8.5.2009
Eilen iltapäiväkahvin jälkeen nautin ylellisyydestä: käsikirjavaliokunnan työt oli tehty ja sain käyttää muutaman tyhjän tunnin valintani mukaan. Istuin maailman suurimpien valkovuokkojen keskellä läheisessä metsässä lintujen laulua kuunnellen. Mietin myös kirkkoamme – monessa kohdassa olen täynnä iloa, kun ihmisten usko ja turvautuminen Jumalaan ja syvä sitoutuminen tulee kauniilla tavalla esiin tässäkin värikkäässä joukossa, toisissa kohdin taas koen, että olemme hyvin kaukana siitä, miten uskoa tulisi todeksi elää. Pienen väläyksen tästä toin esiin tänään kiitospuheessani Turun kristillisen opiston ja Linnasmäki oy:n henkilökunnalle, kun kysyin: tuleeko joskus aika, että kirkolliskokous keittää yhdessä aamupuuron Morbackan tapaan, syö lounaaksi pelkkää keittoa ja sen jälkeen tiskaa astiat yhdessä isossa paljussa Taizén tapaan ja lahjoittaa säästyneet varat Kirkon Ulkomaanavun Toisenlaisiin lahjoihin. Vielä emme ole tällaista uskaltaneet visioida (eikä kansliavaliokuntamme ole tehnyt tällaista tarjouspyyntöä). –Toisaalta ajattelen, ettei omastaan luopumisesta ja uskostaan todistamisesta saisi tulla pakonomaista suoritusta ja syyllisyydestä kumpuavaa lain tekoa. Miten uskaltaa rukoilla itselleen tarpeeksi rakkautta, että voisi luopua itsekkyydestään ja mukavuudenhalustaan iloisin mielin? Ja osaisi yhtä aikaa hienotunteisesti ja rohkeasti lohduttautua ja lohduttaa ihmisiä Jumalan rakkaudella?
Eilen illalla, viittomakielen esitystä katsellessa huomasi, että viittomakieli on kuulevallekin kaunis nähdä, vaikuttava ja syvällinen tapa kommunikoida ja havainnollistaa.
Iltahartauden piti Pekka Simojoki: ”jokaisella sukupolvella on oikeus omiin virsiin”. Hän kertoi myös tapauksesta, johon liittyi eräs mies ja jonka sisältö oli se, että Jumala huolehtii jopa autojemme eturenkaista! Piispoillamme on usein hyvin pitkät päivät monine vastuineen ja useilla lisäksi muita työtehtäviä ja vastuita, eivätkä he pysty siten aina olemaan iltahartauksissa mukana. Tampereen piispa Matti Repo on onnistunut järjestämään niihin aikaa, mikä tuntui hyvältä. Tiiviin kokousaikataulun lomassa ei monellakaan ole mahdollisuutta tutustua piispoihin persoonina, mikä on sääli, koska he ovat keskenään varsin erilaisia, innostavia, viisaita ja lämpimiä ihmisiä.
Kirkkohallituksen jäseneksi oli määrä valita kirkkoneuvokseksi valitun Pekka Huokunan tilalle pappi, Mikkelin hiippakunnasta. Osa meistä olisi halunnut siihen kirkolliskokousedustaja Teuvo V. Riikosen, jolla on pappeuden ja rauhanturvaamisen lisäksi pitkä kokemus seurakunnan nuorisotyöstä ja kansanopistotoiminnasta, mutta valitsijamiesten ehdottama Jari Pennanen vaikutti monen todistajan suulla myös erittäin pätevältä ja sopivalta ko. tehtävään.
Kirkon toimintakertomus ja tilinpäätös tuli hyväksyttyä ja vastuuvapaudet myönnettyä. Kirkon nelivuotiskertomustakin oli yleisvaliokunta perusteellisesti ruotinut. Eräänä tärkeänä asiana nousi sieltä esiin se, että kirkon työntekijöiden sitoutuminen kirkkoon on heikkenemässä ja myös työntekijät tarvitsevat hengellistä tukea. Ainakin arkkihiippakunnassa, Tampereen ja Lapuan hiippakunnissa on näitä asioita ajateltu mm. hengellisen matkakumppanuuden kursseja tai työntekijöiden retriittejä järjestämällä. Tampereen hiippakunnassa on kehitetty myös kirkkoherran kehityspolku -järjestelmä mentorointeineen. Arkkihiippakunnassa on tulossa työntekijöille Raamatun käyttö –koulutus, mikä voi välillisesti tukea työntekijän omaakin hengellistä elämää ja sitoutumista. Myös perheiden merkitys kristillisen kasvatuksen antajana on asia, mitä olisi syytä tehokkaasti tukea sen kerrannaisvaikutusten vuoksi, todettiin yleisvaliokunnan mietinnössä. Nykyaikanahan alkaa olla niin, että rukouksia eivät opeta äidit tai isät (tai mummit ja ukit) vaan opettajat, jolloin niiden vaikuttavuus on toisinaan ohuempi.
Porvoon piispa Gustav Björkstrandille tämä oli viimeinen kirkolliskokous; hän jää eläkkeelle lokakuun lopussa. Hän on tosin ollut meistä jo ensimmäisenä kirkolliskokouksessa 1970-luvulla, kertoi arkkipiispa. Käsikirjavaliokuntana saimme laulaa puheenjohtajallemme Pekka Simojoen ja Anna-Mari Kaskisen laulun, jota tuskin on aiemmin käytetty juuri tällaisessa tilanteessa:
”Niin kuin linnunpoika, joka kurkkii pesästään, meitäkin nyt tuuli kutsuu lentämään. Siivet saimme Jumalalta, siivet sydämeen, lentää saamme valoon, lentää vapauteen. Irti päästä, olet vapaa lähtemään. Anna suuren tuulen puhaltaa! Irti päästä, olet vapaa elämään, vapaa palvelemaan Jumalaa!
