Ennen tätä viikkoa tutkin taas kirkolliskokouspapereiden ja –kirjojen rivistöä ja tein hieman tilaa poistamalla alkuperäiset aloitteet ja valiokuntien mietinnöt, koska ne ovat jo painettuina pöytäkirjassa (mikä on siis paksu kirja ja sen lisäksi on vielä keskustelupöytäkirja!). Säilytin omien valiokuntieni (kansliavaliokunnan ja käsikirjavaliokunnan) mietinnöt ja pöytäkirjat, että ovat helposti käsillä mahdollista jatkotyöskentelyä varten. Osan saa sähköpostilla, joten voisi olla mahdollista arkistoida ne pelkästään sähköisestikin.
HeTa –keskustelusta poimin muutamia ajatuksia (ko. lauseet eri edustajilta eivät ole tiivistelmiä heidän puheenvuorostaan eivätkä tee oikeutta aina heidän puheensa kokonaisuudelle-poimin vain kohtia, jotka minusta ovat olleet kiinnostavia tai merkittäviä-puheenvuorot ovat luettavissa evl.fi/kirkolliskokous –sivustolta sekä edustajittain että istuntokausittain.)"ANTTI SIPOLA: ”Tässä pyritään autoritäärisesti keskittämään välittämättä enemmistön maksajien kannasta.”
ERKKI KUJALA: ”Tässä ovat vastakkain raha ja ihminen.”
Myös PIISPA VIKSTRÖM piti asiantuntevan, monipuolisen ja merkittävän puheenvuoron asiasta:
”Haluammeko kirkon, jossa virastomaisuus korostuu? Taloutta ja toimintaa ei voi erottaa toisistaan. HeTan vastustamisessa ei ole kyse jääräpäisyydestä tai muutosten pelosta. Toinen vaihtoehto olisi luottamuksen käyttö. Valtion puolelta lainattu malli on ylimitoitettu seurakuntien tarpeisiin. Seurakunnat toivovat yksinkertaista systeemiä. Ne ymmärtävät, että kipeitä päätöksiä on tehtävä, mutta ne on helpompi sulattaa, jos ne tulevat paikallisesti kuin jos ne tulevat keskushallinnon toimesta.”
PERTTI SIMOLA: ”HeTa on sukua kirkon yhteiselle jäsentietojärjestelmälle, pakko siihenkin oli liittyä.” Tähän Pentti Huovinen replikoi, että siihen ei liittynyt 200 hengen uutta virastoa. –Ja minä kirkkoherrana tiedän, että varsin kaukaista sukua ko. on HeTalle. Siinä eivät ihmiset siirtyneet minnekään eikä tiedonkulku ja työyhteisön jäsenyyt muuttunut.
EDUSTAJA SORVARI kertoi valtionhallinnon puolelta, että ei ole säästöä eikä helpotusta ollut näkyvissä ja siirtymävaihe vain kestää ja kestää.
KIRKKONEUVOS RANTANEN kertoi, että jos HeTaan ei pakoteta liittymään, menetetään arvonlisäverottomuus.
Lopputulos oli siis se, että HeTan edellyttämät lakimuutokset hyväksyttiin. HeTan suunnittelun käynnistäneet asiat (tiukentuva talous, suuret ikäluokat eläkkeelle, talouden tasalaatuisuus ym.) olisi voitu ratkaista toisinkin, vapaaehtoisen yhteistyön keinoin(tämä oli myös Kirkkohallituksessa eriävän mielipiteen jättäneen Matti Ilveskosken kanta) ja pienemmissä yksiköissä. Tässä kohdassa olen pettynyt kirkolliskokouksen enemmistön päätökseen enkä ole varma, millä kukin äänestäjä perusteli äänestyskäyttäytymistään. Jäin kyselemään, oliko aineistoon tutustuttu perusteellisesti ja oliko äänestäjillä tarpeeksi ruohonjuuritason tuntemusta henkilöihin ja tilanteisiin, joita HeTa koskee. Jos oli tutustuttu, jään seuraavaksi ihmettelemään, miksi ei kunnioitettu seurakuntien tahtoa. Seurakuntia ja talouspuolen työntekijöitä kyllä kuultiin, mutta ei kuunneltu. Kirkkohallituksen esityksessä ss. 26-28 selvitettiin numeroita tähän liittyen. Jos yli puolet ei ole valmis lähtemään tähän mukaan ja haluaisi hoitaa vastuunsa joko omin voimin tai vapaaehtoisuuden pohjalta yhteistyössä, miksi sitä ei kunnioitettu. Minusta sellainen ei ole demokratiaa.
