Nyt lauantaina olin Mikaelinseurakunnan ja Kansan Raamattuseuran järjestämässä naistenpäivässä, jossa Liisa-Maria Lilja-Viherlampi musisoi (mm. ”Uupuneen naisen blues, Tango aggressivo, Kokonainen…), eduskunnan ja presidentin lääkäri Anita Pienimäki puhui kutsumuksesta ja lisäksi oli Raamattu- ja rukousaiheiset kanavat. Ilta päättyi ehtoolliseen Mikaelinkirkossa, jossa eräs nuori nainen tanssi Jumalalle ”Vaiti kaikki palvokaamme” ja ”Jumala loi” –virret.
Parisuhdekeskustelun päätöstavan omituisuus oli se, että sekä perustevaliokunta (paitsi sen viisi eriävänä mielipiteen jättänyttä jäsentä) että puhemiesneuvosto (=valiokuntien puheenjohtajat) ja arkkipiispa tulkitsivat, että asiasta voi päättää yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Seuraavista asioista pitäisi päättää ¾ määräenemmistöllä (KL 20:7§ 2.mom):
1) hyväksyä ja määrätä käyttöön otettavaksi raamatunkäännös, kristinoppi, virsikirja, kirkkokäsikirja ja messusävelmistö;
2) käsitellä kysymyksiä, jotka edellyttävät kirkon uskoa ja oppia koskevia tai niihin pohjautuvia periaatteellisia kannanottoja, sekä ryhtyä toimenpiteisiin niiden johdosta;
3) tehdä ehdotuksia kirkkolain säätämisestä, muuttamisesta tai kumoamisesta;
4) hyväksyä kirkkojärjestys
Minusta kohta kaksi koskisi tätä nimenomaista päätöstä. Jos asiasta on kirkossa keskusteltu kahdeksan vuotta mm. piispainkokouksessa, kirkolliskokouksessa ja kahdessa koko Suomen ev.lut. kirkon käsittävässä parisuhdelakiseminaarissa ja siitä on tehty kaksi paksua selvitystä ja kaksi kirjaa, eiköhän se jollain lailla koske kirkon uskoa ja oppia. Emme kai me mihinkään sivuseikkaan käyttäisi näin paljon aikaa ja rahaa. Varsinkin, kun ko. keskusteluissa ja kirjoissa on toistuvasti pohdittu, miten Raamattu siihen suhtautuu, mikä on kirkkomme ihmiskuva, jumalakuva, syntikäsitys ja sielunhoidollinen lähestymistapa ja näiden ensisijaisuusjärjestys… ja paljon muuta.
Tällaisiin kysymyksiin ei katsottu tarpeelliseksi vastata, mikä ei tietenkään edistä keskinäistä luottamusta eikä yhteen hiileen puhaltamisen henkeä. Etukäteen lainoppinut asiantuntija Telivuo totesi, että ”lain noudattamisesta ei voi äänestää” tarkoittaen, että lakia oletetaan noudatettavan, mutta tässä jää vain ihmettelemään, että kun tapahtuu selvä virhe, kuka voi asiaan puuttua.
Joitakin poimintoja pitkästä keskustelusta (lainaukset ovat omista muistiinpanoista-eivät siis sanatarkkoja!):
Teuvo V. Riikonen:
Kyseessä on kirkon identiteetti, keneltä kirkko saa ohjeensa.
Eero Nieminen:
Kun Raamattuja viskotaan lattialle (Jari Tervo), meidän on otettava siitä entistä tiukemmin kiinni.
Kumpi on mennyt harhaan. Raamattu vai totuudesta luopuva ihminen?
Piispa Askola:
Olisiko Pyhän Hengen ihme, että ymmärtäisimme toisiamme ja että kaikki toimimme Raamatun mukaisesti?
Piispa Salmi:
Erilaisuuden yhteyteen meitä velvoittaa pyhä kaste. Kenelläkään ei ole oikeutta sanoa: Sinua minä en tarvitse. Kirkko on kuin sateenvarjo, jonka alle kaikki mahdumme. Lustetta ei saa kiskoa pois vehnän seasta. Tehdään tilaa ihmiselle, Jumalan kasvojen edessä.
Bishok Vikström:
Miten elämme keskinäisen jännitteen kanssa?
Matti Ketonen:
Tavoite on löytää yksimielisyyden minimi. Vastakkain ovat pelko ja tarkoituksenmukaisuus. Ristipaineilta ei voi välttyä. Tässä mitataan opillista tuntemusta ja armollisuutta. Ihminen painuu polvilleen, kun Pyhä Henki näyttää todeksi synnin, vanhurskauden ja tuomion. Eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat.
Hilkka Olkinuora:
(Arkkipiispan avauspuhe): ”Kirkolla on kiusaus rakentaa täydellistä Jumalan valtakuntaa maan päälle ja jakaa asiat sallittaviin ja tuomittaviin.” Osa meistä on sitä mieltä, että tehtävämme on rakentaa uskovien yhteisöä. Miksi teeskennellä yhteyttä, kun Kristuksen ruumis on jo revitty hajalle. Haavat pitäisi avata puhdistaen, hoitaen, kunnioittaen. Omatunto on myös siellä, missä se on rohkea. Kirkon yhteyttä ei saa vaalia ihmispolojen kustannuksella. Rukous on ihmisestä Jumalaan päin ja siunaus Jumalasta ihmiseen päin. Onko sinun rukouksissasi tilaa myös Jumalalle?