Siellä, missä tahtoo, suuri tuuli puhaltaa yllättäen hänet, joka kutsun saa. Vastarinta murtuu, köydet hiljaa katkeaa. Avoinna on taivas, työhön kutsuu maa. Irti päästä…
Kotimme on tuuli, emme pesää tehdä voi, kaikki olkoon Hänen, joka meidät loi.
Rikas olen silloin, jos voin paljon lahjoittaa. Nisunjyväkään ei pelkää kuolemaa.
Irti päästä… "
Opiston ja Linnasmäki oy:n ammattitaito on kunnioituksen ansaitsevaa! Salaattivuoret, ranskalaiset ruuat, jälkiruokaherkut ym. vaativat varsin paljon valinnan jaloa taitoa ja välillä itsekieltäymystäkin, Kanslia toimii hyvin huomaamattomasti kulisseissa kuunnellen, mihin tahtiin puheenjohtajan nuija käy, että ehtii oikeassa järjestyksessä monistella ja jakaa kymmenet paperipinot yli 100 edustajan pöydille ja lähetit kulkevat rauhallisesti ja aina ystävällisesti hymyillen. Ja kaikki toimitilat kovasta käytöstä huolimatta, toiletteja myöten ovat siistejä.
Nyt on taas hetkeksi irtipäästämisen aika, puhaltakoot tuulet meitä voimakkaasti eteenpäin!
Aino Vesti
perjantai 8. toukokuuta 2009
torstai 7. toukokuuta 2009
7.5.2009
Eilen illalla löysimme ”vanhasta Turusta”, Aboa Vetuksen uumenista Luostarikadun, Suomen vanhimman kellarin ja Pyhän Annan kappelin, jossa olen saanut vihkiä avioparin ja kastaa heidän lapsensa. Katariinan pappilassa kirkkoherra Martti Hirvonen kertoi kiinnostavasti 700-vuotisen seurakuntansa historiaa ja pappilan kahdesta asukkaasta, Fredrik Gabriel Hedbergistä ja kirkkoherra Esa Anttilasta, kirkolliskokousedustajasta, jonka muutamat paikalla olleet muistivat ja tunsivat.
Kirkossa näimme maalauksen Katariina Sienalaisesta ja veistoksen mustuneesta Katariina Aleksandrialaisesta (olikohan mustumisen syy vitaaliveljien, tanskalaisten merirosvojen sytyttämä tulipalo satoja vuosia sitten tai jotain sinne päin...googlettakoon ken ehtii.). Tästä kirkosta oma pappisurani alkoi nykyisen Oulun piispa Sami Salmen alaisuudessa; nyt on mieheni Rauno Vesti siellä seurakuntapastorina. –Miten tämä liittyy kirkolliskokoukseen? Ainakin siten, että juuri näissä vapaamuotoisissa illoissa tutustuu toisiin edustajiin persoonina, heidän taustoihinsa ja luonteenpiirteisiinsä. Leppoisat ja huumoripituiset kahvihetket luovat hyvää yhteyttä ja pohjaa vakavammalle työskentelylle istuntosalissa ja valiokunnissa.
Kirkkoneuvoksen tehtävään oli 17 hakijaa – olisin halunnut etukäteen nähdä kirjallisen ansiovertailun; soveltuvuustutkinta ja haastattelu kuitenkin kertovat paljon muutakin kuin paperit. Lisäksi olisi voinut kutsua kaksi etusijalle asetettua meidän nähtäväksi ja kuultavaksi, että valinta olisi tuntunut vastuullisemmalta. Taitavia hakijoita oli monta ja siinä mielessä ei valinta voinut kovin huonosti mennä. Itse katsoin, että en voi Pekka Särkiön, teologian tohtorin ja dosentin, ansioita ohittaa; hän on toiminut myös asessorina pitkän kirkkoherrauran lisäksi. Valitun, Pekka Huokunan, taitoja en minä eikä tuskin kukaan muukaan aseta kyseenalaiseksi.
Täysistunnossa, aloitteita käsiteltäessä, arvostan suuresti oppineiden teologien näkemää vaivaa valmistella monipuolisia ja teologisesti syvällisiä kannanottoja, esimerkiksi Tapio Luoma ja Heikki Kotila. Esimerkiksi Heikki Kotila kiinnitti kasteasiassa huomiota siihen, että meidän on tärkeä miettiä, täyttyvätkö kasteen teologiset edellytykset: lapset olisi tarkoitus kastaa uskonyhteisön yhteyteen.
Kari-Pekka Kinnusella on silmää erityisesti ihmissuhde- ja työyhteisöasioissa ja monilla muilla papeilla kadehdittavan hyvää asioiden suhteuttamistajua. Täällä saa oppia analysointia ja olennaisen erottamista epäolennaisesta, hieman toisella tavalla kuin yliopistossa.
Aino Vesti
Eilen illalla löysimme ”vanhasta Turusta”, Aboa Vetuksen uumenista Luostarikadun, Suomen vanhimman kellarin ja Pyhän Annan kappelin, jossa olen saanut vihkiä avioparin ja kastaa heidän lapsensa. Katariinan pappilassa kirkkoherra Martti Hirvonen kertoi kiinnostavasti 700-vuotisen seurakuntansa historiaa ja pappilan kahdesta asukkaasta, Fredrik Gabriel Hedbergistä ja kirkkoherra Esa Anttilasta, kirkolliskokousedustajasta, jonka muutamat paikalla olleet muistivat ja tunsivat.