Perinteisesti seurakunnat on mielletty itsenäisiksi ja Kirkkohallitus on perustettu hoitamaan yhteisiä asioita. Nyt yhtäkkiä seurakunnilta otetaan pois osa heidän vastuustaan ilman, että seurakunnan kirkkovaltuusto saa ollenkaan päättää, luovuttaako osan päätösvallastaan pois – se vain otetaan heiltä meidän edustajien päätöksellä. Kuinka suuri vastuu meillä onkaan!
Seurakunnat tietävät itse parhaiten, miten haluavat asioitaan hoitaa. Pienissä yksiköissä tieto kulkee ja seurakunnan työyhteisöissä on mielekästä työskennellä vaihtelua tuovissa työtehtävissä mieluummin kuin rutiiniluontoisissa palvelukeskuksissa. Olen samaa mieltä myös piispa Vikströmin kanssa (marraskuun kokouksessa minulla oli asiasta puheenvuorokin), etten näe hyvänä talouden ja toiminnan erottamista. Talous ei ole vain tukitoimi, vaan monella tavalla olennainen osa evankeliumin julistamista. Sen juuret ovat jumalanpalveluksessa: ruokien vieminen köyhille oli todellisuutta jo Rooman seurakunnassa ja monissa kirkoissa ovat vielä jäljellä raha-arkut, joissa on monta lokeroa erilaisiin tarkoituksiin; joku kirkon korjaukseen, joku diakoniatyöhön jne. Rakkaudesta ja yhteydestä on syntynyt halu rakentaa yhteistä kirkkoa ja seurakuntaa ja rukoillen se on tehty-tätä sidettä en olisi halunnut katkaista!
En kannata muutenkaan tällaista ylhäältäpäin tulevaa ohjailua; se ei ole nykyaikaista johtajuutta. Motivaatio ja uudet innovaatiot syntyvät paremmin luovuutta suosivassa kannustavassa vapaaehtoisuuden ilmapiirissä. Jo lähtökohta-asetelma ennakoi, että tästä on tulossa paljon ristiriitoja ja ainaista urputusta-mitä muuta voisikaan syntyä, jos morsian viedään väkisin vihille!
PARISUHDEKESKUSTELU
Toinen suuri asia tässä kokouksessa oli piispainkokouksen selvitys parisuhdelain seurauksista kirkossa, josta tosin päätös tehdään vasta marraskuussa. PIISPA PEURA ko. työryhmän puheenjohtajana esitteli selvityksen ja totesi lähtökohdista avioliiton puolustamisen ja ihmisarvon kunnioittamisen. Keskustelu aloitettiin heti maanantaina ja sitä kesti lähes iltakymmeneen saakka. Keskustelua oli tarkoitus jatkaa tiistaina, mutta koska muita asioita oli niin paljon, niin se siirtyi vielä keskiviikkoaamuun ja –iltapäivään. Puheenvuoroja käytettiin kaikkiaan 51. Keskustelu oli hyvin monipuolinen ja mielestäni asiaa oli punnittu tarkasti. On selvää, että tässä asiassa emme voi minkäänlaista yksimielisyyttä löytää, kun raamattunäkemykset ovat niin kaukana toisistaan, mutta minusta keskustelu oli varsin maltillista.
Täysistunnothan ovat julkisia ja yleisö voi tulla salin takaosaan kuuntelemaan keskustelua, mutta en huomannut mitään yleisöryntäystä paikalle. Puheenvuorot ovat tietenkin netissä taas luettavissa. Lainailen tähän kuitenkin muutamia pieniä pätkiä (omien epätarkkojen muistiinpanojeni mukaisesti):
KARI PEKKA KINNUNEN: ”Jumalalla on rikas luomistyö ja valtaosan mielestä kyse myös ihmisoikeudesta.”
