Tänään tiistaina 8.11. iltapäivän täysistunnossa päätimme yleisvaliokunnan kahdesta mietinnöstä. Valiokunta ehdotti raukeamaan jättämistä aloitteelle mediatutkimuksesta todeten puheenjohtajansa kenttäpiispa Hannu Niskasen suulla, että ko. tieto on jo kirkolla olemassa ja nykyiset resurssit olisi hyvä sijoittaa tutkimuksen sijasta itse viestintään. Mietintöä arvosteltiin mm. siitä, että siinä ei ollut mainintaa Radio Deistä ja mietittiin, että tasokkaita ohjelmia (esimerkkinä Wille Riekkisen suuren suosion saavuttaneet raamattuohjelmat) saatettaisiin ottaa joihinkin viestimiin tai jopa maksaa niistä. Päätöksestä äänestettiin, mutta valiokunnan kanta kuitenkin voitti. Tärkeänä aiheena nousi keskusteluun, että joka tapauksessa kirkon uusi mediastrategia on tehtävä.
Aloite koskien kirkon ykseyden edistämiseksi perustettavaa ryhmää johti asian tiedoksi saattamiseen ja mahdollisiin toimenpiteisiin ryhtymiseen piispainkokoukselle; piispojen tehtäväksi kun katsottiin yhteydestä huolehtiminen. Keijo Rainerma piti asiaan liittyen pitkän teologisen puheenvuoron, joka kannattaa lukea kokonaisuudessaan kirkolliskokouksen kotisivuilta evl.fi/kirkolliskokous. Hän ihmetteli mm. sitä, että mietinnön perusteluissa käytettiin Porvoon sopimusta eikä Augustanaa ja totesi, että yhteyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta; se siis riittää, mutta se myös tarvitaan! ”Edustavatko kirkkomme ja sen piispat evankeliumin opin jatkuvuutta? On puhuttu Raamatun monikasvoisuudesta…On hämmentävää, jos samaan kysymykseen vastataan kyllä ja ei…Monissa asioissa voi vallita moneus, mutta jos kyse on opin moneudesta – sitä ei itsensä kanssa riitautuva talo kestä.” Lopuksi hän toivoi, että piispat kutsuisivat koolle ryhmän, jossa olisi myös herätysliikkeiden edustajia ja koottaisiin ne asiat, joissa näkemykset eroavat evankeliumin opissa ja sitten kysyttäisiin, onko yhteistä tietä edettäväksi. Jäämme odottamaan, mihin piispat asian suhteen päätyvät.
Kirkkoherran vaalitapa herätti intohimoista keskustelua; se on ollut pitkään kehitteillä; tavoitteina mm. vaalin lyhentäminen ja selkiyttäminen. Ensimmäisessä käsittelyssä on nyt hyväksytty ehdotus, jossa ensisijaisena on edelleen suora kansanvaali, mutta seurakunnan luottamuselimet voivat etukäteen anoa kapitulilta lupaa käyttää välillistä vaalia eli sitä, että luottamushenkilöt valitsevat kirkkoherran. Tarkoituksenmukaisuus ratkaistaisiin siis paikallisesti. Molemmissa vaaleissa kapituli antaisi lausuntonsa hakijoista, mutta suorassa vaalissa olisi vain kolme vaalisijaa Valitus koko prosessista olisi vasta vaalin loputtua, minkä pelättiin heikentävän hakijoiden oikeusturvaa. Yhteinen tahtotila lienee saada tämä toisessa käsittelyssä läpi, vaikka yhdessä myös todettiin, että tämä on välietappi ja jatkokehittelyä vielä tarvitaan jossain vaiheessa, mm. nyt suorassa vaalissa on hakukielto(eli että viran hakija ei voi samalla hakea muita virkoja), kun taas välillisessä vaalissa sitä ei ole. Muutamat pohtivat myös, onko kirkkoneuvostolla rohkeutta seurakuntalaisten edessä anoa itselleen lupaa päättää asiasta.