Kirkossa näimme maalauksen Katariina Sienalaisesta ja veistoksen mustuneesta Katariina Aleksandrialaisesta (olikohan mustumisen syy vitaaliveljien, tanskalaisten merirosvojen sytyttämä tulipalo satoja vuosia sitten tai jotain sinne päin...googlettakoon ken ehtii.). Tästä kirkosta oma pappisurani alkoi nykyisen Oulun piispa Sami Salmen alaisuudessa; nyt on mieheni Rauno Vesti siellä seurakuntapastorina. –Miten tämä liittyy kirkolliskokoukseen? Ainakin siten, että juuri näissä vapaamuotoisissa illoissa tutustuu toisiin edustajiin persoonina, heidän taustoihinsa ja luonteenpiirteisiinsä. Leppoisat ja huumoripituiset kahvihetket luovat hyvää yhteyttä ja pohjaa vakavammalle työskentelylle istuntosalissa ja valiokunnissa.
Kirkkoneuvoksen tehtävään oli 17 hakijaa – olisin halunnut etukäteen nähdä kirjallisen ansiovertailun; soveltuvuustutkinta ja haastattelu kuitenkin kertovat paljon muutakin kuin paperit. Lisäksi olisi voinut kutsua kaksi etusijalle asetettua meidän nähtäväksi ja kuultavaksi, että valinta olisi tuntunut vastuullisemmalta. Taitavia hakijoita oli monta ja siinä mielessä ei valinta voinut kovin huonosti mennä. Itse katsoin, että en voi Pekka Särkiön, teologian tohtorin ja dosentin, ansioita ohittaa; hän on toiminut myös asessorina pitkän kirkkoherrauran lisäksi. Valitun, Pekka Huokunan, taitoja en minä eikä tuskin kukaan muukaan aseta kyseenalaiseksi.
Täysistunnossa, aloitteita käsiteltäessä, arvostan suuresti oppineiden teologien näkemää vaivaa valmistella monipuolisia ja teologisesti syvällisiä kannanottoja, esimerkiksi Tapio Luoma ja Heikki Kotila. Esimerkiksi Heikki Kotila kiinnitti kasteasiassa huomiota siihen, että meidän on tärkeä miettiä, täyttyvätkö kasteen teologiset edellytykset: lapset olisi tarkoitus kastaa uskonyhteisön yhteyteen.
Kari-Pekka Kinnusella on silmää erityisesti ihmissuhde- ja työyhteisöasioissa ja monilla muilla papeilla kadehdittavan hyvää asioiden suhteuttamistajua. Täällä saa oppia analysointia ja olennaisen erottamista epäolennaisesta, hieman toisella tavalla kuin yliopistossa.
Aino Vesti
keskiviikko 6. toukokuuta 2009
6.5.2009
Eilen illalla tuli TV1:stä kirkolliskokousedustaja ja käsikirjavaliokuntatuttuni Pekka Simojoesta dokumentti. Iloista oli katsoa, kuinka hän Afrikan lämmöstä toi rytmit Suomen kirkkoihin - kaikenikäiset laulavat hänen ja Anna-Mari Kaskisen (myös käsikirjavaliokunnassa) laulujaan.
Aamumessussa Antti Sipola laittoi meidät saarnaamaan toinen toisillemme kahden-kolmen hengen ryhmissä aiheena: mitä minun elämässäni on ollut elämää/kuolemaa, siunausta/kirousta.
Istunto alkoi 9.15, keskeytyi 11.30-12.30 lounaan ajaksi ja jatkui lähes kahteen. Pikaiset kahvit, sitten valiokuntatyöskentelyä ja uusi istunto klo 15.30, koska aamun työjärjestyksestä jäi asioita ja lisäksi on talousarvioaloitteita sekä vielä Kirkkohallituksen kyselytunti ennen klo 17 päivällistä ja 17.45 alkavaa virkistäytymisretkeä Aboa Vetukseen ja 700-vuotisen Katariinanseurakunnan alueelle, pappilaan kahville ja kirkkoon iltahartauteen. Retkillä ehtii edes hieman solmia tuttavuuksia ja tuulettaa aivokoppaansa.
Aamupäivällä aloite kirkon ulkomaisen työn evaluoinnista (Seppo Rissanen), sen pohtimista, riittääkö kirkon toimintaympäristön muutosten analysointi vai olisiko osattava katsoa niiden yli, pidemmälle. Kehitysvammaistyöhön toivottiin kokonaiskirkon tasolla tukea (Pertti Rajala, Merja Hermonen) ja kirkon oman saatavuusohjelman laatimista ja vielä arkkipiispan viran ja valinnan uudistamista. Jälkimmäiseen liittyen Stig Kankkonen kysyi, onko syytä vahvistaa yhden henkilön merkittävyyttä kirkon äänenä ja Heikki Kotila totesi, että kirkon historia ei tunne piispaa ilman hiippakuntaa.
Lasten ottamista huomioon ja nuorten osallisuuden vahvistamista esitettiin omissa aloitteissaan, jotka Henrietta Grönlund toivoi yhdistettävän kehitysvammaisuuteen liittyvään aloitteeseen siten, että tehtäisiin yksi selvitys osallisuudesta ja sen esteistä eri ikäkausien ja erilaisten ihmisryhmien suhteen. Signe Jauhiainen valisti meitä kertomalla, että 70 % viime vaaleissa äänestäneistä oli yli 50 –vuotiaita!