Anna-Mari Kaskinen:
Onko meidän kirkko vain meidän? Olemmeko valmiit tulemaan vastaan, ettei kukaan jäisi osattomaksi Kristuksen rakkaudesta ja seurakunnan yhteydestä?
Pekka Simojoki:
-Joskus 20-vuotiaana innostuin ja lupasin: Pidän Raamatusta kiinni, maksoi mitä maksoi.
-Koskaan en ole tätä asiaa ottanut konserteissa esille, koska koen tehtäväkseni julistaa evankeliumia
-tutkin asiaa pohjia myöten: enkö rakasta lähimmäistäni, olenko kylmä…laitoin Jumalan tiukoille ja pyysin vastausta. Menin ulos kävelemään ja näin naapurini, joka pysäytti ja näytti: hän oli juuri pessyt talonsa päädyn homeesta. Ihailimme sitä yhdessä, kunnes hän sanoi: ”Tiedätkö, olin jo unohtanut, minkä värinen taloni on, kun home oli vähitellen tullut sen pintaan pieninä täplinä ja peittänyt alkuperäisen värin.” Sanoin vain: ”Kiitos, tuosta sainkin hiukan ajateltavaa.” Kuinka rohkeasti uskallamme Jumalan Sanaa tulkita? Minä olen siinä arka. Maailmalla nopeiten kasvavat konservatiiviset, Raamatulle uskolliset kirkot.
-Jeesus meni aina syrjittyjen luo, mutta usein unohdetaan, että Hän toi mukanaan aina muutoksen.
-Täällä on paljon puhuttu rakkaudesta, rakkauteen kuuluu myös totuus – ne kaksi yhdessä muuttavat elämää. Uskon muutoksen mahdollisuuteen, mutten ole sitä väkisin kenellekään tarjoamassa.
-Ruotsissa väkeä eroaa kirkosta, vaikka kaikki kompromissit tehty
-Jotkut: ”tämä pikkujuttu”- antaisko vain periksi, kukapa sitä haluaisi olla ihmisvihaaja, valtakunnan fariseus ja mitä muita nimityksiä konservatiiveille annetaankaan, mutta tietyt pienet sanat pelottaa. ”tämä on ensimmäinen askel” – ”tässä vaiheessa”. Pelottaa raottaa ovea sellaiselle, mistä ei tiedä, mitä sieltä tulee.
Riku Rinne:
-murennammeko sitä pohjaa, jolla kristinusko lepää?
Pauliina Kainulainen:
Olisin toivonut enemmän, mutta sitoudun tähän.
Henrik Perret:
-homoseksuaalisuudesta puhutaan liian paljon, se luo toiseutta
-kirkosta tullut vahvojen kirkko, emme puhu armosta, Jeesuksesta ja kristinuskosta tullut käyttäytymismalli, joka ei anna, vaan vaatii
Oiva Malinen:
-mietinnössä viitataan oppiin – silti tätä ei pidetä opillisena kysymyksenä!
-ratkaisu tuntuu teologiselta kikkailulta: rukous vai rukoushetki
-tämä on uskon kriisi: onko meillä vielä Raamatun arvovaltaan ja luotettavuuteen perustuvaa hengellistä elämää
-armon evankeliumia ei saa hämärtää
Tapio Seppälä:
-kirkko on ainut taho, joka on käynyt asiasta näin perusteellisen keskustelun
-näkymätön lapsi on tullut näkyväksi (vrt. Muumit)
-mielialat ovat nopeita, arvot hitaita, mihin suuntaan kirkon on mentävä
Leif Nummela:
-selvitys ei ota kantaa, onko homoseksuaalinen käyttäytyminen syntiä vai ei
-syntinen ei tarkoita arvotona; Jumalan kuvaksi luotuina olemme äärettömän arvokkaita ja juuri siksi lankeemus on vakava asia ja Jumala valmisti meille lunastuksen
-homosuhteiden hyväksyminenkin on tuomionalaista eikä niihin saisi rohkaista, koska Uusi testamentti toteaa, että niistä juuri on pelastuttu…kehotuksen päämäärä on rakkaus!
Leif kertoi myös tutkimuksista, joista selvisi, että terapiassa monessa homoseksuaalissa oli tapahtunut muutosta (he eivät olleet biseksuaaleja; täysin homot muuttuivat enemmän kuin biseksuaalit!) Tutkimuksessa oli myös tutkittu, että terapia ei ollut vahingoittanut ihmisiä psykologisesti.
Merja Hermonen oli sitä mieltä, että homoseksuaalisuus ei ole syntiä.
Mauno Jouppi:
-risti menettää merkityksensä, jos synti otetaan pois, olemme armonkipeitä
-jos joku olisi aikoinaan mitätöinyt synnin, joka mieltäni painoi, missä olisin nyt!
Tällä hetkellä on 17 edustajan puheenvuorot jo löydettävissä seuraavasta osoitteesta (puheenvuoroja käytettiin 44, jos pysyin laskuissa mukana-viime keväänä taisi olla n.54 samasta aiheesta.)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti