Eilen illalla saimme ihailla arkkipiispan talon interiööriä, kuunnella Tuomiokirkon kanttorin Anu Åbergin johtamaa käsikelloyhtyettä ja veisata arkkipiispan ehdottaman iltavirren, jonka sanat sopinevat jokaisen iltarukoukseksi:
”Siis murra kahleet ja väärä valta!
Suo kukkaan puhjeta oikeuden!
Suo, että kirkko myös yössä valvoo
sovinnon liekkinä kaikkien.” (Virsi 565:2)
Tämän perjantain aamumessun teemana oli Kristuksen tulo lukittujen ovien taakse. Tapio Luoma saarnasi ja lauluryhmä lauloi kuin enkelikuoro rohkaisten meitä uskomaan, että Kristus on sama tänäänkin ja näissä vaikeissa kirkolliskokouksen asioissa ja ihmissuhteissa.
Täysistunnon aloitimme kiittämällä äideistä laulamalla suvivirren 571.
Aamupäivän ainoa suurempi asia (muutamien lakiasioiden toisten käsittelyjen lisäksi) oli hallintovaliokunnan mietintö (2/2011) parokiaalijärjestelmän kehittämisestä, jonka valiokunta ehdotti jätettävän tiedoksi; tämä tuli myös päätökseksi. Hallintovaliokunta perusteli sitä mm. siten, että asiaa ollaan eri puolilta tutkimassa muutamissa kirkkohallituksen työryhmissä ja niiden työskentelyn jälkeen olisi oikeampi hetki palata asiaan.
Piispa Vikström ansiokkaasti yliopistomiehen täsmällisyydellä ja visionäärin varmuudella selvensi aloitteen tavoitteita, mm. sitä, että kuntarajoista poikkeaminen ei tarkoittaisi parokiaaliperiaatteesta luopumista, vaan että sen puitteissa ja pohjalla voisi nykyajan haasteiden edessä sallia joitain poikkeuksia. Hän kysyi, haluammeko hierarkkisen kirkon vai ketterän toimijan ja haluammeko antautua haasteiden edessä. Iloitsen jokaisesta, jolla on rohkeutta ja voimaa tavoitella asioita, jotka näkee tärkeiksi seurakuntiemme elämän vahvistumiseksi.
Kirkolliskokous päättyi jopa ennen lounasta ja saimme siis rauhallisin mielin lähteä kotimatkalle ympäri Suomea. Lounaspöydässä piispa Peura oma-aloitteisen ystävällisesti vastasi kysymyksiini, jotka olin esittänyt piispainkokouksen parisuhderukousohjeiden johdosta, joissa muutama käytännön kysymys oli minua mietityttänyt. Arvostan sitä, että kysymyksiin vastataan ja kerrotaan, miten asiaa on käytännössä ajateltu ja ohjeistettu, se palvelee jatkossakin vuorovaikutuksen mutkattomuutta ja keskinäisen luottamuksen vahvistumista.
Tätä viikkoa oli varmaan moni edustaja valmistellut rukouksin, niin paljon toivon ja rakkauden merkkejä nähtiin keskusteluissa tai ihmisten välillä, vaikka kipupisteitäkin oli nähtävissä. Erityisesti mieleeni jäi edustaja Kainulaisen puheenvuoro moniäänisyystyöryhmänperustamisaloitteen lähetekeskustelussa. Hän esitteli ”Aabrahamin vieraat” –ikonin merkitystä ja totesi lopuksi, että Aabrahamille ja Saaralle annettu lupaus lapsesta tuntui naurettavalta ja mahdottomalta: miten kuihtuneessa kohdussa vielä syntyisi elämää, mutta lapsi kuitenkin syntyi. Niin se on syntyvä myös tässä kirkossamme. Sitä rukoilkaamme ja odottakaamme ja pitäkäämme Herraa vieraanamme.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Käsite 'valmistellut rukoukset' herättää kysymyksen, mitä rukous oikeastaan on kristitylle Raamattuun reflektoiden. Kun tarkkaan VT:ia, kirkkohistoriaa ja tämän ajan kaikenlaita kristillis-uskonnollista liikehdintää, totean rukouksen olevan laajentunut käsite, jolla on useita sivumerkityksiä: mm. seloste srk:lle, oman elämän, perheen, sairauksen ja yhteiskunnan kuvailu sekä teologian opettaminen Jumalalle. Mielessäni ovat kyllä rukouksen vanhat perusmerkitykset: anominen, toisten puolesta puhuminen, ylistys, kiitos ja palvonta, keskustelu Jumalan kanssa ja kristityn 'hengitys' (pneumaattinen aspiraatio). Kirkkomme instituutio kehittelee varmasti iänkaiken käsikirjojen rukouksia ad parusiam Domini, mutta kaikki eivät niitä tarvitse. Ymmärrän nykyisin paljon puhutun 'kirkon uskoon' liittyvän yhteisöllisyyden ja yhtenäisyyden tendenssin. Otan kuitenkin itse tiettyä uutta etäisyyttä kirkkooni ja vaikenen niissä kohdissa ja ilmauksissa, joita mieleni ei hyväksy.
Eläkeläispappi ”Arthur Yochanan” (www.elisanet.fi/arto.saarinen)
Lähetä kommentti