Lasten huomioon ottamisesta puhuttiin monen edustajan suulla
-lapsilla on meille paljon kerrottavaa (Kaskinen)
-90 prosenttia 8-16 –vuotiaista on nähnyt pornoa netissä ja puolet lapsista käyttää nettiä yksin (Lahti)
-haastan teidät tekemään yhden lapsiystävällisen teon tänä vuonna Kättä päälle –haastekampanjan merkeissä (Tuominen)
-”Kristillinen koti on Kristuksen kirkko pienoiskoossa: Sana, rukous ja taivasten valtakunnan avaimet.”(Luther) Koteihin pitäisi kiinnittää huomiota; mitä isot edellä, sitä pienet perässä; kodin asiat määräävät valintoja usein läpi elämän. Lapsen sydän on paras kylvömaa. Huvipuistoihin lapsia kyllä viedään, viedäänkö ikuisten asioiden äärelle.(Nieminen)
Lasse Marjokorpi kiinnitti huomiota siihen, että hyvä elämä ei ole erotettavissa Jumalan Sanasta. Lapsella on oikeus elämään, oikeus omaan isään ja äitiin, oikeus tulla Jeesuksen luo kasteessa ja tulla kristillisten kummien kasvatuksesta osalliseksi. ”Kirkon elämää ei hoideta lasten oikeuksien julistamisella” – ymmärsin hänen tarkoittavan, että Jumalan Sana on perusta, josta ihmisoikeudet nousevat eikä päinvastoin ja siksi pitäisi vaatimusten ja vetoomusten sijasta pitää esillä sitä elämän lähdettä, Kristuksen sovitusta ja Jumalan Sanaa, joista kaikki rakkaus ja huolenpito ja elämän suojelu kumpuaa. Emmehän me syntiset ihmiset niitä voi itsestämme puristaa, vaan armahdettuna alkaa ehkä hieman antaa tilaa toisillekin ja herätä huomaamaan, että tarvitsee Pyhältä Hengeltä uutta sydäntä ja voimaa rakastaa ja luopua itsekkyydestä.
Toki sen rinnalla on hyvä tehdä erilaisia toimenpiteitäkin, mutta minustakin on tärkeää, että muistetaan, missä on rakkauden lähde ja lähimmäisenrakkauden perusta.
Nyt menen allekirjoittamaan tervehdystä Tansanian naispapeille 8 muun pappisnaisen kanssa.
Aino Vesti
Eilen illalla tuli TV1:stä kirkolliskokousedustaja ja käsikirjavaliokuntatuttuni Pekka Simojoesta dokumentti. Iloista oli katsoa, kuinka hän Afrikan lämmöstä toi rytmit Suomen kirkkoihin - kaikenikäiset laulavat hänen ja Anna-Mari Kaskisen (myös käsikirjavaliokunnassa) laulujaan.
Aamumessussa Antti Sipola laittoi meidät saarnaamaan toinen toisillemme kahden-kolmen hengen ryhmissä aiheena: mitä minun elämässäni on ollut elämää/kuolemaa, siunausta/kirousta.
Istunto alkoi 9.15, keskeytyi 11.30-12.30 lounaan ajaksi ja jatkui lähes kahteen. Pikaiset kahvit, sitten valiokuntatyöskentelyä ja uusi istunto klo 15.30, koska aamun työjärjestyksestä jäi asioita ja lisäksi on talousarvioaloitteita sekä vielä Kirkkohallituksen kyselytunti ennen klo 17 päivällistä ja 17.45 alkavaa virkistäytymisretkeä Aboa Vetukseen ja 700-vuotisen Katariinanseurakunnan alueelle, pappilaan kahville ja kirkkoon iltahartauteen. Retkillä ehtii edes hieman solmia tuttavuuksia ja tuulettaa aivokoppaansa.
Aamupäivällä aloite kirkon ulkomaisen työn evaluoinnista (Seppo Rissanen), sen pohtimista, riittääkö kirkon toimintaympäristön muutosten analysointi vai olisiko osattava katsoa niiden yli, pidemmälle. Kehitysvammaistyöhön toivottiin kokonaiskirkon tasolla tukea (Pertti Rajala, Merja Hermonen) ja kirkon oman saatavuusohjelman laatimista ja vielä arkkipiispan viran ja valinnan uudistamista. Jälkimmäiseen liittyen Stig Kankkonen kysyi, onko syytä vahvistaa yhden henkilön merkittävyyttä kirkon äänenä ja Heikki Kotila totesi, että kirkon historia ei tunne piispaa ilman hiippakuntaa.
Lasten ottamista huomioon ja nuorten osallisuuden vahvistamista esitettiin omissa aloitteissaan, jotka Henrietta Grönlund toivoi yhdistettävän kehitysvammaisuuteen liittyvään aloitteeseen siten, että tehtäisiin yksi selvitys osallisuudesta ja sen esteistä eri ikäkausien ja erilaisten ihmisryhmien suhteen. Signe Jauhiainen valisti meitä kertomalla, että 70 % viime vaaleissa äänestäneistä oli yli 50 –vuotiaita!
