkkailijoista (joita on EAPPI-kumppanuusohjelman puitteissa palestiinalaisalueilla; Pekka Reinikainen kyseli, voisiko sellaisia lähettää myös Nigeriaan ja Intiaan, johon Kimmo Kääriäinen vastasi, että mikäli sellaiseen päädytään, se olisi syytä tehdä kansainvälisten kirkkoliittojen kautta). ”Onko jooga kirkon oppia edistävää toimintaa” kysyi eräs edustaja. Piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen vastasi perusteellisesti mm. selvittäen, mitä kristillinen jooga ei voi olla ja että sellainen voisi olla tietyin ehdoin mahdollista, kun sen sijaan lähetystyöntekijänäkin toiminut Tauno Pihlava suositteli selkeää rajaa ja synkretismin välttämistä. Itse kannatan Tauno Pihlavan linjaa. Puheenvuorot tulevat kirkolliskokouksen kotisivuille sanatarkasti luettaviksi yleensä parin päivän viiveellä osoitteessa: http://kappeli2.evl.fi/kkoweb.nsf/Puheenvuorot%20istuntokausittain?OpenView&Start=1&Count=1000&Expand=1#1

Kirkolliskokouksen iloja

Olen tällä viikolla kirjannut varsin kuivasti pitkiä tekstejä ihmisten puheenvuoroista. Syy tähän on se, että haluan sekä minua äänestäneille että arkkihiippakunnan ja miksei muunkin seurakuntaväelle informoida, millaisia asioita on keskusteluissa nostettu esiin. Kirkolliskokouksessa on toki muutakin elämää, vaikka varsin suuri prosentti ajasta kuluu täysistunnoissa tai valiokunnissa istuessa. Turun kristillisen opiston ruoka on herkullista ja monipuolista ja tunnin tauot lounaalla 11.30-12.30 ja päivällisellä klo 17-18 ovat virkistäviä mahdollisuuksia tutustua uusiin ihmisiin ja verestää vanhoja tuttavuuksia. Täysistunnot ovat julkisia ja niitä on mahdollista kuunnella salin takaosassa ja mahdollisen ruokailun voi maksaa vastaanottoon. Täällä voi tavata liudan kirkollisia julkkiksia, paljon muitakin kuin edustajia, mm. Kirkkohallituksen väkeä ja toimittajia. Lobbaamista ja verkostoitumista on nähtävissä ja koettavissa. Ruokapöytäkeskusteluissa on hauska välillä lennokkaasti taittaa teologista peistä (kenellä siihen vain taitoa riittää) tai kuulla kertomuksia kunkin arkitodellisuudesta tai vaikkapa saada vinkkejä hyvistä vaatekaupoista tai hajuvesimerkeistä. Joskus tulee myös vetäytyneeksi jonkun matkakumppanin kanssa rukoilemaan – tai yöuni pakenee silmistä, kun monta tuntia vain rukoilee eri henkilöiden tai tilanteiden puolesta, vaikka alun perin kahvi olisikin syyllinen hereillä pysymiseen… Käsikirjavaliokunnassa aloitamme istunnot virrenveisuulla; samalla saa jättää taukojen hälyn taakseen ja pyytää siunausta, keskittymiskykyä ja viisautta käsiteltäviin asioihin. Toukokuussa kerroin valiokunnan laajasta asiantuntemuksesta, mitä tullaan tarvitsemaan nelivuotiskauden loppupuolella virsikirjan lisävihkon hyväksymistä valmisteltaessa. Sihteerimme Pauliina Uhinki-Suominen on Liedon kappalainen, koulutukseltaan sekä kanttori että pappi. Aamuin ja illoin on mahdollista uida, saunoa, lenkkeillä, pelata jalkapalloa, lentopalloa tai sählyä, jos vain voimat riittävät ja silmät pysyvät auki. Vapaamuotoiset kohtaamiset ovat tärkeä osa yhteisöksi kasvamista ja yhteyden tiivistymistä.