Tämä nelivuotiskauden viimeinen viikko on ollut väljempi kuin edelliset; eilen oli hienoa päästä jo seitsemän maissa kotiin ja tänäänkin kuudelta. Huomenna on pitkä päivä, kolme täysistuntoa, mutta valiokuntatyötä varsin vähän. On hienoa, kun voi tyytyväisin ja rauhallisin mielin alkaa hyvästellä matkakumppaneita jotain yhteistä tärkeää aikaansaaneena; moni aikoo kahden tai kolmen kauden jälkeen jäädä pois; taitaapa joukossamme olla jopa 30 vuotta mukana olleita…Hyvä Jumala johdattakoon viisaita ja uskollisia palvelijoitaan seuraavaan kirkolliskokoukseen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
9 kommenttia:
Hei Aino,
Yleisvaliokunnan mietintöjen suhteen kaipaisin sinun omia mielipiteitäsi esitetystä kritiikistä. Erityisesti kaksi kohtaa kaipaa mielestäni tarkempaa paneutumista kuin mihin salissa vaivauduttiin. ;-)
1. Mediastrategia vai viestintäsuunnitelma?
Jos lukee koko mietinnön niin huomaa, että vaikka viimeisin 'strategia' nimellä kulkeva paperi on vanhentunut (Vuoropuhelun kirkko – Suomen evankelis-luterilaisen kirkon viestintästrategia 2004−2010), on Suomen evankelis-luterilaisella kirkolla kuitenkin voimassa oleva viestintäsuunnitelma (Viemme viestiä − Suomen evankelis-luterilaisen kirkon viestintäohjelma vuoteen 2015).
Mietin ymmärrettiinkö tämä kohta tahallaan väärin ja käytettiin semantiikan tarjoamaa mahdollisuutta saivarteluun puolin jos toisinkin. Eli meillä ei ehkä ole voimassa olevaa 'strategiaa', koska viime viestintästrategian kaltainen raskas ohjelma ei ole enää nykyisen muutoksen vauhdissa järkevä, vaan meillä on paljon suppeampi viestintäsuunnitelma ja aktiivinen eri toimijoiden yhteistyö.
2. Ykseys ja Porvoo
Mitä vikaa on Porvoon yhteisen julkilausuman käytössä kirkon tunnustuksen tulkkina, kun kirkolliskokous on sen (määräenemmistön turvin) hyväksynyt? Kirkolliskokouksen päätöksen mukaan Porvoossa ei pitäisi olla mitään Raamatun eikä luterilaisen tunnustuksen vastaista, vaan siinä on pikemminkin kehitelty eteenpäin, miten kirkkomme ymmärtää kirkon ykseyden yhdessä sisarkirkkojen kanssa ja millaiseen ykseyteen se sitoutuu.
Jos tästä on eri mieltä, olisi kai paikallaan esittää Porvoon sopimuksen kirkkoyhteisöstä eroamista. En halua uskoa, että antaisit tukesi sellaiselle teologialle.
Jos sitä paitsi vaivautuu lukemaan kunnolla mietinnön Porvoo-sitaatit, niin näkee kuinka ne viittaavat kirkon ykseyteen aina Raamatusta lähtien. En ymmärrä mikä pakko Augustanan 'satis est'iä on siteerata joka välissä, kun kyse on tässä siitä, miten sitä tulkitaan ja siinä Porvoo on hyvä apuväline.
Ykseyden tulkinta taas liittyy siihen, miten luterilainen tunnustus ymmärretään: rakentuuko luterilaisuus Raamatulle ja vanhankirkon uskolle vai onko kyseessä oman kirkon perustaminen 1500-luvulla melkolailla tyhjästä omien tunnustuskirkojen varaan. Jos luterilaisuus nähdään kristillisen uskon jatkumona ja osana yhtä Kristuksen kirkkoa, voidaan tunnustuskirjat ymmärtää omassa kontekstissaan, eikä niitä tarvitse käsitellä teologian ainoana lähteenä ja siteerata niitä sopivalla ja sopimattomalla hetkellä, olipa niistä sitten käsiteltävään aiheeseen erityistä hyötyä eli ei.
Tässä asiassa Augustanan 'satis est' on mielestäni aivan liian yleinen periaate, että siitä voitaisiin perustellusti johtaa, mihin nykyiseen kirkolliseen instanssiin ykseyttä tukevan työryhmän perustaminen kannattaa lähettää. ;-)
Jään mielenkiinnolla odottamaan sinun kantaasi käsiteltyihin asioihin.