LASSE MARJOKORPI: ”Piispainkokouksen selvitys on mielipidetiedustelua muistuttava kuuden kohdan ohjelma. Tällainen ei ole kirkon johtamista. Näin toimii postimyyntiketju. Etiikan sysääminen yhteiskunnan haltuun toisaalta sen pelossa ja toisaalta sen suosion kalastelussa johtaa mm. kirkon autonomian menettämiseen. Piispainkokous suostuttelee kirkolliskokousta luovuttamaan valtaansa. Tässä on naamioitu kirkollinen toimitus rukoushetken muodossa.”
PAULIINA KAINULAINEN puhui raamattuhermeneutiikasta ja viittasi siihen, että jos biblisistisesti tarkastellaan Raamattua, siis ikään kuin se olisi tasalaatuinen, niin silloin ei esim. homoseksuaalisuutta voi nähdä yhtenä mahdollisena Jumalan tahdon mukaisena elämän mallina (muistiinpanoni eivät ole tarkat!).- Tähän kommentoisin, että perinteinen luterilainen ei kyllä tutkistele Raamattua biblisistisesti, vaan Tunnustuskirjoissa on kerrottu, minkä me ymmärrämme Raamatussa olevan keskeistä. Jos ihmiskuva (mies+nainen Jumalan kuvana) muuttuu, ei se ole yksittäinen, vähämerkityksinen sivulause Raamatussa. Mutta kyse on erilaisista raamattunäkemyksistä tässä.
STIG KANKKONEN muistutti, että on erotettava homoseksuaalinen ihminen ja parisuhde ja hänen mielestään se ei tullut selvityksessä tarpeeksi kirkkaasti esiin. Hänestä näytti, kuin selvityksessä haluttaisiin VÄHÄN hyväksyä, VÄHÄN siunata, VÄHÄN rukoilla, ja siksi hänestä siitä puuttui rehellisyys. Rukoileminen homoseksuaalin ihmisen puolesta ei ole mitään erilaista kuin rukoileminen kenen tahansa puolesta.
REETTA UUSITALO tiivisti ongelman erinomaisesti: Suurin haaste on hyväksyä nämä ihmiset seurakuntiimme. Lisäksi hän nosti esiin myönteisellä tavalla Aslanin tavan rukoilla homoseksuaalien puolesta, jos nämä itse haluavat, vaikka itse kannattikin rukoushetkeä: ”emme voi rukousta ja sielunhoitoa heiltä evätä, tarjoamme armoa ja rakkautta vaikeassa asiassa”. – Uskon, että kaikki voivat tuohon lauseeseen yhtyä.
MINNAMARIA TAMMISALO kyseli, miten rukoushetki voi olla sielunhoidollinen, jos kyse on hääjuhlasta?
HENRIK PERRET kertoi Heidi Junkkaalan näytelmästä, jossa eräs roolihenkilö huutelee. ”Kristus kuoli heterojen puolesta”. Tätä viestiä emme haluasi antaa, mutta silti noudattaa sitä, mitä Raamattu on vuosisatojen ajan asiasta kertonut.
KAI PELTONEN analysoi pitkään ja tarkasti keskusteluasetelmaa, hänen selkeäsanaisuuttaan ja tarkkasilmäisyyttään on aina miellyttävä kuunnella, vaikka hänen johtopäätöksiinsä en voi yhtyä. Hän väitti, että Paavali oli liberaali, joka tuli luoneeksi uuden uskonnon, vedoten apokalypsiin (ilmoitukseen), transsendenssiin, hengelliseen perusteeseen. (Vaikka Jeesus kohtasi Paavalin Damaskon tiellä ja Pyhä Henki opasti, niin kyllähän sekä Paavali että Jeesus vahvasti Vanhaan testamenttiin perustivat: ”laista ei katoa ainoakaan piirto” ”Minä tulin täyttämään lain”.)
Peltosen mukaan raamattu-uskollisten Jumala on staattinen ja ennalta-arvattava, kun taas muiden Jumala on muuttuva, arvaamaton ja tässä merkityksessä Kaikkivaltias (ja hänen oma jumalakäsityksensä on tätä lähellä), mutta voiko se ylläpitää tällaista kansankirkko-organisaatiota-tuskin? Millainen Jumala meillä on ja mitä se merkitsee näille kannanmäärittelyille? kyseli hän lopuksi.