Hallinnonpuhdistustako tarvitaan ;)

Seurakuntarakennekeskustelun jatkosta poimintoja (ke 7.11.klo 9 ja klo 18 täysistunnosta) Pertti Simola, kirkkoherra Helsingistä ja talousvaliokunnan kokenut puheenjohtaja kiinnitti huomiota lääninrovastin mahdollisuuteen vähentää jännitteitä seurakuntien ja yhtymän välillä; joko puheenjohtajana tai kaikkien esimiehenä häntä tarvitaan pääsemään asioihin kiinni jo valmisteluvaiheessa, mikä palvelisi kaikkien etua. Jari Kemppainen haastoi parokiaalijärjestelmän viittaamalla tilanteeseen Pälkäneellä, jossa kesäasukkaita saattaa olla toistakymmentätuhatta ja pohti tulevaisuudenkuvaa tilanteessa, jossa työntekijöitä on kenties puolet vähemmän kuin nykytilanteessa. Saamelaisten edustaja Veikko Guttorm kiitti piispa Salmea saamelaisten tukemisesta ja kuinka mieltä lämmittävää on kuulla jumalanpalveluksessa Isä meidän tai Herran siunaus omalla kielellä, äidinkielellä, joka on tunteiden kieli. Pirjo Ala-Kapee-Hakulisen mielestä jokaisen jäsenen on voitava kokea ylpeyttä kirkkoon kuulumisesta ja toivoi ”hallinnonpuhdistusta”. Eivor Pitkänen totesi, että seurakuntarajoja piirtämällä ei synny yhteisöjä ja toivoi, että mallin tavoitteena olisi ”kirkon paikallisrakenteen uudistaminen”. Pitkänen puhui Jyväskylän suuren seurakunnan aluetyöstä ja Tuulikki Väliniemi jatkoi toivomalla, että hyväksi koettu tilanne siellä säilyisi ennallaan ja pohti lääninrovastin suhdetta piispan hengelliseen johtajuuteen. Piispa Peura pohti samaa ja myös lääninrovastin suhdetta muihin kirkkoherroihin. Ilkka Pöyhönen toivoi ennen kaikkea, että hallinnon uudistamisten keskellä emme antaisi kirkosta riitaisaa kuvaa. Minusta tämä lähetekeskustelu on ollut varsin yksimielistä ja tasapainoista. Ahvenanmaan edustaja Peter Lindbäck valotti Ahvenanmaan tilannetta (itsehallinto, n. 28 000 asukasta jaettuna 16 kuntaan) ja Stig Kankkonen kehotti pohtimaan, mihin leveämpiä harteita tarvitaan. Heikki Hiilamo halusi kiirehtiä päälinjoista päättämistä ja Kirsi Hiilamo ihmetteli useiden päällekkäisten johtajien tarpeellisuutta ja kehotti kiinnittämään huomiota väestörakenteeseen (yö- vai päiväväestöä). Marjatta Pulkkinen taisi viitata yhteistyön tarpeellisuuteen mm. perehtymisessä erikoisaloihin kuten kilpailutussäännöksiin ja Tauno Pihlava kehotti kirkkoa olemaan rohkeasti kirkko; molemmat kannattivat perusmallia. Nyt on käytetty 42 puheenvuoroa ja ainakin yhdeksän puheenvuoroa on odottamassa illan klo 18 täysistuntoa.

Tämä blogipohja ei näköjään säilytä tekstin muotoiluja, kuten alleviivauksia ja kappalejakoja, joten lukeminen lienee hankalaa.