Lasten huomioon ottamisesta puhuttiin monen edustajan suulla
-lapsilla on meille paljon kerrottavaa (Kaskinen)
-90 prosenttia 8-16 –vuotiaista on nähnyt pornoa netissä ja puolet lapsista käyttää nettiä yksin (Lahti)
-haastan teidät tekemään yhden lapsiystävällisen teon tänä vuonna Kättä päälle –haastekampanjan merkeissä (Tuominen)
-”Kristillinen koti on Kristuksen kirkko pienoiskoossa: Sana, rukous ja taivasten valtakunnan avaimet.”(Luther) Koteihin pitäisi kiinnittää huomiota; mitä isot edellä, sitä pienet perässä; kodin asiat määräävät valintoja usein läpi elämän. Lapsen sydän on paras kylvömaa. Huvipuistoihin lapsia kyllä viedään, viedäänkö ikuisten asioiden äärelle.(Nieminen)
Lasse Marjokorpi kiinnitti huomiota siihen, että hyvä elämä ei ole erotettavissa Jumalan Sanasta. Lapsella on oikeus elämään, oikeus omaan isään ja äitiin, oikeus tulla Jeesuksen luo kasteessa ja tulla kristillisten kummien kasvatuksesta osalliseksi. ”Kirkon elämää ei hoideta lasten oikeuksien julistamisella” – ymmärsin hänen tarkoittavan, että Jumalan Sana on perusta, josta ihmisoikeudet nousevat eikä päinvastoin ja siksi pitäisi vaatimusten ja vetoomusten sijasta pitää esillä sitä elämän lähdettä, Kristuksen sovitusta ja Jumalan Sanaa, joista kaikki rakkaus ja huolenpito ja elämän suojelu kumpuaa. Emmehän me syntiset ihmiset niitä voi itsestämme puristaa, vaan armahdettuna alkaa ehkä hieman antaa tilaa toisillekin ja herätä huomaamaan, että tarvitsee Pyhältä Hengeltä uutta sydäntä ja voimaa rakastaa ja luopua itsekkyydestä.
Toki sen rinnalla on hyvä tehdä erilaisia toimenpiteitäkin, mutta minustakin on tärkeää, että muistetaan, missä on rakkauden lähde ja lähimmäisenrakkauden perusta.
Nyt menen allekirjoittamaan tervehdystä Tansanian naispapeille 8 muun pappisnaisen kanssa.
Aino Vesti
tiistai 5. toukokuuta 2009
Kukkia ja autoja
5.5.2009
Lentopalloa pelasi tänään 14 edustajaa seitsemästä kahdeksaan ja sitten nopeasti suihkun tai uima-altaan kautta kirkkoon ja messusta kiireesti aamuistuntoon klo 9.15. Täysistunnothan ovat julkisia-taakse on varattu n. 30 paikkaa yleisölle. Tänään iltapäivällä ei ole täysistuntoa, vaan valiokunnat työskentelevät aloitteiden parissa.
Aamupäivällä käsiteltiin kirkon toimintakertomus. Itse iloitsen siitä, että vapaaehtoistoiminnan kehittämiseen on tulossa materiaalia ja verkkosivut. Edustaja Riku Rinne totesi hiljattain eräässä haastattelussa, että siemenet jäävät usein seurakuntalaisten käteen, kun ne sen sijaan pitäisi kylvää.
Minusta se on kirkon elämän ja kuoleman kysymys; Maskun kirkkokin voi olla kuin vilja-aitta, Sanaa on saarnattu vuosisatoja, mutta ketkä lähtevät niitä jyviä kylvämään teille ja aitovierille?
Maskussa on vireillä diakonian viran perustaminen; hänen tehtäviinsä kuuluisi mm. vapaaehtoisten etsiminen, kouluttaminen ja motivoiminen, että pääsisimme työntekijäkeskeisyydestä kasvamaan kohti Osallisuuden yhteisöä (Kirkon Strategia 2015).
Teuvo V. Riikosen puheet saavat aina uneliaimmatkin heräämään, kun hän tykittää huumoripitoisesti vakavista asioista: ”Kukkakauppias kehuu kauniita kukkiaan, autokauppias autojaan, mutta uskommeko me tuotteeseemme? Kirkko kuorii oppia ohuemmaksi kuin sipulia-kenttäpiispa kammetaan pois piispainkokouksesta-kirkkoherranvaalia pois kansalta, kummeja pois kastetuilta ja arkkipiispanvaali pois turkulaisilta! Kirkon hampaattomuus ei vedä, vapaa-ajattelijat saavat rauhassa mainostaa: eroa kirkosta, unohda Jumala ja nauti elämästä! Mutta me olemme vaeltava Jumalan kansa, meillä on sanoma. Meillä on jäsenetuja: on mahdollisuus olla kummi! Pysy kirkossa!” Tällaista rohkaisua kuulee mielellään! (Täysistunnoista pidetään keskustelupöytäkirjaa ja edustajien sanatarkat puheenvuorot ilmestyvät kirkon sivuille päivän-parin kuluessa
http://www.evl.fi/kirkolliskokous/ -viimeistään kuitenkin ensi viikolla…)
Aino Vesti
Lentopalloa pelasi tänään 14 edustajaa seitsemästä kahdeksaan ja sitten nopeasti suihkun tai uima-altaan kautta kirkkoon ja messusta kiireesti aamuistuntoon klo 9.15. Täysistunnothan ovat julkisia-taakse on varattu n. 30 paikkaa yleisölle. Tänään iltapäivällä ei ole täysistuntoa, vaan valiokunnat työskentelevät aloitteiden parissa.
Aamupäivällä käsiteltiin kirkon toimintakertomus. Itse iloitsen siitä, että vapaaehtoistoiminnan kehittämiseen on tulossa materiaalia ja verkkosivut. Edustaja Riku Rinne totesi hiljattain eräässä haastattelussa, että siemenet jäävät usein seurakuntalaisten käteen, kun ne sen sijaan pitäisi kylvää.
Minusta se on kirkon elämän ja kuoleman kysymys; Maskun kirkkokin voi olla kuin vilja-aitta, Sanaa on saarnattu vuosisatoja, mutta ketkä lähtevät niitä jyviä kylvämään teille ja aitovierille?
Maskussa on vireillä diakonian viran perustaminen; hänen tehtäviinsä kuuluisi mm. vapaaehtoisten etsiminen, kouluttaminen ja motivoiminen, että pääsisimme työntekijäkeskeisyydestä kasvamaan kohti Osallisuuden yhteisöä (Kirkon Strategia 2015).