Veljesi Kristuksessa,
Mika Pajunen :-)
Vastaus 1: Mediatutkimuksen tekemisen vaatimista en pidä järkevänä, mutta halusin kertoa, että monet pitivät mediastrategiaa tärkeänä – arvelen, että heille olisi kelvannut keveämpi viestintäsuunnitelmakin, jos joku olisi siitä muistuttanut. Molemmat paperit/vihkoset ovat mielestäni olleet erittäin innostavia ja eniten harmittaa (omassakin seurakunnassa), ettei kaikkia niiden näkökohtia ole ehtinyt soveltaa käytäntöön eikä sisäistää. Tähän liittyy yksi perusongelma: käytännössä kirkkohallitus lähettää seurakuntaan yhden kappaleen, joka (parhaassa tapauksessa) löytää tiensä kirkkoherran pöydälle noin kymmenen muun päivän postin joukossa, josta kirkkoherra useimmiten siirtää sen joko kirjahyllyyn tai roskikseen. Kukaan muu työntekijä ei edes tiedä ko. vihkosesta mitään, jos ei kirkkoherra tiedota tai jos työntekijät eivät aktiivisesti itse SÄÄNNÖLLISESTI käy http://sakasti.evl.fi/ –sivulla tutkimassa, mitä nyt kuuluu. Kaikki työntekijät eivät edes ole huomanneet sakasti-sivustoa – ja vaikka siitä kertoo muutaman kerran, laittaa muutamaan sähköpostiviestiin tai näyttää niitä tykillä seinälle, saattaa olla, että vain kymmenen prosenttia kiinnostuu sen verran, että joskus muistaa siellä piipahtaa.
Näin siis valtavan monta hyvää asiaa/dokumenttia hukkuu jonnekin. Me taisimme sitä Vuoropuhelun kirkkoa tilata useampia kappaleita samalla, kun tilasimme eri työalojen strategiasuunnitelmien materiaaleja yhteistä työntekijöiden ja luottamushenkilöiden laivaristeilyä varten ( vuonna 2005). Kirkkoherra saattaa olla usein tahtomattaan tulppa tässä tiedonkulussa (eihän hän aina edes tiedä, ettei ko. postia tule muille työntekijöille).
Arvelen, että edustaja Kankkosen perimmäinen tavoite oli edistää kirkon näkymistä laajasti eri medioissa – samaa toivonee moni muukin (edustaja Mölsä taisi jonain päivänä toivoa, että kirkko näkyisi Pikku Kakkonen -ohjelmassa), mutta miten se olisi mahdollista näillä taloudellisilla resursseilla, on hyvin laaja kysymys. Arvelen, että hyvien kristillisten radio-/televisio-ohjelmien tekijöistä on puutetta ja se muodostaa yhden esteen. Tässä voisi olla yhteistyötä esimerkiksi Ryttylän Kansanlähetysopiston Musiikkiteatterilinjan kanssa, jossa on vuosien myötä syntynyt korkeatasoisia näytelmiä tai musikaaleja.
Toisaalta seurakuntien uutisia tai ohjelmia on jonkin verran paikallisradioissa ja –televisioissa, Mediasäätiön tukemat elokuvat ja Hengellinen elämä verkossa –hanke ovat myös jossain määrin kirkon viestintää tai mielestäni myös Annikan ottamat iloiset kirkolliskokouskuvat Facebookissa, jotka antavat kirkolle aivan toisenlaiset kasvot kuin Kirkolliskokouksen omilla sivuilla oleva kuva istuntosalin takaa edustajien selkäpuolista. Nämä ovat vain yksittäisiä heittoja, mutta muuten tästä riittäisi sekä analysoitavaa että puhumista vaikka kuinka paljon; viestintä kun on nykyajan saarnatuoli.
Vastaus 2: En ole syvällisesti perehtynyt dogmatiikkaan (pääaineeni oli teologian maisterin tutkinnossa Vanhan testamentin eksegetiikka ja nyttemmin käytännöllinen teologia), mutta ymmärrän luterilaisuuden rakentuvan Raamatulle ja vanhankirkon uskolle, jota reformaatiossa kirkastettiin.
Kun Rainerma viittasi Porvoon asiakirjaan, hän kysyi siihen liittyen: ”eikö meillä ole mitään omaa” ja minusta tästä näkökulmasta kysymys on oikeutettu. Jos on tarkoitus selvittää luterilaista käsitystä yhteyden perusteista, lähdetään perusteista liikkeelle: Raamatusta ja omista tunnustuskirjoista. Porvoon asiakirja on luotu eri tarkoitusta varten: määrittelemään, mitkä ovat ne riittävät yhdessä sovitut teologiset, liturgiset ja käytännölliset asiat, joiden perusteella voimme olla ehtoollisyhteydessä, työntekijöinä toistemme kirkoissa jne (sinä tunnet nämä asiat minua paremmin, mutta kaikki lukijat eivät ehkä tiedä, mistä on kyse).
Vaikka osa tunnustuskirjojen sisällöstä liittyy oman aikansa kontekstiin, on siellä mm. juuri sen ajan vastakkainasettelun vuoksi tärkeä määrittely tuo kirkon yksimielisyyden minimi (yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta). Ajallisestikin on loogista lähteä vanhemmasta asiakirjasta liikkeelle ja uskon, että täydentävänä asiakirjana Porvoo olisi Rainermallekin kelvannut, kuten kelpasi Kirkkojärjestyskin, johon hän viittasi. Kirkon ykseys ja sen perustelut ovat niin laaja asia, että siitäkin voisi muutaman seminaarin järjestää; minulla ainakin riittäisi oppimista.
Terveisin sisaresi Kristuksessa
Kiitos Aino, vastauksista. :-) Muutama kommentti:
1. Mietinnössä käytiin läpi viestinnän osalta suurin piirtein se, mitä itsekin esitit muutamia yksityiskohtia (kirkkoherran rooli, Kansanlähetyksen opisto) lukuun ottamatta. Siinä kerrottiin voimassa olevasta viestintäsuunnitelmasta ja muistettiin, että kirkon viestintään osallistuvat kokonaiskirkollisten toimijoiden lisäksi myös seurakunnat, järjestöt ja viime kädessä kaikki kirkon jäsenet. - Ja tämä juuri olikin pointtini. Jos paperin olisi lukenut kunnolla ja luottamuksella, olisi sieltä voinut ko. kohdat löytää. :-)
2. Porvoon yhteisen julkilausuman asemasta olemme selvästi eri mieltä. Sinä näytät kysyvän Rainerman kanssa: "Eikö meillä ole mitään omaa?"; minä vastaan mielestäni kirkon ekumeenisen linjan (luterilainen ja ekumeeninen ;-) mukaisesti: "Porvoo on meidän omamme!"
Kirkkomme oli Porvoon prosessissa mukana käytännöllisesti katsoen alusta pitäen, mistä osoituksena on ensinnäkin Porvoon kolmihenkisen valmisteluryhmän kokoonpano. Siihen kuuluivat piispa Stephen Sykes (Englannin kirkko), piispa Tord Harlinia (Ruotsin kirkko) ja tohtori Lorenz Grönvik (Suomen evankelis-luterilainen kirkko). Toiseksi Porvoon yhteisen julkilausuman teksti hyväksyttiin kirkkomme kirkolliskokouksessa määräenemmistön turvin ja sitä on sovellettu kirkkomme elämään jo yli 15 vuoden ajan.
Porvoo kertoo mitä meidän kirkkomme uskoo ja opettaa Kristuksen kirkon ykseydestä yhdessä Pohjois-Euroopan ja Brittein saarten muiden luterilaisten ja anglikaanisten kirkkojen kanssa. Porvoo ei ole mielestäni vain ykseyden väline, julistus, jonka avulla liikutaan ekumeenisesti eteenpäin, vaan se on myös kirkon yhteisen uskon ilmaus, joka todellakin ilmaisee oman tekstinsä mukaisesti sen, mitä uskomme yhdessä.
Jos siis olemme ekumeenisen strategiamme mukaan 'sama kirkko kaikkiin suuntiin', selvittää Porvoo mielestäni autenttisesti kirkkomme uskonkäsitystä. Toinen vaihtoehto on, että me valehtelimme Porvoon prosessissa, emmekä tarkoittaneet sitä, minkä allekirjoitimme, tai olemme myöhemmin muuttaneet mieltämme.
Porvoon esipuheessa viitataan toiseen päälukuun, josta mietinnön lainaus tuli: "Luku II selvittää meidän yksimielistä näkemystämme kirkon olemuksesta ja näkyvän ykseyden päämäärästä." Luku II on otsikoitu "Yhteyden luonne ja ykseyden päämäärä" ja se lähtee liikkeelle Raamatusta aivan, kuten mietintöteksti lainasi sitä: "Raamattu kuvaa kirkon ykseyttä riemulliseksi yhteydeksi Isään ja hänen Poikaansa Jeesukseen Kristukseen (vrt. 1 Joh. 1:1–10) sekä yhteydeksi sen jäsenten välillä. Jeesus rukoilee, että opetuslapset olisivat yhtä niin kuin Isä on hänessä ja hän Isässä, jotta maailma uskoisi (Joh. 17:21).--"
Porvoo lähtee siis liikkeelle Raamatusta ja perustaa näkemyksensä siihen, mikä käy myös mietinnön pitkästä lausunnosta selväksi. Porvoossa on myös otettu huomioon Augustanan 'satis est', vaikkei se juuri nyt käytetystä lainauksesta käykään ilmi. Tietyllä tavalla voidaan ajatella, että koko teksti on kommentaaria siihen, miten luterilaisen soveltavat Augustanaansa ja anglikaanit Lambethin nelikulmiota yhdessä raamatullisen uskon tulkkina.