LEIF NUMMELA kommentoi Peltosta siinä, että Jeesus ei asettunut Vanhan testamentin tekstejä vastaan vaan uskonjohtajien kieroja tulkintoja vastaan.
Minusta Peltonen katoaa tässä varsin kauas luterilaisuudesta. Luterilaisen, jolle Raamattu on uskon ja elämän korkein ohje, Jumala ei Isossa Katekismuksessakaan ole staattinen ja ennalta-arvattava, mutta ensin Hän kertoo, mitä Hän meistä tahtoo (kymmenen käskyä), sitten, mitä Hän meille antaa (uskontunnustus), että voisimme Hänen tahtoaan noudattaa ja lopuksi, miten meidän on Häntä rukoiltava (Isä meidän –rukous).
Kuten olen ennenkin todennut, minusta kirkossamme on lain ja evankeliumin jännite ja käsitys niiden erosta ja eri tehtävistä monilta täysin kadoksissa, samoin usko siihen, että Jumalan armo sekä todellisesti puhdistaa että myös uudistaa meitä. Sellaisen pyhyyden edessä ja rakkauden syleilyssä voi saada todellista voimaa suojella itseään ja elää oikein-tai ainakin armosta, vaikka lankeaisikin.
PAULI NIEMELÄ kyseli, millainen vapaamuotoinen rukous olisi, mitä se sisältäisi.
HILKKA OLKINUORA kysyi piispoilta, miksi tämä selvitys on tuotu kirkolliskokoukseen ja mikä mietinnön ohjeellisuus on, jos se toteutuu.
PIISPA PEURA vastasi, että kirkolliskokous pyysi aikoinaan selvitystä ja siksi se tehtiin. Nyt käydään normaali lähetekeskustelu, joka voi joko hylätä tämän tai lähettää valiokuntaan. Jos kirkolliskokous päättää antaa ko. selvityksen tiedoksi, on valiokunnan sitä ehdotettava. Asia ratkaistaan joko 2/3 tai ¾ määräenemmistöllä aikoinaan, riippuen (peruste-?)valiokunnan ehdotuksesta.
TAPIO LUOMA luonnehti kantaaottamisen vaikeutta: ”En ole varma, mitä ajatella, miten äänestää, mikä on kirkon paras. Raamatun kanta on yksiselitteinen, toisaalta olen huomannut, että siunaamista toivovat ovat syvällisiä kristittyjä. Kumpaakaan näkökohtaa ei voi ohittaa kevyesti. Ehkä en ole yksin hämmennyksen ja keskeneräisyyden kanssa.---Voiko mikään asia olla uhka Kristuksen kirkolle? Suurin uhka me ihmiset itse.---Päätämme mitä tahansa, keskustelu jatkuu.”
TIMO RÄMÄ: ”Voimme kavahtaa homofobiaa ja ottaa lämpimästi vastaan homoseksuaalit seurakunnissamme, mutta kriittinen suhtautuminen taipumuksensa toteuttamiseen ei ole tuomitsemista.---Kirkkolain mukaan kaikkea oppia on tutkittava Jumalan Sanan mukaan. Onko näin tehty? Päädytty eri lopputulokseen? Vesittyykö Raamatun auktoriteetti? Selvityksen suurimpia puutteita on se, että ei tehdä eroa ihmisten ja heidän elämäntapansa välillä (taipumuksen ja sen toteuttamisen välillä). Hämmästyttävää on (kun nykylain mukaan on mahdollista, että pappi saa solmia rekisteröidyn parisuhteen), että on opetettava, kuten kirkko opettaa, mutta saa elää toisin. Kirkon olisi hyvä sitoutua omaan autonomiaansa. Mikä on siunauksen ja rukouksen ero? Usein rukous päättyy Herran siunaukseen. On sanouduttava irti liturgisesta toimituksesta. Entä, jos kukaan seurakunnan papeista ei halua rukoilla? Mitkä ovat ekumeniavaikutukset? Kielto olisi ollut selkein ratkaisu. Nyt rukoileminen pitäisi rajata sielunhoidon piiriin ja myös käytännössä ehkäistä luisuminen Ruotsin kirkon malliin.”