Teuvo V. Riikosen puheet saavat aina uneliaimmatkin heräämään, kun hän tykittää huumoripitoisesti vakavista asioista: ”Kukkakauppias kehuu kauniita kukkiaan, autokauppias autojaan, mutta uskommeko me tuotteeseemme? Kirkko kuorii oppia ohuemmaksi kuin sipulia-kenttäpiispa kammetaan pois piispainkokouksesta-kirkkoherranvaalia pois kansalta, kummeja pois kastetuilta ja arkkipiispanvaali pois turkulaisilta! Kirkon hampaattomuus ei vedä, vapaa-ajattelijat saavat rauhassa mainostaa: eroa kirkosta, unohda Jumala ja nauti elämästä! Mutta me olemme vaeltava Jumalan kansa, meillä on sanoma. Meillä on jäsenetuja: on mahdollisuus olla kummi! Pysy kirkossa!” Tällaista rohkaisua kuulee mielellään! (Täysistunnoista pidetään keskustelupöytäkirjaa ja edustajien sanatarkat puheenvuorot ilmestyvät kirkon sivuille päivän-parin kuluessa
http://www.evl.fi/kirkolliskokous/ -viimeistään kuitenkin ensi viikolla…)
Aino Vesti
maanantai 4. toukokuuta 2009
4.5.2009 ”Älköön sydämenne olko levoton” (Joh 14:1)
Näistä Jeesuksen sanoista Mikkelin piispa Seppo Häkkinen muistutti meitä avajaismessussa Maarian kirkossa ja virret kaikuivat ylös holvien korkeuksiin. Ilon ja yhteyden keskellä surin kuitenkin sitä, että osa ei voinut osallistua ehtoolliseen. Suurin osa naispappeuden torjujista kuitenkin voisi polvistua yhteiseen ehtoollispöytään, vaikka eivät voi ottaa ehtoollista vastaan pappisnaiselta – Jumala lohduttakoon heitä tässä tilanteessa.
Aloituskuviot alkavat nyt uudellekin edustajalle hahmottua perinteinä: arkkipiispan avauspuhe, herkkulounas, kulttuuriministerin puhe ja täytekakkukahvit.
Kirkkoherran vaalitavan muuttamisessa välilliseksi näyttää eniten painavan huoli kirkkoherraehdokkaiden johtamistaitojen paremmasta punnitsemisesta. Minusta asiassa on kyse hieman samasta kuin rakkausavioliiton tai järjestetyn avioliiton kannattamisesta - onko tunteilla jotain arvoa tässä prosessissa. Vaalin lyhentäminen esim. ehdokasasettelusta ja vaalisijoista luopumalla saanee kannatusta; tuntuisi kohtuulliselta, että kaikki pätevät hakijat olisivat tasaveroisesti mukana hakuprosessissa.
Evankeliumikirja on nyt saatu viittomakielelle ja edustajat saivat ko. DVD:n etukäteen kotiin katsottavaksi.
Päätettäviä asioita on yhtenäkin päivänä yli kymmenen ja ne vaihtelevat vaalilipun väristä viimeisen eläkelaitoksen määräytymiseen tai kirkolliskokouksen työjärjestykseen.
Kirkon ulkoasiain neuvoston (KUN) toimintakertomusta oli kiinnostava lukea ja kuulimme edustaja Huovisen kysymyksen ansiosta, että ko. yhteyksistä kirkkojen kanssa on osa myös matkakertomuksina luettavissa.
”Oi kuulautta taivaan, ei yötä ollenkaan! Luot, Herra, työhön, vaivaan katseesi laupiaan. Näin siunaat kylvötyömme ja korjuun kypsän suot, jaat leivän, jonka syömme, ja mieliin toivon luot.” (Virsi 574:2) Nyt päivälliselle – klo 18 info HeTasta: synergiaa vai sotkua!
Aino Vesti
Näistä Jeesuksen sanoista Mikkelin piispa Seppo Häkkinen muistutti meitä avajaismessussa Maarian kirkossa ja virret kaikuivat ylös holvien korkeuksiin. Ilon ja yhteyden keskellä surin kuitenkin sitä, että osa ei voinut osallistua ehtoolliseen. Suurin osa naispappeuden torjujista kuitenkin voisi polvistua yhteiseen ehtoollispöytään, vaikka eivät voi ottaa ehtoollista vastaan pappisnaiselta – Jumala lohduttakoon heitä tässä tilanteessa.
Aloituskuviot alkavat nyt uudellekin edustajalle hahmottua perinteinä: arkkipiispan avauspuhe, herkkulounas, kulttuuriministerin puhe ja täytekakkukahvit.
Kirkkoherran vaalitavan muuttamisessa välilliseksi näyttää eniten painavan huoli kirkkoherraehdokkaiden johtamistaitojen paremmasta punnitsemisesta. Minusta asiassa on kyse hieman samasta kuin rakkausavioliiton tai järjestetyn avioliiton kannattamisesta - onko tunteilla jotain arvoa tässä prosessissa. Vaalin lyhentäminen esim. ehdokasasettelusta ja vaalisijoista luopumalla saanee kannatusta; tuntuisi kohtuulliselta, että kaikki pätevät hakijat olisivat tasaveroisesti mukana hakuprosessissa.
Evankeliumikirja on nyt saatu viittomakielelle ja edustajat saivat ko. DVD:n etukäteen kotiin katsottavaksi.
Päätettäviä asioita on yhtenäkin päivänä yli kymmenen ja ne vaihtelevat vaalilipun väristä viimeisen eläkelaitoksen määräytymiseen tai kirkolliskokouksen työjärjestykseen.