Kirkkojärjestykseen mietintö viittaa lähtiessään käsittelemään piispanvirkaa kirkon ykseyden palvelijana ja käyttää tässä Porvoota ikään kuin kommentaarina, joka kertoo, mitä kirkkomme opettaa piispan virasta ykseyden palvelijana. Sellaisenaanhan kirkkojärjestyksen kohta on hyvin niukka, eikä juuri anna käytännön sovelluksia.
Tiivistäen minun mielestäni:
1.) Porvoo on kirkkomme teksti - ei jotakin ulkopuolista tai muiden omaa, vaan yhteistä omaisuutta muiden kristittyjen kanssa, joka
2.) kertoo Raamattuun perustuen ja kirkkomme tunnustuksen mukaisesti, mitä kirkkomme uskoo kirkon ykseydestä.
En siis näe ongelmaa Rainerman ja sinun tavoin, vaan katson että niin Raamattu kuin tunnustuskin on mietinnössä näin implisiittisesti mukana. Tottahan toki mietintöön olisi voinut ottaa muitakin dokumenttejä mukaan, mutta kun Porvoossa oli sanottu niin paljon asiaan liittyvää keskeistä, ei tämä tarve tullut mieleen.
Tämän lisäksi minun on sanottava, että erityisesti korvaani särähtää tämä sinun ja Rainerman käyttämä oma-muiden -distinktio, jonka yli olen itse päässyt ja jota en muista aina ottaa huomioon. Tämä johtuu varmasti siitä, että pidän itseäni sekä luterilaisena että anglikaanina, enkä näe siinä mitään ongelmaa. Kyseessä on siis minulle myös identiteettikysymys. Efesolaiskirjettä mukaillen me emme siis enää ole vieraita ja muukalaisia, vaan kuulumme Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät. Tähän meidät on mielestäni kutsuttu: yhteiseen elämään, yhteiselle tielle ja yhteiseen pöytään. ;-)
Kristuksessa sinun,
Mika
Terve Mika,
kommentoin vain lyhyesti; viestintäsuunnitelmasta muistuttamisessa tarkoitin, että eivät suinkaan kaikki edustajat (vaikka lukisivatkin mietinnön läpi kuten yleensä itse pyrin tekemään) pysty kaikkea muistamaan ja hahmottamaan ja siksi puheenvuoroissa on tärkeä kiinnittää huomio ko. asioihin - valitettavaa on, ettei näin aina tapahdu ja jää vinoutunut mielikuva.
Mielestäni teet pitkälle meneviä johtopäätöksiä tuosta "mitään omaa" -lauseesta; ensiksikin se oli Rainerman käyttämä lause ja toiseksi uskoisin, että sekä hänen että minun mielestä kirkkomme perusratkaisujen pitää joka tapauksessa lähteä liikkeelle Raamatun ohella tunnustuskirjoista, vaikka niiden jälkeenkin on muotoiltu niiden molempien pohjalta sanoitettua teologiaa (jota on hyvä käyttää tunnustuskirjojen ohella) - sekä periaatteellisesti että historiallisesti pidän tätä oikeana järjestyksenä, ehkä olemme tästä eri mieltä. En pidä Porvoon sopimusta ja sen teologiaa "jonkun toisen" omana, mutta se on yhteistä kahdelle kirkolle ja sille on tärkeä paikkansa tässäkin. Sen teologista perusteellisuuttahan on usein kiitelty.
Hei ja kiitos taas,
Pahoittelen jos teen liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä Porvoon suhteen, mutta asia on minulle monella tapaa tärkeä. Siksi suhtaudun myös niin intohimoisesti Porvoota kohtaan esitettyyn kritiikkiin, jota koin Rainerman kommentin edustavan ja johon luulin sinun yhtyvän. Alkuperäinen blogisihan kertoo Rainerman ihmetelleen "mm. sitä, että mietinnön perusteluissa käytettiin Porvoon sopimusta eikä Augustanaa". Tässä nämä kaksi esiintyvät ikään kuin vaihtoehtoisina, kun taas minä katson Porvoon sopimuksen tekstin olevan samassa linjassa Augustanan kanssa ja selittävän sitä nykykirkon tarpeisiin.