Yhtymämallia ja Räsäsen puheita

6.11.2012 Uusi seurakuntayhtymä 2015 –malli Maanantaina alkoi koko Suomen kirkkoa koskevan tärkeän uuden mallin lähetekeskustelu. Sain käyttää kuudennentoista puheenvuoron ja minun jälkeen on vielä odottamassa kymmenkunta puheenvuoropyyntöä. Keskustelu jatkuu vasta huomenna keskiviikkona täysistunnossa. Suhteessa malliin on tällä hetkellä olemassa kolmenlaisia seurakuntia: itsenäiset seurakunnat, valmiit yhtymät kuten Helsinki, Tampere ja Turku sekä seurakuntaliitoksen kokeneet seurakunnat (Annika Määttänen esitteli Salon yhden seurakunnan mallin), joiden sisällä esiintyy monenlaisia malleja. Lähtökohdat ja sovellutukset tulevat olemaan moninaisia ja päätökset on viime kädessä tehtävä paikallisesti. Uusi malli sai varsin laajaa kannatusta; seurakuntia on laajasti kuultu ja Terhi Jormakka selkeäsanaisesti kirjoittanut palautteen aloitteen liitteeseen. Paikallisseurakunnan merkityksen korostus koettiin hyvänä. Mallin perusajatus on tuttu ja nyt sitä on mahdollista kehittää tai sitten paikallisesti soveltaa, esimerkiksi siinä, millä perusteilla rahanjako suoritetaan tai mikä toiminta hoidetaan yhteisesti ja mikä paikallisseurakunnissa. Pienissä seurakunnissa voi mielestäni harkita sitäkin, tehdäänkö yhteinen seurakuntatyö, esimerkiksi erityisnuorisotyö, ylhäältä päin organisoidusti vai alhaaltapäin, vapaaehtoisen yhteistyön pohjalta. Työvoiman joustava käyttö yhtymän sisällä on hieno mahdollisuus, jonka tarkoitus on säästää aikaa ja rahaa välttymällä jatkuvilta työhönottoprosesseilta, mutta herättää myös kysymyksen, miten osataan kirjoittaa auki sen pelisäännöt riittävän täsmällisesti ja minkä verran työntekijällä itsellään on sananvaltaa esimerkiksi siinä, kuinka monessa seurakunnassa hän joutuu toimimaan tai kuinka usein vaihtamaan työtehtävää. Malli on joiltain osin uusi ja siksikin sille toivottiin uutta nimeä, ei rakennetta korostavaa, vaan paikallisuutta, esimerkiksi Kainuun seurakunnat. Mallissa ehdotetaan yhtä suoraa vaalia: seurakuntalaiset valitsisivat oman seurakuntaneuvoston jäsenet, jotka vuorostaan valitsisivat yhteisen kirkkovaltuuston jäsenet. Tässä kannatan itse kahta suoraa vaalia eli että myös yhteinen kirkkovaltuusto valittaisiin suoralla vaalilla, minusta muunlainen ratkaisu on demokratian kaventamista. Unohdin sen omassa puheenvuorossani sanoa ääneen, mutta se nousi esiin useissa kannanotoissa. (Kun kuuntelee 15 puheenvuoroa ja samalla pyrkii karsimaan omasta puheenvuorostaan turhan toistamisen, on välillä hankalaa muotoilla puhettaan loogiseksi…). Yhtymärakenteen tulisi mallina palvella yhteisen omaisuuden, talouden, hallinnon ja henkilöstön hoitoa. Aulikki Mäkinen totesi osuvasti: yhtymä ei omista seurakuntia, vaan seurakunnat yhtymän. Määräenemmistösäännökset Aloitteessa on tarkoitus tarkentaa ja mahdollisesti vähentää asioita, joista on päätettävä määräenemmistöllä ja selkeyttää, miten kiistanalaiset asiat ratkaistaan eli lausunto voidaan pyytää laajennetulta puhemiesneuvolta, johon kuuluisivat valiokuntien puheenjohtajien, puheenjohtajiston lisäksi hiippakuntien piispat. Lapsivaikutusten arviointi Tästä ja lasten kuulemisesta on tarkoitus tulla lakisääteistä. Mm. nämä asiat menevät valiokuntiin perusteellisesti pohdittaviksi ja tulevat sen jälkeen päätettäviksi täysistuntoon. Käsikirjavaliokunta, jossa itse olen, keskustelee vilkkaasti ja monipuolisesti mietinnöstämme koskien viittomakielistä kodin siunaamisen kaavaa ja uusi sihteerimme Pauliina Uhinki-Suominen koostaa hämmästyttävän nopeasti polveilevasta keskustelustamme olennaiset asiat. Tämä blogikirjoitus on aivan liian pitkä, mutta heijastaa asioiden paljoutta näinä parina päivänä. Sisäministeri Päivi Räsänen piti puheen opetusministeriön tarjoamilla perinteisillä kakkukahveilla kolmesta haastavasta aiheesta: afgaanipakolaisten nälkälakosta, eutanasiasta ja abortista. Oletettavaa tietenkin oli, että riipaisevista aiheista ei voi puhua ilman, etteikö sydäntä riipaisisi. Kuulijoiden kiusaantuneisuuden asteen punnitsemista tärkeämpää olisi pohtia, teemmekö kirkossa jotain sen suhteen, että jotkut ihmiset oikeasti kärsivät ja kuolevat. Teenkö minä jotain? Muuten tänä tiistaipäivänä oli monilla valiokunnilla pitkiä kokouksia mietintöjen valmistelujen merkeissä. Meillä käsikirjavaliokunnassa oli vain kaksi tunnin kokousta; mietintö toivottavasti kypsyy huomenna kolmatta käsittelyä kohti. Hiilamot näyttävät blogissaan toivovan vauhdikkaampaa etenemistä asioissa; ehkä joissain asioissa itsekin toivoisi, että voisi toimia tavalla, jolla koptipaavi valittiin: lapsi nostaa lipukkeen maljasta…

”Herrastanne kerskatkaa, autuudesta iloitkaa, kehottakaa kaikkia ahkeroimaan uskossa:” Virsi 334:2 b-sävel Näin riemukkain ajatuksin ja sävelin aloitimme tämän marraskuun 2012 kirkolliskokouksen Maarian kirkossa Espoon hiippakunnan edustajien ja heidän piispansa Tapio Luoman johdolla. Maanantaipäivä oli hyvin tiivis, koska valiokuntien piti päästä aloittamaan työtään ja sekä kirkon toimintasuunnitelmasta että uudesta seurakuntarakenteesta käydä lähetekeskustelu. Toimintasuunnitelmassa nostin esiin mm. Helsingin hiippakunnan innostavat tavoitteet mm. erilaisten jumalanpalvelusten ja kannustavan johtamiskulttuurin suhteen ja Porvoon hiippakunnan musiikkistrategian jalkauttamisen. Vertasin toimintasuunnitelmaa v. 2011 tilastolliseen vuosikirjaan, ihmettelin nuorisotyönohjaajien määrän vähenemistä 78:lla (10 vuodessa – tosin oikea luku oli peräti 91 – luin nimittäin sekä v.2010 että v. 2011 tilastokirjaa ja puheeseeni tuli ko. kohdassa tieto v.2010) – mistä johtunee. Huolestuttava asia ja mietin, mihin nuorisotyöntekijät tarvitsisivat tukea, kun heiltä vaaditaan nykyisin paljon: usein rippikoulun käytännön organisointi tulee heidän vastuulleen ja sosiaalisessa mediassa toimiminen. Ensi vuonna on mielenkiintoinen kuntien, seurakuntien ja järjestöjen Nuori2013 –tapahtuma, jossa on tarkoitus verkostoitua. Tapahtumaa suojelee tasavallan presidentti ja sinne odotetaanm 2000 nuorisotyön toimijaa. Havahduin myös siihen, kuinka erittäin hyvin tavoittavat työmuodot ovat lastenohjaajien vastuulla: päiväkerhot, perhekerhot, iltapäiväkerhot, päiväkotien mentorointi ja uskontokasvatus. Esimerkiksi päiväkerhoissa käy 27 % 3-5-vuotiaista lapsista ja lastenohjaajilla on paljon ovensuukohtaamisia, joita ei tilastoida, mutta joista muutamat johtavat jopa sielunhoitosuhteisiin. Mietin, ovatko papit riittävästi mukana kristillisessä kasvatuksessa ja pohdin, onko lastenohjaajien palkkaero pappeihin liian suuri. Lastenohjaajien keskimääräinen palkka on 2035 e/kk, kun seurakuntapapilla se on n. 3000 e/kk. Diakonia-ammattikorkeakoulu on onneksi kehittämässä varhaiskasvatuksen koulutusta. Seurakunnissa on keskimäärin 4 kuoroa/srk ja kolme soitinyhtyettä, joista jälkimmäisiin lasketaan lasten musiikkileikkikoulut. Soitinyhtyeiden määrä on 5 vuodessa lisääntynyt huimasti, v. 2007 niitä oli 8673 ja nyt 15 499! Näillä lienee vaikutusta jumalanpalveluselämään ja näiden kautta tavoitetaan perheitä ja työikäisiä. Onneksi Kirkkohallituksen Jumalanpalvelus ja yhteiskunta –yksikkö on perustamassa yhteistoimintaryhmän kirkkomusiikkitoimijoiden kesken ja Kirkon koulutuskeskus uudistaa kanttorien täydennyskoulutusta. Mietin myös, pitäisikö seurakuntalaisista koota musiikkityön tiimejä kanttorien avuksi. Kansliapäällikkö Jukka Keskitalo totesi toimintasuunnitelmaa esitellessään, että jumalanpalvelushankkeessa on tuloksia nähty ja osallistujamäärät ovat sen myötä kasvaneet. Porvoon piispa Björn Vikström katsoi tulevaisuuteen miettien, mitä tapahtuu, jos kirkkohallituksen seurakuntamaksuja onkin pienennettävä. Hän vierasti keskusjohtoisia hankkeita vanhanaikaisena hierarkkisuutena ja koki esimerkiksi yhteisen Verkko-hankkeen ja sen myötä tulevan seurakuntien kotisivujen yhtenäisen ilmeen liian yhdenmukaistavana ja joustamattomana ”se sotii ihmisluontoa ja internetin käyttäjiä vastaan”, esimerkiksi aktiivit käyttäjät haluavat ilmeiden muuttuvan usein ja haluavat luoda omia ratkaisuja. Olen monessa kohdin piispan kanssa samaa mieltä; paikallinen tekeminen vahvistaa identiteettiä ja saa olla persoonallisen oloista. Jatkan seurakuntarakennekeskusteluista myöhemmin, pitää piipahtaa syömässä.