Kirkon ulkoasiain neuvoston (KUN) toimintakertomusta oli kiinnostava lukea ja kuulimme edustaja Huovisen kysymyksen ansiosta, että ko. yhteyksistä kirkkojen kanssa on osa myös matkakertomuksina luettavissa.
”Oi kuulautta taivaan, ei yötä ollenkaan! Luot, Herra, työhön, vaivaan katseesi laupiaan. Näin siunaat kylvötyömme ja korjuun kypsän suot, jaat leivän, jonka syömme, ja mieliin toivon luot.” (Virsi 574:2) Nyt päivälliselle – klo 18 info HeTasta: synergiaa vai sotkua!
Aino Vesti
sunnuntai 3. toukokuuta 2009
Kolmas kirkolliskokousviikko alkamassa
3.5.2009 Kolmas kirkolliskokousviikko alkamassa
Kirkolliskokousviikkojen (=marraskuun ja toukokuun ensimmäiset viikot) lisäksi valiokunnat kokoontuvat myös välikuukausina. Käsikirjavaliokuntamme kokoontui syksyllä kahtena päivänä ja nyt keväällä kahtena päivänä Helsingin Katajanokalla Kirkon toimitalossa.
Käsikirjavaliokuntaa johtaa Porvoon piispa Gustav Björkstrand, jolle tämä tuleva viikko jää viimeiseksi kirkolliskokousviikoksi ennen eläkkeelle lähtöä. Sihteerinä on Lahden Launeen seurakuntapastori TT Riitta Särkiö ja muut jäsenet: kirjailija ja lauluntekijä FM Anna-Mari Kaskinen Lohjalta, muusikko TM Pekka Simojoki Kangasalta, Keiteleen kirkkoherra, lääninrovasti Oiva Malinen, kaivinkoneenkuljettaja Mauno Jouppi ”Isoostakyrööstä”(minoon kans pohojalaanen), Vantaan seurakuntien kasvatusasiain sihteeri, pastori Hans Tuominen, Haapaveden kanttori Martti Murtoperä , uskonnon lehtori Virpi Loikkanen Enonkoskelta ja minä, Maskun kirkkoherra. Motivoitunut, monitaitoinen, iloinen ja sydämellinen joukko!
Jumalanpalveluselämän virkistämiseksi tehtyä aloitetta olemme puineet erilaisten asiantuntijoiden johdolla (Kai Vahtola, Heikki Toivio, Ulla Tuovinen) ja saaneet asiaan liittyvää kirjallisuutta luettavaksi: Heikki Toivion ja Johanna Räsäsen tutkimuksia sekä lisäksi Daniel Björkin ”Nytt vin och gamla säckar – att förnya en traditionell församling”. Kokemusten perusteella uudistuminen vaatii mm. tarjoilua sekä sinällään että vuorovaikutuksen edistämiseksi, monipuolista musiikinkäyttöä ja vastuun antamista seurakuntalaisille. Rukouksen ja raamatunopetuksen merkitystä tuskin voi yliarvioida. Viestintä- ja motivointitaitojakin tarvitaan; haaste on siis todella monitahoinen! Ponsia kehittelimme aika monta…
Piispa Kari Mäkinen kutsui tuttuun tapaan arkkihiippakunnan kirkolliskokousedustajat neuvonpitoon viime keskiviikkona Raumalle Kuapplaan (vanhassa Raumassa sijaitseva seurakuntakoti, pienen joen rannalla-jopa lohi kutee Kirkonsillan pielessä!) ja kävimme yhdessä läpi kirkolliskokoukseen tulevia asioita ja terveisiä valiokunnista.
Kirkon ulkoasiain neuvostoon ollaan valitsemassa varajäsentä; valitsijamiehet tekevät ensin asiasta esityksen ja sitten äänestetään. Onko ko. neuvostossa mitään kiintiöitä maallikoille tai papeille-siitä en tiedä mitään. Seppo Häkkisen seuraajaa ollaan myös valitsemassa eli Kirkkohallituksen toiminnallisen osaston johtajaa. Hakijoita on 17, joista viittä on haastateltu ja heille tehty myös psykologiset testit. Valitsijamiehet ovat pyytäneet myös Kirkkohallitukselta lausuntoa, mutta tekevät oman esityksen vasta ensi viikon kuluessa.
Kirkkoherran vaalitapa herättää varmasti pitkän keskustelun. Joskus olen näkevinäni pyrkimystä yksinkertaistaa monimutkaisia asioita ja tehdä yksi ainoa ratkaisupaketti tyyliin ”ota tai jätä”, kun usein asia sisältää useita ongelmia, joihin voisi löytyä useita erilaisia täsmäratkaisuja. Kansanvaalissa pelätään ilmaisukykyisen kirkkoherraehdokkaan puhuvan ihmiset niin pyörryksiin, etteivät he huomaa testata hänen johtamiskykyjään tai kokoustekniikkaa, mutta ainakin osa tästä asiasta on parantunut Kirkon uusien johtamiskoulutusten (sisältää psykologisen testin) myötä. Lisäksi vaalipaneeleissa tulevat esiin erilaiset taidot kuin vaalisaarnassa.
Sen sijaan vaali on edelleen liian pitkä ja moni kysyy, miksi vain kolme henkilöä voi saada vaalisijan; ei tunnu kohtuulliselta, että pätevät hakijat eivät saa tasaveroisesti osallistua vaaliin. Tämä vaalitapa suosii pitkään virassa olleita.
Riittääkö yksi kummi tulevaisuudessa; tätä ehdotetaan kahdessa eri aloitteessa. Arkkipiispan vaalitavan muutosta ollaan jälleen ehdottamassa.