Muutoinkin olisi mielestäni nyt hyvä lukea kyseinen Augrsburgin tunnustus ja katsoa, mitä se itse asiassa sanoo kirkon ykseydestä. Tämä ei ole kovin paljon. CA VII Kirkko:
"Edelleen seurakuntamme opettavat, että yksi, pyhä kirkko on pysyvä ikuisesti. Kirkko on pyhien yhteisö, jossa evankeliumi puhtaasti julistetaan ja sakramentit oikein toimitetaan. Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta. Sen sijaan ei ole välttämätöntä, että perityt inhimilliset traditiot, jumalanpalvelusmenot tahi seremoniat, jotka ovat ihmisten säätämiä, ovat kaikkialla samanlaiset. Paavali näet sanoo: "Yksi usko, (Ef. 4:5--6) yksi kaste, yksi Jumala, joka on kaikkien Isä jne."
Oleellista tässä on juuri tuo 'satis est' eli "Kirkon todelliseen ykseyteen riittää yksimielisyys evankeliumin opista ja sakramenttien toimittamisesta." Tämä on niin yleisluontoinen kommentti, ettei se mielestäni yksinään auta kovin pitkälle mietinnön käsittelemisessä, vaikka onkin itsessään kirkollemme luovuttamaton periaate.
Jos olisin tiennyt kuinka tärkeää tämän toistaminen on joillekin luterilaisille kaikissa mahdollisissa tilanteissa, olisin toki sisällyttänyt sen mietinnön pohjatekstiin ja toivonut yleisvaliokunnan sen mukaan päättävän. Toisaalta jotakin toistelun todellisesta tarpeesta kertoo sekin, ettei tätä sitaattia osannut kukaan yleisvaliokunnan I osastosta kaivata. ;-)
Itse asiassa oletan, että Rainerma kaipasi Augustanaa siksi, koska se on syntynyt tilanteessa, jossa reformaattorit miettivät, mitä tehdä kun katoliset piispat eivät kääntyneetkään Keski-Euroopassa reformaation puolelle. Tätä taustaa ja sen soveltamista nykyaikaan vasten ymmärrän, jos Porvoon positiivinen asenne piispanvirkaan ykseyden virkana ja merkkinä alkaa ärsyttää. Mutta kuten sanottu, kuulisin edelleen mielelläni sinun näkemyksesi tästäkin.
Terve Mika; anteeksi, kun kommenttini on varsin myöhässä, mutta lähdin marraskuussa erästä ystävää auttamaan pariksi viikoksi ja samalla tein jatkoseminaariesitelmää. On hakuammuntaa, jos minä arvelen, mitä Rainerma ajatteli tai mistä motiiveista perusteli, mutta arvelen nyt kuitenkin jotain. Perustevaliokunnan jäsenenä hän on mielestäni tottunut olemaan tarkka ja minusta on luonteva järjestys lähteä liikkeelle Augustanasta - tosin ymmärrän senkin, että yleisvaliokunnan jäsenet katsovat asioita yleensä eri näkökulmasta kuin perustevaliokunnan ja jossain mielessä se lienee heidän tehtävänsäkin.-Toki nykytilanne, jossa naispappeuden torjujat eivät ole kokeneet piispojen toimivan yhteyden edistämiseksi (vaikka motiivina olisikin ollut esim. lainsäädäntö tms.), vaikuttaa siihen, että asia nostetaan esiin; sanoihan hän sen hyvin suoraan.
Mutta se taas on niin laaja asia, että voisimme varmaan molemmat kirjoittaa kirjan ko. ajatuksistamme. Joka tapauksessa monet ovat suuresti iloinneet sinun monipuolisuudestasi ja perusteellisuudestasi sihteerinä, olet avannut monia uusia näköaloja ja haastanut tutustumaan asioihin. Ensin surin asettumistasi kirkolliskokousehdokkaaksi siitä syystä, että hyvä sihteeri menetetään, koska mietin, että sihteerin pestissä on myös suuri vaikuttamisen mahdollisuus;usein mietin, onko se suurempi kuin sanan käyttämisen valta täysistunnossa tai valiokunnassa, mutta pian varmaan saamme kuulla siitä oman näkemyksesi...
Lähetä kommentti