PENTTI HUOVINEN totesi myös, että kompromissi asiassa ei tyydytä pitkälläkään tähtäimellä. Ja tähdensi, että ellei omantunnonvapautta tuoda lakisääteisesti kirkon oppiin, olemme pulassa. Hän muistutti myös, että päätöksellämme annamme signaalin kansanedustajille (eduskunnassa kun on sukupuolineutraali avioliittolakialoite tulossa käsittelyyn).
MARJAANA PERTTULA toivoi piispoilta vastausta, haluavatko he laatia kaavan vai onko se taakka, jonka heille annamme.
PEKKA LAHDENPERÄ: ”Näistä olemme yksimielisiä: Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi, kaikki olemme syntisiä ja Kristuksen sovitustyön varassa ja homoseksuaalien ihmisten puolesta voi rukoilla.” Hän kertoi, että Suomessa on tällä hetkellä 1200 rekisteröityä parisuhdetta ja ehdotti, että selvitys annettaisiin tiedoksi.
PENTTI HEINILÄ: ”Aina kun tartut Sanan miekkaan, katso, että oma käsi vuotaa verta.- Olen kysynyt itseltäni, miksi meillä on käytössä pyhä kaste, miksi ehtoollinen, miksi julistamme evankeliumia, miksi pidämme kirkkoa Kristuksen ruumiina. Emme etsi näihin vastauksia tieteellisin menetelmin tai seminaarein, vaan ne ovat olemassa ja käytämme niitä, koska ne on sanottu Raamatussa. Miksi emme samalla periaatteella toimi tässäkin?”
EDUSTAJA MÄKELÄN homoseksuaaleja ymmärtävään kommenttiin: ”Miksi rangaista homoa, jos vanhemmat ovat syyllisiä hänen taipumukseensa (asiahan ei ole näin yksinkertainen, mutta hän viittasi keskusteluissa olleisiin kommentteihin tutkimuksista, joista päälinjana näyttää nousevan homoseksuaalisen taipumuksen muotoutuminen varhaislapsuuden ihmissuhteissa)?” – Tähän olisin halunnut todeta, että ei Jumalan tahdon noudattaminen(tai edes pyrkimys siihen) ole mikään rangaistus. Kukaan ei ole epäämässä homoilta rakkautta, mutta samalla logiikalla kuin emme hyväksy aviollista uskottomuutta (koska se on Raamatussa kielletty), emme hyväksy tätäkään – kummatkin voi toki saada anteeksi.
MERJA HERMONEN pohdiskeli puheenvuorossaan Jumalan Sanaa kirjaimena ja elävänä sanana. Hänen puheenvuoronsa oli joko vaikeatajuinen tai sitten epälooginen. Tässä (muistiinpanojeni pohjalta) muutama lause: ”Tarvitsemme kirjaimen, Raamatun ja Hengen, joka elää tässä ajassa ja paikassa. Tulkinnan ydin on Kristus-keskeinen. Raamatun Sana on Kristus itse, hän tuli pelastamaan synnin ja kuoleman vallasta, kuolleen kirjaimen vallasta; siksi hän teki uuden liiton, siksi hänet tapettiin. Kristus-lähtökohta on saanut rinnalleen luomisteologian: Jumala luo edelleen.. Kristus puhuu meissä elävänä Sanana. Meidän on oltava rohkeita, mentävä tiettömään maastoon, Jumalan jatkuvassa luomistyössä ei ole oikeutta laittaa pistettä, rakkauden käytäntöjä on mahdollista kehittää. – Mietiskelin, onko tämä sitä, mistä puhutaan uuden teologian luomisena?
Luterilainen teologia selittää esim. kuolleen kirjaimen vallasta pelastumisen sillä, että Kristus täytti koko lain, mutta laista ei silti tingitä, eikä Tunnustuskirjoissa lähdetä tiettömään maastoon kokeilemaan monenlaisia polkuja. Ja sanoihan Jeesus: ”Ne sanat, jotka minä olen teille puhunut, OVAT henki ja ovat elämä” – henki ei ole kirjaimen vastakohta, vaan Pyhä Henki tekee sanan eläväksi ja ymmärrettäväksi ja rakkaaksi.