Kirkon keskushallinnon uudistus kiinnostaa; millaisen aseman mm. Kirkon ulkoasiain neuvosto saa ja saako esim. kirkolliskokous tulevaisuudessa tarkempaa tietoa sen alaan kuuluvista asioista. Entä mikä tulee olemaan piispainkokouksen rooli?
En vieläkään muista ihan kaikkien nimiä ja muutamien kasvot sekoitan…
Aino Vesti
Kirkolliskokousviikkojen (=marraskuun ja toukokuun ensimmäiset viikot) lisäksi valiokunnat kokoontuvat myös välikuukausina. Käsikirjavaliokuntamme kokoontui syksyllä kahtena päivänä ja nyt keväällä kahtena päivänä Helsingin Katajanokalla Kirkon toimitalossa.
Käsikirjavaliokuntaa johtaa Porvoon piispa Gustav Björkstrand, jolle tämä tuleva viikko jää viimeiseksi kirkolliskokousviikoksi ennen eläkkeelle lähtöä. Sihteerinä on Lahden Launeen seurakuntapastori TT Riitta Särkiö ja muut jäsenet: kirjailija ja lauluntekijä FM Anna-Mari Kaskinen Lohjalta, muusikko TM Pekka Simojoki Kangasalta, Keiteleen kirkkoherra, lääninrovasti Oiva Malinen, kaivinkoneenkuljettaja Mauno Jouppi ”Isoostakyrööstä”(minoon kans pohojalaanen), Vantaan seurakuntien kasvatusasiain sihteeri, pastori Hans Tuominen, Haapaveden kanttori Martti Murtoperä , uskonnon lehtori Virpi Loikkanen Enonkoskelta ja minä, Maskun kirkkoherra. Motivoitunut, monitaitoinen, iloinen ja sydämellinen joukko!
Jumalanpalveluselämän virkistämiseksi tehtyä aloitetta olemme puineet erilaisten asiantuntijoiden johdolla (Kai Vahtola, Heikki Toivio, Ulla Tuovinen) ja saaneet asiaan liittyvää kirjallisuutta luettavaksi: Heikki Toivion ja Johanna Räsäsen tutkimuksia sekä lisäksi Daniel Björkin ”Nytt vin och gamla säckar – att förnya en traditionell församling”. Kokemusten perusteella uudistuminen vaatii mm. tarjoilua sekä sinällään että vuorovaikutuksen edistämiseksi, monipuolista musiikinkäyttöä ja vastuun antamista seurakuntalaisille. Rukouksen ja raamatunopetuksen merkitystä tuskin voi yliarvioida. Viestintä- ja motivointitaitojakin tarvitaan; haaste on siis todella monitahoinen! Ponsia kehittelimme aika monta…
Piispa Kari Mäkinen kutsui tuttuun tapaan arkkihiippakunnan kirkolliskokousedustajat neuvonpitoon viime keskiviikkona Raumalle Kuapplaan (vanhassa Raumassa sijaitseva seurakuntakoti, pienen joen rannalla-jopa lohi kutee Kirkonsillan pielessä!) ja kävimme yhdessä läpi kirkolliskokoukseen tulevia asioita ja terveisiä valiokunnista.
Kirkon ulkoasiain neuvostoon ollaan valitsemassa varajäsentä; valitsijamiehet tekevät ensin asiasta esityksen ja sitten äänestetään. Onko ko. neuvostossa mitään kiintiöitä maallikoille tai papeille-siitä en tiedä mitään. Seppo Häkkisen seuraajaa ollaan myös valitsemassa eli Kirkkohallituksen toiminnallisen osaston johtajaa. Hakijoita on 17, joista viittä on haastateltu ja heille tehty myös psykologiset testit. Valitsijamiehet ovat pyytäneet myös Kirkkohallitukselta lausuntoa, mutta tekevät oman esityksen vasta ensi viikon kuluessa.
Kirkkoherran vaalitapa herättää varmasti pitkän keskustelun. Joskus olen näkevinäni pyrkimystä yksinkertaistaa monimutkaisia asioita ja tehdä yksi ainoa ratkaisupaketti tyyliin ”ota tai jätä”, kun usein asia sisältää useita ongelmia, joihin voisi löytyä useita erilaisia täsmäratkaisuja. Kansanvaalissa pelätään ilmaisukykyisen kirkkoherraehdokkaan puhuvan ihmiset niin pyörryksiin, etteivät he huomaa testata hänen johtamiskykyjään tai kokoustekniikkaa, mutta ainakin osa tästä asiasta on parantunut Kirkon uusien johtamiskoulutusten (sisältää psykologisen testin) myötä. Lisäksi vaalipaneeleissa tulevat esiin erilaiset taidot kuin vaalisaarnassa.
Sen sijaan vaali on edelleen liian pitkä ja moni kysyy, miksi vain kolme henkilöä voi saada vaalisijan; ei tunnu kohtuulliselta, että pätevät hakijat eivät saa tasaveroisesti osallistua vaaliin. Tämä vaalitapa suosii pitkään virassa olleita.
Riittääkö yksi kummi tulevaisuudessa; tätä ehdotetaan kahdessa eri aloitteessa. Arkkipiispan vaalitavan muutosta ollaan jälleen ehdottamassa.
Kirkon keskushallinnon uudistus kiinnostaa; millaisen aseman mm. Kirkon ulkoasiain neuvosto saa ja saako esim. kirkolliskokous tulevaisuudessa tarkempaa tietoa sen alaan kuuluvista asioista. Entä mikä tulee olemaan piispainkokouksen rooli?
En vieläkään muista ihan kaikkien nimiä ja muutamien kasvot sekoitan…
Aino Vesti
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