PIISPA RIEKKINEN jatkoi samalla dynaamisen raamatuntulkinnan linjalla lähtien reekabilaisista, paimentolaisista, jotka ”halusivat vain paimentolaiskulttuurin ehdoilla palvella Jumalaa, mutta aika ajoi reekabilaisten ohi. Raamattu on pysyvä sanoma Jumalasta, mutta sillä on aikahistorialliset käärepaperit. Kaikki tätä maailmaa hahmottavat asiat ovat siinä vain raameja ihmisen Jumala-uskolle.” Piispa kävi koko Raamatun tiivistetysti läpi ja totesi, että tasa-arvoajattelu ei uhkaa uskoa Jumalaan, karsinoiminen ja syrjiminen kumpuavat jostain muusta: ”Armo ei kuulu teille kahdelle, ennen kuin muututte” –näin ei mielestäni kukaan ole sanonut tässä keskustelussa. Armo ei kuulu meille kenellekään eikä ole mikään oikeus. Kristus kuoli täyttääkseen lain, jota me emme voineet täyttää ja siksi, että halusi armahtaa meitä. Laki ajaa meidät joko kapinaan, epätoivoon, omavanhurskauteen tai Kristuksen luo. Viimeinen vaihtoehto on paras – mutta sinne ei mennä ilman lakia! Armo lahjoitetaan vapiseville omilletunnoille.
ARKKIPIISPA PAARMA veti ajatuksia yhteen todeten, että me olemme moniääninen kirkko ja yhtä mieltä olemme siitä, että jokaisella ihmisellä on ihmisarvo ja jokaisen puolesta voi rukoilla ja kristillisestä avioliittokäsityksestä olemme yhtä mieltä – ”löytyisikö näistä polku, jota pitkin kulkea eteenpäin?” Hän kertoi myös, että piispainkokous EI ole päättänyt antaa papistolle ohjeita ja hänen mukaansa rukoushetkessä EI ole kyse pariSUHTEEN puolesta rukoilemisesta vaan parisuhteensa rekistöreineiden ”KANSSA JA HEIDÄN PUOLESTAAN”. Mutta koska osa papeista toimii villisti, niin tarvitaan yhtenäiset ohjeet.
Tässä ja muussakin kirkollisessa keskustelussa olen miettinyt, miksi eksegeetit ovat rohkeita, mutta systemaatikot varsin hiljaisia – Miikka Ruokanen on hyvä poikkeus, Sammeli Juntunen myös – lienee muitakin, mutta en taida rohjeta ryhtyä tuomariksi…
Tänään, 22.5.2010, Risto Leppänen väitteli pappien suhteesta Raamattuun. Aihe on mielenkiintoinen ja empiirinen tutkimus antaa syvän kuvan ko. suhteesta ja auttaa jotain ymmärtämään; mm. kristillisen kotikasvatuksen puute ilman muuta vaikuttaa myös suhteeseen Raamattuun. Variaatioita on monta Raamatun pitämisestä täydellisenä totuutena aina siihen saakka, että Raamattu on vain ”inspiraatiokokoelma”. Emmehän me pelastu edes oikeilla mielipiteillä tietenkään, mutta Raamatun kanssa seurustelu on kuin istuisi Jeesuksen kanssa saman pöydän ääressä:
”Me istuimme keittiössä,
meillä oli pullo Coca-colaa,
Jeesus ja minä.”
(Ylva Eggehorn)
Psalmi 119 kuvaa hyvin Raamatun aarreaittaa. Viivymmekö rukouksessa tarpeeksi usein (kuten piispa Peura kirkolliskokouksen avajaisjumalanpalveluksen saarnassa kyseli) kyselemässä Jumalan tahtoa ja luemmeko sitä tarkalla silmällä Raamatusta?
Rukoillaan yhdessä tämänkin tulevan päätöksen puolesta. Herra antakoon meille rakkautta ja kunnioitusta toisiamme kohtaan ja synnyttäköön meissä uutta elämää.
Aino Vesti
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti